Millä tavalla saat lapsesi harjoittelemaan soittoläksyt?

mutta ei ole motivoitunut tekemään soittoläksyjä, niin väärä harrastus kyseessä.

mutta ei ole motivoitunut tekemään soittoläksyjä, niin väärä harrastus kyseessä.

Lapsen ikäkin vaikuttaa paljon.

Meillä on 9v ja 7v jotka soittavat nyt toista vuotta. 9v harjoittelee joka 2-3x viikossa ja soittotunti on kerran ja kerran yhteissoittoa.

7v:lla on muuten samoin, mutta soittaa kotona vain 1-2x ja tämä on ihan riittävästi.

Molemmat pitävät harrastuksestaan ja haluavat soittaa, enkä todellakaan aio heitä painostaa harjoittelemaan enemmän. Opettajansa kyllä huomauttavat, jos huomauttamista on, ja se tepsii paljon paremmin.

9v siis harjoittelee kotona 2-3x viikossa.

t. edellinen

Kyllä lapsi tahtoo soittaa ;).... Ja on innostunutkin.

Kyse on nyt vain soittoläksyjen säännöllisestä harjoittelusta, motivoimiskeinoista... Siis myös harjoittelurutiinin kehittymisestä ja harjoittelumäärän kasvattamisesta....

Siihen siis poppaskonsteja tarvittaisiin....

Kaikki eivät siltikään halua harrastaa musiikkia tosissaan. Toisille tietynlainen vapaus velvoitteista on mielenterveydelle parempi vaihtoehto musiikkiharrastuksessa. Harrastuksien pitää olla hauskoja ja motivoivia, mutta aina näin ei ole, joskus tilanne kestää hetken, joskus vuoden ja joskus se on pysyvää. Aina lapsi ei jaksa harjoitella ja sekin pitää hyväksyä. Lapselle pitäisi minusta antaa myös mahdollisuus vaihtaa harrastusta enemmän motivoivaan. Sen vuoksi lapselle olisi hyvä antaa mahdollisuus tutusta erilaisiin harrastuksiin. Ja vanhempien pitäisi yrittää nähdä ne asiat mistä lapsi on oikeasti todella kiinnostunut jopa silloinkin, kun siellä harrastuksessa ei olla.

Lapset eivät ole samanlaisia. Eikä heidän tarvitse olla. Ehkäpä nuorempi lapsesi on hieman impulsiivisempi ja tarvitsee enemmän vaihtelua. Eikä tosiaan musikaalisuus ole yhtä kuin halu soittaa jotain soitinta, x minuuttia päivässä. Soittaa voi itse asiassa jopa hyvin, vaikka olisi vain riittävän musikaalinen, ymmärtää nuotit ja pysyy rytmissä. Kunhan on pinttynyt intohimo harjoitella jotain riittävän paljon. Lopultahan ammattimainen soittaminen on ainakin 90% kovan työn tulosta. Luovuus ja musikaalisuus on tietenkin välttämättömiä asioita, jos halutaan kehittyä hyviksi soittajiksi. Mutta on tosiaan erityislahjakkaita, jotka voivat soittaa hyvinkin pikkutarkasti ja nuotilleen, mutta eivät saa syvyyttä soittoonsa luovuuden puutteen vuoksi.

mutta ei ole motivoitunut tekemään soittoläksyjä, niin väärä harrastus kyseessä.

Lapsen ikäkin vaikuttaa paljon.

Meillä on 9v ja 7v jotka soittavat nyt toista vuotta. 9v harjoittelee joka 2-3x viikossa ja soittotunti on kerran ja kerran yhteissoittoa.

7v:lla on muuten samoin, mutta soittaa kotona vain 1-2x ja tämä on ihan riittävästi.

