Te tukiverkottomat, joilla on isompia lapsia!

että ihan pienten lasten kanssa oli rankempaa. Pienten kanssa apua tarvitsee enemmän, murkkuikäisten ongelmia voi puida paljon helpommin esim puhelimessa.

koko ajanhan elämä helpottaa, kun lapset kasvaa!

Tukiverkkoja tarvitsee sitä vähemmän, mitä isompia lapset on.

Tai siis niitä "tukiverkkoja" tulee kyllä isommille lapsille ihan luonnostaan. Siis kun lapsilla on omia kavereita ja harrastuksia, niin esim. kimppakyytejä on helppo kysyä harrastuskavereiden vanhemmilta yms.



t. turvaverkoton 4:n äiti

Mitä ihmettä kuvittelet tulevaisuudessa oikein tapahtuvan johon tarvitaan joku turvaverkko????

Vaikutat hysteeriseltä turhan touhottajalta.

Elämä helpottaa, kun lapset vähän kasvavat ja saavat koulusta/harrastuksista kavereita. Silloin voi sopia kimppakyytejä toisilta vanhemmilta. Ja kaikenlaisissa kouluun ja harrastuksiin liittyvissä 'kissanristiäisissä' on helppo verkottua. Saat vertaistukea ja löydät ehkä jonkun samanmielisen kaverin, jonka kanssa voitte puolin ja toisin autella toisianne.



t: kahden äiti, joka toimi myös isänsä omahoitajana ilman tukiverkkoja

Itse olen aina ollut kova huolehtimaan tulevista. Onneksi pikkuhiljaa olen alkanut uskoa tuohon lauseeseen etät asioilla on tapana järjestyä.



No teidän "tulevaisuuden koitoksia" voisi olla esim. lasten iltapäivähoito ja pitkät lomat koulusta miten hoidatte ne ?



Ei kannata tuhlata aikaa asian murehtimiseen mutta voisi olla hyvä tehdä lasten kavereiden kanssa yhteistyötä ja tutustua vaikka naapureihin. Niinpä voitte sitten myöhemmin palkata naapurin mummon hoitamaan pari viikkoa lapsia heidän kesäloman aikana kun itse olette vielä töissä. Tai ainakin lapsilla olisi naapurissa joku varapaikka mistä mennä pyytämään apua isompana kun ovat yksin kotona jne.



Eli sellainen yleinen ihmisiin tutustuminen ja heidän auttaminen mahdollistaa myöhemmin monenlaisen avun.



Kyllä te hyvin pärjäätte jatkossakin. Tsemppiä vaan.



t. entinen huolehtija

Mun tukiverkot on tehty mammakerhoissa, puistossa ja kaikkein tärkeimpänä tarhan käytävillä. Lapsia voi kutsua leikkikylään ja samalla mammoja kahville. Kummasti siitä usein lähtee hyvien tyyppien kanssa lastenvaihtotoimintaa. Jotkut mammat jää matkasta ja jotkut jäävät hyviksi ystäviksi.



Mä olen yh, jolla on valehtelematta 10 ihmistä, joille soittaa hätätapauksessa. Toki olen nähnyt myös paljon vaivaa verkkojen rakentamisessa ja yksinhuoltajilta usein löytyy solidaarisuutta, sekä halua vaihtokauppoihin.



Nyt kun lapsi on kolmannella, meillä on paljon ystäviä niiltä ajoilta, kun jokaiselle minuutille piti olla hoitaja + lapsella paljon uusia ystäviä koulusta ja harrastuksista, joilla lapsi mielellään vierailee joka tapauksessa.

- Jompikumpi lapsista sairastuu vakavasti, joudutte olemaan sairaalassa. Mihin toinen lapsi sillä välin?



- Toinen vanhemmista sairastuu vakavasti, mistä apu?



Yleensä on mahdollista saada sitä apua myös maksullisilta tahoilta, kuten mannerheimin lastensuojeluliitto.

ja nyt parin vuoden ajan ovat olleet viikon kesälomasta mummilla. Sellaista satunnaisapua, parin tunnin apua arkisin ei meillä ole koskaan ollut, MLL:stä on palkattu pari kertaa hoitaja kun on ollut "pakollinen" meno mihin on pitänyt päästä miehen kanssa yhdessä. Hyvin on pärjätty, siitä huolimatta että sairastuin vakavasti, en tosin joudu olemaan sairaalassa pitkiä aikoja. Mies pyörittää arkea siinä missä minäkin, ja kyllä meillä ne isovanhemmat sitten tulee sieltä pitemmän matkan takaa kun oikeasti apua tarvitaan. Ja isompi menee jo itse kavereilleen ja pienemmälläkin on kyläpaikkoja. Että kyllä se helpottuu kun lapset kasvaa. Silloin kotiäitiaikaan olisi ollut ihanaa, että joskus olisi päivällä joku voinut tulla pariksi tunniksi lasten kanssa olemaan, niin olisi voinut käydä vaikka kampaajalla tms. Nyt piti järkätä kaikki menot iltaan ja viikoloppuun kun mies oli kotona.

