Kuinka moni teistä synnytti ilman epiduraalia ja

oksitosiinitipalla. Kyllähän ne supistuskivut kesti mutta ponnistaa en olisi jaksanut, se oli musta synnytyksen ikävin osa.

mitään kivunlievitystä. Pari kertaa ekan kanssa ehti imasta ilokaasua, toisessa ei sitäkään. Nopsaan kun menivät molemmat ja sairaalaan 140km matka. En kyllä usko että olisin sitä epiduraalia muutenkaan halunnut, parempi olo itsellä jälkeenpäin (voin siis verrata kun leikkauksen yhteydessä olen saanut epiduraalin).

sain ensimmäisessä synnytyksessä epiduraalin, mutta siitä huolimatta kärsin sietämättömän kovista kivuista.

Toinen synnytys meni luomusti. Sekin sattui, mutta kipu pysyi koko ajan siedettävänä.

Ei se epiduraalikaan aina taida olla mikään ihmepelastus. Ei ainakaan minulle ollut.

Ensimmäinen synnytys oli ns. vaikea, joten kivut olisivat olleet sietämättömät joka tapauksessa. En usko että epiduraalilla oli mitään vaikutusta.

Kummassakaan synnytyksessä minulle ei tullut ponnistuksen tarvetta, vaan ponnistin kätilön ohjeiden mukaan. Ensimmäisessä tarvittiin imukuppia avuksi, mutta toisen onnistuin itse ponnistamaan.

suht siedettäviksi.. Minulle se oli jotain niin helvetillisen hirveää, ettei ois voinu pahempaa kuvitella. Etenkin kun kalvot puhkaistiin ja laitettiin tippa tehostamaan supistuksia, siinä vaiheessa kun niitä tuli koko ajan, luulin oikeasti että kuolen.Se kipu meni niin yli, että menetin kaiken kontrollin. Mies sanoi että näytti etten ollut edes tajuissani koko aikaa.

haluaisin toisen lapsen,mutta en yksinkertaisesti uskalla synnyttää enää ikinä.

Esikoisesta sain kyllä epiduraalin mutta jostain syystä puudute ei toiminut. Synnytys kesti toista vuorokautta ja ponnistusvaihe tunnin. Ja kivut oli ihan sanoinkuvaamattoman kamalat. Aloin tuntea paniikkia tilanteessa ja menetin "kontrollin" täysin.

Kuopuksen synnyt käynnistettiin ja ekasta supistusksesta meni 4 tuntia niin lapsi oli ulkona. Sain ensin spinaalipuudutuksen ja kun vaikutus lakkasi sain vielä epiduraalin ja synnytys oli helppo ja nopea. tunsin pienen ponnistustarpeen, siis ihan normaalin kakkahädän tunteen, ja siitä tiesin koska tulisi ponnistaa. Ponnistusvaihe kesti 4 minuuttia ja naureskellen odottelin miehen kanssa aina seuraavaa ponnistustarvetta. En missään vaiheessa mennyt paniikkin, en tuntenut kipua ja oikeastaan anutin synnyttämisestä verrattuna ensimmäiseen kokemukseen. En väitä, että puudutusten takia synnytys oli melko nopea ja helppo, vaan että minun oli helpompi hallita itseäni ja nauttia tilanteesta ilman helvetillisiä kipuja. Kätilö sanoikin minulle, että harvoin näkee nauravaa synnyttäjää :) Oikeasti voi synnyttää ilman kipuja, toki alkusupistukset olikin käynnistyksen takia 10 x pahemmat kuin esikoisen mutta kun puudutus oli tehty, en sen jälkkeen tuntenut minkäänlaista kipua missään vaiheessa synnytystä. se oli mahtava kokemus ekan helvetillisen synnytyksen jkälkeen

Epiduraali meni ekassa synnytyksessä väärään paikkaan eikä toiminut yhtään. Synnytys kesti 32 tuntia, käynnistettiin kalvojen puhkaisulla ja oli aivan hirvittävän kamalaa. Ponnistin tunnin ja 10min, se oli vielä kamalampaa kuin avautumisvaihe. Olin siinä vaiheessa valvonut jo 3 vuorokautta putkeen, väsymys alentaa kipukynnystä ja varmaan sekin lisäsi sitten tuskia.

