Mitä kertoisit synnytyksestä ensikertalaiselle, millaisia ohjeita antaisit?

Ponnista kipua vastaan

avoimin mielin

Varaudu kaikkeen (eli esim. epiduraaliin vaikka haluat kokeilla ilman lääkkeitä ja sektioon vaikka haluaisit synnyttää alakautta), älä suunnittele liikoja.



Muista että lopussa odottaa se ihanin palkinto joka todella on kaiken sen arvoinen!

Ja ennen kaikkea myös ilman mitään lääkkeitä, toimenpiteitä ja tikkejä voi selvitä! Ensisynnyttäjille kerrotaan niin paljon niitä "kauhutarinoita". Minua ei kannustanut kukaan lääkkeettömään kivunlievitykseen vaan sanoivat tyyliin että "odotahan vaan, sitten rukoilet epiduraalia" tai että "ota ajoissa koska muuten et välttämättä ehdi saada epiduraalia".



Nyt olen jo neljä lasta synnyttänyt ilman mitään lääkkeitä ja tekeehän se kipeää mutta sen kuuluukin tehdä eikä kipua pidä kauhistua. En väheksy niitä jotka tarvitsevat kipulääkkeitä vaan kannusta niitä jotka eivät haluaisi niitä käyttää. Ilmankin pärjää hyvin!

sitä lähempänä on se hetki, kun sulla on sylissä se ihana vauva

Synnyksessä sitä elää hyvin vahvasti juuri sitä hetkeä, ja ajantaju katoaa. Kannattaa olla vain avoimin mielin ja luottaa avustaviin ammattilaisiin.

synnyttämään, älä anna muiden kokemusten ja kertomusten vaikuttaa itseesi. Se on sinun synnytyksesi ja sinä koet se joka tapauksessa

eri tavalla kuin kukaan muu. Yritä rentoutua vaikka vaikealta tuntuisikin, jännittynyt synnyttäjä hidastaa itse synnytyksen kulkua.

Kehoasi, se tietää yleensä miten tulee toimia, missä asennossa on hyvä olla jne. Liikaa ei kannata suunnitella tai suorittaa.

Älä anna lisämaitoa tuttipullosta vaan hörpyyttämällä, jos sitä on pakko antaa. Imetä alussa niin usein kun vauvalle kelpaa. Pyydä synnärillä apua aina kun siltä tuntuu imetyksen kanssa, imuotteen kanssa, se on helpompaa siellä sairaalassa kuin kotona pähkäillessä.

Useimmista synnyttäminen on kamalaa. Ainakin minusta olisi ollut hyvä tietää etukäteen, että supistukset voivat sattua enemmän kuin pystyy kuvittelemaan. Olin lukenut ennen synnytystä jostain, että supistukset aaltoilisivat, ja niiden rytmiin voisi jotenkin päästä kiinni tms. (En muista enää tarkkaan.) Menin paniikkiin, kun supistukset eivät olleet lukemani kaltaisia, vaan käytännössä yhtäjaksoista tuskaa. (Vanha sana, synnytyspoltot, kuvaa tuntemusta paremmin kuin vieno sana supistus.)

niin synnytyssaliin saavuttua 3 avainasiaa ovat:

-epiduraali, epiduraali ja epiduraali.



Nämä kun muistaa, niin kaikki sujuu hyvin.

Mutta synnytyksestä sitten...



Ei liikaa suunnittelua. Vaikka olis vakaasti päättänyt ettei halua/haluaa epiduraalin, ei aina mene niinkuin leffoissa. Joskus se epiduraali voi olla taivas, joskus sitä ei ehditä antamaan.



Äläkä pistä hanttiin. Kroppa tekee työnsä, halusit tai et. Hengitä ja keskity tai jos paremmalta tuntuu keskittyä johonkin ihan muuhun, niin tee se. Ja ihan niinkuin moni jo sanoi, kuuntele kroppaasi. Kätilö tai miehesi ei tiedä miltä Sinusta tuntuu. Kerro se kätilölle tai miehellesi. Synnyttäjä saa komennella :P



Ei se nyt minusta kovin seesteistä hommaa ole, eikä kovin kivaa, mutta ei pidä ajatella liikaa. Ajantaju katoaa kyllä tehokkaasti. Mulla pisin synnytys kesti yli 20h, lyhin noin 2h. Kummastakaan ei loppupeleissä mitään muistikuvaa siitä miten kello juoksi :D

Älä anna lisämaitoa tuttipullosta vaan hörpyyttämällä, jos sitä on pakko antaa. Imetä alussa niin usein kun vauvalle kelpaa. Pyydä synnärillä apua aina kun siltä tuntuu imetyksen kanssa, imuotteen kanssa, se on helpompaa siellä sairaalassa kuin kotona pähkäillessä.

Minä neuvoisin taas päinvastoin: ei hörpytystä (turhaa pelaamista, ei se imuote mene tuttipullosta pilalle), ja jos maito ei nouse ennen kuin monta päivää synnytyksen jälkeen, älä missään nimessä imetä rinnanpäitä valmiiksi verille.

Hengitä! Koeta rentoutua. Avoimin mielin, niin kuin joku jo mainitsikin. Omista kokemuksistani en kertoisi, synnytykseni ovat olleet ennenaikaisia, nopeita ja rajuja, ja itsellekin yhä kova pala nieltäväksi.

