Pienten lasten äidit jotka asutte sopimus-/kulissiavioliitossa, miten elämänne sujuu?

jos sulle on noin tärkeää mitä muut ajattelee eli minuutesi on jäänyt hieman kehittymättömäksi niin ei ihme että mies on ryhtynyt sivusuhteeseen mutta lapsille vastuullisena ihmisenä haluaa pysyä avioliitossa.



Mutta kehotan sinua varautumaan siihen, että jonakin päivänä mies saa tarpeekseen ja kulissit tulee ryminällä alas...

meillä siis mies ei tiettävästi ole pettänyt, mutta meillä ongelma on alkoholi. Hän käyttää sitä hieman liikaa.

Nyt ei ole suurkulutusta, mutta silti hän on hankala jos ottaa vähänkin "liikaa", tuntuu etät hän ei kestä alkoholia. Hänestä tulee kärttyinen. Ja hänen tapansa ´lähestyä seksin suhteen on erikoinen (esim. sammuu alakertaan sohvalle, sitten aamuyöstä kömpii viereen ja herättää ja haluaa olla ihan lähellä, no minä taas viikon valvoneena olen väsynyt ja yritän vaan kääntyä ja saada omaa tilaa hengittää muutakin kuin kaljan hajuhengitystä, hän suuttuu ja menee takaisin sohvalle, murjottaa muutaman päivän, saattaa naukkailla päivälläkin oluen pari...)

Kiroilee ja on agressiivinen.

Ei auta vaikka itse yritän olla sovinnollinen ja normaali ja rauhallinen ja iloinen, aamulla pyytää anteeksi että torjuin mutta että olen todella väsynyt...



Välillä aina mietin tuota että erotaan, etten jaksa enää, ensinnä pelkään koko ajan koska hän taas "sekoaa" kuten joskus vuosia sitten kun joi liikaa ja sai sitten burn outin ja oli tosi tosi vaikea n. 1,5 vuotta.



Sitten taas mietin kaikkea sitä vaihtoehtoa jos oikeasti jäisin yh:ksi



- hän on kuitenkin aika hyvä mies, laittaa kotia jne. Mulle on tärkeää kaunis ja tilava koti, nyt meillä kaunis omakotitalo. En kestäisi lähteä johonkin kälyseen kämppään johonkin krs-taloon tai rivariin (ja lapsi joutuisi muuttamaan alueelta kun täältä ei mulla olisi varaa ostaa mikään, mikä olisi tosi paha heille). Ja kuka sen kämpänkin mulle sitten remontoisi, ja laittaisi pihan kauniiksi?



- hän tienaa kohtuullisesti, ja minä saan pitkälle hallinnoida meidän raha-asioita. Elintaso laskisi huomattavasti jos jäisin yh:ksi. Ei se olisi kiva lapsillekaan.



- lapsille isä on selvästi tärkeä, jos vain olen jossain käymässä vain lasten kanssa, kysyvät aina miksei isi tule mukaan.



- meilläkin kaikki tutut ja kaverit on yhteisiä vanhoja tuttuja (suurin osa alunperin miehen), voisi minunkin ystäväpiiri kutistua jos he tavallaan valitsisi "miehen"



- arki olisi muutenkin paljon hankalampaa, kun olisi yksin - nyt voi jakaa päivähoitokuskaukset, pääsee johonkin harrastamaan jne. ...



- on meillä ihan ok seksiäkin toisinaan, minua vaan harvemmin se homma nykyään kiinnostaa hänen takiaan, ja ärsyttää just miehen asenne ja se että on liian usein kaljoissa / jonkinlaisessa krapulassa. Mutta hän osaa olla aika hyvä sängyssä eli en viitsisi "hyvää rakastajaa" menettää tai vaihtaa johonkin tunariin.

Tai vähintään sopimus, että toisten asioista ei kysellä. Mieheni suhteista en tiedä, minulla itselläni on ollut jo pitkään rinnakkaissuhde. Kulissiliitto ei ole seurausta kolmansista osapuolista vaan korkeintaan lääke jo vuosia vallinneeseen tilanteeseen.



Mä olen ollut mieheni kanssa 20 vuotta, aloimme seurustelemaan jo teineinä. Elämä on kuljettanut meitä eri suuntiin, eipä meillä juuri kovin paljon ole yhteistä, tai ehkä se on vähän väärin sanottu, että ei yhteistä, mutta ei me olla sillä tavalla puolisoita toisillemme, kuin avioliitossa tai parisuhteessa kuuluisi olla. Me ollaan sisko ja veli, elinkumppaneita, mutta ei elämänkumppaneita.



