Paikalla ainoana lapsena kasvanutta taikka ainoan lapsen vanhempia?

Toinen lapseni syntyi keskosena ja toki oli alussa rankkaa. Mutta en minä sitä ole enää vuosiin miettinyt, nyt lapsi on jo terve koululainen. Kamala ajatus että jättäisi kokonaan lapsen tekemättä vain muutaman vähän rankemman kuukauden vuoksi.

Minulla on 3 veljeä joiden kanssa en ole koskaan ollut läheinen. Olisin halunnut isoveljen tai isosiskon mutta sain vain nuorempia veljiä ja itse olin vanhin.



Huomaan että moni täällä vastanneista ainonokaisista olisi halunnut sisaruksen mutta ei ota llenkaan huomioon ettei se sisarus ole välttämättä juuri sellainen kuin itse haluausi.. onhan se kiva ajatella että JOS minulla olis sisko tai veli niin aikuisena oltaisiin yhdessä ja tulis tehtyä sitä ja tätä mutta todellisuus voi olla jotain ihan muuta.



Ei ole mitään taetta että sisaruksista tulee parhaat kaverit eli sen vuoksi ei niitä kannata tehdä.



Meillä on ainut lapsi ja en ole nähnyt mitään erikoista vaivaa että hänellä olisi kavreita. On niin sosiaalinen eskarilainen että saa joka paikassa helposti kavereita itsekkin. Piha on täynnä samanikäisiä leikkikavereita ja tietysti hänellä on samanikäisiä serkkuja koska minulla on niitä veljiä monta.



Hrrastuksiin olen poikaa vienyt mutta niin veisin vaikka hänellä olisi sisaruksiakin.Sieltä on saanut paljon uusia kavereita joiden kanssa sitten ollaan sovittu leikkitreffejä.



Itse siis olisin halunnut sisaruksen joka on minua vanhempi, kuten aika moni muukin. Mutta jonkun on oltava se vanhin, sitä ei voi itse valita.

Lapseni ei ainakaan vielä kertaakaan olisi toivonut että saisi sisaruksen, on jo ihan näreissään kun pienin serkkunsa tulee kylään ja levittää ja hajoittaa kaikki lelut :)



Ja kavereiden kanssa leikit sujuu todella hyvin, ei tarvitse olla ratkomassa jatkuvia sisarusriitoja. Tietysti me vanhemmat pelaamme hänen kanssaan lautapelejä ja välillä rakennamme yhdessä legoja mutta en koe että sen vuoksi pitäisi hankkia sisarus että voi tehdä näitä asioita jonkun muun kanssa.

mikä sinulla on jäänyt kokematta. Kuten alatie -synnytys. Ei ole mitenkään varmaa, että se toteutuu seuraavallakaan kerralla.

Toinen riski on, että myös toinen lapsenne on yhtä sairas. Tämä tietää teille tupla-stressiä, sillä teidän ei ole enää mahdollista mennä ja olla tuosta vaan sairaalassa olevan vauvan kanssa, sillä teillä on toinen lapsi kotona hoidettavana. Ja teillä tupla-väsymys.

Voi olla, että sen toisen lapsen myötä teillä jää ihan yhtä lailla vauva-ajan asiat kokematta.

Tuossa on jo aika monta riskiä. Nuo ovat väsyttäviä ja kuluttavia asioita, kun on jo yksi lapsi ennestään. Kuten on ollut myös ainokaisen kanssa.

Kaikki väsymys ja stressi ei tule olemaan teille kenellekään hyväksi. Vähiten teidän parisuhteelle!!!

Minulla on 2 tervettä lasta. Kuopus joutui myös synnäriltä suoraan teholla, mutta vain kahdeksi viikoksi. Mutta sekin vaati jo aika lailla sumplimista ajallisesti.

Ja vaikka nyt kaikki on hyvin, niin elämä kahden vilkkaan ja tauotta puhuvan lapsen kanssa ei ole mitään herkkua.

