Olen sairas, mutta en uskalla hakea apua lastensuojelun pelossa.

sinua ja perhettäsi niin että voitte elää perheenä.



Vaikka persoonasi on hankala voit saada hyvän sopivan lääkityksen ja kaikki menee hyvin. Anna lapsillesi tilaisuuus voida hyvin.



Nostan hattua sinulle ja toivotan kaikkea hyvää sinulle. Tee oikeita päätöksiä!

kärsiikin, jos joku yli-innokas sossu tulee arvioimaan tilannetta paikan päälle. Ja ap:n elämä on varmaan muuten ok, joten ko tilannetta ei tarvi lasten murheeksi järjestää. Suosittelen yksityiselle menoa. Saat varmaan jonkin lääkityksen ja ehkä terapiaa.

samassa tilanteessa olevia ja miten he jaksavat, ja kokemuksia siitä, tehdäänkö tällaisissa tapauksissa automaattisesti lastensuojeluilmoitus (jonka yritin osoittaa turhaksi, sillä perhetyöntekijät kun eivät mun päätä paranna ja TIEDÄN kyllä miten lapsia kasvatetaan). Mietin tuota yksityiselle menoa myös. Onko täällä joku hoidattanut päänsä sitä kautta ja miten on onnistunut esim. lääkityksen saaminen kohdilleen?

ja se, että tiedät teoriassa miten lapset pitäisi kasvattaa, ei näemmä käytännössä onnistu. Perhetyöntekijät toki voivat tarkkailla miten paljon apua tarvitsisitten normaalin arjen pyörittämiseen ja kuinka paljon sairautesi kuormittaa puolisoasi ja lapsiasi. Normaali äiti ei pakene manioissaan baareihin ja innostuksensa vallassa unohda perhettään kokonaan. Tuo kuvaamasi innostus työasioissa ei kyllä välttämättä ole varsinaisesti maniaa, kyllä normaalikin ihminen on toisinaan hyvin kiinnostunut jostain ja saa paljon aikaan ja ei malttaisi lopettaa. Maniaksi se varmaankin muuttuu silloin, kun ympäristö alkaa kärsiä asiasta ja itse olet hukkaamassa itsesi, unohdat maksaa laskut, unohdat äidin velvollisuutesi, unohdat puolisosi ja jätät kaiken hänen vastuulleen, ostat paljon kaikkea mitä et tarvitse, askaroit päättömästi, mutta tulos näyttää eniten itsestäsi mielekkäältä. Sinuna jättäisin diagnoosisi toisten arvioitavaksi. Käy lääkärissä ja kysy apua, älä laskelmoi. Ei vaikuta kauhean hyvältä idealta leikkiä lasten mielenterveydellä vain voidakseen piilottaa oman mielen järkkymisen.

itse hain aikoinaan muusta syystä itselleni apua (pelkoihin), selän takaa minulle kertomatta tekivät ilmoituksen. Sen jälkeen oli pakko ottaa muillekin perheestä "apua". Pienin paha oli valita lapselle osa-aikaista päivähoitoa, toinen mahdollisuus olisi ollut kodinhoitaja kyttäämään kotiin. Itku silmässä ikävöin sitten lasta kun oli pakko viedä virikehoitoon, mie kun olin muka liikaa kotona. Lapsi oli silloin 3v. Jokunen kuukausi sitä meni, kunnes sain lapsen srk-kerhoon ja nämä "tukitoimet" lopetettiin "tarpeettomina". Vain ikuinen trauma jäi.

Voi hyvänen aika, että voi olla erilailla ajattelevia ihmisiä :)

Itse olen tässä vuoden päivät taistellut päästäkseni lastensuojelun 'kynsiin' aika samoilla probleemoilla kuin sinulla. Mutta ei sinne niin vaan pääse, jonot on pitkät.

