Tämmöistäkö tämä nyt sitten on päiväkodissa, 21 lasta ja 2 hoitajaa?
Normaalisti ryhmässä 3 hoitajaa, mutta nyt yksi on viikon lomalla ja niinpä hoitajia 2. Kaikki ohjattu toiminta on peruttu, kahdella täysi työ rutiinien pyörityksessä. Nukkumiset menneet plörinäksi ja sateella eivät vaivautuneet ulos. Lapset kotona tosi levottomia. Onko tavanomaista? Entä mitä sanoo laki?
Kommentit (106)
Meidän päiväkodissa lasketaan kaikki lapset suhteessa kaikkiin hoito- ja kasvatushenkilöihin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jos talossa vaikka 5 ryhmää ja joka ryhmästä pari lasta pois, niin yhtä puuttuvaa aikuista ei korvata. SILTI niistä toisista ryhmistä ei voi käytännössä irrottaa hoitajaa. Vuosilomiin eli etukäteen tiedossa oleviin poissaoloihin tilataan varahenkilö.
Suhdelukuvaatimus täyttyy päiväkodin tasolla, mutta ei yksittäisen ryhmän. Onkohan STM ottanut kantaa tähän?
ap
En suinkaan saa omin päin päättää, milloin lomani pidän. Tavoitteellinen toiminta jatkuu läpi vuoden, kesälläkin. Vaikka oma päiväkoti olisikin kiinni, päivystävässä yksikössä täytyy koko ajan olla henkilökuntaa niistä taloista, joista on lapsiakin.
Vaikka pitäisin lomaa kesällä 5 viikkoa, jää sitä pidettäväksi pitkin vuottakin.
Eikä ole minun syyni, ettei vuosilomasijaisia palkata : (
t. lto
eikö rakoja tosiasioita saa täällä kertoa? jos kuulostan kyrsiintyneeltä niin ehkä olenkin, mutta ei se poista faktoja tai tee paremmiksi tämän päivän suomessa tapahtuvan päivähoidon tasoa ja resursseja.
-5-
vaihtaa alaa tai ainakin ottaa pitkä loma? Toivottavasti et ole Espoossa töissä..
Faktahan on se että ei päiväkodeissa ole mitään "pakkoa" tai velvollisuutta ilmoittaa vanhemmille työntekijöiden henkkohtaista asioista kuten ansaittujen vuosilomapäivien pitämisestä, hetkellisestä poissaolosta kesken päivän jos vaikka lääkäriaika silloin tms.
Toki se kuuluu tapoihin ja mielestäni hyviin sellaisiin että taululle isketään info tyyliin "Kaisa on ensivkon lomalla ja häntä sijaistaa...", tosin eipä sitä sijaista yleensä ole joten infotekstin tulisi olla "Kaisa lomalla ensivkon joten lapsiryhmää pyörittää se ja se kaksin".
Tuollaiseen infoon muuten emme edes saisi ryhtyä, sehän kertoisi vanhemmille karua kieltään raa´asta arjesta ja herranjesta sentään antaisi vielä vanhempien suuhun maun että raskasta on..-5-
mutta ei se mikään pakko ole.
että meille vanhemmille ei edes kerrottu tästä erikoisviikosta. Torstaina vasta tajusin ilmoitustaulun tiedonmurusia yhdistelemällä että kyse on koko viikosta. Tänään ovatkin lapset sitten kotona. Useampana päivänä olisimme voineet järjestellä lapsille lyhyemmän päiväkotipäivän jos vaan olisimme tienneet, samoin varmaan aika monessa perheessä. Iltaisin myös valmistelen lapsia seuraavaan päivään kertomalla mitä on ohjelmassa päiväkodissa, jumppaa tai kädentaitoja tms. Nyt ovat siis turhaan odottaneet näitä. Onko tämä sitten niin normaalia ja pikkujuttu että asiasta ei tarvitse mainita?
Kätevästi eräät ummistaa psykoneurologisilta faktoilta silmänsä.
Päivähoitojärjestelmä on kehitetty siksi, että aikuiset voivat käydä töissä.
