oikeestiko, uskooko joku että ei ole vanhempien syy jos lapsi nirso ruoan kanssa?
Siis mielestäni se on selvä asia että ne liittyy yhteen aika lailla. Onhan se vanhempien syy jos lapsi ei syö sitä tai tätä, ei oo tottunut esim vihanneksiin tai syömään monipuolisesti. Lapsellehan ei ole annettu monipuolista ruokaa alusta asti tai ei olla oltu jämäkkiä ruoan suhteen. Esim mun tyttö 8v kohta (kuopus) on tottunut että aamuisin syödään ruisleipää, sitten saa iltapalaksi paahtoleipää (koska valkoinen leipä ei oo terveellistä), vähän vihanneksia syödään joka pv, ei karkkia / jätskiä ennen kunnon ruokaa jne. Kun taas hänen serkku vetää paahtoleipää aamuisin ja iltaisin ja päivisin, jos ei HALUA tulla syömään niin ei tartte syödä koska tähän on annettu mahdollisuus ja hän on tottunut siihen että saa valita jos syö tai ei. En ymmärrä. Pienikasvuinen on eli seuraukset näkyy jo (vanhemmat eivät pieniä). Miksi niin moni on niin lepsu tämän tärkeän asian kanssa? On kuitenkin lasten terveys vaakakupissa.
Kommentit (59)
on vanhemmilla osuutensa mutta ei se kaikkea selitä.
Esikoinen on meillä kamalan nirso ja vaikea saada maistamaan. Ruoka menee paremmin kuin hedelmät/kasvikset. Hoikka on mutta kasvaa pituutta yläkäyrällä. Ei juurikaan syö makeaa.
Keskimmäinen maistaa ja syö kaikkea, hoikka mutta kasvaa pituutta miinuskäyrällä. Syö hedelmiä ja kasviksia. Todella perso makeallekin,...
Kuopus on sitten jotain noiden kahden väliltä...
Ihan samalla lailla on ruokittu, ja kasvatettu, joten ap kiillota vaan sädekehääsi
että lapsissa on eroja, yksi on ennakkoluuloinen kaikkea uutta kohtaan ja toinen taas syö sumeilematta mitä annetaan. Itsellänikin löytyy yksi kumpaakin laatua. MUTTA mielestäni tästä eteenpäin avaimet ovat vanhemmilla. Mikäli tälle ennakkoluuloiselle annetaan mahdollisuus itse päättää, on seurauksena nirso lapsi ja myöhemmin aikuinen. On vanhempien tehtävä maistattaa ennakkoluuloisellekin aina vain uudelleen ja uudelleen myös niitä epämieluisia makuja, ei se lapsi muuten niihin totu.
Näin meilläkin. Lapsi jonka ainoa mieleinen vihannes oli 2v asti kurkku ja porkkana syö nykyään vapaaehtoisesti salaatit, kasvisruoatkin. Toki on jotain mistä ei pidä edelleenkään eikä häntä pakoteta syömään näitä. Mutta maistaa pitää kaikkea mitä lautasella on. Olen sitä mieltä että toiston kautta on oppinut syömään ja tykkäämään monista ruoista. Mikäli olisi heti annettu periksi söisi varmaan vain kalapuikkoja ja spagettia. Sen sijaan on nykyään todella hyvä syöjä ja saa pkssakin palautetta että ainakin maistaa aina. Meillä ei siis pakoteta syömään mutta kyllä pakotetaan maistamaan. Ja se ei tarkoita että käytetään suussa ja syljetään pois vaan ainakin muutama pala/lusikallinen tms tulee syödä. Sukulaislasten kohdalla olen huomannut että kun eivät kerran jostain tykkää niin fine, jatkossa ko tuotetta ei tarjota. Syövät aina samaa huttua ja ovat nirsoimmasta päästä mitä tunnen, sekä todella pienikasvuisia mitä en ihmettele koska ei sellaisella ravinnolla voi kasvaa.
