Lue keskustelun säännöt.
Synnytin eilen enkelivauvan
10.09.2011 |
Miten tästä pääsee yli? Mistä voi saada vertaistukea? neuvolapsykologille soitan heti maanantaina, tuntuu että tarvitsisin sitä nyt.
Raskaus ehti puoleenväliin kunnes ei enää kuulunut sydänääniä..
Sairaalakokemus oli kylmä ja karu, meinasin saada huonetoverinkin joka myös synnytti kuolleen vauvan. Onneksi sanoin vastaan ja saivat omat huoneet järjestettyä molemmille..
Tyhjä syli ja paha olla..
Kommentit (33)
Vertaistukea löytyy netistä enkelisivustolta. Joku varmaan muistaa sen sivun nimen, koitan itsekin etsiä sulle sen, kun olen jo unohtanut.
Mulla ei ole omaa vauvaa kuollut, joten en osaa olla vertaistukena. Mutta kyllä täältä niitäkin äitejä löytyy.
Minä palaan kohta sen sivun kanssa, jos vain löydän...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse synnytin pienen enkelipojan 22.8 rv 18+3. Pikkuinen vastasi 15.viikkoista.
Meillä kävi pappi kaksi kertaa juttelemassa ja suoritti pienen siunauksenkin kun syntymästä oli kulunut noin kolme tuntia. Seuraavana aamuna pääsin psyk.sairaanhoitajan juttusille jossa edelleen käyn kerran viikossa. Oman seurakunnan pastori vieraili myös kotona.
http://www.enkelisivut.net/
Suru ja hämmennys on suunnaton, ja tyhjä syli käy niin kipeää..
Voimia ja jaksamista hetki kerrallaan.
todella ikävä että sellaista sattuu
mutta noissa muiden antamissa linkeissä on luettavaksi muiden kirjoituksia, joista varmasti on tukea sinullekin. Ja siellä on taas lisää linkkejä muille sivuille.
Kannattaa katsoa myös käpy ry:n sivut, siellä on laajasti kaikenlaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
keskenmenoa.
Ja kyllä siitä pääsee yli ajan kanssa. On rankka asia ihan itsessään ja siihen vielä hormonimyräkkä päälle niin ei hyvältä tunnu :-(.
Mulla tuli vielä molemmilla kerroilla kauan sitä jälkivuotoa ja istukanpalasia, mutta tulin kuitenkin raskaaksi 6 viikon päästä ekasta tapauksesta. Oli TOSI raskas raskaus se kun pelotti koko ajan et vauva kuolee eikä osannut iloita.
Onko sulla ennestään lapsia?
Mulla nyt 4 lasta ja ei jaksa enää surra niitä menetettyjä ja nyt jopa itsekkin ajattelen että niin oli tarkoitus vaikka silloin kun olin itse juuri sun tilanteessas ei kyllä yhtään lohduttanut kun joku noin sanoi.
Eli vertaistukea saat multa jos haluat ja ymmärrän että nyt tuntuu todella todella pahalta, mutta kyllä siitä pääsee yli.
Oliko kuitenkin niin että viikkoja oli alle 22? Mua ainakin nimittäin helpotti että ei tarvinnut pitää hautajaisia ja ajatella olevansa kuolleen lapsen äiti vaan kokeneensa "vain" myöhäisen keskenmenon.
Itsellä sama kokemus vuosia sitten, tosin vauva eli vielä syntyessään. Viikkoja oli 19. Syynä oli minun kohdunkaulani heikkous ja synnytystä ei voitu estää enää kun menin sairaalaan.
Tuska oli ihan kauhea ensimmäisen viikon, mutta sitten elämä alkoi hiljalleen voittaa. Menin töihin n. viikon kuluttua tapauksesta ja se auttoi pahimman ajan yli kuin huomaamatta.
Vaikka olen päässyt jo kauan sitten tuon tapauksen surun yli, en tietenkään ole unohtanut pientä poikaani josta tuli enkeli syntyessään.
Tuolla enkelillä on nyt kolme elävää sisarusta, joille olen kertonut ihan rehellisesti isoveljestä joka ei tullut koskaan kotiin äidin mukana.
Itke ja sure, nyt on sen aika. Aika haavat parantaa, kuten sanonta kuuluu, ja niin se todellakin tekee.
Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun pystyisin jotenkin lohduttamaan, mutta en voi muuta kuin lähettää positiivisia ajatuksia. Voimia sulle.
vaan tuo rv 18+3 synnyttänyt. Me pidimme vauvalle oikeat hautajaiset, vaikka viikkoja oli se alle 22. Raskaalta tuntui, mutta varsinkin miehelle se oli tärkeää.
Oliko sinulla seuraavassa raskaudessa tiheämpiä neuvolakontrolleja tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuollaisia tukia.
Tosin kaikki hoitavat lääkärit ja hoitajat olivat tosi kilttejä. Mutta ei pappia (en kyllä olisi halunnutkaan) eikä mitään psyk. hoitajia näkynyt missään.
Oma mies oli paras tuki.
T: ysi
En voi edes kuvitella miltä sinusta tuntuu.
T:Rv 23+6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille..
