Mitä ajattelet yh-äidistä, joka ei eron jälkeen enää hankkiudu parisuhteeseen ollenkaan?

uutta en ota ristikseni.

Ja miksi kätensä uudestaan paskaan lykkäisi kun just on saanut ne pois sieltä?

Ihan hyvä jos ei ainakaan ryntää mihin tahansa parisutheeseen, ihan terveeltä ja viisaalta kuulostaa parin-kolmen vuoden tauko vähintään.



Toisaalta: äitini ei enää koskaan ryhtynyt parisuhteeseen erottuaan isästäni, paria ihan lyhyttä ja ei kovin sitoutunutta juttua lukuunottamatta, äiti oli ehkä 32 -vuotias kun erosi eli siitä asti on elänyt yksinhuoltajana ja nyt itsellisenä vanhuksena. Eikä se tunnu viisaalta valinnalta, monesti olen harmitellut ettei hän ole ketään löytänyt tai kelpuuttanut. On nyt sitten aika yksinäinen ja kokee elämänsä ehkä valuneen hukkaan.



Eihän ihminen parisuhdetta välttämättä tarvitse, jos muuten on mielekästä elämän sisältöä ja sosiaalisia suhteita... mutta jos ei oikein ole, olisi siitä kumppanista ainakin iloa.

Jos oma lapsikiintiö on jo täynnä, ei parisuhdetta enää mihinkään tarvita, ei varsinkaan uutta parisuhdetta eron jälkeen.

Eikä hankkia mitään uusia suhdesotkuja heti perään. Kun lapset tulee toimeen itsekseen voi taas miettiä kaipaisiko aikuista vakiintunutta seuraa.

En ymmärrä suhteesta toiseen hyppijöitä, ja lapsien tekoa kaikkien mieskumppaneiden kanssa.

Ja kun huonot ei kelpaa eikä yhden yön jutut, niin yksin ollaan.

Kun lapset tulee toimeen itsekseen voi taas miettiä kaipaisiko aikuista vakiintunutta seuraa.

parisuhteeseen, esitellä miestä lapsille tms. kuin silloin kun lapset olivat pienempiä, tuli vaan mieleen.

tämä on nyt tässä enkä ketään enää ota ristkseni mutta nyt kun erosta on 7 vuotta elän elämäni ihaninta rakkaussuhdetta. Eli kannatti pitää taukoa, että sai vähän etäisyyttä asioihin ja osasi valita itselleen oikeasti sopivan kumppanin. Nyt olen niin rakastunut että jalat meinaavat mennä alta :-)

enkä todellakaan edes aio muuttaa kenenkään kanssa enää saman katon alle. En sulje kokonaan pois sitä, ettenkö joskus tulevaisuudessa voisi ryhtyä parisuhteeseen, mutta aikamoinen sen miehen pitäisi olla. Ja silloikin kummallakin oma koti.



Mutta en ole koskaan ollutkaan tyyppiä "pakko löytää mies / en ole onnellinen ilman parisuhdetta / en osaa olla yksin" vaan olen ihan kokonainen ja onnellinen myös ilman parisuhdetta.



Ja elän ihan täyttä elämää, matkustelen lasten ( 2 alakouluikäistä) kanssa, tapaan ystäviä /ystäväperheitä. Olen onnellinen, meillä on hyvä olla :)

Ja koko sen ajan olen ollut sinkkuna. Jotain treffejä on toki ollut samoin kuin pari kertaa vuodessa jokin seksijuttu, mutta lapsille en ole ketään esitellyt jne.



Meni pitkään kun en edes halunnut mitään viritelmiä mun elämääni, mutta nyt alkaisi olemaan aikaa ja tilaa myös rakkaussuhteelle. TOsin musta on alkanut tuntumaan, että kuuden vuoden sinkkuus on markkinoilla selvä merkki siitä että mussa on jotain kauheaa vikaa.. joten sinkkuus jatkuu edelleenkin.