Ja lopuksi vielä, kyllä tiedän että on lapsia joita ei saa lopettamaan nirsoilua vaikka mitä tekisi. Mutta mielestäni monessa perheessä kyse on vanhempien viitsimisestä ja omasta esimerkistä.
Onhan se hyvä että lapsi syö monipuolisesti, mutta mä en kertakaikkiaan jaksa joka saamarin aterialla tuputtaa, että maista nyt maista nyt. Laitan tarjolle kasviksia/salaattia jne ja se ottaa joka tykkää. Itsekin olen vasta aikuisiällä oppinut syömään mm. sieniä, sinohomejuustoa, oliiveja, kukkakaalta, valkosipulia ja olen nykyään täysin kaikkiruokainen. Lapsena en ollut ja onneksi meillä ei pakotettu eikä tuputettu. Pääasia että syö normaalia koti- ja kouluruokaa.
ap kaiva ne aivot nyt sieltä per...
Et tiedä mitään, luulet ja esität mielipiteitäsi muka tietona. Kasvattaako vanhemmat muissa perheissä lapsia eri tavalla, esikoinen ja kuopus vaikka syövät monipuolisesti kaikkea ja se keskimmäinen lapsi on nirso? Melkoisen taikatempun vanhemmat ovat onnistuneet tekemään, kun yksi lapsi on onnistuttu pitämään erossa perheen normaalista ruokavaliosta!
Meillä on oltu aina johdonmukaisia ja lapset on opetettu monipuoliseen ruokavalioon.
Perheessämme on kolme lasta joista kaksi syö mitä vaan, yhdellä on useita ruokia joita ei syö koska oksentaa (siis oikeasti!) kun laittaa kyseisiä ruokia suuhunsa. Suvussamme on pari muutakin vastaavaa henkilöä, mm. minun serkkuni joka nyt on jo aikuinen.
Minä en siis yksinkertaisesti usko tuohon sinun kantaasi; jo neuvolakortissa lukee tämän "nirson" lapsen kohdalla että ei syö sitä, ei syö tätä, oksentaa pois...
vanhemmat ovat aina tehneet monipuolista ruokaa ja lapsen on aina pitänyt maistaa. Hän olikin pienenä tosi ennakkoluuloton ruokien suhteen, mutta isommaksi kasvaessaan hänestä on tullut tosi nirso. Ruokailut muuttuvat monesti väännöksi. Ap olisi tietenkin osannut kasvattaa hänet sillä tavalla, että nirsoilu ei olisi koskaan alkanut, mutta valitettavasti kaikki muut vanhemmat eivät ole yhtä täydellisiä.
Myös mun lapsuudenperheessä on kaksi hyvinsyövää (minä ja isoveli) ja yksi nirso (pikkuveli).
Tästähän on tehty tutkimuksiakin, Hesarissa oli tyyliin viime vuonna juttua siitä, miten eri ihmiset tottuvat makuihin. Spektriin kuuluu myös se vähemmistö, jotka eivät totu koskaan, ja joilla on tosi suppea makuvalikoima, joka kelpaa. Mutta ehkä nämä tutkimukset ovat väärässä ja ap oikeassa ;)
On paljon lapsia, jotka ovat aistiyliherkkiä, allergisia jne.
Miksi ihmeessä kultturissamme pidetään hyvänä ominaisuutea heikkoa makuaistia, ja tarkemmin maut erottavia moititaan ja pahimmillaan heidän vanhempansakin haukutaan lyttyyn.
Itse kuvittelin lapsena ja vielä teininäkin, että on hienoa syödä ruokia jotka maistuvat pahalta. Kuten esim. perunaa ja parsakaalta. Kovasti niitä söinkin, sillä kuuluivat jokapäiväiseen ruokavaliooni. Opin jopa yökkäilemättä niitä syömään. Silti en ko. ruokia enää aikuisena ole syönyt, ellei ole pakko (esim. kohteliaisuussyistä).
