Mista sinut tunnistaa keskiluokkaiseksi? Meilla on Volvo, kaksi lasta, rivitaloasunto, koira, koulutus on akateemista ja keskisastetta...
Kesäisin teemme lomamatkoja etelään. Ai niin, meillä on puiset parvekekalusteet ja lapsilla on vakuutukset :)
Kommentit (25)
Tai no, jos pelkät puiset pervekekealusteet tekee keskiluokkaisen, täytynee nekin sitten myydä.
Ei päde ap:n mainitsemista asioista kuin akateeminen koulutus ja lapsen vakuutus. Ei me ollakaan keskiluokkaisia :-)
On omakotitalo isolla tontilla, 2 lasta tehty 30-kymppisinä, toinen autoista on tila-auto, kotona viimeistä huutoa olevaa elektroniikkaa, iso koira, asumme pääkaupunkiseudun vaikutuspiirissä. Mutta koulutusta puuttuu, miehellä ammattikoulutus, minulla ei sitäkään, pelkkä yo.
Maatila, metsää, Toyota Land Cruiser, Audi A6, kiva koira, kesämökki, muutamia sijoitusasuntoja Suomessa ja ulkomailla sekä oma yritys, kaksi yliopistotutkintoa ynnä muita merkityksettömiä yksityiskohtia. Mutta ei tulisi mieleenkään miettiä, mihin luokkaan me kuulumme tai mihin muut kuuluvat.
Ainoa kiinnostava kysymys on, kuinka monelle ihmiselle olimme hyviä, ja kuinka moni heistä muistaa meidät kuoltuamme. Myös lapsemme ovat " luokattomia" , raukat. Jotta oppisivat kohtelemaan kaikkia samanarvoisina, ja jotta heitäkin ihmisinä kohdeltaisiin.
Asutaan halvassa kerrostalokolmiossa huonomaineisella alueella, uusi auto meinataan ostaa (hintaluokka n. 40 t) mutta ostetaan varmaan Opel ja revitään siitäkin takaa ne kaikki moottorin koon yms. näyttävät merkit pois (kai se on mahdollista?) niin että näyttää päältäpäin ihan tavis-halvalta Opelilta. No koira meillä on mutta sekin on kiukkuinen ja julman näköinen, ei mikään kultainen noutaja. Harvoin matkustellaan, mutta se johtuu siitä ettei ehditä kun mies on niin kiinni firmassaan, rahan puolesta se olisi hyvin mahdollista.
Eli farmariauto, kaksi lasta, omakotitalo, koira, akateemiset tutkinnot, vakituiset työpaikat, kaksi kesäpaikkaa (mummoloita), lomamatkat etelään joko kerran vuodessa tai jokatoinen vuosi, lomamatka myös pohjoiseen talvella jokatoinen vuosi. Ja lapsemme vakuutettuja, tietenkin.
Niin ja jalopuiset terassikalusteet, kaasugrilli ja kestopuuterassi :o)
Tämän palstan kirjoittajista liki kaikki ovat kamalan keskiluokkaisia arvoiltaan. Elämässä tärkeintä on maallinen mammona, naapurien kadehtima auto ja koti. Korostetaan, kuinka vakiintuneita ollaan harrastuksiltaan ja elämäntyyliltään.
puiset parveke- ja pihakalusteet ;) jne. Meidät tunnistaa myös pukeutumisen ym. perusteella keskiluokkaisiksi...
meillä on farkku peugeot, kohta toyota, rivitaloasunto, yksi lapsi, ei lemmikkejä, kauppakoulu käytynä molemmilla.
kuule - se miltä asiat NÄYTTÄÄ on ihan eri asia kuin mitä ihmiset ajattelee ja arvostaa.
Ei tarvii asua kommuunissa ja polttaa pilveä ollakseen mieleltään hippi.
Vierailija:
kuule - se miltä asiat NÄYTTÄÄ on ihan eri asia kuin mitä ihmiset ajattelee ja arvostaa.Ei tarvii asua kommuunissa ja polttaa pilveä ollakseen mieleltään hippi.
Ihmiset ilmaisevat itseään kulutuksen kautta. Luepa sosiologian perusteorioita, esim. Bourdieuta hieman. Kuluttaminen on poliittista, ja yhä poliittisemmaksi se käy. Ihmisen arvomaailmasta kertoo aika lailla se, ostaako hän Volvon vai kannattaako joukkoliikennettä; syökö paikallista luomuruokaa vai brassaileeko hanhenmaksalla jnejne.
Ja nythän minä EN puhunut niinkään siitä, mitä mammonaa ihmisillä ON, vaan mitä he täällä ilmaisevat kirjoituksissaan arvostavansa. Eli NÄYTTÄMISESTÄ ei täällä voi puhua, koska tämä ei ole näköradio... vaan juuri tuosta ajattelemisesta ja arvostuksista.
3/6
En usko, etta yksikaan ylaluokkainen vaivautuisi vastaamaan tanne... Autoni on audi. Omistan velattoman kaksion etela-Helsingissa, joka on nyt vuokrattu, koska asun ja tyoskentelen ulkomailla. Taalla asun vuokralla 100m2 asunnossa. Opiskelutaustani on kauppaopisto, mutta taidanpa tienata enemman kuin maisterit Suomessa? (4500¿/br/kk)
Vierailija:
Ei tarvii asua kommuunissa ja polttaa pilveä ollakseen mieleltään hippi.
se vaan on keskiluokkaisten yleisin unelma, että ne muka OIKEESTI on kapinallisia ja poikkeavia.
Asutaan onneksi kivassa vehreässä paikassa, mutta pikkuruisessa vuokra-asunnossa pienessä rivitalossa. Autoa ei ole, ei matkailla ulkomaille (paitsi isovanhempia moikkaamaan aina joskus), säästellään pennejämme uuteen telkkariin kun vanha hajosi. Elämä on rikasta, vaan me ei :)
olen yh, akateeminen, asun vuokralla pienessä asunnossa, olen osapäivätyössä, äidinkieli ruotsi, ei autoa, muovit parvekkeella ja silti tunnen itseni keskiluokkaiseksi.
Muuten meitä ei yhdistä keskiluokkaisuuteen kai mikään, onneksi.
Olemme aika rokkaava perhe.