Tokassa synnytyksessä epiduraali meni taas väärään paikkaan, mutta onneksi kätilö oli ajan tasalla. Hän katseli minua ja sanoi, että hän hakee anestesialääkärin takaisin. Jos epiduraali vaikuttaa, synnyttäjä ei näytä siltä kuin minä näytin! Anestesialääkäri testasi ja eipä ollut epiduraali tehonnut ollenkaan. Pistettiin uudestaan ja vaikutti!!! Mikä taivas. Ponnistusvaihe sujui minullakin sitten juuri kuten kuvasit, tuntui ponnistustarve, mutta ei sattunut kuin vähän ja pystyin keskittymään ponnistamiseen. Ponnistusvaihe kestikin sitten vain sellaiset 20min.

kun sain tuon epiduraalin synnytys käynnistettiin sillä kertaa. Kivut olivat sietämättömät. Huusin ja huusin kun en voinut hiljaakaan olla.



Ilman epiduraalia synnytin vauhdilla seuraavan muksun. Hyvin pärjäsi ilman. Ei tarvinnut huutaa, pelkkä hengittely riitti.

Kyllä ne kivut kesti vaikka tuskalliset olikin, suht nopea (ensisynnyttäjälle) ja raju synnytys oli. mutta mä oon varma että synnytystä on helpompi hallita kun tuntee jotain. Sitäpaitsi monestihan lääkkeet voi hidastaa synnytystä.

Olisin sen kyllä halunnut, mutta ei ehtinyt. Ja täytyy sanoa, että aika helvetilliset ne kivut oli. Tai oikeastaan vasta siinä vaiheessa kun vauva tuli ulos. Sitä ei onneksi kestänyt kun pari supistusta, joten oli nopeasti ohi ja siinä samalla se kipukin sitten unohtui. Avautumisvaiheen sinnittelin ilokaasulla. Kaksi aikaisempaa synnytystä olen hoitanut epiduraalissa.

että noihin mun kivun tuntemuksiin vaikutti varmasti se eniten että ensimmäinen lapsi syntyi 5 tuntiin ja toinen 3 ja puoleen tuntiin. En sitten tiedä olisinko jaksanut jälkimmäistä ilman jos olis kestänyt vaikkapa 13 tuntia. Ja varmasti olisin ollut vailla kivunlievitystä toisessakin jos se vain olisi ollut mahdollista

Kolme kertaa. Inhoan (=pelkään) kaikkia lääketieteellisiä toimenpiteitä :). Hyvin meni.

Tosin minulla keskimmäistä lukuunottamatta nopeita synnytyksiä, mutta kylläkin aika rajuja. Varsinkin näin jälkikäteen on helppo ajatella että kipu oli siedettävää - siinä tilanteessa kyllä luuli kuolevansa kipuun.

Ja hyvä, että sen otin. Muuten en enää koskaan uskaltaisi lapsen tekemiseen ryhtyä. Kivut ovat yksilöllisiä, on turha vertailla sitä miten synnytti. Luin erään tutkimuksen, jonka mukaan osa naisista ei tunne lainkaan kipua synnytyksen aikana. Tästä esimerkkinä käyvät yllättävät kotisynnytykset, kun äiti ei ole hoksannut kuinka pitkällä jo todellisuudessa ollaan, kun kipuja ei tunne.



En tiedä, miten olisin kipuja kestänyt ilman epiduraalia yhtään kauemmin. Juu luomuna olin ajatellut synnyttää ja kipukynnykseni on korkea. Luomuus li kyllä kaukana, kun käynnistettiin oksitosiinilla.