Myöhemmin minulle selvisi, että kuulun vain niihin ihmisiin jotka maistavat karvaan maun tavallista herkemmin. Kaikkiruokaiset hyvät syöjät eivät maista karvautta perunassa, parsakaalissa, kahvissa, oluessa...
Tuolta löytyy lisätietoa aiheesta ->
http://www.tiede.fi/artikkeli/171/kieli_kovilla_makulaboratoriossa
Ja googlella vielä paljon lisää.
Onpa Ap:lla pokkaa väittää ihan omiaan...
Meillä on toinen lapsi sellainen että ei kaikki ruoka maistu. Ja todellakin meillä syödään ihan normaalisti. Teemme ruoat itse. Vältämme herkkuja ja suosimme terveellistä ruokavaliota.
Ja muut lapsemme syövät aivan kaikkea. Myös tämä huonosti syövä lapsi maistaa kyllä kaikkea, mutta ei sille mitään mahda jos ei pidä.
Oletko ap tietoinen että on ihmisiä joilla on makuaistin yliherkkyyttä? Eli on ihmisiä jotka maistavat maut voimakkaampina ja erilaisina kuin muut ihmiset.
Voisitko ap olla vähemmän ahdasmielisempi ja antaa ihmisten olla erilaisia?
Oletko jotenkin parempi äiti kun lapsesi ei nirsoile?
Onko sekin vanhempien vika jos lapsi ei osaa 5-vuotiaana ajaa ilman apupyöriä, tai jos lapsi ei osaa uida kohtalaisesti vielä 7-vuotiaana?
Entäpä jos lapsi ei opi koskaan esimerkiksi lausumaan R-kirjainta kuten muut?
Siis mielestäni se on selvä asia että ne liittyy yhteen aika lailla. Onhan se vanhempien syy jos lapsi ei syö sitä tai tätä, ei oo tottunut esim vihanneksiin tai syömään monipuolisesti. Lapsellehan ei ole annettu monipuolista ruokaa alusta asti tai ei olla oltu jämäkkiä ruoan suhteen. Esim mun tyttö 8v kohta (kuopus) on tottunut että aamuisin syödään ruisleipää, sitten saa iltapalaksi paahtoleipää (koska valkoinen leipä ei oo terveellistä), vähän vihanneksia syödään joka pv, ei karkkia / jätskiä ennen kunnon ruokaa jne. Kun taas hänen serkku vetää paahtoleipää aamuisin ja iltaisin ja päivisin, jos ei HALUA tulla syömään niin ei tartte syödä koska tähän on annettu mahdollisuus ja hän on tottunut siihen että saa valita jos syö tai ei. En ymmärrä. Pienikasvuinen on eli seuraukset näkyy jo (vanhemmat eivät pieniä). Miksi niin moni on niin lepsu tämän tärkeän asian kanssa? On kuitenkin lasten terveys vaakakupissa.
on vain yksi oikeavastaus ja se on se mikä sulla on? Mun toinen lapsi on todella nirso koska hän oli pahasti ruoka-allerginen pienenä- ei tottunut mihinkään makuihin- eikä ruokailu ollut kovinkaan myönteinen tapahtuma. Allergia voi vaikuttaa myös siten, että lapselle ei maistu vaikka sitrushedelmät- ja vaikkei hän niistä kovia oireita saakaan, ne eivät hänelle sovi. Ihmisillä on erilainen perimä, myös suomen sisällä ja se vaikuttaa siihen minkälainen ravinto on hyväksi. Kaikki ei sovi kaikille, ja monesti lapsi itse tietää- esim. suussa tuntuu epämiellyttävä tunne kun syö jotain mikä ei sovi. Pullasokerimössöön totutetut lapset on tietysti eri asia. Se on väärin kasvavaa lasta kohtaan ja ennustaa hänelle terveys-ja paino-ongelmia tulevina vuosina, vaikka lapsena ei vielä mitään näkyiskään.
