Ketkä kärsi lapsena vaatteistaan? Käsi ylös!

vähän sama tilanne kun tällä palstalla kirjoitelleella Itä-Suomesta kotoisin olevalla, en nyt muista numeroa.



Mutta siis äiti oli äärimmäisen muotitietoinen ja meillä oli rahaakin käytettäväksi vaatteisiin, ja minulla oli vaatteita vaikka kuinka. Mutta vaatteet olivat äidin maun mukaisia, puolihameita, mekkoja, jakkupukuja yms., siis 70-luvulla! Farkkuja äiti piti tosi rumina, ja niille naureskeli, jopa vähän paheksui, niinpä en itse edes rohjennut

farkkuja pyytää, kun tiesin, että äiti olisi niistä pahoittanut mielensä. (Joo, siis aika paljon narsistisia piirteitä äidistä olen jälkikäteen havainnut.)



Olin siis 70-luvulla jonkinlainen kummajainen, vaikka olin ihan nätti ja vaatteetkin laadukkaita ja niitä oli paljon. Tuolloin olisi ollut tärkeää pukeutua niinkuin muutkin.



Omien lasteni olen antanut pukeutua niinkuin tykkäävät. Jonkunverran on myös ns. kalliimpaa merkkivaatetta, ovat joko itse säästäneet tai sitten ostanut "ekstrana".



Tyttärellä oli yläasteiässä välillä melkoisia ylilyöntejä, mutta nyttemmin (on lukiossa) on persoonallinen ja hyvä pukeutuja, pitää mm. melko suosittua muotiblogia.



Itse tuntuu, että olen nyt vasta löytänyt ihan omimman tyylini, kun olen koko ikäni liikaa yrittänut pukeutua "niinkuin kuuluu".

Minulla oli pikkutyttönä tanttamaisia vaatteita, olkatoppauksia ym. En tykännyt yhtään :(

jolla oli röyhelöitä ja vaaleanpunaisia hevosia paidassa, äitini valitsemia. 90-luvun laman aikana vaatteet ostettiin halpahallista ja koulussa jopa syljettiin päälle, kun ei ollut Leviksiä jen. Lopulta itkin vaatteitani kotona ja äitini tajusi tilanteen ja käytiin ostamassa uudet kuteet. En tiedä millä rahalla, jostain se ne repi. Ja meillä ei edelleenkään juosta merkkien perässä, mutta suon kyllä lapsilleni suoralippikset ym kun ei ole rahastakaan kiinni.

Ala-asteella jo sain isosiskon vanhat vaatteet ja kengät. Olemme olleet erimallisia ja erityylisiä jo ihan pienestä asti. Siinä missä vanhempi on pitkä, hoikka ja tumma niin minä olen pyöremmän mallinen, vaalea ja lyhyt. Jalkojen mallikin täysin eri, sisarella pitkulainen ja kärkeen kapeneva. Minulle leveämpi ja varpaat aika tasassa.

Kengissä oltiin pihejä, sisko käytti kengät niin loppuun, että ne venyivät kokoa isommiksi, ne minä sitten sain.

Yläasteella kaikilla kavereilla oli micmacia ja merkkireppua, minulla isosiskon puhki käyttämiä viininpunaisia nappiverkkareita, väärän mallisia lenkkareita ja kumminkaimansedänserkun joululahjaksi antamaa ylikokoista flanellipaitaa ja ala-asteen violettia sarjakuvahahmoreppua.

Huoh.. olin aina ulkopuolinen, kaikessa. Sitten löysinkin semmoista seuraa johon minäkin kelpasin, tosin ne kaverit ei kovin tasokkaita ollut muutenkaan.

Nykyään tilaan ja ostan juuri sellaisia vaatteita jotka sopivat ja jotka haluan, viis käytännöllisyydestä tai pitkäikäisyydestä tai mistään muustakaan.

Sama lapsella jo nyt. Mitään muiden loppuun kuluttamia lumppuja en kehtaa lapselle pukea. (Otan kyllä vastaan ja kiitän kauniisti ja laitan eteen päin. En kuitenkaan ole niin kranttu, etten kirppikseltä ostaisi jos hyvää löytyy)

Lapsella on eri tyylisiä ja mallisia vaatteita jo nyt enemmän kuin minulla, toistaiseksi on helppo puollustautua sillä, että lapsi kasvaa ja vaatteita on eri kokoisia.

Mutsilla oli aina rahaa juomiseen ja tupakkaan, mä kuljin aikuisten sukulaisten hylkäämissä vaatteissa. "Koululaukkuna" oli rantakassi jne.



