Voi apua! Mikä teitä naisia vaivaa!?
Joo siis mua on alkanut nyt ihan oikeasti jurppimaan tämä minäminä-mentaliteetti. Siis oikeasti. Kun hankitaan lapsia, niin mikä ihme niistä tekee vain sen naisen? Siis kun melkein kaikki naiset puhuvat, että kun "minä haluan", ja "minä teen", ei koskaan että "me". Aina vain sitä minäminää. Vauvatreffeillä piti kertoa lapsen nimestä, niin melkein kaikki mammat (muutamaa poikkeusta lukuunottamatt) kertoivat, kuinka "MINÄ haluasin pojastani Nico-Petterin". Ja nyt pyörii täälläkin ketju jossa ihmetellään miksi ihmeessä isä pitäisi ottaa neuvolaan mukaan! No ehkei isää siellä tarvita, mutta ei kai neuvolakäynnit nyt mitään äidin yksinoikeutta ole? VAi onko? Siis tässä on nyt vain muutama esimerkki siitä miten naiset kokevat lapsen omana asianaan, mies on vain se pakollinen paha niiden hankkimisessa. Onko mikää ihmekään ettei isät lopulta osoita mitään kiinnostusta lasta kohtaan, raukat varmaankaan eivät enää uskalla edes yrittää siihen väliin, kun se lapsihan on vain sen naisen. Kertokaa naiset, että tarvitsetteko te miehistä muuta kuin sukusolut, ja lihavan palkkapussin?
Kommentit (5)
Meillä mies osallistuu ja ottaa itsestään vastuuta arjesta ja lapsista.
Mutta kyllä esimerkiksi tuo nimien miettminen oli minun vastuullani, mies sitten hyväksyi tai hylkäsi ehdotuksia :D. SAmoin jotkut vierailut tai lahja-asiat, ei vaan halua miettiä niitä.
Eli ei tuo nimiesimerkki ainakaan kerro yhtään mitään miehen aktiivisuudesta yleisemmin.
Miksi ihmeessä puhuisin naisporukassa miehestäni, joka ei ole paikalla? Hän on aikuinen ihminen, joka vastaa tunteistaan, mielipiteistään ja ajatuksistaan ihan itse, enkä sen vuoksi ala hänen puolestaan puhua "me" -muodossa.
MIEHET eivät juurikaan puhu monikossa, vaan yksikön ensimmäisessä persoonassa! He usein - ja minusta aivan aiheellisesti - kokevat hemmetin ärsyttäväksi sen, että vaimo puhuu seurassa miehen puolesta, ilmaisee mielipiteensä "me"-muodossa ikään kuin mies olisi joku imbesilli, jonka puolesta vaimon pitää puhua.
Eri juttu, jos kerron jostakin, jossa perhe on kokonaisuudessaan tehnyt jotain tai jossa se muiden mielipide/osallistuminen on jotenkin olennainen osatekijä. Silloin voin puhua "meistä", mutta muutoin uskallan rohkeasti olla omaa mieltäni asioista.
Mitä tulee neuvolakäynteihin, niin eiköhän siinä ole nyt osa kommentoinut sitä, ONNISTUUKO käynti ilman miestä vai onko miehen läsnäolo välttämätön. Mitä se tietenkään ei ole, jos nainen on omatoiminen ja normaalisti pärjäävä ihminen.
Eri asia sitten taas on se, annetaanko miehen rauhassa luoda omaa rooliaan isänä, vai päsmäröikö siinä jatkuvasti vaimo opastamassa ja käskyttämässä.
Mun mielestä on jopa loukkaavaa kun naiset puhuu miehistä kuin koiristaan omistusmuodossa.Me sitä ja me tätä.Ei kukaan normaali mies halua vaimonsa olevan kuin äitinsä vaik moni nainen siihen tuntuu pyrkivänkin.
MIehetkin ovat yksilöitä joilla on oikeus omiin tunteisiin ja mielipiteisiin ja ennenkaikkea omaan määräämisoikeuteen.Mua naisena ällöttää jos mun mies puhuu kavereilleen asiasta kuin asiasta me muodossa.Ei ole meitä.On minä,hän ja lapset.
"me halusimme että lapsi saa kehittävän kasvuympäristön ja pla-pla". Ja voi vain kuvitella miten mies on tämän keskustelun aikana seurannut formulaa ja murahdellut joo, joo ja joo.
:-)
Siis onko ap nainen sinun mielestäsi vastuussa siitäkin, miten mies osallistuu perheen arkeen? Oisko miehelläkin siitä jotain vastuuta?