OLen 45-vuotias ja tuntuu, että elämä on ohi.

niinhän se onkin jos se tosiaan pyörii oman navan ympärillä.

Ala tehdä jotain, jolla on oikeasti merkitystä. Saat siinä sivussa itsellekin sisältöä elämään.

Hanki sijaislapsia. Mene lastensairaalaan leikkitädiksi. SPR:n lipaskerääjäksi. Mitä tahansa, missä teet jotain muiden hyväksi.

Välillä se vaan puuduttaa. Eipä tuossa auta muu kuin miettiä missä mättää ja miten sitä voi muuttaa. Pura siis elämäsi pala palalta paperille, laita ylös hyvät ja huonot puolet. Kyllä se olon koheneminen lähtee omasta sisimmästä eikä ulkoisesta muutoksesta - siis ei ekana mies vaihtoon, jos arki kyllästyttää.

itse olen melkein 29 ja tuntuu samalta.Tosin en ole matkustellu kun ei ole varaa sellaiseen.Ravintoloissa syöminen ei kiinnosta.Vanhin lapsi jo koululainen..en tajua mitä tässä pitäis seuraavat 30-40 vuotta tehdä,ennen kun saa kuolla pois

repäise! Taistele ittes tosi tiukkaan kuntoon ja nauti siitä. Hanki uusi harrastus, koira. Elämä on tässä ja nyt :)

ja musta on tuntunut jostain 13-vuotiaasta asti, että elämä on ohi eikä anna yhtään mitään.

Teen jonkun verran vapaaehtoistyötä lähinnä siksi, etten olisi turhaan täällä tuhlaamassa luonnonvaroja.

Jo vuosia olen sinnitellyt sillä, että pitäis jälkikasvu ensin kunnialla saada täysikäisiksi ja omilleen, mielellään tervepäisinä.

En siis mitenkään "etsi kuolemaa", mutta ei se mua pelotakaan, olen olemassa, mutten mielestäni varsinaisesti "elä". Yritän vaan olla tuottamatta muille harmia tai pahaa mieltä.

Matkustelu olis varmaan ihan kiinnostavaa, muttei siihen ole rahaa. Jonkinlaista tyydytyksen tunnetta saan luonnossa haahuilemisesta sekä hyvästä kirjasta. Ja muistan välillä iloita siitä, että on terveet jalat, pääsee kävelemään hyvin. Jos niitä ei olis, en kyllä haluis täällä enää palloillakaan.

tekeen vapaaehtoistyötä! Mä olen sua vanhempi ja samat asiat takana. Silti mun elämä on kivaa ja täyteistä. Tosin mulla on kivat lapset puolisoineen ja pidämme sopivasti yhteyttä.



Siis anna itseäsi niin saat tuhat kertaa takaisin! Hoidatko esim. toisten pikkulapsia kuten minä teen joskus. Saat ihania ystäviä jos pikkasen avitat silloin tällöin. Mun kotona on lelujakin:)))) Eikä mieleenikään tulisi pyytää maksua en edes huolisi! Teen sitten vielä oikeaakin vapaaehtoistyötä!

silloin iskee masennus ja tarkoituksettomuus.

Vaikkei lapsia enää tietoisesti tahtoisikaan, silti näin yleensä on.

elämän merkityksen ennen kuin sairastutte vaikeaan tautiin tai kohtaatte suuren menetyksen.

mutta mies, joka iloisena odottaa eläkepäiviä,vastustaa

"Työ ei anna mitään." Haloo, maksetaan sulle edes palkkaa!



Vaihdevuosioire. Luepa kirja "Näin selviät hengissä vaihdevuosista". Suosittelen kaikille naisille ja miehille. Pointti on juuri se, että löytää tätienergian tai mitä lie.

meillä kaikki tässä mulle nyt ja heti.



Kasva aikuiseksi ap! Hanki elämä.

Ja samalla muillekin, joilla on samanlaisia tunteita. Pitkä teksti, mutta jos joku saa tästä jotain, niin hyvä niin.



