Arghh mitä tehdä liikunnallisesti lahjattoman lapsen kanssa?

Liikunnallisen lapsen taival koulussa ja kaveripiirissä antaa luultavasti paremmat mahdollisuudet olla hyväksytty ja kokea asiasta enemmän positiivisia tunteita. Lisäksi jatkossa aikuisiällä tällä tekemisellä ja asenteella on enemmän merkitystä terveydellisesti.

En vaan osannut pukea näin hyvin sanoiksi. ap

Tuollaisella pakottamisella tapat kaiken innostuksen liikuntaan. Kaikki eivät vain yksinkertaisesti tykkää kilpailuista tai ohjatusta liikunnasta tai joukkueurheilusta. Eikä se silti tarkoita, että he olisivat jotenkin epäliikunnallisia.



Jos lapsesi on löytänyt itselleen sopivan liikuntaharrastuksen josta pitää, niin sitten et ole siihenkään tyytyväinen. Aika hullua minusta. Ratsastus sitä paitsi on ihan yhtä hyvä harrastus kuin jalkapallokin vaikka ei kehitäkään samoja ominaisuuksia. Siinä oppii vastuullisuutta kun pitää huolehtia hevosesta, tasapaino kehittyy ja kuntokin kasvaa.



Ja aika monessa tallissa varmasti saa tallitöistä huolehtimalla lisää ratsastusaikaa, varsinkin sitten kun lapsi on hiukan isompi.



Enkä tiedä missä työhaastatteluissa ap on ollut, mutta minä en ole koskaan ollut työttömänä vaikka cv:ssä ei olekaan urheilumeriittejä. Liikun kyllä juoksemalla, pyöräilemällä ja hiihtämällä mutta taiteelliset harrastukseni ovat aina olleet minulle tärkeämpiä. En ole koskaan jäänyt paitsi yhdestäkään työpaikasta sen vuoksi ettei minulla ole urheilussa saatuja "hyväveli-verkostoja". Enkä myöskään ole koskaan ole ollut sellaisessa työpaikassa, jossa kaikki yhteistoiminta on liikuntaa, vaan meillä on ennemminkin sellaisia leikkimielisiä kisailuja, joissa tärkeintä on hauskapito tai sitten vaikkapa teatteri-iltoja.



Monien muiden vastaajien tavoin kannustaisin teitä enemmänkin yhteiseen, huomaamatta tapahtuvaan arkiliikuntaan, yhteisiä pyöräretkiä, metsissä samoilua tai uimahallireissuja. Ne ovat paaaljon hyödyllisempiä tulevaisuuden kannalta kuin tuollainen ap:n harrastama pakottaminen.

Liikunnallisen lapsen taival koulussa ja kaveripiirissä antaa luultavasti paremmat mahdollisuudet olla hyväksytty ja kokea asiasta enemmän positiivisia tunteita. Lisäksi jatkossa aikuisiällä tällä tekemisellä ja asenteella on enemmän merkitystä terveydellisesti.

En vaan osannut pukea näin hyvin sanoiksi. ap

Tätä kaikki muutkin vastaajat ovat hakeneet, mutta ap vain kieltäytyy ymmärtämästä. Sinä tapat kaiken liikunnallisen innostuksen mitä lapsellasi on, pakottamalla hänet harrastuksiin joista hän ei pidä. Annat hänelle viestiä, että hänen valitsemansa urheiluharrastus ei ole hyvä, eikä hän kelpaa sinulle. Tuolla saat vain aikaan sen, että lapsesi todennäköisesti aikuisena inhoaa kaikkea liikuntaa, koska hänet on pakotettu lapsena. Juuri siksi tässä on monen viestin ajan yritetty sanoa, että tulevaisuuden kannalta olisi tärkeää tehdä yhdessä arkiliikuntaan liittyviä juttuja ja löytää niiden kautta liikkumisen ilo! Haluaisitko itse harrastaa innolla pitsinnypläystä, jos äitisi raahaisi sinut sinne toistuvasti, vaikka sinua ei yhtään huvittaisi ja mieluummin menisit ompeluseuraan.

Ja jos nyt kerran ihan oikeasti on niin ettei sinun lapsesi kertakaikkiaan ole liikunnallinen, niin sitä suuremmalla syyllä sitä perusliikuntaa olisi syytä vahvistaa. Ihan kiva lapselle omistaa tuollainen äiti, joka jo lapsesta asti toitottaa ettei lapsi kelpaa omille vanhemmilleen sellaisena kuin on.

Ei kyse ole siitä pääsenkö kehustelemaan vaan siitä että lapseni on pudonnut kärryiltä!

Miten se nyt tarkkaan ottaen on "pudonnut kärryiltä"? En minäkään lapsena erityisesti _harrastanut_ mitään liikunnallista lajia. Ihan hyvä peruskunto minulla näin aikuisena silti on. Töihin ja kotiin tulee käveltyä arkisin noin 10km. Kyllä mua hieman hämmentäis, jos mulle tultais kertomaan kuinka olenkin oikeasti "pudonnut kärryiltä", kun minulla ei ole varsinaista liikuntaharrastusta.

Eikö teillä työpaikoilla KAIKKI yhteistoiminta ole urheilua?

Ei.