Sekä minulla, että miehelläni on veli, mutta enpä voi sanoa, että heistä olisi ollut millään tavoin korvaamatonta apua misään elämämme vaiheissa.

Nauttikaa mieluummin nykyisestä lapsestanne rauhassa! Ei toinen lapsi millään tavoin tuplaa tulevaa onneanne=)

Kiitos runsaista ja asiallisista vastauksista. Saimme lisää ajattelemisen aihetta. Sisaruksen hankinta lapsellemme ei tietenkään ole ainoa syy harkita lisää lapsia, mutta yksi harkitsemisen arvoinen asia kun mietimme näitä asioita. On paljon muitakin asioita, kuten orastava vauvakuume, halu kokea alatiesynnytys ja kaikki mitä siihen liittyy. Esikoisemme vietiin leikkaussalista suoraan teho-osastolle, jossa vietti elämänsä ensimmäiset neljä kuukautta, joten vaikka meillä onkin nyt ihana pieni lapsukainen, on meiltä jäänyt kokematta paljon vauva-aikaan liittyvää. Itse mietin, pystynkö elämään täysipainoisesti jos en edes yritä päästä näitä kokemaan, vai jääkö tästä "kokemattomuudesta" ikuinen haamu elämään. Joo, kuulostaa tosi epämääräiseltä, mutta sitä se onkin :)

Kiitos vielä vastauksistanne!! :)

Et voi tietää miltä minusta itsestäni tuntuu joten jos sinulla ei ole alkuperäiseen kysymykseeni sanottavaa, niin älä kiitos vaivaudu. Arvasin että tuo vastaukseni kirvoittaa jonkun arvostelemaan minun tunteitani. En tässä sen enempää ala omia ajatuksiani perustelemaan, kuin että niin kauan kun itsellä on kaikki mennyt lasten / synnytysten kanssa hyvin, et voi tietää miltä tuntuu kun kaikki ei menekään niin kuin on haaveillut. Ja kyllä, toisen kanssa voi mennä asiat pieleen myös, mutta olisin ainakin sitten yrittänyt. Ja olen jutellut aiheesta myös psykologin kanssa ja minulla on hänen täysi tukensa näille ajatuksille.

-ap

ainut lapsi. Minulla ja sisarellani on kuusi vuotta ikäeroa, joka aiheutti sen ettemme olleet lapsena samoissa leikeissä, vanhempana meillä oli ihan eri menot ja kaverit tottakai. Ja nyt aikuisina olemme niin etäisiä kuin voi vain olla. Me emme ole siskoni kanssa missään tekemisissä toisin sanoen. En koe että sisareni on minulle rikkaus. Että näinkin voi tosiaan olla.

Itselläni on kaksi lasta, joilla vuoden ikäero, ovat aina olleet yhdessä ja leikkineet aina yhdessä ja heillä yhteisiä kavereita. Toivon, että minun lapseni ymmärtävät tuon rikkauden, mistä itse jään kyllä paitsi.

..on hyvin samanlaiset mietteet - joko nykyinen jää ainokaiseksi tai sisaruksia saadaan (jos saadaan) adoption kautta.



Itselläni on veli, jonka kanssa ollaan nyt aikuisena "keskivertoväleissä" ja toivoin aika itselleni siskoa veljen sijaan :)

kanssa olemme nyt aikuisina lähes päivittäin soittoyhteydessä. Ikäero kapenee kun ikää tulee.

-En ole koskaan toivonut sisarusta. Tai no joo, lapsena kuulemma joskus 5 v iässä kysyin että voinko saada isoveljen, mutta siitä se.