Tuollainen fiilis voi iskeä missä tahansa elämäntilanteessa ja iässä. Yleensä kuitenkin elämän "saumakohdat" eli isommat muutokset käynnistävät tällaisen prosessin päänupissa. Esimerkiksi itse sairastuin masennukseen, kun olin vähän päälle 30v, oli ihana mies, kiva työpaikka ja kovasti toivoimme raskautta - jonka aikana sitten sairastuin masennukseen. Äitiysloma jatkui pitkänä sairauslomana ja koko elämän uudelleen arviointina. Olin aika huonossa kunnossa välillä, ja siksi kehotan aina olemaan tarkkana, jos tyhjyyden / toivottomuuden / tarkoituksettomuuden tunteita tulee. Ne kuuluvat normaaliinkin elämään, mutta jos ne jatkuvat ja kovasti painostavat, ne voivat olla alku masennukselle, joka turhan usein tulee juuri hiipien, huomaamatta ja pikkuhiljaa.



Tässä jotain ajatuksia, joita itselleni tuli mieleen ap:n ja muiden tekstejä lukiessa. En halua "neuvoa" ketään, enkä ole muita parempi arvioimaan, mutta nämä asiat auttoivat minua itseäni eteenpäin.



Kehottaisin ihan ensin miettimään, mikä tuntuu pahalta / ahdistaa? Tuollaisen tarkoituksettomuuden tunteen takana on yleensä selvempiä tunteita, kuten surua, vihaa, katkeruutta, riittämättömyydentunteita, pettymyksentunteita... Jo niiden TUNNISTAMINEN riittää. Sitten voi vähitellen alkaa pohtia, mistä ne johtuvat. Mitä nousee mieleen, onko jokin asia jäänyt "kesken" ainakin tunteen tasolla.



Kannattaa myös tarkkailla omaa itsetuntoaan ja itsensä arvostamista. Jos tuntuu siltä, että "ei minusta ole enää mihinkään", "en ole saanut mitään aikaan", "Olen huonompi kuin monet muut samassa tilanteessa olevat", "olen ruma" jne. Niin silloin on todellakin aika pohtia, mistä näin kielteinen minäkuva nousee. Myös alkava masennus voi oireilla näin, ja masennus on niin ikävä ja synkkä sairaus, etten toivo sitä edes kenellekään! Joten mielestäni en sano liikaa, kun sanon, että jos on edes pieni epäilys masennuksesta, niin sitten vain juttelemaan hyvän psykoterapeutin kanssa. (Terveyskeskuksesta tai työterveydestä ne lykkäävät vain pillerireseptin kouraan, ei kannata).



Kannattaa miettiä, mitä unelmia on ollut ja miten ne ovat toteutuneet. Kaikkia unelmiaanhan ei voi toteuttaa, mutta jos esim. on jo parikymmentä vuotta suunnitellut vaihtavansa työpaikkaa tai muuttavansa lähiöstä naapurikuntaan maalle, eivätkä nämä asiat ole toteutuneet, niin ne jäävät kyllä hiertämään.



Kannattaa myös miettiä parisuhdetta ihan rehellisesti ja avoimin mielin, vaikka nousisikin monenlaisia tunteita esiin. Yleensä parisuhde on kuitenkin voimavara (paitsi jos kumppani on henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen tai päihdeongelmainen).



Elämässä on epäonnistumisia aina, mutta pitää muistaa myös ne onnistumiset. Jos niitä ei löydä, niin se on merkki jostain, sillä KAIKILLA meillä on onnistumisia ja saavutuksia. Ei niiden tarvitse olla mullistavia, vaan merkityksellisiä itselle ja mahdollisesti läheisille.



Konkreettisten tekojen tasolla kannattaa "lisää virtaa" hakea liikunnasta. Kauhea klisee, ajattelin itse aikoinaan. Itse olen aina inhonnut liikuntaa, mutta se kun sattuu ihan tietellisestikin auttamaan kaikenlaiseen alakuloon, niin aloin pyöräillä ja kävellä - ne eivät napanneet, kunnes sitten keksin alkaa soittaa teini-ikäni suosikkikappaleita, joiden tahdissa sitten tanssin itseni hikeen ollessani yksin :) Tuli hyvä olo, endorfiini virtasi ja liikakilotkin siinä sivussa hävisivät. Keksi jokin liikuntamuoto, vaikka se olisi kuinka "kummallinen" tai hassu tahansa!



Monet ovatkin antaneet tosi hyviä vinkkejä esim. järjestötoiminnasta ja se on hyvä ajatus. Järjestötoiminnassa tai muussa vapaaehtoistoiminnassa on se hyvä puoli, että sitä voi tehdä sen verran kuin jaksaa (jos nyt ei jonkin järjestön hallitukseen tai jonkin osa-alueen vastaavaksi henkilöksi lähde). Itse opettelin työhön paluuta tekemällä pieniä vuoroja hyväntekeväisyyskirppiksellä. En kassalla, vaan lajittelin vaatteita, se oli mulle sopiva kiva juttu.



