Ärtyisyys ja yliaktivoituminen päivän tapahtumista aikuisella

olen hyvin kiukkuinen ja ärhäkkä kaiken aikaa, jso en saa olla rauhassa



ja vieläpä tuntuu , että kaikki muut ihmiset on pöttöjä j ärsyttäviä, eivät tajuu mitään, eivät osaa mitään..... ;)



en tiedä mikä mussa siis vikansa, ehkä vanhuus alkaa iskeen??



tai hormonihäiriö, tai masennus??





tietääkö kukaan mitä voi olla? mitä pitäs tehdä?+

auttasko joku?

Ja olo oli koko ajan kamala. Kotona en pystynyt keskittymään kahteen asiaan yhtä aikaa, eli jos laitoin ruokaa ja joku tuli kysymään "missä mun luistimet on", niin maailma meinasi romahtaa. Olin niin hurjassa pätsissä työelämässä, että toimintakykyni alkoi pahasti rajoittua. Sitten sain vauvan ja ekojen väsyneiden vauvakuukausien jälkeen alkoi olo kertakaikkiaan tasaantua. Nyt lapsi on vuoden, olen vielä kotona ja olo on normaali.

Nyt nautinkin äitiyslomasta kun ei ole pakko joka päivä mennä ihmisten ilmoille välttämättä ollenkaan. En ole ikinä ollut kovin sosiaalinen, mutta näin vanhemmiten (olen 31v) musta alkaa tuntumaan, etten kestä ihmisten seuraa sitten yhtään. Poislukien oma perhe tietysti.



Olen töissä pankissa ja jo nyt ahdistaa töihin paluu, kun siellä on pakko taas olla sosiaalinen.. Olis ihanaa olla vaikka jossain tehtaassa, missä sais olla ihan omissa oloissaan. Mua jo nyt ahdistaa kaikki ne kahvipöytäkeskustelut, olen vain niin huono juttelemaan niitä näitä.

Ongelma katoaa alle kuukaudessa, uskokaa pois.

hormonaalinen ehkäisy :(. Ne kaikki aiheuttaa lyhytpinnaisuutta ja tunteiden yliaktivoitumista. Se on asia joka tullaan myöntämään valitettavasti vasta pitkän ajan kuluttua, mutta sitä ennen hormoniehkäisyn kanssa elävät naiset popsii mielialalääkkeitä ties millä älyvapailla diagnooseila.

ETTEN ole ainut kummajainen. yksi ystäväni olisi koko ajan tulossa kahville ja vaikka mitä mutta kun tahdon olla vain perheeni kanssa. Miksi jotkut ei ymmärrä että toisille oma seura ja perhe riittää.Minullaki menee yöunet jos tulee liikaa kaikkea asiaa päivän aikana, tunnen siksi itseni välillä todella rajoittuneeksi, vaikka olen vasta 20 vuotta ja 1 -vuotiaan pojan äiti. Nyt aloitin koulun ja poika hoidossa, enkä kaipaa enää koulupäivien jhälkeen kuin ruuan ja lapsen seurana olla.

Mutta kun pitäisi nähdä ja keskustella ja kaikkea. Mitä jos mä en vaa halua. Tämä ystävä monesti sanonut ääneen että näinköhän tahdon olla hänen ystävä. Voi huoh, jos olen aina sanonut monta kertaa itseäni toistanut, että vaikka en soita enkä pidä yhteyttä, ei se tarkoita etten ajattele mitä ihmisille kuuluu. Haluan vain joskus tehdä muutakin kuin olla samojen ihmisten kanssa. Mikään ei ole ihananpaa kuin isseksee pojan kanssa hiekkalaatikolla :)

Olen myös nelikymppinen ja viime aikoina on tullut tuollaista. Olen vähentänyt ohjelmaa, että saan olla rauhassa iltaisin. Kaipaan omaa aikaa enemmän kuin ennen. En pidä enää myöskään ex-tempore tapahtumista enkä mistään yllätyksistä.

Minä en käytä hormonaalista ehkäisyä, en juo kahvia enkä alkoholia, joten ei ainakaan niistä johdu. Lienee keski-ikäistymistä vaan:)

Mulla on noita ja olen 24.

Mutta taas mulla on diagnosoitu ADD, eli se liika ärsyke laukaisee sitten ne oireet pahimmilleen. En ole lääkityksellä, koska saan yleensä hallittua itseni, mutta liiallisen härdellin jälkeen se laukeaa taas.

