Opettajapuoliso on rasittava. alkavat välillä luennoida kuin pikkulapselle

Aatelkaas jos lääkäritkin alkais aina ensitöikseen kysellä oireista, kodinkonemyyjät esittelis sulle imurin, pesukoneen ja munankeittimen erinomaisuudet, pappi pitäis saarnaa jne.

teennäisen "letkeä jutustelu" selvästi päälle. Ja tuntemani lääkärit sekä hoitajat saattavat kesken tavallisen juttelun yhtäkkiä muuttua oudon etäisiksi ja jotenkin kylmentyä eli menevät ammatilliseen rooliinsa, jos juttu sivuaa jotenkin terveyttä tai sairautta.



Pahimpia ovat musta sellaiset vanhemman puoleisen miehet, jotka toimivat esimiestehtävissä. Ne saattavat yhtäkkiä alkaa suhtautua esimerkiksi naispuoliseen nuorempaan ihmiseen kuin johonkin harjoittelijaan, jota pitää jotenkin opastaa ja jota sopii keskeyttää jne.

Ei se tarkoita että ihminen alkaisi tekemään suoranaisesti työtään, vaan työrooli vain menee päälle jossain tilanteessa. Tai hoitoalan ihmiset alkaa "hoitaa" ihmisiä, tosin siitä tilanteesta varmaan moni tykkääkin kun toinen paapoo ja huolehtii :D

Ja hän puhuu kaikille kuin pikkulapsille. Se on _todella_ ärsyttävää.

opettaja-anoppi on samanlainen! Luulee vielä, että täytyy koko ajan opettaa kaikkea normaalielämän juttuja pojalleen/miniälleen. Huvittavaa, mutta rasittavaa.

Ala-tai yläkoulun opesta. Toisella asteella opetkin ovat jo tämän asian suhteen yleensä hieman kasvaneet ;) ...ja yliopistotasolla kukaan ei enää ymmärrä mitä proffat sanoo-tuskin kotonakaan

...hän ei vie töitä kotiin ;)

ja pitää koulua kaikille kaikkialla aina. Se alkaa yhteisillä lomilla jo aamuvarhaisella; kaikki ylös, ulos ja lenkille, siellä on ihanan happirikas sadeilma...bla, bla, bla. Se tietää kaiken terveelisistä asioista ja varsinkin epäterveellisistä, synnynnäinen hemuli.



Kaikesta keskustellaan aina kaikkien kanssa rakentavasti ja aikaa kuluu tuhottomasti kun kaikkien mielipiteet otetaan aina huomioon. Huoh, ihana sisko mutta ah niin rasittava, taannun aina ala-aste tasolle hänen seurassaan.

Mä opiskelen parhaillaan psykiatrista hoitoa ja voi jumalavitsa sitä pätemistä! Ja se, kun teen tehtäviä, kirjoitan esseita tms, ja mies haluaa "keskustella aiheesta" ja "saada mut ajattelemaan"...huoh...



No, totta puhuen, onhan siitä hyötyäkin opiskeluissa ollut :)

mulla on just orastava suhde opettajaan. Pitänee jättää se, taidankin tekstarin laittaa heti

mutta mieheni on meillä se ärsyttävä neuvoja. Siis se, jonka suusta tulee absoluuttinen totuus, jota ei kannata kyseenalaistaa.

Varsinkin semmosia humanisti-opeja.



T. matemaattisten aineitten ope.



Ja siis opettajamaisuus on luonteenpiirre ja luonnollisesti sellaisella piirteellä paiskatut hakeutuvat opettajiksi. Natural born teacher.

Itse en puhu oppilaillenikaan lässyttämällä, koska pidän jopa ekaluokkalaisia älyllisinä olentoina. Sitävastoin ohjeet niille on kyllä annettava selkeästi. Sen myönnän, että mielelläni organisoin ja järjestelen asioita (esim. jonoja tms.), jos ne on mielestäni järkätty hölmösti.



Ennemminkin ajattelen päällepäsmäröinnin, paremmintietämisen ja ohjeiden antamisen olevan ominaista tietyn luonteisille ihmisille. Osa näistä tietynluonteisista päätyy opettajiksi.



Epäilenpä, että kätilö tunnistaa opettajan vasta tietäessään tämän olevan opettaja.

Ihan hyvin pärjätään keskenämme. Ja meillä on aika paljon ystäviäkin, osa opettajia, osa kaikkea muuta.

jopa tietää selkeästi vähemmän kuin minä itse. Tuntuu todella ylimieliseltä tuollainen asenne.

läksin lätkimään moisen besserwisserin luota. Eikä sitten ikinä koskaan milloinkaan eikä missään asiassa ollut väärässä! pyhäinhäväistystä edes ajatella sellaista. En kestänyt enää.

Hyvä, mukava ja lempeä laji, mutta voi helvata miten voi kananmunan keittäminen tai lasten läksyjen tarkastaminen olla niin aikaaviepää..=))



Kokeilepa kyseisen herran laittaa hoitamaan päivää neljän lapsenne kanssa. Siinä on yöpuvut lapsilla päällä kaupassa, eskarilaisella eriparisukat, lapset myöhässä koulusta ja sitten häveyksissä koulun jälkeen..



Sitten kun tulen kotiin ja alan tätä sotkua selvittämään niin mies on niin onnellinen tyyliin: "joo aivan mahtava päivä oli ja hyvin meni, oli ne koulussa ja tulivatki sieltä, sitte tehtiin läksyt, mä tein niille pommin fairypullosta ja villasukasta ja ne kirjotti sen räjähyksen fyken vihkoosa..Joo ei olla syöty mitään ku me tehtiin niitä fyken läksyjä sen fairypullon kanssa mut jos sää laitat pyykit kuivumaan niin mää voin lämmittää pyttipannua..Ja missähän mun yks villasukka on ku jalat on niin tajuttoman kylmät ja vaan toisen löysin"



huoh!!!

Meillä on käyty ihan vakavia keskustelujakin tästä. Minä olen tasavertainen vaimo, en oppilas. Jos en jotain tiedä, ei mieheni tarvitse sitä minulle kertoa kuin oppilaalle. Eikä minun tarvitse kysyä sitä mieheltäni kuin opettajalta.



Tilanne on vain pahentunut, kun lapset ovat kyselyiässä. On rasittavaa, kun mies tietää kaikesta kaiken (siis sellaisesta, mikä lapsia kiinnostaa), enkä minä tiedä mitään mistään. Mies kuitenkin työkseen vastailee, miten leppäkertut lisääntyvät, miten pilvessä pysyy vesi ja miksi se sataa ja blaablaa..



Minä tietäisin taas ihan kaiken Italian historiasta, italian kielestä, italaisesta kulttuurista, Italian politiikasta - mutta sehän ei lapsia (vielä kiinnosta).

Joskus mietin että miten kaksi opettajaa oikein tulee toimeen pariskuntana. Varsinkin jos ovat luokanopeja molemmat.

ja tekee tuota aina. Siis tyyliin, jos nähdään ravihevonen jossakin, hän alkaa luennoida raveista - vaikkei ole eläissään sellaisissa edes köäynyt!



Luonteenpiirre se on. Tietty voi olla, että tuollaisella luonteella hakeutuu helpommin opettajaksi.

itselläkin on se, ja vaikka se ei sitä pysäytä, niin ainakin saa vähän rajoittamaan luennoimista, että joku sanoo kun alkaa ärsyttää. Yleensä osaan hillitä itseäni, mutta välillä se luennointi menee päälle ihan huomaamatta, ja silloin kiva, että joku sanoo, kun on saanut tarpeekseen.