Jokaisen synnytys on omanlaisensa ja erilaisia voivat olla yhdenkin synnyttäjän synnytykset.

Vähän välillä rivien välistä paistaa tässä(kin) ketjussa että parhaat synnyttäjät vetää luomuna ja hallitsee kehonsa ja kaikki on mahtavaa ja äitiys täydellisintä niin.

Oon synnyttänyt kolme lasta, kokemuksia on epiduraalista ja muista avuista ja luomusta. Kaikki synnytykset oli ihmeellisisä ja hienoja ja kamalia. Mitään kruunua tai mitalia siitä ei saa, vaikka synnyttäis yksin kotona tai heinätöiden välissä ja sen jälkeen hiihtäis kouluun kesät talvet ;)

Sattuihan se aivan hemmetin paljon, mutta näin jälkeenpäin olen ihan tyytyväinen siihen että se meni täysin ilman kivunlievitystä tai puudutuksia. Nyt olen uudestaan raskaana ja uskon että synnytän tämänkin lapsen ilman epiduraaleja ja muita. Pelottaa se oman kehonhallinnan menetys. Ilman puudutuksia pystyi niin tarkasti itse määräämään mitä tapahtuu ja milloin.

Kyllä ne kivut kesti vaikka tuskalliset olikin, suht nopea (ensisynnyttäjälle) ja raju synnytys oli. mutta mä oon varma että synnytystä on helpompi hallita kun tuntee jotain. Sitäpaitsi monestihan lääkkeet voi hidastaa synnytystä.

Oma synnytykseni ei ollut juuri edennyt, kun kivut olivat kuiotenkin oksitosiinitipasta ehkä johtuen jo kovat ja kätilö suositteli epiduraalia. Otin sen ja meni enää tunti, kun avauduin 2,5 cm:stä 10 cm:ään ja pääsin ponnistamaan. Ei epi minulta vienyt edes kipuja kokonaan pois, mutta helpotti kyllä.

Ensimmäinen kerta oli suoraan sanoen kauhea. Avautumisvaihe kesti (ensisynnyttäjällä) alle kaksi tuntia. Kukaan ei uskonut, että minua OIKEASTI sattui, puhuttiin vain jostain suihkusta ja kävelystä. Ponnistusvaihe oli pitkä n. 45 min.



Mielikuvat synnytyksestä olivat kaottinen, hallitsematon, kamala.



Toinen synnytys oli rauhallinen, avautumisvaihe kesti 6 tuntia, ponnistusvaihe 5 min. Hallitsin tilannetta ja kipuja.

ekassa olisin ottanut epiduraalin, jos olisi annettu. Mutta eka koitettiin kaikkea muuta, ilman isompia hyötyjä, ja sitten oltiinkin jo ponnistusvaiheessa (synnytyksen kesto siis alle 3h). Pieni korjaus, en kyllä pitänyt kipuja siedettävinä.. aika kamalaa touhua oli.



Toinen synnytys oli vielä nopeampi, ja helpompi, ja oikeastaan "kivuton". siinä vaiheessa kun ponnistusvaihe alkoi, alkoi olo olemaan aika tukala, mutta ponnistusvaiheen koin kivuttomana.



Epduraalihan saattaa heikentää omia supistuksia, joten kolmannessa en edes halunnut mitään puudutuksia. Syytin ekan synnytyksen kivuliaisuutta siitä että minulle oli tuikattu oksitosiini tippumaan. Ja tuon tipan halusin välttää kolmannessa (ja muissa lopuissa) synnytyksissä. Koin tuon toisen synnytyksne jälkeen, että kipua on jkv, mutta sen kestää kun se ei ole keinotekoisesti aiheutettua. Kolmas synnytys oli pituutensa vuoksi (lähes 12h) tuskallinen, puuduttava ja väsyttävä. Mutta ei se päällimmäisenä kivuliaana mieleen jäänyt.