Molemmat pitävät harrastuksestaan ja haluavat soittaa, enkä todellakaan aio heitä painostaa harjoittelemaan enemmän. Opettajansa kyllä huomauttavat, jos huomauttamista on, ja se tepsii paljon paremmin.

että muutama harjoittelukerta viikossa pitäisi riittää, jos kyseessä on vain harrastus omaksi iloksi.

harjoittelukertojen määrä vaihtelee myös tilanteen mukaan. Eivät lapset ole koneita ja minusta soittaa voi, vaikka ei olisi innostunut harjoittelemaan yhtä paljon kuin naapurin Ville. Musiikkikouluissa on varmasti eritasoisia oppilaita, jotka etenevät omaa tahtiaan, omat tavoitteet ja motivaatio ja jaksaminen huomioon ottaen. Ei musiikin harrastaminen ole laji, jossa pitää tehdä joko täysillä tai sitten ei ollenkaan. Lapselle sen pitäisi olla harrastus ja opettajat voivat sitten huomioida läksyjen määrällä erilaiset oppimiskyvyt- ja tarpeet. Vanhempien on hyvä kannustaa musiikkiharrastuksissa ja säännöllisyyttä voi vaatia, mutta lasta ei saisi liikaa painostaa. Jos harjoitukset ja läksyt tehdään itku puserossa, pitää jo miettiä, että kenelle koko harrastus antaa ja mitä ja onko siinä enää mitään mieltä. Voiko tilannetta helpottaa paineita vähentämällä vai pitäisikö harrastus vaihtaa johonkin mikä oikeasti kiinnostaa.

Tiikeriäidin taistelulaulu? Ehkä tulis vinkkejä.

kiinnostuksen harjoitteluun. Mieti tarkkaan mitä teet!

Tottakai pitää vähän muistuttaakin lasta. Itse istun vielä usein vieressä ja autan. Haluan, että lapsi oppii kunnolla soittamaan, kun on kerran aloittanut. Onneksi lapsi on itsekin motivoitunut. Tällä viikolla ollaan harjoiteltu läksyt tosi hyvin ja lapsi sanoi juuri iloisena, että kiva mennä pianotunnille, kun osaa niin hyvin läksyt. Kurssitutkinto on pian tulossa.

Minusta olisi hyvä, että soittamiseen tulisi rutiini. Tarkistetaan aina yhdessä koulusta tulleet läksyt iltapäiväkerhon jälkeen ja soitetaan samalla soittoläksyt.

Onnea kurssitutkintoon.

Meillä on käytössä tarrasysteemi, saa tarran aina kun on vartin soittanut, ja sitten on kun tietty määrä tarroja, saa jonkun palkinnon.



Pääosin on ilolla harjotellut, viime viikolla oli pari päivää, että sanoi ettei halua harjoitella eikä mennä tunnille. Musta tuntuu, että mä olin itse tehnyt siitä harrastuksesta liian ison numeron ja lapsi jotenkin nolostui siitä. (Musta on ollut niin hellyttävää nähdä se lapsen innokkuus ja uuden oppiminen, tietty muusikki-ihmisenä oon iloinen siitä, että lapsikin halusi alkaa soittaa.)



Mä oon itekin miettinyt sitä, että kuinka paljon pitää pakottaa. En halua olla mikään natsi, mutta joka toinen päivä vähintään on pakko soittaa se vartti. Nyt on tänä syksynä on siis pari kertaa ollut se pakko, eli lapsi on sanonut ettei halua, mutta oon pakottanut. Toistaiseksi ne pakottamisetkin on toiminu, sillä kun oon saanu tytön siihen harjoituksen alkuun, homma on alkanut luistaa ihan ilman mitään kyyneliä tai kiukkua ja mikä tärkeintä, sen vartin aikana tyttö on taas oppinut jotain ja huomannut itse, että kuinka hän itse oppi.

i vaikka soittläksy näyttäisi vaikealta.



En tiedä kuinka paljon tuo silloin 5-vuotias pystyi asiaa ymmärtämään, kun hinkusi soittotunneille ja selitin, että se on harrastus, jonka eteen pitää nähdä vaivaa ja siitä tulee läksyjä. Nyt on kuitenkin hieno huomata, kuinka jo näin alkuvaiheessa tyttö on oppinut jotain, saanut iloita oppimastaan ja ymmärtänyt sen, että työtä tekemällä oppii yhä enemmän. Mun tyttö on vähän sellainen, että haluaisi osata kaiken heti täydellisesti ja se ottaa koville, kun joku asia menee ensin pieleen. Tässä sitä sitten soittimen kanssa harjoitellaan, että pitkäjänteisesti harjoitellaan, niin se hieno tavoite saavutetaan.







