Kurkkua kuristaa ja ahdistaa

joka ikinen työpäivä ahdistaa ja viikonloppuna ahdistus hiipii mieleen viimeistään sunnuntai-iltana.



Olen ns. unelmatyössä, sain mielenkiintoisen ja arvostetun projektin josta minun pitäisi olla todella kiitollinen ja innostunut. Mutta kun en ole. Jouduin vaihtamaan työpistettä tämän projektin vuoksi ja yksikössä, jossa olen nyt, ei ole minkäänlaista työyhteisöä. Edelliseen pisteeseen minulla jäi kaikki ihanat työkaverit joita näen edelleen toisinaan. Täällä istun omassa kammiossani ja yritän kaivaa jostain syövereistäni työmotivaation joka halvatun päivä. Joskus löytyy, joskus ei. Homma ei etene vaikka pitäisi.



Välillä ahdistun niin, että luulen saavani jonkun paniikkikohtauksen ja olo lähentelee pakokauhua. Pahinta on huono omatunto, sillä tiedän oikeasti, että minun pitäisi tykätä tästä ja olla motivoitunut - monelle tämä olisi unelmatyö.



Työtä en oikein voi jättää keskenkään, vaan tämä vaatii yhden ja saman henkilön panostuksen alusta loppuun.



Miten ihmeessä jaksan ilman, että menetän kokonaan mielenterveyteni seuraavat 1,5 vuotta? Mistä kaivan kadoksissa olevan motivaationi? Musta tuntuu että kuristun tähän olotilaan.



Auttakaa naista hädässä, neuvoja tarvitaan ja vertaistukea!