Omat lapset olen pukenut sitten viimeisen päälle, vain ja ainoastaan uutena ostettuihin merkkivaatteisiin. Tytär etsii juuri talvisaappaita, ilmoitin hinnan alarajaksi 150e -alle sen kun ei saa kauniita, laadukkaita ja kestäviä (ja merkkisaappaita, marketversiot ei kelpaa)

Mun äiti on hullu. Se teetti vaatteensa ompelijoilla, koska missään ei ollut enää 90-luvulla myynnissä sellaisia vaatteita, joita se halusi pitää. Mulle kierrätti sitten niitä tanttavaatteita ja prinsessamekkoja, joissa itse kulki. Mun vaatemaku oli sen mielestä hirveä enkä olisi saanut pukeutua kuten ikäiseni, koska hän on tyylikäs ja hän tietää. Talvisin mulla oli jatkuva virtsatientulehduskierre, kun vaatteet oli lämpimyydeltään lähinnä konttoritöihin sopivat, ei todellakaan peruskouluikäiselle. Nykyäänkin yrittää tyrkyttää kaameita riepujaan, vaikka ollaan eri vaatekokoakin. Mielenvikainen ämmä.

Jo ihan päiväkodista asti..nyt jälkikäteen ala-asteenkin asuvalinnat ovat ihan järkkyjä ja minua kiusattiinkin vaatteistani, saatoin siis laittaa pinkin rimpsumekon farkkujen päälle ja huivin hartioille..enkä käsittänyt mitä outoa siinä oli. Omat lapseni saavat valita itse kaupasta mutta katson kyllä etteivät ihan hönteiltä näytä.Jo ihan päiväkodista asti..nyt jälkikäteen ala-asteenkin asuvalinnat ovat ihan järkkyjä ja minua kiusattiinkin vaatteistani, saatoin siis laittaa pinkin rimpsumekon farkkujen päälle ja huivin hartioille..enkä käsittänyt mitä outoa siinä oli. Omat lapseni saavat valita itse kaupasta mutta katson kyllä etteivät ihan hönteiltä näytä.

hienot vaatteet itsellä ja lapsilla niin älyttömän tärkeitä... ei mullakaan ihmeellisiä ollut koskaan, mutta ei mitään näin traumaattisia kokemuksia kuitenkaan. Taisin olla jollekin kateellinen, mutta ei mua koskaan kiusattu tms. Nykyään katson, että on perussiistit suurinpiirtein itsellä ja lapsilla. Merkeistä viis.

Sain lapsena aika paljon vaatteita äidin työkaverin tyttärelle pieneksi jääneitä. Tyttö oli mua pari vuotta vanhempi ja vaatteet olivat todella kauniita. Sitten kasvoin yhtäkkiä tuosta tytöstä ohi ja vaatteet oli mitä äiti sattui kaupasta löytämään.



Aina oli lahkeet liian lyhyet, kun kasvoin niin hurjaa vauhtia. Meni vuosikausia ennen kuin nyt aikuisenakaan suostuin kokeilemaan muotiin tulleita capri-housuja enkä vieläkään suostu pitämään ns. vajaamittaisia housuja. Kaikki housuni on joko selvästi lyhyitä (juuri alle polven) tai hyvin pitkiä, joita voi käyttää korkojen kanssa tai joiden lahkeet matalissa kengissä hipovat maata.



Tyylillisesti olen saanut itse vaikuttaa vaatteisiini siitä asti kun se on itseäni kiinnostanut. Vanhemmille olennaista oli, että vaatteet oli ehjät, puhtaat ja niitä oli tarpeeksi päällä. Makuni on onneksi halpa enkä ole koskaan ollut kiinnostunut minkäänlaisista merkkituotteista ja lama-ajan lapsena ei muutoinkaan tullut mieleen pyytää mitään kallista.

Äidilläni on todella huono maku ja siihen yhdistettynä 80- luvun pahimmat mokat vaatetuksessa... Käytännössä puki ihan pelleksi, kampasi hiukset aivan hirveiksi, pisti olkatoppauksia vaatteisiini (ala-asteella), tylliruusukkeita ja kaikkea missä kädet tönkösti sivulla heiluen näytin kärsivän kovasti. Raukka rakastaa yhä hiihtareita ja isoja tukkia, minkäs sille voi mistä tykkää...

Inhottavista pistelevistä villasukkahousuista.

Omille lapsilleni en ostanut koskaan sukkahousuja, paitsi nyt tytölle isompana aikuisten kreppareita.