Itse en ole mikään harrastus-ihminen, eli en liittynyt mihinkään harrastuspiiriin, mutta aloin kotona tehdä käsitöitä. En ollut koskaan niitä tehnyt, mutta olin aina halunnut, joten hankin kirppikseltä kasan käsityölehtiä ja aloin kutoa.



Sitten vielä yksi klisee tähän loppuun: mieti jokin asia, vaikka ihan pähkähullu ajatus, minkä olet aina halunnut tehdä. Vaihda radikaalisti hiusten väriä, mene kuumailmapallo-lennolle (itse säästin tähän pitkään, koska oli kallista), kokeile ratsastusta, mene yksiksesi hemmotteluhoitoihin kylpylään... mitä tahansa! Ei niiden unelmien toteuttamisen tarvitse aina olla suurensuuria, esim. työpaikan vaihdos. Pienetkin asiat antavat hyvän mielen.



Ole rohkea, mieti, mitä olisit aina halunnut tehdä, uskalla tehdä muutoksia elämääsi. Ja ajattele itsestäsi ja saavutuksistasi positiivisesti! Tsemppiä kaikille!

t. vaikeasta masennuksesta vihdoin toipuva, mutta edelleen vähän toipilas.

Joku katkera mamma täällä purkaa pahaa oloaan. Ei elämä lopu mihinkään tiettyyn vaiheeseen, vaan onnellista elämää voi elää niin kauan, kun terveys vain sallii eikä tarvitse mennä vuodepotilaaksi sairaalaan makaamaan. Olen tavannut monia ihania, positiivisia ihmisiä vanhainkodeissakin, jotka harrastavat ja puuhaavat sen minkä vielä jaksavat, ja romanssejakin on syntynyt.

Älä ap välitä noista typeristä kommenteista!

Aina on jotain tavoiteltavaa, aina on jotain, mihin seuraavaksi suuntaa. Eikö teillä ole unelmia? Mulla on niin paljon näkemättä ja kokematta, ettei niihin elinikä riitä.

Ja samalla muillekin, joilla on samanlaisia tunteita. Pitkä teksti, mutta jos joku saa tästä jotain, niin hyvä niin.

Tuollainen fiilis voi iskeä missä tahansa elämäntilanteessa ja iässä. Yleensä kuitenkin elämän "saumakohdat" eli isommat muutokset käynnistävät tällaisen prosessin päänupissa. Esimerkiksi itse sairastuin masennukseen, kun olin vähän päälle 30v, oli ihana mies, kiva työpaikka ja kovasti toivoimme raskautta - jonka aikana sitten sairastuin masennukseen. Äitiysloma jatkui pitkänä sairauslomana ja koko elämän uudelleen arviointina. Olin aika huonossa kunnossa välillä, ja siksi kehotan aina olemaan tarkkana, jos tyhjyyden / toivottomuuden / tarkoituksettomuuden tunteita tulee. Ne kuuluvat normaaliinkin elämään, mutta jos ne jatkuvat ja kovasti painostavat, ne voivat olla alku masennukselle, joka turhan usein tulee juuri hiipien, huomaamatta ja pikkuhiljaa.

Tässä jotain ajatuksia, joita itselleni tuli mieleen ap:n ja muiden tekstejä lukiessa. En halua "neuvoa" ketään, enkä ole muita parempi arvioimaan, mutta nämä asiat auttoivat minua itseäni eteenpäin.

Kehottaisin ihan ensin miettimään, mikä tuntuu pahalta / ahdistaa? Tuollaisen tarkoituksettomuuden tunteen takana on yleensä selvempiä tunteita, kuten surua, vihaa, katkeruutta, riittämättömyydentunteita, pettymyksentunteita... Jo niiden TUNNISTAMINEN riittää. Sitten voi vähitellen alkaa pohtia, mistä ne johtuvat. Mitä nousee mieleen, onko jokin asia jäänyt "kesken" ainakin tunteen tasolla.