Meillä oli lapsena sellainen sääntö, että aina sillon kun on ilmottauduttava uudelle lukukaudelle, pitää päättää haluaako harrastaa vai ei. Sitten jos sillon haluaa, sitä ei kesken kauden lopeteta. Samaa ajattelin noudattaa omani kanssa, mikäli jossain vaiheessa lopettaminen tulee puheeksi.

Meillä esikoinen halusi itse ehdottomasti pyrkiä musiikkiluokalle ja musiikkiopistoon, vaikka me vanhemmat vastustimme = epäilimme, ettei motivaatio riitä pitkään. On riittänyt. Ikää 11v. Emme houkuttele emmekä painosta, omassa varassaan on harjoittelu. On edistynyt hyvin, 1v. 4kk soitettuaan suoritti 1/3 tutkinnon, nyt takana 2v. soittoa ja opettajan mukaan voi tänä vuonna suorittaa 2/3.

Meillä on käytössä tarrasysteemi, saa tarran aina kun on vartin soittanut, ja sitten on kun tietty määrä tarroja, saa jonkun palkinnon.

Pääosin on ilolla harjotellut, viime viikolla oli pari päivää, että sanoi ettei halua harjoitella eikä mennä tunnille. Musta tuntuu, että mä olin itse tehnyt siitä harrastuksesta liian ison numeron ja lapsi jotenkin nolostui siitä. (Musta on ollut niin hellyttävää nähdä se lapsen innokkuus ja uuden oppiminen, tietty muusikki-ihmisenä oon iloinen siitä, että lapsikin halusi alkaa soittaa.)

Mä oon itekin miettinyt sitä, että kuinka paljon pitää pakottaa. En halua olla mikään natsi, mutta joka toinen päivä vähintään on pakko soittaa se vartti. Nyt on tänä syksynä on siis pari kertaa ollut se pakko, eli lapsi on sanonut ettei halua, mutta oon pakottanut. Toistaiseksi ne pakottamisetkin on toiminu, sillä kun oon saanu tytön siihen harjoituksen alkuun, homma on alkanut luistaa ihan ilman mitään kyyneliä tai kiukkua ja mikä tärkeintä, sen vartin aikana tyttö on taas oppinut jotain ja huomannut itse, että kuinka hän itse oppi.

i vaikka soittläksy näyttäisi vaikealta.

En tiedä kuinka paljon tuo silloin 5-vuotias pystyi asiaa ymmärtämään, kun hinkusi soittotunneille ja selitin, että se on harrastus, jonka eteen pitää nähdä vaivaa ja siitä tulee läksyjä. Nyt on kuitenkin hieno huomata, kuinka jo näin alkuvaiheessa tyttö on oppinut jotain, saanut iloita oppimastaan ja ymmärtänyt sen, että työtä tekemällä oppii yhä enemmän. Mun tyttö on vähän sellainen, että haluaisi osata kaiken heti täydellisesti ja se ottaa koville, kun joku asia menee ensin pieleen. Tässä sitä sitten soittimen kanssa harjoitellaan, että pitkäjänteisesti harjoitellaan, niin se hieno tavoite saavutetaan.

Meillä oli lapsena sellainen sääntö, että aina sillon kun on ilmottauduttava uudelle lukukaudelle, pitää päättää haluaako harrastaa vai ei. Sitten jos sillon haluaa, sitä ei kesken kauden lopeteta. Samaa ajattelin noudattaa omani kanssa, mikäli jossain vaiheessa lopettaminen tulee puheeksi.

Niin, meillä tyttö soittelisi kaikkea hölön pölöä kyllä innoissaan, mutta nimenomaan noihin soittoläksyihin on tuo 15 minsaa ja niihin pitänyt pari kertaa patistaa.

Tytöllä on soittotunti 2 kertaa viikossa, joten mun mielestä on aika tiuhaan harjoiteltava, jotta ehtii ylipäätään harjoitella ennen seuraavaa tuntia. Ja oon kyllä itse yllättynyt siitä, kuinka nopeasti noin pieni voi omaksua asioita vartissa.

Moni tässäkin ketjussa on sitä mieltä, että lapsen on harjoiteltava innokkaasti luonnostaan. Mä olen sitä mieltä, että lapsi, jolla ei ole minkäänlaista kokemusta pitkäjänteisestä oppimisesta kun ei ole vielä koulussakaan, vaatii tähän alkuun sen, että se opetetaan harjoittelemaan säännöllisesti. Musta tää soittoharrastus vaan vaatii vähän enemmän panostusta kun joku satubaletti, eikä se tarkoita sitä, että tässä oltais piiskaamassa jotain muusikkoihmelapsikoneita.