-En tunne että minulla olisi jotenkin liikaa vastuuta/velvollisuuksia vanhempiani kohtaan



-Lapselle ei erityisesti kehitetä samanikäistä seuraa lomilla tms., kuten ei aikoinaan minullekaan. Hyvin on siitä huolimatta sujunut, sekä minulla että lapsella. Kumpikin ollaan sosiaalisia ja tutustutaan helposti, ja aina ollaan seuraa löydetty ilman vanhempien apua.

-Lapsi viihtyy hyvin myös yksin (samoin minä)

-Ei huoleta lapsen kavaminen yksin, koska itsellä siitä kokemusta eikä se ollut kauheaa, eikä edes ikävää.

7v vanhempi sisko ja kaksoisveljet, jotka ovat 14 v minua vanhempia. Meillä on hyvät ja lämpimät välit ja pidämme paljon yhteyttä toisiimme.

Toisaalta ehkä kuuluu sen verran aiheeseen, että mikään ei ole oikeastaan varmaan. Sisaruksiin voi olla hyvät välit tai sitten ei. Ainokainen voi olla onneton tai sitten ei.

ainut lapsi. Minulla ja sisarellani on kuusi vuotta ikäeroa, joka aiheutti sen ettemme olleet lapsena samoissa leikeissä, vanhempana meillä oli ihan eri menot ja kaverit tottakai. Ja nyt aikuisina olemme niin etäisiä kuin voi vain olla. Me emme ole siskoni kanssa missään tekemisissä toisin sanoen. En koe että sisareni on minulle rikkaus. Että näinkin voi tosiaan olla.

Itselläni on kaksi lasta, joilla vuoden ikäero, ovat aina olleet yhdessä ja leikkineet aina yhdessä ja heillä yhteisiä kavereita. Toivon, että minun lapseni ymmärtävät tuon rikkauden, mistä itse jään kyllä paitsi.

Olen tuon lainatekstin kirjoittaja ja samaa yritin tuoda esille. Mikään ei ole varmaa, ei edes sisarusrakkaus.

tarvitset psykologin tukea ajatuksillesi?

Meillä pikkuisen samanlainen tilanne kuin ap:lla mutta meillä sairastuin minä. Lapsen saaminen laukaisi minussa todella pahan fyysisen sairauden joka sitten yhdessä vauvan vaikeuden kanssa aiheutti pahan masennuksen ja muita mt-häiriöitä. Samaan helvettiin en ikinä halua uudelleen, mielestäni on paljon pienempi paha että lapsi jää ilman sisarusta kun että joutuisi kestämään äidin täydellisen sekoamisen, mikä tuolloin varmasti tapahtuisi.



Itselläni on 1 sisko johon välit ovat huonot, joten haluan myös korostaa tota ettei sisaruksista todellakaan aina tule ylimpiä ystäviä.

ja en muista kaivanneeni lapsena sisaruksia. Silti aikuisena on monesti tuntunut, että olisi kiva, jos olisi joku, joka tuntisi minut niin pitkältä ajalta, ja jonka kanssa voisi muistella vanhoja asioita. Vastuukin vanhenevasta äidistä hieman huolettaa, kun ei ole ketään jakamassa sitä.

tarvitset psykologin tukea ajatuksillesi?

Neuvolapsykologilla kävin aluksi synnytyksen jälkeisen masennuksen vuoksi ja olen siellä käynyt nyt uudestaan ihan vaan puimassa näitä ajatuksia, kun kerran on tuttu ihminen ja pääsin sinne helposti kun olen käynyt ennenkin. En siis ole nyt masentunut taikka muuten sairas, halusin vain ulkopuolisen mielipiteen omille ajatuksilleni :)

Eli olin kyllä yksinäinen pienenä. Tämä kehitti mielikuvitustani, mutta jokin on muokannut lapsuudessani miessuhteitani vinoon: valitsen aina vääriä miehiä ) :



Lapseni oli vuosia ainoana lapsena. Hän sanoi aina, ettei kaipaa sisaruksia. Myöhemmin selvisi, että hän kaipasi, muttei halunnut vain pahoittaa mieltäni. Ja kyllä, hänen kanssaan on leikitty paljon ja hän pyöri ns. jaloissani. Yksinleikkiä aika vähän, pyhät tylsiä, kun ei sisaruksia etc.