Oletteko olleet rekrytoimassa? Siinä katsotaan ensiksi harrastukset ja urheilua on oltava CV:ssä sopivasti. (siitä tulee esille ajankäyttö, ahkeruus, sitkeys ja kilpailuhenkisyys) Lisäksi hyvä-veli-verkot muodostuvat pitkälti eri urheilulajien aktiiviharrastajien ympärillä. jne.jne.jne

Olen ollut muutaman kerran. Ei katsota. Kukaan ei kuitenkaan tarkista, harrastaako hakija CV:hen listattu harrastuksia.

Valitettavaa, mutta näin se vaan on!

Ei tässä todellisuudessa.

Mikä tässä nyt edes on ongelma? Et sinä lapsestasi ikipositiivista urheilijaa pakottamalla saa. Jos ei urheilu kiinnosta, niin sitten se ei kiinnosta. Eikä tarvitsekaan. Vaikutat aidosti hätääntyneeltä ja huolestuneelta, ikään kuin lapseasi odottaisi ankea tulevaisuus, jos tämä ei aloita liikuntaharrastusta. Kunhan lapsi vähän remuaa ulkona ja saa vähän hyötyliikuntaa arkisten asioiden lomassa, niin se on aivan tarpeeksi. Rauhoitu ja lopeta höösääminen.

jotain muuta mistä lapsi on kiinnostaisi.

Meidän perheessä ei ole kukaan kovin liikunnallisesti lahjakas. Välillä kuitenkin käydään koko porukalla uimahallissa (lapsista siellä on kivaa ja samalla tulee itsekin uitua matkaa jonkin verran.) Joskus lähdetään pyöretkelle eväät mukana, joskus käydään geokätkeilemässä, siinäkin tulee ihan huomaamatta liikuttua maastossa pitkiäkin matkoja. Liikunta ei siis ole se pääasia meille vaan yhdessä oleminen ja tekeminen ja luonnossa liikkuminen ilman että sitä tarvitsee laskea urheiluksi tai varsinaiseksi liikuntaharrastukseksi.

Kunnioita ap lastasi ja anna hänen tulla sellaiseksi ihmiseksi ja persoonaksi joka hän on, ei sellaiseksi kuin sinä haluaisit...

Haluaisin että lapsella olisi selkeästi kestävyyttä kehittävää että joko notkeutta/rytmitajua tai pallosilmää tai joukkuetaitoja kehittävä laji mukana.

Miksi ihmeessä?

Ei sillä, kivahan se on, jos on kaikessa hyvä, mutta miksi se on niin erityisen tärkeää? Mitä kamalaa luulet tapahtuvan, jos lapsellesi ei kehity hyvää rytmitajua?

Ota sekin huomioon, että toisilla on luontaista rytmitajua ja pallosilmää, toisilla taas ei ja he eivät sitä välttämättä opettelemisesta huolimatta opi.

Minä kärsin pienoisesta motorisesta kömpelyydestä - taustalla neurologisia syitä. Kaadan ja tiputan tavaroita, kompuroin ja olen pallopeleissä ihan rehellisen pihalla, kun tarvitsisi ketteryyttä. Ei haittaa minua, mutta se haittaa, jos muilta ei irtoa pätkän vertaa ymmärrystä.

Haluaisin että lapsella olisi selkeästi kestävyyttä kehittävää että joko notkeutta/rytmitajua tai pallosilmää tai joukkuetaitoja kehittävä laji mukana.

Miksi ihmeessä?

Ei sillä, kivahan se on, jos on kaikessa hyvä, mutta miksi se on niin erityisen tärkeää? Mitä kamalaa luulet tapahtuvan, jos lapsellesi ei kehity hyvää rytmitajua?

Ota sekin huomioon, että toisilla on luontaista rytmitajua ja pallosilmää, toisilla taas ei ja he eivät sitä välttämättä opettelemisesta huolimatta opi.

Minä kärsin pienoisesta motorisesta kömpelyydestä - taustalla neurologisia syitä. Kaadan ja tiputan tavaroita, kompuroin ja olen pallopeleissä ihan rehellisen pihalla, kun tarvitsisi ketteryyttä. Ei haittaa minua, mutta se haittaa, jos muilta ei irtoa pätkän vertaa ymmärrystä.

Eivät ymmärrä, että jokainen lapsi on ihan oma persoonallisuutensa ja kaikki nyt vaan ei ole liikuntaihmisiä, vaikka äiti kuinka niin haluaisi.

olemme liikunnallisesti täysin lahjattomia, mutta kuitenkin lapsemme siitä pitävät. Olemme siis kehittäneet liikuntamuotoja joista me aikuisetkin voimme pitää eli esim puutarhatyöt, samoilu metsässä poimien marjoja, sieniä tai muuten vaan metsän "aarteita". Pyrimme muutenkin olemaan paljon ulkosalla. Lapsemme kyllä tykkäävät liikunnasta joten ovat päässeet haluamiinsa tanssitunneille, jumppaan jne. Mutta me aikuiset olemme surkeita, olemme silti pärjänneet työelämässä!!

Ja hei, kyllä sulla on varaa, jos sulla olisi varaa laittaa lapsi toiseen liikuntaharrastukseen. Esin jalkapallo maksaa vuodessa yhtä paljon kuin ratsastus kerran viikossa kouluaikana. Tennis maksaa ainakin yhtä paljon kuin ratsastus.



Rahaa niihin muihinkin lajeihin menisi. Oo tyytyväinen siihen ratsastukseen.