Kannattaa myös tarkkailla omaa itsetuntoaan ja itsensä arvostamista. Jos tuntuu siltä, että "ei minusta ole enää mihinkään", "en ole saanut mitään aikaan", "Olen huonompi kuin monet muut samassa tilanteessa olevat", "olen ruma" jne. Niin silloin on todellakin aika pohtia, mistä näin kielteinen minäkuva nousee. Myös alkava masennus voi oireilla näin, ja masennus on niin ikävä ja synkkä sairaus, etten toivo sitä edes kenellekään! Joten mielestäni en sano liikaa, kun sanon, että jos on edes pieni epäilys masennuksesta, niin sitten vain juttelemaan hyvän psykoterapeutin kanssa. (Terveyskeskuksesta tai työterveydestä ne lykkäävät vain pillerireseptin kouraan, ei kannata).

Kannattaa miettiä, mitä unelmia on ollut ja miten ne ovat toteutuneet. Kaikkia unelmiaanhan ei voi toteuttaa, mutta jos esim. on jo parikymmentä vuotta suunnitellut vaihtavansa työpaikkaa tai muuttavansa lähiöstä naapurikuntaan maalle, eivätkä nämä asiat ole toteutuneet, niin ne jäävät kyllä hiertämään.

Kannattaa myös miettiä parisuhdetta ihan rehellisesti ja avoimin mielin, vaikka nousisikin monenlaisia tunteita esiin. Yleensä parisuhde on kuitenkin voimavara (paitsi jos kumppani on henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen tai päihdeongelmainen).

Elämässä on epäonnistumisia aina, mutta pitää muistaa myös ne onnistumiset. Jos niitä ei löydä, niin se on merkki jostain, sillä KAIKILLA meillä on onnistumisia ja saavutuksia. Ei niiden tarvitse olla mullistavia, vaan merkityksellisiä itselle ja mahdollisesti läheisille.

Konkreettisten tekojen tasolla kannattaa "lisää virtaa" hakea liikunnasta. Kauhea klisee, ajattelin itse aikoinaan. Itse olen aina inhonnut liikuntaa, mutta se kun sattuu ihan tietellisestikin auttamaan kaikenlaiseen alakuloon, niin aloin pyöräillä ja kävellä - ne eivät napanneet, kunnes sitten keksin alkaa soittaa teini-ikäni suosikkikappaleita, joiden tahdissa sitten tanssin itseni hikeen ollessani yksin :) Tuli hyvä olo, endorfiini virtasi ja liikakilotkin siinä sivussa hävisivät. Keksi jokin liikuntamuoto, vaikka se olisi kuinka "kummallinen" tai hassu tahansa!

Monet ovatkin antaneet tosi hyviä vinkkejä esim. järjestötoiminnasta ja se on hyvä ajatus. Järjestötoiminnassa tai muussa vapaaehtoistoiminnassa on se hyvä puoli, että sitä voi tehdä sen verran kuin jaksaa (jos nyt ei jonkin järjestön hallitukseen tai jonkin osa-alueen vastaavaksi henkilöksi lähde). Itse opettelin työhön paluuta tekemällä pieniä vuoroja hyväntekeväisyyskirppiksellä. En kassalla, vaan lajittelin vaatteita, se oli mulle sopiva kiva juttu.

Itse en ole mikään harrastus-ihminen, eli en liittynyt mihinkään harrastuspiiriin, mutta aloin kotona tehdä käsitöitä. En ollut koskaan niitä tehnyt, mutta olin aina halunnut, joten hankin kirppikseltä kasan käsityölehtiä ja aloin kutoa.

Sitten vielä yksi klisee tähän loppuun: mieti jokin asia, vaikka ihan pähkähullu ajatus, minkä olet aina halunnut tehdä. Vaihda radikaalisti hiusten väriä, mene kuumailmapallo-lennolle (itse säästin tähän pitkään, koska oli kallista), kokeile ratsastusta, mene yksiksesi hemmotteluhoitoihin kylpylään... mitä tahansa! Ei niiden unelmien toteuttamisen tarvitse aina olla suurensuuria, esim. työpaikan vaihdos. Pienetkin asiat antavat hyvän mielen.

Ole rohkea, mieti, mitä olisit aina halunnut tehdä, uskalla tehdä muutoksia elämääsi. Ja ajattele itsestäsi ja saavutuksistasi positiivisesti! Tsemppiä kaikille!

t. vaikeasta masennuksesta vihdoin toipuva, mutta edelleen vähän toipilas.