Omat lapset olen pukenut sitten viimeisen päälle, vain ja ainoastaan uutena ostettuihin merkkivaatteisiin. Tytär etsii juuri talvisaappaita, ilmoitin hinnan alarajaksi 150e -alle sen kun ei saa kauniita, laadukkaita ja kestäviä (ja merkkisaappaita, marketversiot ei kelpaa)

päästä traumoistaan... Ei se ostamalla tule se itsetunto kuitenkaan, kyllä itse täytyy kasvaa vanhoista kaunoista ja suruista yli.

Minä sain aika pitkälti ne vaatteet mitä halusinkin, tosin niistäkin kiusattiin. Ja sitten sain näitä millä vanhemmat yrittivät paikata itsetuntoaan, kalliita untuvatakkeja yms., joita he ostivat että lapsi näyttäisi rikkaamman perheen lapselta... Kyllä sen jossain vaiheessa lapsikin tajuaa.

Mustia vaatteita en saanut käyttää, surupuvuksi sanottiin, kai se muistutti murheista sitten. Tässäkin sama juttu, aikuiset ihmiset, voisivat päästää irti.

Erikoisesti en saanut pukeutua, "mitä ihmiset ajattelee", taas piti pyrkiä antamaan itsestä sellainen kuva, mikä ei ole totta :(

Omille lapsille ostan silmääni miellyttävää. Kunhan kasvavat niin kuuntelen mielipiteet toki, mutta niin kauan kun maksan on viimeinen sana minulla. Ja käytän sitä siis siihen, että vaatteet ovat tarpeeksi lämpimiä, käytännöllisiä ja tilaisuuteen sopivia.

Omat lapset olen pukenut sitten viimeisen päälle, vain ja ainoastaan uutena ostettuihin merkkivaatteisiin. Tytär etsii juuri talvisaappaita, ilmoitin hinnan alarajaksi 150e -alle sen kun ei saa kauniita, laadukkaita ja kestäviä (ja merkkisaappaita, marketversiot ei kelpaa)

päästä traumoistaan... Ei se ostamalla tule se itsetunto kuitenkaan, kyllä itse täytyy kasvaa vanhoista kaunoista ja suruista yli. Minä sain aika pitkälti ne vaatteet mitä halusinkin, tosin niistäkin kiusattiin. Ja sitten sain näitä millä vanhemmat yrittivät paikata itsetuntoaan, kalliita untuvatakkeja yms., joita he ostivat että lapsi näyttäisi rikkaamman perheen lapselta... Kyllä sen jossain vaiheessa lapsikin tajuaa. Mustia vaatteita en saanut käyttää, surupuvuksi sanottiin, kai se muistutti murheista sitten. Tässäkin sama juttu, aikuiset ihmiset, voisivat päästää irti. Erikoisesti en saanut pukeutua, "mitä ihmiset ajattelee", taas piti pyrkiä antamaan itsestä sellainen kuva, mikä ei ole totta :( Omille lapsille ostan silmääni miellyttävää. Kunhan kasvavat niin kuuntelen mielipiteet toki, mutta niin kauan kun maksan on viimeinen sana minulla. Ja käytän sitä siis siihen, että vaatteet ovat tarpeeksi lämpimiä, käytännöllisiä ja tilaisuuteen sopivia.

Onneksi mun shoppaaminen ei ole sulta pois

Omat lapset olen pukenut sitten viimeisen päälle, vain ja ainoastaan uutena ostettuihin merkkivaatteisiin. Tytär etsii juuri talvisaappaita, ilmoitin hinnan alarajaksi 150e -alle sen kun ei saa kauniita, laadukkaita ja kestäviä (ja merkkisaappaita, marketversiot ei kelpaa)

päästä traumoistaan... Ei se ostamalla tule se itsetunto kuitenkaan, kyllä itse täytyy kasvaa vanhoista kaunoista ja suruista yli. Minä sain aika pitkälti ne vaatteet mitä halusinkin, tosin niistäkin kiusattiin. Ja sitten sain näitä millä vanhemmat yrittivät paikata itsetuntoaan, kalliita untuvatakkeja yms., joita he ostivat että lapsi näyttäisi rikkaamman perheen lapselta... Kyllä sen jossain vaiheessa lapsikin tajuaa. Mustia vaatteita en saanut käyttää, surupuvuksi sanottiin, kai se muistutti murheista sitten. Tässäkin sama juttu, aikuiset ihmiset, voisivat päästää irti. Erikoisesti en saanut pukeutua, "mitä ihmiset ajattelee", taas piti pyrkiä antamaan itsestä sellainen kuva, mikä ei ole totta :( Omille lapsille ostan silmääni miellyttävää. Kunhan kasvavat niin kuuntelen mielipiteet toki, mutta niin kauan kun maksan on viimeinen sana minulla. Ja käytän sitä siis siihen, että vaatteet ovat tarpeeksi lämpimiä, käytännöllisiä ja tilaisuuteen sopivia.