Meillä on yhteiset lapset, esiteinejä jo, kaunis koti, mökki, yhteisiä ystäviä, yhdessä hyvä elintaso. Eipä tuossa ole mitään niin kamalaa ja surullista, että kannattaisi erota, yrittää pitää palettia kasassa eri osoitteista, yhden ihmisen tuloilla, rikkoa lasten elämä vain oman itsekkään minäjaminunhaluni-ajattelulla.



Ollaan näistä asioista puhuttu mieheni kanssa moneen kertaan, aika yhteneväinen käsitys meillä asioista on. Ei varsinaisesti olla sovittu, mutta molemmat on hiljaa mielessään päättänyt, että toisen asioista ja menemisistä ei kysellä. En tiedä onko miehelläni joku suhde, kuinka vakava se on tai oikeastaan mitään, mutta en mietiskele sellaista. Eikä miehenikään kysele minun menoista tai matkoista. En varsinaisesti haluaisi suhdettani hänelle tunnustaa, mutta tuskin siitä mitään seuraisi jos asia hänen tietoonsa tulisi.



Minä en ole sillä tavalla nainen miehelleni kuin haluaisin, eikä mieheni mulle mies. Kumpikin meistä luultavasti hoitaa ne tarpeet muualla. Yhdessä hoidetaan lapset ja laskut, on meillä usein oikein kivaa keskenämme, mutta siinä ei ole mitään seksuaalista, platonista ystävyyttä vaan.

Ei voisi vähempää kiinnostaa...Pienet lapset väsyttävät, joten kaipaan vain UNTA :)

Jos miehesi pitää sivusuhdetta, miksi et sinäkin? Jos siis sellaista kaipaat.

aina kun kommentoidaan että " lapset kyllä aistii".

Aistivat mitä? Monelle parisuhde on paljon, paljon muuta kuin romanttista rakkautta. Mitä jos kaikesta huolimatta vietetään aikaa yhdessä perheenä, nauretaan, hassutellaan, matkustellaan jne. Miten lapset siitä kärsivät jos vanhemmilla ei ole kiihkeää seksiä ja muuta keskenään? Kaikki eivät usko siihen romanttiseen hömppään jota meille tyrkytetään joka tuutista. Perheen voi ymmärtää vaikka yhteisenä yrityksenä, projektiin voi sitoutua ja kumppaniin luottaa tässä yhteisessä asiassa, lasten hyvinvoinnin turvaamisessa. Eivät kaikki kärsi tai riitele vaikka tilanne kotona ei olisi kuin sadusta.

jos hyväksyy itseään kohdeltavan noin?



Jos kerta on jo velaton huusholli ja hienot akateemiset ammatit niin pärjää taatusti taloudellisesti myös yksin!



Tämä on taas niitä selittelyjä että saa olla kynnysmattona!

Lapset nimenomaan huomaa aikuisten välit!!!

Tuollainen elämä ei ole kuin miehen etu! ei lasten eikä vaimon

Elätte niinkuin ennenkin. Lapset ei osaa tarkkailla aikuisten välisiä kemioita. Loppujen lopuksi kaikki pitkät avioliitot on kulissiavioliittoja, sen tosiasian tajuamisesta on lohtua!

lapset todellakin huomaa aikuisten väliset kemiat. Kyllä mulle oli ainakin lapsena tärkeää että vanhemmat pitäisivät toisistaan, siltä ei nimittäin usein vaikuttanut.

lasten koti on äidin ja isän välinen suhde.

naiset joutuisivat "kituuttamaan". Höpö höpö. Jos nyt joutuu vaihtamaan omakotitalon rivariin niin se on aika pieni hinta.



Tietenkin jos on kovin tärkeää ne kulissit, eli hieno talo ja auto ja niin edelleen niin ei kai sitä silloin voi lähteä jos vielä saa riivittyä jotain hyötyä siitä pettävästä miehestä. Itse en vain pystyisi moisessa valheessa elämään. Omat vanhempani elivät noin ja kyllä me lapset se huomattiin ja tiedettiin! Toivoin useasti heidän eroavan, koska tuntui ikävältä, että heidän oli pakko olla siinä kurjassa liitossa meidän lasten takia.

hyvinkin tykätä toisistaan, paljonkin, vaikka makuuhuone olisi kuin pakastin. Ehkä jopa turvallisempi ja rauhallisempi kasvupaikka kuin sellainen koti jossa tunteiden palossa riehutaan mustasukkaisena, kytätään toisia ja tivataan pettämisiä.



