Oletko sinä äiti, jolle EI SOVI KOTIÄITIYS? Miten se ilmenee?

Haluaisinpas vaan tietää että kaunakos se rouva itse on ollut kotona lasten kanssa?

Vierailija:

Kysyin vain, että miksi sitä ei voi yrittää keksiä jotain itselleen sopivaa ajanvietettä valittamisen sijasta? Miksei omasta ajasta voisi yrittää tehdä arvokasta ja viihtyisää?

Opiskellakin voi omaan tahtiin. Voithan ostaa oppikirjoja vaikka Suomalaisesta ja opiskella itsenäisesti sillä vauhdilla mikä omaan arkeen parhaiten sopii? Kahden alle 3-vuotiaan lapsen kanssa ei varmasti aikaa riitä koviin moneen erilaiseen puuhaan, mutta kyllä päivästä pitäisi saada ainakin jonkin verran aikaa itselleen. Jos mahdollista, niin eikö olisikin ihanaa mennä ulos lasten kanssa tapaamaan muita aikuisia jos se vain on mahdollista? Tiestysti jos lapsesi ovat kovin villejä, niin voi olla hankalaa lähteä heidän kanssaan mihinkään, se on kyllä ihan ymmärrettävää... ;)

36

Uuden kielen opettelu oli pelkkä esimerkki. Jos kaipaat enemmän haastetta niin itsehän parhaiten tiedät mikä itsellesi sopii. Tee siis asialle jotain!



36

On turhauttavaa vain esimerkiksi shoppailla ja elää lapsen kanssa rutiinia. Miksi alistuisin sellaiseen : nalkutan asiasta suuttuessani avopuolisolleni ja jos hän vaatisi minua jäämään kotiin jättäisin hänet. Että niin ilmenee.

Vierailija:

ja lopettakaa mäkkärissä ja kaupoissa ja kirjastoissa ja kaikenmaailman tekoleikkipuistoissa hyppääminen niin vähenee valitus. Mitä ihminen oikeastaan tarvitsee? Ei ainakaan ikuista häsellystä ja kiireviiletystä. Me teimme rohkean vedon ja muutimme maalle, lähin kaupunki 60km:n päässä. Olen ollut 5 vuotta kotona ja täytyy myöntää, että kaupungissa se oli menoa. Nyt tunnen elämän olevan tasapainossa ja töistäkin haaveilen kunhan nuorin täyttää kolme.

Tarkoitukseni ei ole arvostella mitenkään niitä, jotka eivät kotona viihdy. Esitin vain muutaman kysmyksen, jotka ehkä auttaisivat teitä keksimään miten saisitte oman aikanne käytettyä niin, että viihdytte kotona. Jos mikään ei tunnu auttavan, niin ei sitten muuta kun takaisin töihin. Mutta kannattaa ainakin yrittää jotain.



Olen ollut yli kaksi vuotta kotiäitinä ja meillä touhutaan sillon kun siltä tuntuu, välillä on rauhallisempia päivä. Tapailen ystäviäni, sellaisia joilla on lapsia ja sellaisia joilla ei ole ja hyvin ollaan pärjätty. Ehkäpä se viihtyvyys riippuu myös siitä minkälaisten ihmisten kanssa on tekemisissä. Ainakin minä olen saanut aikani sujumaan viihtyisästi ja älyllisiäkin haasteita tulee vastaan. Hyvä niin, olen myös akateemisesti koulutettu, silti viihdyn kotiäitinä. :)



36

Lue nämä jutut ensin, ennenkuin vaahtoat.

En ole valittanut, vaan todennut että en ole kotiäiti-tyyppiä niinkuin sinä.

Ja johan olen tehnyt asialle jotain. Olen mennyt töihin. Mikä mättää?

Vierailija:

Uuden kielen opettelu oli pelkkä esimerkki. Jos kaipaat enemmän haastetta niin itsehän parhaiten tiedät mikä itsellesi sopii. Tee siis asialle jotain!

36

Jos olet löytänyt itsellesi hyvän rartkaisun niin se on hyvä se. Siinä tapauksessa minun kirjoitukseni eivät olleet sinulle suunnattuja, vaan niille jotka edelleen ovat kotiäitinä vaikka eivät viihdykään. ;)



36

Siis tosiaan tämä ei sovi kaikille, mutta itse tykkään. Hienoa, että sinulle töissäkäynti antaa lisäpotkua. Nauti siitä.

Nyt on hyvä, jos voi tehdä puoli minuuttia jotain ilman että taapero kiipeää johonkin/vetää kirjoja hyllystä/repii vessapaperia/mitä ikinä keksiikään.



Just nyt väsyttää aika tavalla.

Vielä on oltava puoli vuotta. Onneksi villi esikoinen pääsee vuoden alusta kerhoon, jotta pääsen edes ostoksille.

