2-luokkalaisen vanhempainilta eilen ja jos olisin kehdannut niin olisin sanonut..

Noudatamme tarkasti ikärajoja. Moni lapsi kun on meille tullut, on kärsinyt peliriippuvuudesta ja/tai adhs:sta. Lapsi on saattanut saada pelata jopa vuorokauden ympäri k-18 pelejä. Kun lapsi on "vieroitettu" peleistä, on koulu alkanut sujumaan ja lapsen ylivilkkaus helpottanut selvästi.

Olen seurannut, että pahimmat murkut ovat juuri niitä, jotka ei tosiaan tuhlaa viikonloppujaan pelaamiseen kotona vaan viettävät ne ryypäten ja räkien. Pahimmat kiusaajat tosiaan löytyvät näiden joukosta. Lempihommaa on tosiaan telkkarin katsominen. Kärsivällisyys ei riitä peleihin.

Kummasti pojat, jotka viettää esim. viikonloppua pelaamalla porukalla, ovat juuri niitä, joilla se koulukin menee hyvin, koska aika ei mene ryyppäämiseen, eikä toisten hakkaamiseen ja kiusaamiseen. Heillä ei riitä mielenkiinto niin helppoon ratkaisuun kuin telkkari.

Itsekin pelaan ajoittain ja täytyy myöntää, että kasvattaa kärsivällisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä. Silti en ole hakannut ketään ja kiusannut ja käynyt tulittamassa ketään yms. vaikka joskus innostunkin pelaamaan nuorison pelejä.

Ennemin olisin huolissani tyttöjen sosiaalisesta puolesta netissä. He siellä enemmän hankaluuksiin joutuvat kuin pojat, jotka pelaa keskenään.

Peleissä on lisäksi se, että niistä saa välitöntä palautetta ja mielihyvää helpolla, ilman mitään vaivannäköä - ja tällaisen tekeminen paljon voi heikentää voi heikentää itsekontrollia ja kykyä pitkäjännitteisyyteen. Tästä on ihan pätevää tutkimustietoakin.

Voi herraisä, sinä et tiedä peleistä yh-tään mitään.. Sinulla ei taida olla minkäänlaista käsitystä siitä miten hankalia kohtia peleissä voi olla, tai jopa kokonaisia pelejä jotka ovat yhtä suurta hankalaa kohtaa, joiden jyystäminen ei todellakaan tuo mielihyvää pelkkää nappia painamalla. Olen pelannut koko elämäni ajan pelejä aivan laidasta laitaan ja pitkäjänteisyyteeni sillä on ollut ainoastaan positiivinen vaikutus. Peliä ei voi läpäistä eikä siinä voi edetä ilman tätä ominaisuutta, sillä hankalaa kohtaa ei vain voi skipata jos sitä ei onnistu ekalla yrityksellä pääsemään läpi. Varsinkin korkealla vaikeustasolla pelaaminen vaatii suurta keskittymistä ja koitosten jälkeen onnistuminen tuo aivan mahtavan mielihyvän tunteen. Jos jokin media tuo mielihyvää ilman ponnistuksia niin se on televisio. Jep, televisio, media jota suuri osa pelien vastustajista suurkuluttaa. Itse en voi kuvitellakaan tylsempää ja passivoivampaa keinoa käyttää aikaani kuin lojua tuijottamassa laatikkoa joka suoltaa nykyajan mediakasvatin popkorniaivoihin puhdasta mielihyvää juurikin vain sen napin painalluksella. Kaiken lisäksi omien sekä kaikkien laajan ystäväpiirini jäsenten kokemusten perusteella juurikin ne, joita eivät pelit tai muut nörtähtävät harrastukset ole kiinnostaneet ovat varsinkin kouluaikana niitä kaikista suurimpia kiusaajia ja kusipäitä. Ne jäkiskundit, jotka koulun käytävällä painostavat heikompiaan nyrkit heiluen ja huutelevat homoa ja vittua joka toisina sanoinaan lissu kainalossa. Lähes kaikki peleistä/elokuvista/jne vähänkin keskitasoa kiinnostuneemmat ihmiset joita olen tavannut ovat aina olleet hyvinkin empaattisia, syvällisiä ja mielenkiintoisia väkivaltaa vastustavia henkilöitä joiden harrastuksiin ei todellakaan kuulu esimerkiksi perseet olalle kännääminen joka perjantai. Terveisin parikymppinen nuori nainen joka ei ole eläessään tuikannut tupakkaa huuleensa, kaatanut ehtoollisviiniä lukuunottamatta tippaakaan alkoholia kurkustaan alas tai astunut jalallaankaan baariin, pasifisti, kaikesta tästä huolimatta sosiaalinen ja onnellinen, täysin tasapainoinen sekä "kauheista tappopeleistä" nauttiva henkilö.

Olen lastensuojelulaitoksessa töissä.

Noudatamme tarkasti ikärajoja. Moni lapsi kun on meille tullut, on kärsinyt peliriippuvuudesta ja/tai adhs:sta. Lapsi on saattanut saada pelata jopa vuorokauden ympäri k-18 pelejä. Kun lapsi on "vieroitettu" peleistä, on koulu alkanut sujumaan ja lapsen ylivilkkaus helpottanut selvästi.