Neljännen koin oikeastaan kivuttomana. Ei puudutuksia, ilokaasua jossain vaiheessa apuna. Missään vaiheessa olo ei ollut kovin kipeä. Helppo, unelmasynnytys :) kesto 6,5h.



Ja viides oli kyllä kipeä. JOuduttiin käynnistämään, joten kivut oli ihan erilaisia kuin mihin olin aiemmissa tottunut. En oikeastaan edes tajunnut että synnytys on käynnissä, niin erilaiseltä supistukset tuntuivat. Lisäksi synnytys oli hyvin raju, ja lyhyt. Siinä vaiheessa kun (vuodeosastolla) ymmärrettiin että se oikeasti on käynnissä, oli kohdunsuu 10 cm auki. Turha siis puhua puudutuksista :)



Mutta jos vielä lapsia joskus siunautuu, en edelleenkään halua puudutuksia. Kyllä tämä minun kehoni tuon synnytyksen kestää näinkin :)

Oli koko ajan synnytys väärässä vaiheessa epiduraalia ajatellen, ensin liian aikaista ja sitten heti olikin jo liian myöhäistä.

Kyllä niistä siis ilmankin selviytyy näköjään.

Jotkut synnyttävät parissa tunnissa, jotkut 4-5 tunnissa, kun taas joillakin menee 10-12 h ja joillakin jopa vuorokausi tai pari.



Minä jaksan vallan mainiosti synnytyskipuja 6-8 h, mutta sitten alan väsyä jatkuvaan kipuun, joka luonnollisesti myös pikkuhiljaa pahenee. Epiduraalista onkin apua tämän 8 h:n jälkeen, sillä samalla annetaan oksitosiinia ja loput kohdunsuun sentit aukeavat tunnissa tai parissa.



Itse tunnen synnytyssupistukset, vaikka epiduraalin vaikutus ei olisi vielä lakannut, joten pääsen heti tositoimiin, kun kohdunsuu on 10 cm auki. Tosin kakkosen kanssa kätilö ei meinannut uskoa asiaa...



Tällöin ponnistin kätilön mielipiteistä välittämättä. Epiduraalin vaikutus lakkasi vasta, kun vauva oli syntynyt, pesty ja kapaloitu, ja itsekin olin käynyt suihkussa ja söin aamupalaa. Eipä todellakaan olisi kannattanut odottaa!

Kyllähän sitä avautumisen loppumetreillä miettii, että helvetin hullu, kun tähän aloin, mutta ei se pahin kipu kestänyt kauan.



Ekassa laitettiin epiduraali, kun piti käynnistää ihan toden teolla oksitosiinitipalla.

En kyllä tykännyt yhtään epiduraalista, huono olo jne.

kerralla pyysin epiduraalia mutta kätilö suostutteli ottamaan kohdunkaulan puudutuksen joka tehosikin silloin täydellisesti! Synnytys oli melkeinpä kivuton. Toisella ja kolmannella kerralla en enää edes halunnut epiduraalia vaan otin suosiolla kohdunkaulan puudutuksen. Toisella kerralla se tehosi suht hyvin ja synnytys kävi helposti. Kolmannella kerralla ei mennytkään enää niin nappiin ja noin 20 minsaa kärsisin joista muutama viimeinen supistus aika sietämättömiä (syystä että olin jo täysin auki tietämättäni ja taistelin ponnistamista vastaan. Mikä taivaallinen helpotuksen tunne tulikaan kun sai alkaa ponnistamaan!). Jos tuo tuska olisi jatkunut pitempään, en tiedä mitä olisi tapahtunut!

Koskaan en ole tuntenut suurta ponnistamisen tarvetta vaan olen tehnyt työtä käskettyä. Ekalla kerralla ponnistus kesti 25min, varmaankin osittain siksi että lopetin ponnistamisen heti kuin supistus loppui. Toisella kerralla ponnistin aina niin kauan kuin tehoja riitti ja ponnistus kesti 11min. Kolmannella kerralla kesti enää 7min.