Me kaikki olemme erilaisia, toiset eivät viihdy kotosalla ja miksi pitäisi sitten jäädä? Toinen tykkää olla kotona ja siitä kunnon kiksejä niin mikä ettei? Itte sanoin kyllä vielä pari kuukautta sitten että onpas ihanaa tää kotiäitinä olo, mutta nyt on tullut seinä vastaan. Ei enää jaksais yhtään päivää. Ehkäpä tämä on kolmen vuoden kotiäitikriisi. Siihenpäälle esikoisen paha uhma ja vauva. Haluan järkeni takaisin!!!!!



t. kahden äiti

Vierailija:

Jos olet löytänyt itsellesi hyvän rartkaisun niin se on hyvä se. Siinä tapauksessa minun kirjoitukseni eivät olleet sinulle suunnattuja, vaan niille jotka edelleen ovat kotiäitinä vaikka eivät viihdykään. ;)

36

Keskustelut 36 kanssa. 36:lla on mielestäni positiivinen ja vastuullinen asenne elämään, enkä huomannut hänen syyllistävän ketään. Hänhän vain yritti saada ihmiset huomaamaan että vastuu omasta viihtymisestä on itsellä ja ainainen valitus ei ratkaise asiaa. Jos kotona ei viihdy sitten millään, ei opiskelemalla eikä muutakaan riittävää haastetta keksi niin mitä sitten! Vastuun kantamista omista ratkaisuista se on silloin töihin lähteminenkin jos se nyt sitten on juuri SE mitä tarvitsee.

Mutta ilmeisesti kannatte kuitenkin siitäkin ratkaisusta huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä kun koette 36:n syyllistävän??



Kiitos 36 ehdotuksistasi, sain itse ajattelemisen aihetta, helposti väsyneenä kotona urautuu eikä huomaa etsiä uusia juttuja, joilla jaksaa eteenpäin.

Toivottavasti ihmiset, jotka niin kauheasti inhoavat kotiäitiyttä, muistavat sen vielä pitkään työelämässä ja jaksavat paneutua työhönsä ja hoitaa hommansa, valittamatta ja lusmuilematta. Itse muistan työelämässäni kohdanneeni ne suurimmat tyhjänvalittajat ja lusmuilijat!



Ketju oli muutenkin hyvä ja itse suunnittelin vastaavaa aloitusta - alan ehkä minäkin olla vähitellen valmista kauraa töihin ja lapsetkin pikkuhiljaa sen ikäisiä että voin ajatella heitä hoitoon. En kuitenkaan ole niin varma sen työn autuaaksitekevästä vaikutuksesta - toivottavasti olen väärässä, ja nautin työelämään pääsemisestä ensikesän jälkeen. Pelottaa etukäteen vain ne pessimistiset valittajat ja burnoutista kärsivät työkaverit.

Kanssani on varmaankin vaikea jutella, kun täytyy puhua hitaasti ja hyvin artikuloiden. Pienet lapsenikaan eivät ymmärrä mitään, vaikka ollaan kerhoissa vuosi juostu. Niinpä kun minua väsyttää, jään kotiin, eikä se olo siitä parane. Kotiäiti ja jatkuvasti uusia haasteita ihan vaan arkipäivän pyörittämisessä!

Kävin tässä eräänä päivänä kaupungilla lounasaikaan. Työpaikoilta parveili kadulle ihmisiä kunnon vaatteissa, ihanaa. Töissä on ihanaa, kun saa keskittyä työhönsä ilman, että täytyy pyyhkiä kenenkään nenää tai peppua, ei tarvitse juosta aukomaan ja sulkemaan portaiden porttia, saa ihan oikeasti keskittyä. Aaah, odotan sitä aikaa. Työnantajat eivät taida tajutakaan, miten korkeasti työhönsä motivoituneita ex-kotiäidit voivat olla:)

huolehtia kaikesta järjettömästä. olin varma sairastavani itse jotain kauheaa tai että lapsi sairastaa jotain kauheaa. Pakkoajatuksista ei päässyt eroon. Itkin päivät päästään. Kun olin varma että kuollaan kuitenkin, aloin suunnitella että ajaisin vauvan kanssa kallioleikkaukseen - että sujuisi nopeammin ja tuskattomammin ja vähemmällä häpeällä. Ihan tosi. Onneksi jossain pysyi sen verran tajua että ymmärsin olevani järjetön. Oireet hävisivät muutamassa kuukaudessa kun menin töihin ja oli ihmisiä ympärillä ja muuta mietittävää.



Kyse ei siis ollut masennuksesta, se ei varmaan olisi hävinnyt noin, vaan OCD-oireista, pakko-oireista, jotka ovat kehälle jumiutuvia ajatuksia samalla tavalla kuin joillakuilla on pakkoliikkeitä. Minulla on aina ollut taipumus sellaisiin, enkä esim pysty yksinkertaisiin matematiikan tehtäviin kun keskittymiskyky valuu vääriin asioihin - mutta jos on jotain tarpeeksi monimutkaista, keskityn paremmin. OCD on neurologinen häiriötila, jota voi oppia kontrolloimaan, mutta josta ei nykytiedon mukaan parane. Masennus ja muut tilapäiset psykiatriset tilat ovat eri asia.

Nyt on sitten se tilanne, että olen töissä ja hoidetaan miehen kans kaikki kotihommat iltasin, pikana. Toisaalta ei tarvi jynssätä samaa pöytää n kertaa päivässä, mutta nyt on koko ajan helkkarinmoinen kiire. Nyt ei ole jynssäysneuroosia ja aneemista, tympiintynyttä oloa, mutta kalvava huoli siitä, että lapset joutuu olemaan hoidossa liian pitkää päivää.



Olen tullut siihen tulokseen, että elämä on rankkaa, ellei sitten ole synnynnäinen optimisti.



Hymy ja malja elämän rankkuudelle!