Varsinkin alle 3v ikäiset pikkuiset. Ja sen jälkeenkin olisi suht suotavaa osata käyttää järkeään eikä vain vaatia ja vaatia siitä millaista on kun muut hoitavat saatavilla olevilla resursseilla niitä mussukoita kun itse pitää tahkoa mammonaa.
Mikä pakko se päiväkodin on niitä lapsellesi järjestää. Taidat olla laiska.
Esimerkiksi työnteko. Mutta se lienee outo käsite sinulle.
Elätkö uutisumpiossa vai?
Kyllästymiseen asti jauhettu siitä kuinka päivähoito on säästöjen, toistuvien sijaisuuksien yms ikeen alla ja sinä valitat kuin asia olisi jokin uutinen??
Omat kokemukset päiväkodeista on vähäiset. Vain kun olin kesätöissä neljä viikkoa kerran yhdessä mukavassa paikassa. Tosin päätin sillon etten mee ikinä töihin päiväkotiin. Ei vaan sovi mulle.
Tän ketjun luettua päätin myös etten ikinä laita omia lapsiani sinne, ovatkin vielä kotihoidossa ja taitaa olla paras vaihtoehto nykyään eskari-ikään asti..?
Ihmettelen miksi ihmiset täällä viileesti toteaa ettei ole mikään uutinen tällainen hoitohenkilöstön vaje, ja kuitenkin joka aamu vievät lapsensa sinne ja jatkavat omiin hommiinsa. Miksi? Eikö se tunnu hurjan pahalta kun tietää että lapset siitä eniten kärsii?
Oli kuitenkin terveellistä lukea tämä ketju, niin raskaina päivinä voin ajatella, että onneks kuitenkin on lapsilla suht hyvä paikka kasvaa ja kehittyä normaaleiksi ihmisiksi. Joskus kun meinaa hermot täällä kotonakin mennä.. :)
Meidän lasten ryhmässä on 17 lasta ja 3 hoitajaa.
jos yksi sairastuu tms., päiväkodin johtaja tulee tuuraamaan.
Esim. tänään olimme Vasu keskustelussa omahoitajan kanssa, jolloin pk:n johtaja tuurasi kaksi tuntia tätä omaahoitajaa.
Ja lisäksi löytyy aina yksi ns.kiertävä hoitaja joka tuuraa tarvittaessa tai auttaa esim. keittiö henkilökuntaa.
Päiväkoti on mahtava!
että olisivat kertoneet esim että henilökuntavajauksen takia kaikki ohjattu toiminta on tulevalta viikolta peruttu. Jos siis normaaliin toimintaan tulee sellainen muutos joka tuntuu merkittävästi lasten ja perheen arjessa niin tottakai siitä pitää ilmoittaa.
Faktahan on se että ei päiväkodeissa ole mitään "pakkoa" tai velvollisuutta ilmoittaa vanhemmille työntekijöiden henkkohtaista asioista kuten ansaittujen vuosilomapäivien pitämisestä, hetkellisestä poissaolosta kesken päivän jos vaikka lääkäriaika silloin tms.
Toki se kuuluu tapoihin ja mielestäni hyviin sellaisiin että taululle isketään info tyyliin "Kaisa on ensivkon lomalla ja häntä sijaistaa...", tosin eipä sitä sijaista yleensä ole joten infotekstin tulisi olla "Kaisa lomalla ensivkon joten lapsiryhmää pyörittää se ja se kaksin".
Tuollaiseen infoon muuten emme edes saisi ryhtyä, sehän kertoisi vanhemmille karua kieltään raa´asta arjesta ja herranjesta sentään antaisi vielä vanhempien suuhun maun että raskasta on..-5-
mutta ei se mikään pakko ole.
että meille vanhemmille ei edes kerrottu tästä erikoisviikosta. Torstaina vasta tajusin ilmoitustaulun tiedonmurusia yhdistelemällä että kyse on koko viikosta. Tänään ovatkin lapset sitten kotona. Useampana päivänä olisimme voineet järjestellä lapsille lyhyemmän päiväkotipäivän jos vaan olisimme tienneet, samoin varmaan aika monessa perheessä. Iltaisin myös valmistelen lapsia seuraavaan päivään kertomalla mitä on ohjelmassa päiväkodissa, jumppaa tai kädentaitoja tms. Nyt ovat siis turhaan odottaneet näitä. Onko tämä sitten niin normaalia ja pikkujuttu että asiasta ei tarvitse mainita?