Mä itse olen nauttinut suunnattomasti musiikista harrastuksena lapsesta asti, mä olen pitänyt myös siitä reenaamisesta, toki esityksistä, orkestereista ja muusta. Kiva jos mun tyttö haluaa kokeilla, josko se tykkäis samasta.

muistelen omaa lapsuuttani ja nuoruuttani. Soitin pianoa, ja rakastin sitä. Mutta en olisi jaksanut harjoitella yhtään, olisin halunnut vain osata soittaa ilman harjoitteluvaihetta. Olin todella laiska vuodesta toiseen. Nykyisin aikuisena nautin soittamisesta ja hiukan harmittelen, että musiikista ei tullut ammattia.

Ollaan sovittu että tietty numero on tietty kappale, ja sitten heitetään noppaa ja lapsi soittaa sen kappaleen, mitä noppa näyttää (esim. etydeissä), myös laulaminen on auttanut joskus... kun alkaa laulaa vaikka etydiä, niin lapsi alkaa soittaa ja "näyttää", miten oikeesti se menee.



Arpomista myös on käytetty (paperipussiin lappusia, joissa vaikka kuvia.... ) tai itsetehtyjä pelilautoja, joissa "kappaleet" pysäkkeinä....tai askarreltuja soittolistoja (konserttiohjelmia)...



Jos meidän lapsi "saisi itse valita" ja tehdä mitä tahtoo, niin hän pelaisi kokoajan kännykkäpeliä tai playstationia.

mutta meidän tyttö aloitti viime vuonna soittamisen, ihan omasta tahdosta ja toki äidin ehdotuksesta. Ensin teimme niin, että lapsi harjoitteli joka päivä 10 minuuttia, aina siihen ei pystytty. Palkinnoksi riitti kehuminen edistymisestä ja keväällä sai konsertin jälkeen haaveilemansa korun. Nyt tänä syksynä on sovittu, että soittaa yhteensä 2 tuntia viikossa n. 20 minuuttia kerrallaan. Kun viikkotunti määrä on tullut täyteen saa yhden tarran. Nytkin pääosin pyrin kehumaan ja tuomaan esiin sen, mitä kaikkea on oppinut harjoittelemalla.



Tää kuulostaa varmaan kauhean suorituspainotteiselta kasvatukselta, kun tyttö olisi halunnut lopettaa soittamisen keväällä mutta painostin häntä jatkamaan. Haluan opettaa lapselleni sen, että asioiden eteen on tehtävä töitä, jopa harrastuksenkin. Uskon siihen, että oppiminen ja osaaminen palkitsee paljon ja se riittää palkinnoksi harjoittelusta. Itse olen lapsena soittanut kahta soitinta ja musiikki on todella tärkeää elämässäni monella tavoin.

Onko kenelläkään kokemuksia suzuki-metodista tai colourstring-metodista?

Itse olen lapsena soittanut kahta soitinta ja musiikki on todella tärkeää elämässäni monella tavoin.

Ollaan sovittu että tietty numero on tietty kappale, ja sitten heitetään noppaa ja lapsi soittaa sen kappaleen, mitä noppa näyttää (esim. etydeissä), myös laulaminen on auttanut joskus... kun alkaa laulaa vaikka etydiä, niin lapsi alkaa soittaa ja "näyttää", miten oikeesti se menee.

Arpomista myös on käytetty (paperipussiin lappusia, joissa vaikka kuvia.... ) tai itsetehtyjä pelilautoja, joissa "kappaleet" pysäkkeinä....tai askarreltuja soittolistoja (konserttiohjelmia)...

Jos meidän lapsi "saisi itse valita" ja tehdä mitä tahtoo, niin hän pelaisi kokoajan kännykkäpeliä tai playstationia.

Meillä tulee vielä näin alussa yleensä kaksi läksyä, joten kovin pitkiä pelejä ei niistä saa aikaan. Mutta tulevaisuudessa varmasti mietitään näitä, :)

Pääaineen soittimen läksyjen harjoittelua ohjaamme, mutta sivuaineeseen ei panosteta niin paljon....