Lue keskustelun säännöt.
Synnytin eilen enkelivauvan
10.09.2011 |
Miten tästä pääsee yli? Mistä voi saada vertaistukea? neuvolapsykologille soitan heti maanantaina, tuntuu että tarvitsisin sitä nyt.
Raskaus ehti puoleenväliin kunnes ei enää kuulunut sydänääniä..
Sairaalakokemus oli kylmä ja karu, meinasin saada huonetoverinkin joka myös synnytti kuolleen vauvan. Onneksi sanoin vastaan ja saivat omat huoneet järjestettyä molemmille..
Tyhjä syli ja paha olla..
Kommentit (33)
Tulee vielä hetki, että sitä alkaa epäilemään itseään, että olinko raskaana, odotinko vauvaa, synnytinkö vai oliko kaikki unta? Silloin on hyvä, että jokin muisto on olemassa.
Sairaala ottaa yleensä automaattisesti kuvan papereiden joukkoon, mutta omankin kuvan voi vielä käydä ottamassa. Me palasimme vielä sairaalaan vauvaa katsomaan, 10v isoveli halusi pikkuveljen nähdä.
Meidän vauva siunattiin Kätilöopiston kappelissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni saman kokenut olisi ollut hyvää seuraa sairaalassa. Teillä olisi ollut yhteinen keskustelun aihe ja ehkä olisitte voineet tukea toisianne.
Onhan keskenmeno raskas kokemus mutta pitää ajatella niin että luonto hoiti epäkelvon yksilön pois niin kuin kuuluukin olla.
Keskenmeno on johtunut mitä todennäköisemmin siitä ettei lapsesta olisi tullut tervettä. MIeluummin kuolema tuossa vaiheessa kuin että olisi vihannes ikänsä.
Muutama kuukausi ja sitten uutta yritystä kehiin.
Olen ollut viidesti raskaana, minulla on kolme lasta ja kaksi kesken mennyttä. En märehdi ja murehdi enkä vello surussa.
Ajattele niin että lapsi oli vakavasti sairas ja ei siitä olisi eläjää tullut.
En ymmärrä niitä jotka pitää keskenmenneitä lapsina ja rakentaa suunnilleen pyhäkön vainajalle. Kaikki enkelivauvahöpötykset saa voimaan pahoin.
Mutta silti tuli kyyneleet silmiin miten kauheasti joku voi kirjoittaa lapsensa juuri menettäneelle vanhemmalle... Minua sattui jo se, kun kolme vuotta myöhemmin mainitsin keskustelussa keskenmenon (saatu kaksi lasta sen jälkeen) ja mies tuijotti minua "mikä keskenmeno". Miten ihminen saattaa unohtaa noin ettei muista edes kuulleessaan asiasta? Oli kyllä muutenkin tunnekylmäpaska mieheksi, ja vähän samaa luulen lainaukseni kirjoittajasta..
Voimia ap, ja yrittäkää surra yhdessä miehesi kanssa, että suru olisi yhdistävä eikä erottava voima.
kun sain jonkun tuntemattomaksi jääneen infektion. Huonoa tuuria siis vain, poika ei olisi ollut epäkelpo, kuten ei suuri osa muistakaan myöhään kesken menneistä tai kohtuun kuolleista vauvoista.
Sinä sentään olet normaaleilla tunteilla varustettu, toisin kuin abortintekijät
Niille ihmettelijöille, joiden mielestä hautaaminen on outoa;
Me saimme pitää vauvaa lähellämme, ottaa kuvia. Hän oli jo ihan valmiin vauvan näköinen, tietysti pienempi. Oli täydelliset kädet ja varpaat, kynnetkin. Suu oli hieman auki. Lauloin laulun ja jätimme hyvästit. Tämän jälkeenkö minun pitäisi vain unohtaa? Joillekin se on ehkä oikea tapa, mutta meillä isä haluaa kantaa lapsensa arkun hautaan ja saamme myös konkreettisen, "ei anonyymin" paikan surulle.
Lapsi ei todellakaan ollut mitenkään epäkelpo, uskon että olisi ollut joku infektio tms. se selviää aikanaan..
Kiitos kaikille teille jotka olette olleet ymmärtäväisiä ja kiitos linkeistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen kokenut tuollaisen puolivälin (tai no, rv 18) keskenmenon. Minä pääsin kyllä aika helposti siitä yli, tulin heti uudelleen raskaaksi ja saimme terveen, täysiaikaisen pojan.
yrittivät uudelleen ja onnistuivat. Onnellisen näköisiä nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
syvimmät osanotot ja voimia koko perheelle
Minulla tuosta on kohta kaksi vuotta aikaa, kun enkelipoikani syntyi kuolleena. Jos haluat jutella vaikka sähköpostin välityksellä, niin laita minulle sähköpostiosoitteesi. Laitan sinne sitten omat tietoni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itken kun luen teidän kokemuksianne! Kauheasti voimia ja muuta teille. Kamalalta kuulostaa tuo 10:n kokemus, kun tietään, että lapsi vääjäämättä kuolee eikä lapsessa ole mitään vikaa :(((
Itse ehkä haluaisin tuollaisessa tilanteessa puhua papin kanssa vaikken ole uskovainen. Jotenkin sellainen kutina, että he osaavat suhtautua luonnollisemmin kuolemaan ja pystyvät puhumaan siitä.
Niille ihmettelijöille, joiden mielestä hautaaminen on outoa;
Me saimme pitää vauvaa lähellämme, ottaa kuvia. Hän oli jo ihan valmiin vauvan näköinen, tietysti pienempi. Oli täydelliset kädet ja varpaat, kynnetkin. Suu oli hieman auki. Lauloin laulun ja jätimme hyvästit. Tämän jälkeenkö minun pitäisi vain unohtaa? Joillekin se on ehkä oikea tapa, mutta meillä isä haluaa kantaa lapsensa arkun hautaan ja saamme myös konkreettisen, "ei anonyymin" paikan surulle.
Lapsi ei todellakaan ollut mitenkään epäkelpo, uskon että olisi ollut joku infektio tms. se selviää aikanaan..
Kiitos kaikille teille jotka olette olleet ymmärtäväisiä ja kiitos linkeistä.
Niin mekin teimme, kun pieni poikamme tuli kuolleena maailmaan rv. 18+. Taustalla infektio, sikiökalvojen puhkeaminen ja kohtutulehdus, joka oli viedä minulta hengen.
Pidimme pientä poikaa sylissä, annoimme suukkoja, jätimme hyvästit. Kuva on muistona vieläkin ja kätilöt olivat jopa ottaneet jalanjäljet. Viikkoa myöhemmin hautasimme pienen poikamme hautausmaalle, mieheni kantoi pienen arkun...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En löydä sanoja... Halauksia ja voimia sinulle ja miehellesi
Onko mahdollista, että saat puhua sairaalassa papin kanssa? Voiko enkelivauvan nähdä? Voiko sen siunata?
En tiedä kuinka itse selvisin keskenmenosta. En puhunut siitä kuin ihan lähimmille ja ehkä yhdelle muulle ihmiselle mainitsin. Sairaalassa puhuin papin kanssa, sairaanhoitajien kanssa ja he olivat aika tarkkana millaiset tuntemukset minulla oli. Olisin kaiketi saanut jatkoonkin apua, mutten kuitenkaan tullut ottaneeksi sitä vastaan. Neuvolaanhan ei sitten enää ollut asiaa, kun ei ollut sitä raskauttakaan. Pappi siunasi vauvan ja saimme mieheni kanssa nähdä pikkuisen. Voimia sinulle.