Et sitten huomannut, että rinnastin tilanteesi omaan lapsuuteeni? Kerroin myös, että lapsi saattaa kärsiä niistä merkkivaatteistakin, jos huomaa niiden olevan vanhemman itsetunnon paikkausta. Vanhemmat eivät tunnu tajuavan tätä. Eivät minun vanhempani etkä sinä.

Ostele ihmeessä vaikka kaikki kaupat tyhjäksi, mutta ei se paranna lapsuuttasi. Ja saattaa aiheuttaa pukeutumistraumoja lapsellesi, vaikka se on juuri se asia mitä yrität välttää.

Toki on hyvä pukea lapsi asianmukaisesti ja niin, että ei tarvitse paitsi palella, ei myöskään kärsiä vaatteistaan. Mutta jos talvisaappaissa ainoa ratkaiseva tekijä on kallis hinta ja jokaisen vaatteen on oltava merkkiä ja uusi, eihän se hyvältä kuulosta.

sukulaisten vanhoissa kuljin..

Äitini osti ja päätti mitä puen päälleni. Se ei koskaan ollut lähellekään sitä, mitä muilla oli ja olin yleinen naurunaihe. Kysyn omilta lapsiltani, mitä he haluavat ostaa/pukea.

hankkia mulle unisex-vaatteita niin että värit sopivat pikkuveljellekin. Mulla oli aina ruskeita sammareita, sinisiä tai vihreitä paitoja ja muita rumia vaatteita ja meille oli jopa leikattu veljen kanssa samanlaiset tukat :O

Tämä oli siis 70-luvun lopussa kun olin ala-asteella.

Itse olisin halunnut jotain söpöjä vaatteita ja pitkät hiukset. Omalle tytölle on sitten tullut ostettua söpöjä vaatteita kaapin täydeltä.

oltiin köyhiä ja kiusattiin vaatteista paljon.Esikoinen lähestyy teini ikää ja ostan vain niitä vaatteita mitä tyttö haluaa..en osta kohtuuttomastai vaatteita tytölle,mutta kun esim.tarvitsee housuja saa valita mitkä haluaa=)

Pikkulapsiajasta en muista mitä minulla oli, asia ei häirinnyt. Mutta isompana!

Minulla oli esim. 10-vuotiaana ripulinvihreä säkkimäinen takki. Kakanruskeat toppahousut. Ripulinväriset talvikengät. En saanut valita itse vaan äiti osti vaatteet. Voi miten inhosin niitä! Olin niin ujo etten uskaltanut sanoa äidille että en pidä niistä ja käytin niitä häpeillen :(

Ja olen tyttö :/

Omille lapsilleni ostan vain heidän lempivärejään. Jos en ole varma, kysyn lapselta. Ostan paljon vaatteita netistä ja kysyn lapselta ennen tilausta että onko tuo sellainen mistä tykkäät vai ei. Näytän vaihtoehdot mistä saa valita. Hyvin on mennyt tähän asti. Lapseni kehtaavat sanoa mielipiteensä, toisin kuin minä lapsena.

ihan kuin mun lapsuudesta. mulla oli värinä vaan myrkyn vihreä ja kirkkaan punainen...samettihousuja, halpahalli asuja ja puseroita..jne. eim itään kallista kaikki halvimmasta päästä. osa vaatteista oli jopa itse tehtyjä. :(

ymmärsin että ne ovat epämuodikkaat. Käytin vielä 5 luokalla mukavia collegepaitoja, ja vaatteet oli sitä mitä äiti kaupasta löysi, kaikki kuitenkin tosi mukavia päällä. Harmi vaan että siinä iässä parhaat kaverit rupesi shoppailemaan ekoja muotivaatteitaan ja naureskeli mun vaatteille.



Ei mulla ollut rahaa ostaa mitään kalliita onlyn housuja uutena, mutta pakko sitä oli alkaa ettiä hienompia farkkuja yms. kun hävetti niin paljon :( Olisi kivaa jos edes ala-asteella sais pukeutua rennosti, mutta tää onglema on varmaa kaikis kaupunkikouluissa että yhä nuorempien on "pakko" pukeutua muodikkaasti.



Ymmärrän ku teini-iässä ostetaan vaatteita ku halutaan näyttää nätimmältä poikien silmissä, mutta mitä ideaa siinä on leikki-iässä? Kun en ala-asteella tosiaankaan ollut kiinnostunut pojista niin en tiedä miks pitää vaan kavereiden silmis näyttää tyylikkäältä..