Lapsen palkitseminen tarroilla. Hyvä vai huono tapa?

Kun tarroja on 20, tehdään jotain, mitä poika haluaa (esim. mennään Hoploppiin tms.)



ap

että noin pieni tarvii tarroja kiitokseksi, etenkin jos on muutenkin hyväkäytöksinen ja reipas, mutta en kyllä keksi mitään pahaakaan tuossa, ehkä vähän turha...?



Millä tavoin aiotte ehkä palkita lasta, kun on 7v tai 10v, ei taida tarrat enää riittää.

Mä en anna tarraa hyvästä käytöksestä meiltä saa kehut ja taputukset hyvin suorittusta asiasta,mä en ottais tota tarrapalkitsemista käyttöön,rajat ja rakkaus riittää.

kakkatarrat käytössä lapsilla kun ovat 2-3 -vuotiaita. Muutama kuukausi tähän on mennyt ja sitten tapa on jäänyt. Eivät ole sen jälkeen enää tarroja edes kaivanneet, mutta aina kakkimisen jälkeen (potalle) se tarra oli odotettu juttu ja onnistumisen merkki.

Onhan aikuisellakin joka kuukausi tilille tuleva palkka merkki siitä, että on osanut hoitaa asiansa. Koska eiväthän kaikki osaa...

Olemme aina kehuneet poikaa hyvästä käytöksestä, mutta kuopuksen syntymän jälkeen poika ei tunnu huomaavan muuta kuin pikkuveljeensä kohdistuvat huomionosoitukset. Siksi annamme tarroja ikäänkuin korostamaan kehumista. Toinen syy on pikkuveljen kiusaaminen...kun poika kiusaa veljeään, tietysti torumme ja kiellämme, mutta kerromme myös, että nyt ei sitten tarroja tipu. En tiedä, onko tästä ollut hyötyä, mutta en nyt usko, että mitään haittaakaan. En myöskään usko, että lapsi parin vuoden päästä vaatii mitään enempää.



Itseäni on peruskouluikäisenä palkittu hyvistä koenumeroista ja pottia on kerrytetty koko vuosi. Mitä parempi numero, sen enemmän rahaa. Jos kokeesta sai alle 7, potista vähennettiin rahaa. Itselläni tämä toimi kannustimena ja tähän kokemukseen olen perustanut myös tuon esikoispoikani tarrakalenterin.



ap

Ja siihen sai tarran aina pottailukehitysvaiheen mukaan siten, että esim. pelkästä potalla istumisesta palkittiin ja jossain vaiheessa siitä, että sinne pottaan tuli jotain. Sitten se jäi, kun lapsi oppi kokonaan kuivaksi.

Ei tuosta ole mitään haittaa!

Yrittivät saada kolmea pahatapaista muksuaan kuriin tuollaisella tarra-metodilla. Kovalla tohinalla perheen äiti askarteli kolme erilaista maisemaa kartongille ja hankki niihin sopivia kala- ja prinsessatarroja.



Tarroista tuli vain kinaa. Jos yksi lapsi käyttäytyi hyvin ja sai tarran, niin kaksi muuta alkoivat parkua suureen ääneen, että hekin haluavat tarrat. Sitten saivat tarran, että lopettaisivat ulvomisen. Ja silloin se ensin tarran saanut nosti äläkän, että miksi nuokin sai tarran, kun ensin käyttäytyivät huonosti...



Lopulta lapset keksi käydä tarroista vanhempien kanssa kauppaa. Eivät suostuneet tekemään enää mitään ilman, että siitä sai tarran. Tyyliin "Pesen hampaat, jos saan tarran." No, sitten sai tarran. "Menen heti nukkumaan, jos saan tarran." Eli toinen tarra heti perään. Sitten tulivat hetken päästä vuoteesta silti olohuoneeseen kukkumaan. "Äiti, menen takaisin sänkyyn, jos saan tarran."



Ja mikä kamala huuto, jos äiti oli unohtanut ostaa niitä tarroja!



Tarrataulut hävisi vähin äänin perheen seinältä alle kuukaudessa... :D



Hyvä, jos teillä toimii. Minusta huvittavaa, jos lastaan ei saa käyttäytymään ja tottelemaan ilman jotain kaupankäyntiä tarroilla.

Minusta tällainen ulkoinen palkinto kuten tarra sopii johonkin aika selkeästi määriteltyyn ongelmatilanteeseen tilanteen käsittelyn alkuvaiheessa.Asian pitäisi olla yksiselitteinen ja sellainen, joka lapsen on helppo mieltää. Esim. Ongelmana lapsi kiljuu kuin syötävä, joka kerta kun lähdetään ulkoa sisälle. Jos onnistuu olemaan kiljumatta, kotona saa liimata tarran.

Itse en käyttäisi sellaiseen, yleisen kiltteyden palkitsemiseen. 3-vuotias on liian pieni käsittämään koko asiaa. Mitä itse ajattelisit / kokisit, jos kaikkea käytöstäsi arvioitaisiin ulkoa päin ja saisit pitkin päivää tarroja jos olet kiltti ja tarra jää saamatta, jos et jossain tilanteessa osaa hillitä itseäsi? Minusta olisi aika painostavaa.