Toinen lapsi kyseessä, esikoinen 3v. Tai oikeastaan tämä oli kaksosraskaus alussa joista toinen meni kesken jo rv 6 ja toinen jaksoi tänne asti :(
Pidämme hautajaiset ja uskon sen olevan välttämätöntä toipumiseni kannalta..Suurin ahdistus tulee tuosta sairaalan kylmästä kohtelusta, jossa todella sain vaatimalla vaatia inhimillistä kohtelua myös vauvalle, joka syntyi ennen rv 22.
Käskettiin synnyttää portatiiviin, josta kieltäydyin. Halusin synnyttää ihan siinä sängyllä "normaalisti" kipulääkkeet ei auttaneet..
Myöskään hautajaismahdollisuudesta ei puhuttu, vain yhteistuhkauksesta. Onneksi selvitin asiaa..
Aikaa tämä varmasti ottaa, mutta pahinta ovat nämä itsesyytökset.. mitä olisin voinut tehdä toisin.. mies on suurena tukena, en halua kaikkea hänenkään päällensä kaataa, onhan hänellä omakin suru ja tuska..
Mutta toisaalta puhumalla kaikesta hänen kanssaan hänkin pääsee purkamaan omaa suruaan. Eli kaatamalla kaiken miehen päälle saatatkin auttaa myös häntä surunkäsittelyssään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia kaikille tuon kokoeneille.
Mielestäni saman kokenut olisi ollut hyvää seuraa sairaalassa. Teillä olisi ollut yhteinen keskustelun aihe ja ehkä olisitte voineet tukea toisianne.
Onhan keskenmeno raskas kokemus mutta pitää ajatella niin että luonto hoiti epäkelvon yksilön pois niin kuin kuuluukin olla.
Keskenmeno on johtunut mitä todennäköisemmin siitä ettei lapsesta olisi tullut tervettä. MIeluummin kuolema tuossa vaiheessa kuin että olisi vihannes ikänsä.
Muutama kuukausi ja sitten uutta yritystä kehiin.
Olen ollut viidesti raskaana, minulla on kolme lasta ja kaksi kesken mennyttä. En märehdi ja murehdi enkä vello surussa.
Ajattele niin että lapsi oli vakavasti sairas ja ei siitä olisi eläjää tullut.
En ymmärrä niitä jotka pitää keskenmenneitä lapsina ja rakentaa suunnilleen pyhäkön vainajalle. Kaikki enkelivauvahöpötykset saa voimaan pahoin.
Kun kuluu aikaa ja saat etäisyyttä asiaan tilanne muuttuu paremmaksi.
Pidetäänkö sille toiselle kaksosellekin hautajaiset?
En ymmärrä hautajaisia jos on keskenmeno.
että toipuu. Ja muistoa kantaa loppuelämänsä mukanaan, vaikkei mitään pyhäkköjä rakentaisikaan..
Toinen kaksosistani kuoli odotusajan puolivälissä ja "syntyi" samana päivänä kuin eloon jäänyt. Joskus mietin, että millainen pojasta olisi tullut ja mietin sitäkin, että kaipaakohan tyttö kaksoisveljään vaistonvaraisesti. Tyttö kun on ollut aina huono nukkumaan... Hassuja ajatuksia ja tyttö ei vielä tiedäkään että on kaksonen.
Olen tosi pahoillani. Tahan hetkeen ei ole oikeita sanoja. Toiv. sinulla on lahella ihmisia jotka ovat lasna.
Minulla ei vastaavasta kokemusta. Yksi keskenmeno vkolla 12. Sekin tuntui niin pahalta eika mikaan lohduttanut. Vain aika auttoi.
Voimia ja jaksamista.
Minä olen synnyttänyt kohtuun kuolleen (rv 40+1) pojan neljä vuotta sitten. Voin sanoa, että ajan kanssa helpottaa, vaikka nyt ei siltä tunnukaan.
Ja sinulle, joka kirjoitit tuon alapuolella olevan, aivan hirveää tekstiä lapsensa menettäneelle.
Tiedätkö, että "luonto hoitaa" ne "epäkelvot" pois yleensä alkuvaiheessa, kuten ilmeisesti sinulle on käynyt. Näissä myöhäisemmissä menetyksissä voi olla syynä esim. napanuorakomplikaatio, kuten meidän vauvalla. Niin turhalta tuntui hänen kuolemansa, napanuora 2x kaulan ympäri.
Suurimmalle osalle odottajista vauva on jo osa elämää, vaikka hän olisi vasta mahassa.
Onhan keskenmeno raskas kokemus mutta pitää ajatella niin että luonto hoiti epäkelvon yksilön pois niin kuin kuuluukin olla.Keskenmeno on johtunut mitä todennäköisemmin siitä ettei lapsesta olisi tullut tervettä. MIeluummin kuolema tuossa vaiheessa kuin että olisi vihannes ikänsä.
Muutama kuukausi ja sitten uutta yritystä kehiin.
Olen ollut viidesti raskaana, minulla on kolme lasta ja kaksi kesken mennyttä. En märehdi ja murehdi enkä vello surussa.
Ajattele niin että lapsi oli vakavasti sairas ja ei siitä olisi eläjää tullut.
En ymmärrä niitä jotka pitää keskenmenneitä lapsina ja rakentaa suunnilleen pyhäkön vainajalle. Kaikki enkelivauvahöpötykset saa voimaan pahoin.
Voisiko täällä
http://www.kohtukuolema.fi/default/www/vertaistuki/
olla vertaistukea. Toivottavasti miehesi on tukenasi myös.