Annatko vai lainaatko omalle äidillesi rahaa, jos hänellä tarvetta??
Tuli tuosta toisesta ketjusta mieleen.
Äidilläni oli pari vuotta sitten todella vaikea tilanne ja hän pyysi rahaa minulta lainaksi kolme kertaa tuhat euroa eli yhteensä 3000e. Lupasi silloin maksaa takaisin, heti kun saa rahaasiansa kuntoon. Sanoin, ettei siitä huolehdi ja stressaa, etten tarvitse rahaa takaisin.
Hän on minun oma äitini ja antanut elämässäni; lapsuudessani minulle niin paljon tärkeämpiä asioita kuin rahaa jne. Meillä ollut aina suht tiukkaa rahasta, mutta harrastukset ja vaatteet on aina lapset saaneet ja vanhemmat sitten tinkineet omista menoistaan. Rakkautta on riittänyt ja meillä on aina eletty täysin alsten ehdoilla kaikessa.
Mielestäni nyt oli minun vuoro auttaa, kun kerran taloudellinen tilanteeni oli sellainen, että siihen pystyin.
Nyt äitini myi asuntonsa ja vaihtoi pienempää ja haluaisi maksaa velkansa takaisin. Sanoin, ettei se ollut velka vaan annoin hänelle sen rahan. Hän vähän vastaan nikotteli, mutta lopulta suostui siihen ja sanoi vaan, että jos joskus minulla on vaikeaa niin tietää keneltä voi aina apua pyytää. Sovittiin asia niin.
Tuli vain mieleen, että miten te olisitte tilanteessa toimineet? Olisitteko ottaneet rahan takaisin?
Kommentit (22)
äitini on täysi alkkis ja rahat hän joisi saman tien. muutaman kerran olen hyväuskoisena rahojani antanut mutta kun ne juodaan kurkusta alas, on minulla parempiakin käyttökohteita rahoilleni..
jos äitini olisi erilainen, niin varmasti antaisin jos tarvetta olisi.
mutta yleensä äitini maksaa ne kyllä takaisin. Isoja summia en halua antaakaan, sillä äitini on mielenterveyspotilas joka käyttää rahansa tupakkaan ja viinaan, kun taas meillä rahat menevät neljän lapsen elättämiseen.
Itselläni ei ole yhtään niin tasapainoinen äitisuhde kuin ap:lla. Olen katkera siitä, että äiti uhrasi elämänsä ja terveytensä meidän lasten takia ja viimeiset 30 vuotta olemme joutuneet hoitamaan häntä. Hänellä ei ole mitään omaa yritystä elämänsä suhteen, takertuu vain meihin lapsiin ja on passattavana. Ehkä sen vuoksi en pystyisi lahjoittamaan suuria summia.
Mies lahjoitti juuri äidilleen 6000 euroa ja ymmärrän hyvin, että hän halusi rahat antaa, vaikkakin minulle säästöistä luopuminen oli todella hankalaa, sillä mielestäni olisimme tarvinneet rahat oman asunnon ostoon.
Meillä on molemmilla köyhät vanhemmat ja olemme parempituloisia ja säästeliäämpiä kuin he. Toivon todella, että voimme aikanaan auttaa omia lapsiamme asunnon hankinnassa ja opiskeluaikana.