Pikkusisarustilanteet vaativat mielestäni toisentyyppistä puuttumista. Eli lähtisin ratkaisemaan asiaa korostamalla isomman sisaruksen omia juttuja siinä määrin suuresti ja ennakoivasti, että lapsen ei itse tarvitse tehdä itsestään numeroa.

7-vuotiaana oltiin jo siinä pisteessä, että piti maksaa pojalle euro, että pisti toppatakin pakkasella päälle.

10-vuotiaana piti maksaa siitä, että meni kouluun.



Vähän lipesi käsistä:)

Minusta tällainen ulkoinen palkinto kuten tarra sopii johonkin aika selkeästi määriteltyyn ongelmatilanteeseen tilanteen käsittelyn alkuvaiheessa.Asian pitäisi olla yksiselitteinen ja sellainen, joka lapsen on helppo mieltää. Esim. Ongelmana lapsi kiljuu kuin syötävä, joka kerta kun lähdetään ulkoa sisälle. Jos onnistuu olemaan kiljumatta, kotona saa liimata tarran.

Itse en käyttäisi sellaiseen, yleisen kiltteyden palkitsemiseen. 3-vuotias on liian pieni käsittämään koko asiaa. Mitä itse ajattelisit / kokisit, jos kaikkea käytöstäsi arvioitaisiin ulkoa päin ja saisit pitkin päivää tarroja jos olet kiltti ja tarra jää saamatta, jos et jossain tilanteessa osaa hillitä itseäsi? Minusta olisi aika painostavaa.

Pikkusisarustilanteet vaativat mielestäni toisentyyppistä puuttumista. Eli lähtisin ratkaisemaan asiaa korostamalla isomman sisaruksen omia juttuja siinä määrin suuresti ja ennakoivasti, että lapsen ei itse tarvitse tehdä itsestään numeroa.

Meillä tarran on saanut sujuvista iltapuuhista. Iltapuuron ääressä temppuiluun tarrakalenteri tepsi.

Yllä on moneen kertaan varoitettu, että lapsi voi oppia käymään kauppaa kiltteydellä. Toisaalta olisin huolissani, saako lapsi rakkautta ja tunnustusta tekemättä mitään erityisen kilttiä. En lainkaan epäile AP:n rakkautta lapseensa, vaan että lapselle syntyy väärä kuva ehdollisesta rakkaudesta. Lapsi voi luulla, että hänestä pidetään vain, jos hän suorittaa hyviä tekoja ja saa hyvän tuloksen päiväarvioinnissa. Tarroilla toki voi ilahduttaa lasta tai opettaa pois jostain tietystä pahasta tavasta, mutta hänen pitäisi kokea, että saa rakkautta pelkästään olemalla oma itsensä. Erityisesti illalla nukkumaan käydessä lapsen pitää tuntea itsensä hyväksytyksi, ei epäonnistuneeksi, vaikka olisi käyttäytynyt päivällä huonosti.

Minusta tällainen ulkoinen palkinto kuten tarra sopii johonkin aika selkeästi määriteltyyn ongelmatilanteeseen tilanteen käsittelyn alkuvaiheessa.Asian pitäisi olla yksiselitteinen ja sellainen, joka lapsen on helppo mieltää. -

Meillä oli 4v:llä arkiaamuisin tapana vitkastella ja kiukutella pukemisen kanssa. Otettiin tarrat ja munakello käyttöön. Viidessä minuutissa jos on vaatteet huutamatta päällä, niin tarra tulee. Homma on toiminut todella hyvin. Pikkuisen jännitti poika alkuun aikarajaa, mutta oppi kyllä ajan kanssa sietämään painetta.

Lisäksi yritetään samalla opettaa säästäväisyyttä siten, että kolmesta tarrasta saa tikkarin ja kymmenestä pienen lelun tai pääsee HopLopiin. Kertaakaan ei ole tikkaria ottanut.

Oppii odottamaan jotain palkintoa aina kun on hetkenkin ollut nätisti. Ja eihän elämässä (sitten aikuisena) joka päivä pomo ja puoliso silitä päätä kun on onnistunut yhden jutun tekemään. Vai onko teillä tapana taputtaa käsiä ja huutaa hurraata joka kerta kun mies täyttää tiskikoneen tai vaimo kolaa pihan lumesta?

Elämään kuuluu kateus, mustasukkaisuus, kiukuttelu, pahamieli, uhma, oma tahto jne. Poikanne maailma muuttui, kun perheeseen tuli uusi vauva ja se on varmaan herättänyt erilaisia tunteita ja hyvä jos niitä tunteita saa näyttää kotona ja äiti ymmärtää ne. Ei tunteiden tukahduttamisesta pidä palkita.

Lasta tulee toki kannustaa ja jatkuvat kiusaustilanteet, ongelmakäyttäytymiset tietyissä paikoissa voidaan saada kuriin palkitsemisella (esim tarrat) mielummin kun rangaistuksella. Mutta satunnaisissa käytösrikkeissä ei tarvitse muuta kun keskustella. Mutta jos on voimaton niin voidaan käyttää vaikka poistamissysteemiä, eli otetaan pois päivän kymmenestä merkistä yksi. Huom.ensin varoitus.