En minäkään kannata kulissiavioliittoa jos ei voi sietää puolisoaan, mutta jos intohimo puuttuu ja muuten menee hyvin, puolisot kunnioittavat toisiaan vaikkeivat olisi rakastuneita - silloin minusta perheen koossa pysyminen ja intohimon hakeminen ulkopuolelta on varteenotettava vaihtoehto, parempi kuin ero.

Kulissiliitto kuulostaa todella epärehelliseltä ja tunteettomalta ratkaisulta. Näyttelisitte lapsillenne ja ennen kaikkea ULKOPUOLISILLE (MIKSI?), että teillä on hyvä suhde ja onnellinen perhe-elämä.



Eihän tuon kulissin vaihtoehto ole yksinhuoltajuus! Kun kerran pystytte asioista keskustelemaan ja sopimaan, niin eiköhän lasten kannalta ja myös teidän molempien aikuisten TUNNE-ELÄMÄN kannalta paras ratkaisu olisi erota sovussa ja asettua asumaan niin lähelle toisianne, että lapsilla on molemmat vanhemmat lähellä. Eikä sinun tarvitsisi välittää miehen suhteista tuon taivaallista. Yhteishuoltajuus on erittäin tavallinen tilanne.

Mikäli päätät jäädä kulissiaviolittoon, niin lupaathan, että et katkeroidu missään vaiheessa? Voin näin kulissiavioliiton tuotteena kertoa, että kyllä ne lapset vaan aistii vanhempien välisen kemian. Ja voin myös kertoa, että syyllisyys, viha, sääli ja raivo eivät ole näin aikuisiällä vieraita tunteita, kun miettii sitä kulissiavioliittoa, mistä kumpikaan vanhempi ei USKALTANUT lähteä, sillä yhdessähän sitä piti lasten takia olla.



Tuo kulissiavioliitto on vaikuttanut myös omaan käsitykseeni parisuhteesta, huonolla tavalla. Mukavahan se on nyt näin aikuisiällä kuulla sitä itkua mm. äidiltä, että te lapset ette koskaan saaneet normaalia käsitystä parisuhteesta. No shit Sherlock.



Toisaalta en voi koskaan tietää, millaista elämä olisi ollut, jos vanhemmat olisivat tajunneet erota. Ehkä olisin traumatisoitunut vielä pahemmin. Sen kuitenkin tiedän, että minulla olisi ollut onnellisemmat vanhemmat.



Senkin tässä oppinut, että sääli on sairautta. Ihan itse ovat itse tilanteeseensa jääneet.

lopulta eron. Sitten samalla paljastui se sivusuhde.



Se kyllä rikkoi ihan kaiken meidän väliltä. Mies olisi halunnut, että ollaan kaikki yhtä suurta perhettä, mutta minä en pystynyt edes puhumaan hänelle ahdistumatta. En halua vieläkään olla missään tekemisissä.



Eli en todella voi ymmärtää kuinka joku kykenee vielä jatkamaan kulissiavioliitossa. En edes lapsien takia. En voisi kunnioittaa itseäni ollenkaan. Ja minkälaisen elämisen mallin antaisin lapsilleni. En suosittele!!



Olen nyt yksin ja yksinhuoltajana paljon onnellisempi ja tuntuu siltä, että kaikki on taas mahdollista.

kenen elämää elätte?

Vastaus tulee siitä miten sen itse määrittelitte, kulisseissa.

Kuka siellä näyttämöllä sitten seisoo?

omat vanhempasi aikoinaat olivat toimineet näin, mitä ajattelisit? Minkälaisen naisen roolimallin annat lapsillesi? Miltä tuntuisi tietää että koko kasvuympäristö on perustunut valheelle?



Jos kulissiavioliitto ja jatkuva pettämiseksi tuleminen on sinun käsityksesi itsekunnoituksesta, niin siitä vain. Minä kutsun sitä suuren luokan itsepetokseksi, jolla ei pitkälle pötkitä.

säilyttää entiset rutiinit ja puitteet kuin muuttaa koko elämänsä? Mulle ainakin riittäisi tieto siitä et parisuhde on jo muuttunut, mitään muuta en enää haluaisi muuttaa.

Mies on vastikään jäänyt kiinni vuosien sivusuhteesta, mutta olimme siihen asti eläneet melkein 20 vuotta tasapainoisessa avioliitossa. Ymmärrätte varmaan että en näistä lähtökohdista haluaisi päätyä yksinhuoltajaksi sillä itsearvostus sekä ystäviemme arvostus on minulle ehdottoman tärkeää!