Ei niitä sijaisia sinnekään noin vain saada.
kyse siitä, ettei työntekijöitä saada, vai se ettei heitä oteta (säästöjen vuoksi)?
mielestäni voisi alalle sopivia nuoria pakkotyöllistää apulaiseksi päiväkotiin. Vaikka vain sitten pukemaan muksuja, jos ei ota duunia --> päivärahat veks.
Taatusti pk-seudullakin on niin paljon tarvetta noille, että töitä riittäisi.
Tän ketjun luettua päätin myös etten ikinä laita omia lapsiani sinne, ovatkin vielä kotihoidossa ja taitaa olla paras vaihtoehto nykyään eskari-ikään asti..?
Kokonaisuudessaan olen päiväkotiin erittäin tyytyväinen ja lapset ovat nauttineet. Muutama pikkujuttu on kummeksittanut, ja nyt sitten tämä vähän enemmän. Olin siinä käsityksessä ettei moinen alimiehitys olisi laillista, siksi siitä täällä kyselin.
ap
harmittaa vanhemmat, jotka eivät ota yhteyttä PÄIVÄHOIDON PÄÄLLIKKÖÖN (pk-johtajan esimies) näissä henkilökuntavajeasioissa. Vain sitä kautta tulee muutosta.... henkilökunta ei itse pysty vaikuttamaan..
Selvä on että henkilökunta ei ole tilannetta valinnut, mutta onko pk:n johtajalla tai päivähoidon päälliköllä sitten todellista vaihtoehtoa? Olisi myös hyvä ensin tietää mitä laki asiasta sanoo. Pitänee kaivaa tieto itse kun ei kukaan ole sitä tänne tarjonnut.
ap
Esim Helsingissä on huutava pula p-hlöstöstä MUTTA silti vaativat esim lähihoitajilta lapset-ja nuoret suuntaumista vaikka vaihtoehtona olisi esim hlö jolla lähihoitajan koulutus JA 10v työkokemus 1-6v lasten parissa työskentelystä!
Eli sahaavat omaa oksaansa, aivan totaalisen naurettava ja järjetön linjaus kun kerta ei nykyiselläkään riitä hlökuntaa.
Ihan kuin sillä koulutuksella ja 10v työkokemuksella ei olisi pashankaan väliä.
Ei niitä sijaisia sinnekään noin vain saada.
kyse siitä, ettei työntekijöitä saada, vai se ettei heitä oteta (säästöjen vuoksi)?mielestäni voisi alalle sopivia nuoria pakkotyöllistää apulaiseksi päiväkotiin. Vaikka vain sitten pukemaan muksuja, jos ei ota duunia --> päivärahat veks.
Taatusti pk-seudullakin on niin paljon tarvetta noille, että töitä riittäisi.
joko äidin kanssa tai sitten palkataan joku hoitamaan heitä. Ainakin meillä on toiminut näin.
Esim Helsingissä on huutava pula p-hlöstöstä MUTTA silti vaativat esim lähihoitajilta lapset-ja nuoret suuntaumista vaikka vaihtoehtona olisi esim hlö jolla lähihoitajan koulutus JA 10v työkokemus 1-6v lasten parissa työskentelystä! Eli sahaavat omaa oksaansa, aivan totaalisen naurettava ja järjetön linjaus kun kerta ei nykyiselläkään riitä hlökuntaa. Ihan kuin sillä koulutuksella ja 10v työkokemuksella ei olisi pashankaan väliä.