Osa lapsista on nirsoja vaikka tarjolla on joka päivä monta eri herkkuateriaa. Kuten minä, se karisi vasta 16-vuotiaana ja aloin syödä kaikkea. Keväällä oli tutkimustulos aiheesta, se liittyi muistakseni ikivanhoihin eloonjäämisgeeneihin.
mä muistan edelleen kauhulla päiväkotia ja koulua joissa pakotettiin syömään tai siis heidän mielestä vaan maistamaan..useemman kerran nieleskelin oksennusta itku kurkussa. olin kiltti ja arka lapsi ja nää tilanteet oli niin kiusallisia ja inhottavia. muutaman kerran ihan oksensinkin. voitte varmaan kuvitella että en edelleenkään aikuisena syö noita mitä silloin oksensin. vielä aikuisenakin on muutaman kerran tullut oksennus.
mä luulen et toiset on oikeesti vaan herkempiä ja nirsompia. toki on varmastakkin niitäkin kelle ei oo kotona tarjottu monipuolista ruokaa eivätkä ole tottuneet, ja ovat siksi epäluuloisia.
Teillä on sitten varmaan mukavia hetkiä ruokapöydässä kun ruokailusta on tehty suoritus!
Jos suoritus ei onnistu hyvällä niin sitten pahalla...kuten sanoit että pakottamistakin olet käyttänyt :(
Meillä on pöydässä kaikkea terveellistä ja ruokaa saa jokainen ottaa sen varran kuin haluaa.
Jos joku ei pidä esimerkiksi tomaatista, niin hänen ei sitä tarvitse ottaa. Miksi sitä tomaattia pitäisi ottaa jos on sitä aiemmin maistanut ja ei siitä pidä?
Meillä saa myös jättää ruokaa. Lapsen on vaikea arvioida paljonko jaksaa syödä, eikä ole edes terveellistä syödä liikaa.
Ruokapöydässämme jutellaan vain mukavia asioita ja nautitaan yhteisestä hetkestä!
Ilmeisesti olen ap:n mielestä huono äiti kun näin teen!
Mä en ikinä antaisi mun lapselle mitään valkoista pullamössöleipää. Meillä syödään kerran päivässä leipää jos silloinkaan ja sen lisäksi puuroa. Ei leipä ole mikään iltapala, varsinkaan valkoinen jossa ei ole mitään ravitsemuksellisesti hyvää.
Karkkiakaan ei ole ikinä syöty eikä syödä, jäätelö ym herkut on meillä harvinaisempia herkkuja. Vihanneksia ja hedelmiä syödään runsaasti päivittäin ihan lapsen pyynnöstä. Eilen hänen välipalansa oli ihan itse päätetty ja se sisälsi maitoa, banaania sekä omenaa muuta ei halunnut.
Meillä on pakko maistaa ihan kaikkea ja ihan kaikkialla. Sen jälkeen päätetään haluaako syödä. Lapsi tarvitsee uuteen makuun totutteluun n.15 maistelukertaa jonka aikana makuaisti tottuu siihen. Joten uskon että kaikki alkaa kyllä meilläkin uppoamaan kun vain maistellaan ahkerasti. Sienien kanssa oli vähän vaikeampaa kun koostumus on epämiellyttävä usealle aikuisellekin mutta kyllä niitäkin opittiin syömään kun harjoiteltiin ja enää hän ei edes noteeraa niitä ruoassa. Meillä ei pakoteta syämään mutta ruokapöytään pakotetaan ja maistelemaan. Jos ruoka jää syömättä niin välipaloja ei tipu vaan sitten odotetaan seuraavaa ruoka-aikaa. Meillä toimii!