Minua ihmetyttaa, miten ap ajattelee liittonsa olleen tasapainoinen, millakohan tavalla ap tuonkin itselleen maarittelee, jos kuitenkin samaan aikaan mies on kulkenut vieraissa. Ei kuulosta etta tasapainoa on ollut miehen mielesta. Ja monen VUODEN sivusuhde on vakava asia. Se osoittaa etta mies on henkisesti sitoutunut jo aivan muualle kuin omaan perheeseensa.

Toisekseen mua kummastuttaa etta jonkun itsearvostus tai ystavien arvostus on kiinni perhekuvioiden laadusta. Kelpaako Ap ystavapiirillesi vain perussetti, alkuperainen ydinperhe, jokaisella tytto ja poika ja taydelliset parisuhteet vai? Kammottavaa jos noin on. Oma ystavapiirini menisi oitis vaihtoon, jos se perustuisi vain pinnallisiin asioihin. Silla se milta asiat NAYTTAA, ei useinkaan ole se mita ne ON. No, kulissia ehdottavana ap toki tietaa.

Mulle vaikeampaa ilmeisesti kuin joillekin muille, en haluais vielä alle 4-kymppisenä heittää naiseuttani ja romantiikkaa roskakoppaan.

Ja ei, naiseus ja romantiikka eivät valitettavasti kuki tässä avioliitossa joten uskollinen yhteiselämä vaatisi niiden unohtamista ikuisiksi ajoiksi. Jotenkin oon ymmärtävinäni että näin useimmat tekee, mutta miten ihmeessä se onnistuu, kertokaa!?

Mullekin osoittautui liian vaikeaksi luopua naiseudestani alle 4-kymppisenä, ahdistuin moneksi vuodeksi kun mietin että tässäkö elämä nyt on. Meillä kävi sitten niin että ajauduin vuosien sivusuhteeseen ja lopulta erosin. En voinut ajatella kulissiliiton jatkamista hamaan hautaan, koska tarve jakaa arki rakastettuni, himoitsemani miehen kanssa oli liian suuri. Sydän särki hoitaa "hymyssä suin kulissia pitäen" arkirutiineita kaveriksi haalistuneen miehen kanssa, kun toisaalla odotti yksinäisenä se ihminen, joka kanssani ansaitsi ja halusi olla. Nyt erottuani olemme onnellisesti ja virallisesti yhdessä rakastettuni kanssa, olleet jo monta vuotta, elämä on välillä vaikeaa, välillä helpompaa mutta edelleen yhtä kiihkeää heittäytymistä kuin alussakin ja yhtään en kadu että jätin kylmän vaikkakin muutoin vakaan ja arvostetun avioliiton, sillä sain tilalle jotain mistä en osannut ennen tätä miestä edes unelmoida. Taloudelliset ynnä muut asiat on nyt paljon huonommin kuin ensimmäisessä liitossa jossa mies tienasi tosi hyvin, mutta elämä on. Päivääkään rakkaani rinnalla en silti vaihtaisi pois, yhteensä jo lähes 10 vuotta toisemme tunteneena voin sanoa että edelleenkin olen onnellinen.

Kokemuksesta sanoisin että kulissit toimii niin kauan kuin kumpikaan osapuoli ei tarvitse ulkopuolelta muuta kuin panosuhteen. Heti kun tulee tarve jakaa elämä laajemmaltikin, eli totaalirakastuminen ja sielunkumppanuus, tarve saada uusia lapsia tai muuten vaan jakaa elämä rakastamansa ihmisen kanssa, niin kulissit sortuu ryminällä, oli ne perustettu miten vakain aikein tahansa.

alkoivat seurustelemaan nuorina, menivät naimisiin ja lapset alle 30-vuotiaina. Meillä perhe-elämä oli vanhempien osalta kylmää. Isä joi liikaa, äiti katsoi sitä, välillä uhkasi erolla jne. Minusta tuntui lapsena, että vanhemmat ovat vain kavereita jotka asuvat yhdessä. Muistan ajatelleeni usein, että sekuillani on hyvät vanhemmat. He olivat avoimia, vanhemmista huokui rakkaus. OMa äitini oli paljon kylmempi isää kohtaan.

En tiedä onko vanhemmilla ollut sivusuhteita avioliiton aikana. Vanhempani kuitenkin erosivat kun siskoni oli 25 ja minä 20. Isä on edelleen yksin ja äidillä on joku mies, mutta ei mitään hirveän vakavaa.



Tällä halusin vain sanoa, että kyllä minä huomasin ja välillä harmittelenkin lapsena, miksi vanhemmat ovat yhdessä jos elämä on sellaista kun se oli.