Hyvä ihminen, lastensuojelu on meidän verovaroilla ylläpitämä PALVELU lapsiperheille, kuten esim. päivähoito. Sieltä kuuluu saada tukea ja käytännön apua kun sitä tarvitsee.

Jonotan tällä hetkellä perhetyöntekijää, arvio on tehty ja luvattu jonkinlaista kotiapua ym. mutta tarvitsijoita ja halukkaita on paljon.

Tutullani käy perhetyöntekijä siivoamassa ja laittamassa ruokaa, ja heillä huusholli pysyy jonkinlaisessa järjestyksessä toisin kuin meillä kun ei minulla voimavarat riitä. Silitti miehen paidatkin vielä päällepäätteeksi. Kelpaisi minullekin tämmöinen palvelu.

Silti olen veroja maksellut vuosikausia ja mielestäni minulla on oikeus saada yhteiskunnan apua kun putoan oravanpyörästä.

Ei ne sossut kuule huvikseen kenenkään huusholliin änkeä, ilmainen kotiapu kelpaisi aika monelle. Ei sitä väkipakolla kellekään viedä. Määrärahat ne on niilläkin joten ole ihan huoletta.

eikä neuvolankaan perhetyöntekijä, voivat antaa maksusitoumuksen kotiapuun jos viitsivät, kyttäävät kyllä imaiseksi.

Nimekkeellä perhetyöntekijä tekee hommia kunnasta riippuen aika erilaisella työnkuvalla varustetut ihmiset. Perhetyöntekijä voi hyvin siivota (itse olen entinen kodinhoitaja, nimeke vain muutettiin perhetyöntekijäksi työnkuva pysyi samana). Pääsääntöisesti tietenkin ei tehdä puolesta vaan autetaan, mutta usein tilanne on se, että alkusiivous on tehtävä ennenkuin päästään jatkamaan. Itselläni ei kyttäys kuulu työnkuvaan ollenkaan, vaan kotiapu pääasiassa. Mutta ihan eri juttu onkin taas jo naapurissa Vantaan puolella.

Ainiin siis kotiapua ei enää ole vaan sieltä 'kotiavusta' tulee nimenomaan perhetyöntekijä hommiin. Nimekkeet muutettiin joitakin vuosia sitten.

Ne on tosi ärsyttäviä. Toiset jotain lähäreitä ja jotain jumalia olevinaan. Tavallisia tyhmiä tolloja ne on. Lääkitys on siskollani ja ihan hyvin se lääkitys on natsannut.

..muutenkin ihan liikaa, eivät he teille väkisin tunge! Kiirettä pitää heillä ja tosi vakaviinkiin tapauksiin ei aina apua riitä. Sitäpaitsi, MIEHESIhän voi todistaa puolestasi, että asiat pysyvät teillä hanskassa vielä, hänen ansiostaan, huonoinakin kausinasi.



Ajattele, miten paljon elämänlaatusi paranisi ja teidän kaikkien, ilman turhaa huolta tulevasta, kun saisit tarvitsemasi avun!



Rohkeasti vaan, vaikka sitten yksityislääkärin kautta apua hakemaan! Itselläni on ystävä, joka on ollut useamman kerran suojetullakin osastolla huonoina kausinaan, mutta ei ole ikinä lapsille vaaraksi tms ja isä hoitaa lapset, joten ei ls heiltä lapsia vie. Tukee vaan mm. Keskusteluavuin jne tarvittaessa ja harrastusrahalla lapsia.



Valoa elämäänne! Myös miehesi jaksamista ajatellen on viisasta hakea apua ja iloa elämäänne ammattilaisiltakin.

Olin sairaalassa yli kuukauden ja sielä todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Sain lääkkeet ja nut olen pari vuotta pärjännyt ilman manioita. Lievää masennusta on.

Sossu yritti mun sairalassaolon aikana lapsia "huostaan". Mies onneksi oli järjissään ja "ajoi ne hemmettiin".