Arghh mitä tehdä liikunnallisesti lahjattoman lapsen kanssa?

Antaisin olla sen harrastuksen kanssa.



Arkiliikuntakin riittää: kävellen/ pyörällä kouluun, paljon pihaleikkejä ja ulkoilua. Wiillä pelaamista jne.



Ja miksei se ratsastus muuten kelpaa sinulle?

jos lapsi kulkee koulumatkat kävellen tai pyörällä ja viihtyy ulkona "leikkimässä" ei mitään huolta. ei kaikkia kiinnosta ns. liikunta.

Haluaisin että lapsella olisi selkeästi kestävyyttä kehittävää että joko notkeutta/rytmitajua tai pallosilmää tai joukkuetaitoja kehittävä laji mukana.



EIkä meillä ole mahdollista maksaa kuin yksi ratsastutunti/vko ( 27€/krt)

ei meillä harrasta sitä kukaan.



Normaalia hyötyliikuntaa saadaan riittävästi. Harrastukset ovat taidepainotteisia, musiikkia ja kuvataiteita.

Lapsessa ei ole mitään vikaa.

EI kaikki ihmiste ole urheilijoita eikä kaikkia kiinnosta se urheileminen.



Toki liikuntaa kannattaa jokaisen harrastaa ihan terveyden vuoksi mutta ei se tarkoita että pitäisi kulkea jossain ohjatuissa treeneissä tai kuulua johonkin joukkueeseen.



Anna lapsesi harrastaa sitä mistä nauttii ja pidä huolta että liikkuu muuten, koulumatkat, pihaleikit, perheen kanssa ja sellasta.



Jos pakotat lapsesi urheilemaan vaikkei hän nauti siitä, kehität hänelle vain elämänikäisen inhon kaikkea liikuntaa kohtaan. Yritä sen sijaan mieluummin innostaa siihen vapaa-ajan liikkumiseen.

Ei meidänkään perheestä puolet harrasta.

Haluaisin että lapsella olisi selkeästi kestävyyttä kehittävää että joko notkeutta/rytmitajua tai pallosilmää tai joukkuetaitoja kehittävä laji mukana.

Siis lapsesi pitäisi harrastaa jotain kilpalajia siksi, että kaveriesi lapset harrastavat. Ja nyt et pääse heidän kanssaan kilpaa kehumaan lapsesi saavutuksilla. Tämä on järkyttävä nykyaikainen ilmiö, että lapsetkin esinneelistetään ja heidän saavutuksensa harratuksissa on joku statussymbooli. Herra jestas se on sinun rakas lapsesi, jonka pitäisi ihan sinällään olla tärkeintä maailmassa sinulle. Ei sen tarvitse sinun takiasi harrastaa, vaikka jotkut muut niin tekevät.

Jos 10-vuotias lapsi (tai vaikka 18-vuotias nuori) ei harrasta kilpatasolla jotain liiikuntaa / urheile, se EI tarkoita sitä, että hän on liikunnallisesti lahjaton.

Tapat omalla asenteellasi ja painostuksella lapseltasi viimeisenkin kiinnostuksen. Asetat hänelle älyttömiä paineita oman kilpailuhenkisyytesi ja kunnianhimosi vuoksi!

Siis lapsesi pitäisi harrastaa jotain kilpalajia siksi, että kaveriesi lapset harrastavat. Ja nyt et pääse heidän kanssaan kilpaa kehumaan lapsesi saavutuksilla. Tämä on järkyttävä nykyaikainen ilmiö, että lapsetkin esinneelistetään ja heidän saavutuksensa harratuksissa on joku statussymbooli. Herra jestas se on sinun rakas lapsesi, jonka pitäisi ihan sinällään olla tärkeintä maailmassa sinulle. Ei sen tarvitse sinun takiasi harrastaa, vaikka jotkut muut niin tekevät.