Ja sano tuntemuksesi ääneen muille!

Ja kaikki unohtuu, kun saat maailman ihanimman palkinnon syliisi

No ei siinä erikseen ehdi imetyskurssia käymään kun heti synnytyksen jälkeen siihenkin hommaan on ruvettava. Miksei kannattaisi neuvoa ottamaan imetysliivit mukaan kun se maidonnousu aiheuttaa kipua ellei ole tukevat liivit?



Myöskin se ihan alku ratkaisee pitkälti onnistuuko imetys ollenkaan. Hormonit tekevät tehtävänsä ja vauva oppii helpommin kun ei aseteta tielle esteitä tuttipullojen yms. turhan muodossa. Tosiaan voi mahdollisesti välttämättömän lisämaidon aivan hyvin hörpyttää ettei imurefleksi mene "hukkaan". Sitä ehtii äitikin sitten mukaan imetysprosessiin, joka muuten sitten edistää kanssa synnytyksestä toipumista omalta osaltaan.

-Älä säikähdä, vaikket unohtaisikaan kaikkea kipua kun saat lapsen syliisi (vaikka niin moni sanookin näin)

-Kuuntele kroppaasi ja anna mennä, antaudu sille tunteelle vaikka se kipeää käykin, kroppa kertoo mitä pitää tehdä

-Luota toisaalta myös ammattilaisiin, he ovat siellä sinua ja vauvaa varten

-Älä suunnittele synnytystä kauheasti, itse lähdin mielialalla 'pessimisti ei pety', eli kaikki olin valmiina ottamaan vastaan, myös hätäsektion ja sen ettei kaikki mene hyvin ja kirjojen mukaan

-Älä säikähdä, vaikket heti tuntisikaan ylitsevuotavaa rakkautta lasta kohtaan, sekin on ihan normaalia (itse kokenut, ja kyllä se äidinrakkaus sieltä heräsi kunhan 'tutustuttiin' vauvan kanssa)



:)

Rentoudu, hengitä, annan kropallesi valta kuljettaa synnytystä eteenpäin, älä mieti liikaa, ole eläin ;)



Parhaassa tapauksessa synnytys voi olla yksi voimaannuttavimpia kokemuksia elämässäsi. Jos annat itsellesi mahdollisuuden, saatat löytää itsestäsi sellaisia voimia, joita et tiennyt olevan olemassakaan. Kohtusi ja kroppasi tietää kyllä, miten edetä. Älä estä sitä liialla järkeilyllä, vaan anna mennä!



rakkain terveisin,

kolme lasta luomuna synnyttänyt virkamies, jonka jakkupuvun alla asuu eläin

Rentoudu, hengitä, annan kropallesi valta kuljettaa synnytystä eteenpäin, älä mieti liikaa, ole eläin ;)

Parhaassa tapauksessa synnytys voi olla yksi voimaannuttavimpia kokemuksia elämässäsi. Jos annat itsellesi mahdollisuuden, saatat löytää itsestäsi sellaisia voimia, joita et tiennyt olevan olemassakaan. Kohtusi ja kroppasi tietää kyllä, miten edetä. Älä estä sitä liialla järkeilyllä, vaan anna mennä!

rakkain terveisin,

kolme lasta luomuna synnyttänyt virkamies, jonka jakkupuvun alla asuu eläin

Positiivisella, avoimella mielellä vaan! Ja siellä ei tosiaan tarvitse hienostella tai kainostella.

Nainen, johon luotat ja joka on kokenut saman, ja joka olisi kanssasi k_o_k_o synnytyksen ajan. Synnytyksen pitkittyessä kätilöt luonnollisesti vaihtuvat.



Lapsen isän mukana olo okei, mutta itse olisin kaivannut esim. hoitoalalla olevaa äitiäni tai ystävätärtäni mukaan yli vrk kestävään koitokseen.

Pelkäsin aivan hulluna etukäteen mutta itseasiassa synnytyspäivänä pelko hävis ja tuli sellanen rauhallinen olo. Kyllä supistukset sattuu, mutta niistä selviää.Jos tapahtuu jotain odottamatonta,älä panikoi,olet ammattilaisten käsissä. Itselläni päätyi imukuppiin ja sektiovalmiuteen koska sydänäänet hävis. Synnytyksestä ei jäänyt mitään traumoja mutta aika osastolla pilasi koko kokemuksen. Imetys oli tuskaa ja vasta viimeisenä yönä pelastava enkeli kätilö tarjosi lapselleni lisämaitoa.Tähän asti oiln joka yö imettänyt yhtäjaksoisesti 5-6h ja kätilöt vaan naureskeli että sillä on kova nälkä. Tosiasiassa lapseni ei ollut luultavasti saanut mitään maitoa.Olin väsynyt enkä osannut itse kyseenalaistaa asioita ja halusin kotiin mutta en päässyt silloin kun olisin halunnut. Kun pääsin kotiin asiat alkoi helpottua. Eli kun pääset osastolle ja jos susta tuntuu että imetys ei suju niin ota se kunnolla puheeksi.Mä oletin että ammattilaiset kyllä tietää ja osaa neuvoa mutta eipä näin ollut.