Ehkä eniten on vaikeuksia niissä tilanteissa kun mulla on ollut pitkä päivä ja kotona on joku miehen kaveri vieraana, eikä mies ole kertonut siitä minulle. Tekisi mieli karjua kaikki pihalle niissä tilanteissa..

Esim. viime kevät oli töissä todella järkyttävä ja työmatkojakin siunaantui melkein joka viikolle. Olin ihan hermoraunio, aloin saada rytmihäiriöitä ja nukkuminen kävi vaikeaksi. Kävin ihan ylikierroksilla. Sitten tajusin, että mun on yksinkertaisesti pakko rauhoittaa illat ja viikonloput, jos meinaan selvitä seuraavista kuukausista hengissä. Ja niin tein. Kotitöitä tein vain sen verran kuin oli aivan pakko ja kyläilyjä yms. karsin rankalla kädellä. Purin iltaisin ylimääräistä energiaa lenkeillä lähimetsässä. Se auttoi tyhjäämään päätä tehokkaasti ja sain paremmin nukuttua.

Minulla kahvinjuonti lisää selvästi ärtyneisyyttä ja keskittymiskyvyttömyyttä, sen lisäksi että sydän meinaa hengästyä.

Laita lyhyesti pääpiirteittäin. Kerro myös millainen äiti ja isä sinulla ovat.

ainakin jonkin verran.



Mulla on ollut kaikenlaista "päänsisäistä" vaivaa vuosikausia ja aina kun aloitan liikkumaan enemmän, niin tilanne rauhoittuu jonkin verran.



Jotenkin kohtuullinen liikunta antaa tunteen elämän hallinnasta. En tiedä johtuuko se jostain hormooneista, jota liikunta tuottaa vai mistä, mutta ero on huomattava.

se on mun tapauksessa hypomaniaa (mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppiä 1). en voi käyttää hormonaalista ehkäisyä, enkä juoda kahvia 2 kuppia enempää päivässä.

Tai ainakin mä kestän vain erittäni valikoiden jos puhutaan pitkistä ajoista =lähinnä vain ydinperhettäni. Onko se nyt mikään ihme, että tämän nykymaailman pyörityksessä just tuolta välillä tuntuu. Itsekästä, vaateliasta, erittäin kilpailuhenkistä, lyttäävää, itseään kehuvaa, jatkuvasti vaan enemmän enemmän enemmän.

jos olen stressaantunut. Olen myös raivoissani kaikille muille ihmisille. Haluaisin olla vaan yksin ja rauhassa, ja tuntuu että etenkin työpaikalla vaatimuksia puskee ovista ja ikkunoista, todella harvoin on aikaa ajatella mitä tekee.



Ihan "tavallinen elämä" ei sitä oloa siis mulle aiheuta, esim. kesälomalla olen ihan normaali ihminen ja sama homma äitiyslomalla, mutta kun menen työhön niin sama jatkuu taas. Esim. pystyn kasvattamaan kynteni lomalla, mutta puren ne lyhyiksi heti kun palaan töihin. Mulle ei ehkä sovi työelämä? ;-)



En käytä hormonaalista ehkäisyä ja kahviakin olen juonut vasta muutaman vuoden, mutta olin jo ennen kahvinjuontia samanlainen. Ikää 40 v.

Ehkä olet perusluonteeltasi perfektionisti ja stressaaja.



Tai ehkä sinulla on neurologinen sairaus, vaikkapa Asperger tai ääniyliherkkyys - ja koet niiden vuoksi hälyn ja ristiriitaiset impulssit stressaaviksi.



Tai ehkä olet rajannut jo LIIKAA elämääsi niin, että kun kerran perustaltasi olet jännittäjä, alat jännittää rajaamisen vuoksi yhä vain pienempiä asioita. Eli kärjistetysti esimerkiksi siinä, missä aiemmin jännitit ja stressasit puhuessasi auditoriossa tuhatpäiselle yleisölle, nyt jännität ja stressaannut, kun myyjä kysyy sinulta kaupassa jotakin.

Olen 25-vuotias ja ollut ainakin viimeiset 7 vuotta samanlainen, eli tarvitsen paljon omaa rauhaa että rentoudun kunnolla ja saan illalla unen päästä kiinni. Hermot menevät todella kireälle liioista ärsykkeistä ja esimerkiksi niinkin pieni asia, kuin musiikin ja television äänet yhtäaikaa ärsyttää hirveästi. Mitenköhän kestän, jos joskus saan lapsia?