Eikö teillä työpaikoilla KAIKKI yhteistoiminta ole urheilua? Oletteko olleet rekrytoimassa? Siinä katsotaan ensiksi harrastukset ja urheilua on oltava CV:ssä sopivasti. (siitä tulee esille ajankäyttö, ahkeruus, sitkeys ja kilpailuhenkisyys) Lisäksi hyvä-veli-verkot muodostuvat pitkälti eri urheilulajien aktiiviharrastajien ympärillä. jne.jne.jne

Valitettavaa, mutta näin se vaan on!

Urheilu ei todellakaan ole ainoa autuaaksitekevä ja yhdistävä harrastus maailmassa. On niin paljon muutakin postimerkkelystä vapaapalokuntaan.

Lapsenne kanssa voisitte kuitenkin itse harrastaa sitä liikuntaa vapaa-aikana. Siten saatte lapsen oppimaan ja asennetta kuntoon.



Eli seuraavia asioita yhdessä lapsen kanssa:

- iltalenkillä kävellen/pyöräillen ja juttelisitte päivän asiat

- uimahalli/rantareissuja säännöllisesti, jossa uinnin lisäksi myös hyppyjä

- perheen kesken jalkapallo/pesäpallopeli mukavalla otteella tai sitten pesäpallon kopittelua/maalipotkuja

- yhteisiä luistelukäyntejä jäähallin yleisöluisteluvuoroilla ja ulkojäillä

- sählyn peluuta 1vastaan1 tilanteita tai maaliin vetoja

- ulkokentillä tenniksen peluu lapsen kanssa

- pulkkamäessä käynti, lumilinnon rakentaminen ja lumisota

- naruhyppely

- kuntopiirit

- hiihtoreissu ja mielellään eväät mukaan

- laskettelu/lumilautailu

- keilailemassa käynti

jne.



Paljon enemmän on hyötyä tuosta omasta esimerkistä ja perheen yhteisistä ajanviettotavoista, joihin liikunnan voi ottaa mukaan vaikka jokapäiväiseksi asiaksi. Ei se lapsi opi pärjäämään kaikissa lajeissa harrastamalla yhtä. Silloin pitää niihin lajeihin tutustua ja harjoitella ihan perusjuttuja, niin että se on kivaa/ei liian haastavaa.



Meillä kaksi niitä kilpaurheilua harrastavia koululaista. Me teemme lähes kaikkia noita asioita lasten kanssa ajoittain- toisia tiheämmin ja toisia harvemmin. Uskomme että asenne ja taidot lähtevät pitkälti kotoa, eikä sieltä kilpaurheilusta.



Meidän lapsista yksi on hyvä melkein missä tahansa joukkuelajissa ja pallopeleissä, mutta uinti ei ole ollut vahvimpia puolia luonnostaan. Hänen kanssaan on sitten panostettu että saa riittävästi uintimahdollisuuksia, joka huomioidaan perheen lomasuunnitelmissa.



Toinen lapsista on hyvä yksilöurheilija, mutta ei tykännyt joukkuelajeista ja ei omaa pallosilmää, niin hänen kanssaan on harjoiteltu asennoitumista ja perustaitoja joukkuelajeihin kotona stressaamatta tekemällä yhdessä.



Nuorin joka on vasta eskarissa haluaa sitten ratsastaa. Myös hän on liikunnallisesti ihan riittävän lahjakas (mutta vaikea sanoa paljonko sisäsyntyistä ja paljonko noiden tekemisien tulos). Tosin itse ei sitä lahjakkuutta näe samoin, mutta muistuu aina mieleen kun joku muu sen huomaa. Hänellä ei ole vielä löytynyt sitä heikkoa kohtaa, mutta harjoitetta saanut enemmän noiden isompien vanavedessä ja koulun myötä voi löytyä se ei ihan niin innostava osuus liikunnasta hänelläkin. Nuorin on aloitellut nyt ratsastusta, josta olemme jutelleet vanhempien kesken että jos haluaa joskus tulevaisuudessa harrastaa sitä kilpalajina, niin olemme valmiita satsaamaan siihenkin.