Ja tasan samaa ruokaa on tarjolla koko perheelle. Toiselle ei vain uppoa kasvikset ja hedelmät paria poikkeusta lukuunottamatta, toinen ei muuta söisikään. Joka ainoalla aterialla on tarjolla kasviksia ja aina kotona hedelmiä. Tässä siis vain yksi esimerkki. Oman perheen kokemuksesta tiedän, että syy nirsoiluun voi olla ihan muualla kuin vanhemmissa.
no 6 ekaan vuoteen ei saanu syödä ollenkaan kotimaisia viljoja eikä myöskään maitoa nyt kun ne ovat sallittuja niin esim.ravitsemisterapeutti pitää aivan normaalina ettei ruoka maistu....ja tuskin ketjun aloittaja on viisaampi kuin ammattilaiset...aika kapeakatseiselta vaikuttaa. ja tiedoksi että kun yökkäilee esim. makaronilaatikkoa niin myös lätyt,vohvelit ja jäätelön vohveli aiheuttaa saman reaktion...
ne ei lue lehtiä ja niille on vain yksi totuus, se oma
ja ap sinä olet se tomppeli bw
Meillä on lapsilla aina ollut kausia, milloin eivät kunnolla syö! Sitten on kausia, milloin taas syövät erittäin hyvin. Sellaisia ne lapset kuule vaan ovat. Mä en KOSKAAN ole istuttanut lapsiani pakolla pöydässä ja pakottanut syömään. Jos ei ruoka maistu, meillä poistutaan pöydästä ja syödään sitten kun seuraava ruoka-aika koittaa. Välissä ei anneta mitään herkkuja tai muutakaan mussutettavaa, vaan ruoka-aikana sitten seuraavan kerran. Sillä tavallahan ne vasta oppivatkin vieroksumaan ruokaa jos pakotetaan ja istutetaan pöydässä.
Kiitos!
t.yhden supermaistajan ja yhden kaikki käy-lapsen äiti
Miksi ihmeessä kultturissamme pidetään hyvänä ominaisuutea heikkoa makuaistia, ja tarkemmin maut erottavia moititaan ja pahimmillaan heidän vanhempansakin haukutaan lyttyyn.
Itse kuvittelin lapsena ja vielä teininäkin, että on hienoa syödä ruokia jotka maistuvat pahalta. Kuten esim. perunaa ja parsakaalta. Kovasti niitä söinkin, sillä kuuluivat jokapäiväiseen ruokavaliooni. Opin jopa yökkäilemättä niitä syömään. Silti en ko. ruokia enää aikuisena ole syönyt, ellei ole pakko (esim. kohteliaisuussyistä).
Myöhemmin minulle selvisi, että kuulun vain niihin ihmisiin jotka maistavat karvaan maun tavallista herkemmin. Kaikkiruokaiset hyvät syöjät eivät maista karvautta perunassa, parsakaalissa, kahvissa, oluessa...
Tuolta löytyy lisätietoa aiheesta ->
<a href="http://www.tiede.fi/artikkeli/171/kieli_kovilla_makulaboratoriossa" alt="http://www.tiede.fi/artikkeli/171/kieli_kovilla_makulaboratoriossa">http://www.tiede.fi/artikkeli/171/kieli_kovilla_makulaboratoriossa</a>
Ja googlella vielä paljon lisää.
no puhuinko mä allergioista? en.! Sehän on selvä että on eri asia, jestas. On mun kuopuskin ollut aika nirso mutta olen silti saanut hänet ymmärtämään että on PAKKO syödä monipuolisesti ja vihenneksia ym ja jakeluun on näköjään mennyt. Kyllä joskus pienempänä istuikin tunnin ruokapöydässä koska oli sovittu x määrä lusikoita syötäväksi ennen poistumista. On kolme teiniäkin ja ihan erilaisia ovat olleet, uskon kuitenkin että kannattaa olla jämtti ja vähän pakottaakin (onhan asioita mitä hänkään ei syö mutta sehän on ok kunhan ei lyö yli). Esim joku kaveri kun käy täällä ja syökin täällä "ei tykkää" ruoasta vaikka on ihan perusruoka tyyliin kanaa ja riisiä...???? kun näin tapahtuu monta kertaa saman lapsen kohdalla niin pistää kyl hieman miettimään että ...just joo...Teen tytölleni selväksi että jos syö jossain on kohteliasta sitten myös syödä edes puolet!