Ei niitä sijaisia sinnekään noin vain saada.
kyse siitä, ettei työntekijöitä saada, vai se ettei heitä oteta (säästöjen vuoksi)? mielestäni voisi alalle sopivia nuoria pakkotyöllistää apulaiseksi päiväkotiin. Vaikka vain sitten pukemaan muksuja, jos ei ota duunia --> päivärahat veks. Taatusti pk-seudullakin on niin paljon tarvetta noille, että töitä riittäisi.
Eikö nyt apukäsiksi pukemaan ja riisumaan lapsia riitä joku ihan tavallinen rikostaustaton nuori? Tai auttamaan ruuan jakamisessa? Siivoamisessa?
Noi suhdeluvut on jo selvillä, siis 3 v täyttäneille 1/7. Poikkeamisesta laki sanoo näin:
"Kunta voi poiketa 1 ja 2 momentissa säädetystä suhdeluvusta, jos lasten keskimääräiset hoitopäivät ovat jatkuvasti huomattavasti vähäisemmät kuin toimintapäivät. Poikkeaminen voi tapahtua siten, ettei lapsia ole muutoin kuin lyhytaikaisesti yhtäaikaisesti hoidossa enempää kuin kokonaissuhdeluku edellyttää. (21.12.2006/1345)"
Kokonainen viikko ei mitenkään sovi tähän. Ihan oma juttunsa sitten on jos koko talon tilannetta käsitelläänkin kokonaisuutena jossa yksi hoitaja teoreettisesti jakautuu osiin. Tämä ei varmasti ole lain hengen mukaista, ei mielestäni kirjaimenkaan.
ap
Ennen mammalomaa eli lto:na mutta nyt päätin lopettaa ne hommat. En halua viedä omia lapsia hoitoon jotta voin mennä hoitamaan muiden lapsia. Onneksi mies on samoilla linjoilla ja elättää koko sakin kunhan lapset on 3v.
Ap:lle korostan vielä että suhdeluvut katsotaan KOKO talosta ja siinä ei ole mitään laitonta. Siitä voidaan olla montaa mieltä onko se enää laadukasta varhaiskasvatusta.
Tykkäsin kyllä työstäni ja sain positiivista palautetta mutta silti se turhautti kun vähällä henkilökunnalla yritetään olla jotain muutakin kuin tarha jossa lapsia säilytetään kunnes vanhemmat hakee kotiin. Ja kyllä se lasten kärsimys kirpaisi:( Ja ennen kuin joku irvileuka huutelee että olisit tehnyt sille kärsimykselle jotain kun kerran työntekijä olit niin minkä minä teen lapsen surulle kun äiti on vauvan kanssa kotona ja tuo esikoisen hoitoon? Tai millä lohdutan lasta jonka isä taas lähtee viikon työmatkalle? Tai lasta joka on hoidossa viitenä päivänä viikossa 9-10 tuntia ja joka ei sitä jaksaisi? Noin puolet lapsista pärjäsi ainakin päällisin puolin ok mutta minä väsyin siihen toisen puolen kärsimyksen katsomiseen. Ja väsyin siihen kun suomessa on subjektiivinen päivähoito-oikeus joten henkilökunnalla ei ole oikeutta sanoa esim äitiyslomalla olevalle virikelapsen vanhemmalle että olisi lapsen kannalta parempi jos hän saisi olla kotona. Ja muutenkin tuntui että noin puolet vanhemmista on sokeita lapsen tarpeille ja oikeasti kuvittelee että esim alle 3v viihtyy päiväkodissa paremmin kuin äidin ja vauvan kanssa kotona. Ja se toinen puoli vanhemmista jolle lapsen paras oikeasti tuntui merkkaavan jotain, oli sitonut itsensä asuntolainoihin ja vastaaviin joten oli taloudellinen pakko käydä töissä.
Nyt olen aivan äärettömän kiitollinen ettei minun tai minun lasteni tarvitse enää päiväkodin ovea aukaista. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan mutta ainakin tällä hetkellä näyttää siltä että kouluikään asti voin kotona olla ja sitten tämä mamma lähtee opiskelemaan:)