Jokaisen lapsen kanssa on käyty sitten paljon luistelemassa, koska on taito jota ei opi kunnolla vähäisellä harjoitusmäärällä. Siellä sitten on leikitty hippaa, peiliä, seuraa johtajaa yms. jotta homma on kivaa, eikä varsinaista treenaamista. Samoin laskettelurinteessä on aikuinen saanut aika monta kertaa auttaa hissiin ja treenata rinteessä lumilaudan kanssa kun olivat pienempiä. Eli noihin talvilajeihin on vaadittu enemmän vaivaa.



Liikuntavälineitä on ostettu yhtä sun toista ja kaikkea on pyritty kokeilemaan. Eniten hyötyä on siitä kun aikuinen on mukana tekemässä ja myös aikuinen ylittää itsensä. Tällöin lapsikin yrittää ja uskaltaa.

et pakottamalla saa lapsellesi mitään harrastusta. Saatat pystyä pakottamaan harrastukseen, mutta et asennetta tai yritystä.



Miksi kuvittelet, että ratsastusharrastus sitten ei näyttäisi hyvältä cv:ssä?

Eikö teillä työpaikoilla KAIKKI yhteistoiminta ole urheilua?

Kuule suurin osa työssäkäyvistä on yksityisautoilevia möhömahoja, ja ne työpaikan yhteiset urheilut jotain mölkyn heittelyä sillä välin kun kaikki odottaa, että viinat tuodaan pöytään.

Oletteko olleet rekrytoimassa? Siinä katsotaan ensiksi harrastukset ja urheilua on oltava CV:ssä sopivasti. (siitä tulee esille ajankäyttö, ahkeruus, sitkeys ja kilpailuhenkisyys) Lisäksi hyvä-veli-verkot muodostuvat pitkälti eri urheilulajien aktiiviharrastajien ympärillä. jne.jne.jne Valitettavaa, mutta näin se vaan on!

Sinne cv:hen voi kirjoittaa harrastusten kohdalle ihan mitä tahansa. Eli voithan opettaa lapsellesi, että vaikka tämä olisi sohvaperuna, hän voi keksiä pari seksikästä muotiharrastusta cv:hen. Joku kalliokiipeily näyttää cv:ssä mageelta (kunnianhimoa huipulle asti) ja jalkapallo myös (joukkuehenki, hyvät taktiikat).

Ihan vitun sama mitä lapsesi harrastaa. Vai eiks siellä Porvoossa ole kaikille sopivia kerhoja, mitä?

laittaa liikuntaharrastuksen vaikka ei mitään harrastaisikaan. ja työpaikan saatua ei ole pakko osallistua yhteistoimiin...

Käyttekö ollenkaan töissä vai käytättekö kaiken aikanne lastenne treenamiseen ja sparraamiseen? Tuo juttusi kuulosti nimittäin siltä, että aikaa ei juuri muuhun jää.

Sisaruksilla oli liikunnallisia harratuksia ja vanhemmat on aina liikkuneet paljon, minua ei kiinnostanut. Kokeilin moniakin, en vaan halunnut. Liikuin kyllä paljon, leikin pitkin lähiseutuja ja pyöräillä oli pakko, jos johonkin tahtoi päästä, koulumatkakin jouduin kulkemaan pyörällä/kävellen (4 km). Liikuntakipinä iski vasta täysi-ikäisenä. Edelleenkään ei kiinnosta jumpat tai mikään aikataulutettu ryhmäliikunta, minä vaan lenkkeilen.

Käyttekö ollenkaan töissä vai käytättekö kaiken aikanne lastenne treenamiseen ja sparraamiseen? Tuo juttusi kuulosti nimittäin siltä, että aikaa ei juuri muuhun jää.