Relaa!

Mieheni asui samassa kodissa kuin minä ja lapset.

Lapsia oli kolme ja hoidin heidät itse. Kukaan ei auttanut. Lapsilla (ovat jo aikuisia) ja minulla on erittäin läheiset suhteet.

Isäänsä ja mummojaan näkevät ehkä kerran vuodessa.



Varmasti joskus väsytti ja hiukset harmaantu mutta ei sitä enää muista.

hoitaa kaksi lasta ilman tukiverkkoja, meillä nuorimmalla vielä astma.



Koulujen lomat ovat yksi haaste, kun ovat alakoulussa. Samaten iltapäivät.

mutta mulle se maksoi avioliiton, että ei ollut koskaan aikaa vain olla miehen kanssa silloin tällöin ihan vaan kahdestaan ja ylläpitää avioliittoa ja romantiikkaa. Kaikki aika ja energia meni lapsiin.



Naapurit tekivät yöpymisiä hotelleissa ja käsi kädessä kävelyitä kaupungille ja kävivät romanttisilla illallisilla mummon avulla ja heidän liittonsa kukkii vieläkin. Parisuhde tarvitsee myös aikaa kahdestaan.



Meillä mies kyllästyi pelkkään lasten ympärillä häärimiseen ja arkeen. Ja kun kolmas lapsi oli pieni, hän lähti kävelemään. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että olisi pitänyt panostaa myös suhteeseen, koska työleiri kasvattaa erilleen.

huolia alkaa kasaantua erityisesti silloin, jollei asioistaan pääse puhumaan tarpeeksi. Tulee mieleen (omiin kokemuksiin nojaten) että onko sulla itsellesi henkisiä tukijoukkoja, ystäviä joiden kanssa voisit puida ja pohtia? Ainakin mun mieleni täyttävät kaikenlaiset epämääräiset "mitä tästä vielä tulee"-tyyppiset murheet nimenomaan silloin, kun niitä ajatuksia ei koskaan pääse purkamaan.



Niin että ehkä ongelma voi olla yhtä lailla (tai enemmänkin) sen henkisen tuen puute, kuin konkrettisen avun?



Meillä ei ole tukijoukkoja myöskään useiden satojen kilometrien säteellä. Olen muutenkin paljon yksin. Pikkulapsivuodet oli ylivoimaisesti kaikkein raskaimpia, ja eniten sai tehdä töitä sen eteen, että avioliitto pysyi hyvänä. Tuen, avun ja ystävien puutteessa ne vaatimukset omaa puolisoa kohtaan kasvaa helposti kohtuuttomiksi.



Nyt esikoinen on jo kohta kymmenen korvilla, enkä voi sanoin kuvata miten paljon helpompaa kaikki nyt on. Lapset ei ole enää vaan hoidettavia ja paapottavia, vaan niistä on seuraa ja apua. Meillä on mahtava yhteishenki ja lämmin ilmapiiri.



Ihan liikaa en silti saa nojata lapsiin seuran ja ymmärryksen perässä, se tässä täytyy pitää mielessä. Oma äitini oli aikoinaan samalla tavalla yksinäinen, ja teki joskus sen virheen että tilitteli mulle liikaa huoliaan ja surujaan sekä mm. arvosteli isääni - oikeasti aiheesta kyllä, mutta silti sitä oli raskasta kuunnella vielä teini-iässäkin! Itse olen päättänyt, että vaikka läheiset välit lapsiini haluankin, ja itse olen sosiaalisesti eristynyt ja keskustelukumppanin tarpeessa, en rupea sitä ystävää ja ymmärtäjää lapsesta hakemaan. Vaan lapset saa mulle aina kuitenkin vaan olla lapsia, ja minä turvallinen äiti joka kantaa oman taakkansa eikä heidän murheitaan lisää. Ehkä tämä olisi sellainen juttu, joka sunkin kannattaa myöhemmin pitää mielessä?