[quote author="Vierailija" time="01.10.2011 klo 10:28"]tekeen vapaaehtoistyötä! Mä olen sua vanhempi ja samat asiat takana. Silti mun elämä on kivaa ja täyteistä. Tosin mulla on kivat lapset puolisoineen ja pidämme sopivasti yhteyttä.


Siis anna itseäsi niin saat tuhat kertaa takaisin! Hoidatko esim. toisten pikkulapsia kuten minä teen joskus. Saat ihania ystäviä jos pikkasen avitat silloin tällöin. Mun kotona on lelujakin:)))) Eikä mieleenikään tulisi pyytää maksua en edes huolisi! Teen sitten vielä oikeaakin vapaaehtoistyötä!
[/quote]
Kenenkään ei pidä tehdä vapaaehtoistyötä. Siinä vie joltakin yleensä naiselta palkkatyön.

[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 16:25"]

[quote author="Vierailija" time="01.10.2011 klo 10:28"]tekeen vapaaehtoistyötä! Mä olen sua vanhempi ja samat asiat takana. Silti mun elämä on kivaa ja täyteistä. Tosin mulla on kivat lapset puolisoineen ja pidämme sopivasti yhteyttä.

Siis anna itseäsi niin saat tuhat kertaa takaisin! Hoidatko esim. toisten pikkulapsia kuten minä teen joskus. Saat ihania ystäviä jos pikkasen avitat silloin tällöin. Mun kotona on lelujakin:)))) Eikä mieleenikään tulisi pyytää maksua en edes huolisi! Teen sitten vielä oikeaakin vapaaehtoistyötä! [/quote] Kenenkään ei pidä tehdä vapaaehtoistyötä. Siinä vie joltakin yleensä naiselta palkkatyön.

[/quote]

Tuo on huono peruste olla tekemättä vapaaehtoistyötä. Moni asia jäisi kokonaan tekemättä ilman vapaaehtoisia. Jos siinä joku työpaikkakin menee, niin ei voi mitään. 

Minä olen 54. Minusta hankalimmat ajat olivat olleet nuoruus 15-18 välillä ja 25-27 välillä. Silloin välillä tuntui toivottomalta löytää omaa paikkaansa. Sitten 28 v avioliitto ja sen jälkeen kolme lasta, ja aika lähti lentoon. 30-40 välilä oli aina kiire, mutta 40-50 väli oli upeaa aikaa. Ja edelleen elämä maistuu, mutta pilviä on taivaalla kun sairastuin tänä vuonna vakavasti. Silti nautin elämästä niin hyvin kuin pystyn. Tekemistä on valtavasti. Kirjasto täynnä ihania kirjoja. Pelkästään tässä kuussa käyn kahdesti oopperassa, kahdesti teatterissa ja kerran konsertissa. Laitan kotia ja ulkoilen. Ja ennen kaikkea tapaan ystäviä. Ystävät ovat elämän suola ja sokeri.

Elämä ei ole olenkaan ohi niin kauan kuin sairaus pysyy kurissa!

mulla vähän sama kun ap:lla, tosin olen muutamia vuosia nuorempi, alle 40 vielä. Mä olen tullut tulokseet, ettei tarvii mitään ihmeempää, kunhan arki rullaa. Tälleenkin saan elämän kulutettua loppuun ja vieläpä ihan kivastai. Mä en edes odota mitään suurta, elän päivä kerrallaan. Silittelen kissaani, kuunteleen lempiradioasemaani, käyn kävelylenkeillä luonnossa ja pyrin nauttimaan hetkestä Matkusteluun ei mullakaan paljoa ole varaa, mutta pyrin sen verran viihdykkeisiin tuhlaamaan, että pääsen joskus piristymään teatteriin tai rock-konserttiin. Niistä saa energiaa aina pitkäksi aikaa.

Ei onni tule etsien,
se tulee eläen.
Ei onni saavu ulkoa,
se nousee rinnasta.

Runo sen kertoo, onni ja tyytyväisyys tulee ihmisen sisältä, ei olosuhteista. Jos luitte tänään Hesarista Aatos Erkosta: rikas ja mahtava mies,  mutta onneton. Vain itse voi päättää mitä tekee loppuelämällään. Uutta mahdollisuutta ei tule,  joten kannattaa ottaa ilo irti jokaisesta päivästä.

Just nyt kun sää on mitä on: sytytä kynttilät, laita ihana musiikki soimaan ja ota kuppi tuoksuvaa teetä. Päätä että menet nukkumaan hyvällä mielellä.