Koiran kansa tulee kävelylenkit. Lumilautailu on perheen yhteinen harrastus talvisin. Luistelemassa käymme 500m päässä olevalla kentällä ja välillä 1km päässä olevalla jäähallilla, sillä luistelu on kivaa. Luistelmassa käymme usein tuttavaperheen ja heidän lastensa kanssa, kuten uimahallissakin, joka on 1km päässä. Uimassa käymme lisäksi kylpylöissä ja etelänlomille, sekä pihassa on oma uima-allas ja järvi vieressä. Lisäksi lomilla ollaan pelattu tennistä ja yksi ilmainen tenniskenttä on 500m päässä kotoa. Kesäiltaisin perheen kesken pelataan leikkimielistä jalkapalloa ja pesäpalloa. Yksi lapsistamme rakastaa kun saa pelata sählyä kaksin aikuisen kanssa. Ei noihin hommiin koko päivää kulu, jokunen kymmenen minuuttiakin yhtä juttua on kiva. Kaikkea ei tehdä joka viikko, eikä aina joka kuukausikaan. esim. keilailu on jäänyt joihinkin kertoihin vuodessa.

Jotenkin on ihana kun aikuisenakin saa kokeilla uusia harrastuksia. Perheen isä on harrastanut nuorena jalkapalloa ja äiti ratsastusta. Mutta moni muu laji on ollut vieras, sillä ei niitä aikoinaan harrastettu niissä yksinhuoltajaperheissä, joissa me vanhemmat olemme kasvaneet. Tuo liikunta on perheen yhteinen harrastus ja siinä paikkaamme omia halujamme harrastaa ja kokeilla sitä kaikkea mitä emme saaneet/pystyneet lapsina/nuorina harrastamaan. Lisäksi olemme ihmisiä, jotka eivät jaksa olla koko päivää sisällä, ulos on päästävä sään mukaan ja silloin on kiva hyödyntää se liikuntaan:) Samalla lapset osallistuvat ja oppivat, vähintäänkin sitä asennetta että yritetään.

Ja ne kilpaharrastukset vievät lapsilta tietenkin oman aikansa ja meiltä aikuisilta myös. Siksikään me aikuiset emme harrasta ilman lapsia, vaan haluamme olla lasten kanssa. Ajankäyttöä helpottaa että toinen tekee 6h päiviä ja toinen perus 8h työpäiviä. Molemmilla normaalit lomat ja viikonloput vapaata. Kyllä siinä ajassa ehtii paljon. Toisaalta meillä ehkä leivotaan vähemmän ja ei siivota aina niin ahkerasti...

Siis lapsesi pitäisi harrastaa jotain kilpalajia siksi, että kaveriesi lapset harrastavat. Ja nyt et pääse heidän kanssaan kilpaa kehumaan lapsesi saavutuksilla. Tämä on järkyttävä nykyaikainen ilmiö, että lapsetkin esinneelistetään ja heidän saavutuksensa harratuksissa on joku statussymbooli. Herra jestas se on sinun rakas lapsesi, jonka pitäisi ihan sinällään olla tärkeintä maailmassa sinulle. Ei sen tarvitse sinun takiasi harrastaa, vaikka jotkut muut niin tekevät.

Eikö teillä työpaikoilla KAIKKI yhteistoiminta ole urheilua? Oletteko olleet rekrytoimassa? Siinä katsotaan ensiksi harrastukset ja urheilua on oltava CV:ssä sopivasti. (siitä tulee esille ajankäyttö, ahkeruus, sitkeys ja kilpailuhenkisyys) Lisäksi hyvä-veli-verkot muodostuvat pitkälti eri urheilulajien aktiiviharrastajien ympärillä. jne.jne.jne

Valitettavaa, mutta näin se vaan on!

En koe että treenaisin lasta tulevaa työelämää varten. En ole edes ajatellut asiaa työelämän näkökulmasta. Enemmän hyötyä liikuntalajeissa pärjäämisessä näkisin olevan lapsen itsetunnon kehityksessä ja omakuvan luomisessa. Liikunnallisen lapsen taival koulussa ja kaveripiirissä antaa luultavasti paremmat mahdollisuudet olla hyväksytty ja kokea asiasta enemmän positiivisia tunteita. Lisäksi jatkossa aikuisiällä tällä tekemisellä ja asenteella on enemmän merkitystä terveydellisesti.