Oikeastaan eniten itseäni on lasten suhteen useaan otteeseen harmittanut se, että lapsilta puuttuu sellainen läheinen aikuissuhde oman perheen ulkopuolelta - täti, setä, isovanhempi tai kummi, joka olisi lapsen aikuinen ystävä. Vanhempi-lapsi-suhde kun on kuitenkin eri asia... Olisi kiva ja huojentava tunne, että lapsella olisi muitakin "tukipisteitä" kuin vain minä ja puolisoni. Mutta eihän näin ole aina niilläkään lapsilla, joilla on suku heti pihapiirin toisella puolen, joten paras kai vaan lakata ajattelemasta koko asiaa!



Sinuna koittaisin vain keskittyä pärjäämään ne pikkulapsivuodet, parempaa on tulossa. :)

Omin voimin olemme mieheni kanssa selvinneet. Esikoisen murrosikä alkaa olla ohi.



Meillä on kuitenkin suht helpot lapset eli vertaistuella ja koulun ja päiväkodin tuella on selvitty.



Mun lapset ovat kuitenkin terveitä ja "normaaleja". En tiedä, miten olisi, jos jotain erityisvaikeutta olisi.



Mä sanoisin, että älä tuhlaa energiaa asioiden murehtimiseen etukäteen.

Suht lyhyellä ikäerolla. Jäi vauva-aika lyhyeksi, eikä mennyt ylivoimaiseksi...



12

Lasten kavereiden vanhemmilla on samanlaisia tilanteita, ettei ole turvaverkostoja. Olen aktiivisesti tutustunut heihin ja olemme puolin ja toisin auttaneet.



Järkättävää on ollut esim. koulun pitkien lomien (joulu, hiihtoloma, syysloma) aikana, kun vanhemmilla/yksinhuoltajilla ei ole lastensa kanssa yhtä aikaa mahdollisuutta pitää lomaa, koska vuosilomaa ei kerta kaikkiaan ole yhtä paljon. Olen ottanut meille lasten kavereita tällaisissa tilanteissa päiväksi tai pariksi, joskus yökyläänkin vanhempien työmatkojen takia.



Meillä tarvitaan jatkossa muutaman tunnin lastenhoitoapua, kun molemmilla vanhemmilla on töiden takia ylittämättömiä esteitä. Varsinaisesti pikkukoululaisia ei enää tarvitse hoitaa, mutta aikuisen läsnäolo on suotavaa ainakin ilta-aikaan. On helpompi järjestellä näitä vastavuoroisia hoitoapuja lasten kavereiden kesken, kun ollaan jo valmiiksi tuttuja pitkän ajan takaa.

Olen vuosi sitten eronnut ja jälkeenpäin ajatellen, meilläkin kävi juuri noin.

Kaikki elämä pyöri lasten ympärillä, mies yksityisyrittäjä teki pitkää päivää, sitten alettiin rakentamaan taloa ja sitten oltiinkin jo ihan vieraita toisillemme. Aina lomalla eriaikaan jne.

Pärjäätte ilman hotellilomia ja kahdenkeskisiä He nyt me kuherrellaan -viikonloppuja, jos osaatte puhua. Kummallakin täytyy olla lupa sanoa myös negatiiviset asiat ilman että niistä nälvitään jälkikäteen ja nostetaan yhä uudelleen esille riitatilanteissa.



Kummankin täytyy josain määrin palvella toista ja olla valmis auttamaan, kun väsyttää tai vain tarvitsee aikaa omalle harrastukselle tai yksinololle edes parin tunnin verran.



Meillä on esim. "optio" saada aina lähteä harrastamaan liikuntaa, jos tahtoo. Myös toistemme luovia kausia kunnioitetaan kummallakin luova harrastus kotona). Silloin pitää saada tehdä, kun on hyvä fiilis siihen. Lisäksi täytyy saada nukkua, kun siihen on kova tarve. Näin me pärjäämme, iso perhe.

No meillä ei ollut tukiverkkoja, kun tulin nuorena äidiksi. En osannut niitä kaivata, kun en niistä tiennyt. Lapset hoidettiin itse. Kun on kaksi vanhempaa, kaikki sujuu vaikka toinen olisi välillä poissa pelistä.

Vasta nyt myöhemmällä iällä olen alkanut tajuamaan, että monilla muilla on isovanhemmat yms. tekemässä kaikki heidän puolestaan ja auttamassa joka käänteessä.

Mitä ei ole, ei osaa kaivata. Pärjäätte hyvin.

Juuri siksi toivon apua ja näkemyksiä viisaammilta :-)



ap