Sain toisen lapsen toisessa liitossa. Ikäero lapsilla on reilusti yli 10 vuotta. Vanhempi sisarus sanoi pienen synnyttyä, että kiitos äiti, kun teit minulle pikkusisaruksen.



Olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen siitä, että minulla on kaksi lasta. Eri liitoista ja pitkällä ikäerolla, mutta kuitenkin. Rakastavat toisiaan yli kaiken.

Eli olin kyllä yksinäinen pienenä. Tämä kehitti mielikuvitustani, mutta jokin on muokannut lapsuudessani miessuhteitani vinoon: valitsen aina vääriä miehiä ) : Lapseni oli vuosia ainoana lapsena. Hän sanoi aina, ettei kaipaa sisaruksia. Myöhemmin selvisi, että hän kaipasi, muttei halunnut vain pahoittaa mieltäni. Ja kyllä, hänen kanssaan on leikitty paljon ja hän pyöri ns. jaloissani. Yksinleikkiä aika vähän, pyhät tylsiä, kun ei sisaruksia etc. Sain toisen lapsen toisessa liitossa. Ikäero lapsilla on reilusti yli 10 vuotta. Vanhempi sisarus sanoi pienen synnyttyä, että kiitos äiti, kun teit minulle pikkusisaruksen. Olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen siitä, että minulla on kaksi lasta. Eri liitoista ja pitkällä ikäerolla, mutta kuitenkin. Rakastavat toisiaan yli kaiken.

Minulla on 8 ja 10 vuotta vanhemmat sisarukset, jotka ovat minulle nyt aikuisiässä kovin rakkaita. Ja voimme jakaa vastuun vanhoista vanhemmistamme.

Miksi edes kysyt, jos olet jo asian päättänyt?

Et ole hankkimassa lasta, koska haluat toisen, vaan koska haluat paikata jotain menettämääsi.



Outoa, että saisin vastata vain alkuperäiseen kysymykseen, enkä saisi huomioida jälkikäteen kirjoittamiasi kommentteja.



Ei muuta, ku onnea matkaan!

Närkästyin siksi, että muutaman sanan perusteella aiot päätellä, miksi meillä suunnitellaan perheenlisäystä. Että jätit esimerkiksi kokonaan huomioimatta sen, että mainitsin kyllä ihan tavallisesta vauvakuumeestakin potevani. Monesti täällä av:lla törmännyt siihen, että yhtäkkiä kesken asiallisen keskustelun paikalle paukahtaa joku kotipsykologi jakamaan omia ainoita mielipiteitään vailla minkään valtakunnan kokemusta asioista, joista puhuu. Jos sinulla edes olisi oman käden kokemusta sairaan vauvan hoitamisesta taikka rankasta hätäsektiosta tmv. niin en ehkä niin olisi kommentistasi närkästynytkään. En ole asian suhteen päättänyt puoleen tai toiseen, enkä pyytänyt sinunkaan sitä puolestani päättämään. Toivoin keskustelua ainoana lapsena kasvamisesta ja ainoan lapsen vanhemmilta, jota kiitos vastanneille, sainkin :)

Kuten kerroin aiemmin, tässä on paljon enemmän mietittävää kuin esikoista suunniteltaessa. En halua lähteä soitellen sotaan ja katua jälkeen päin. Toki vielä voi kaduttaa kumpi tahansa päätös, mutta haluan olla varma, että olen ainakin pohtinut asiaa riittävästi ja teen päätöksen parhaan harkintani mukaan.

et sinä täältä löydä vastausta kysymykseesi. On olemassa paskoja sisarussuhteita ja ihania sellaisia. On olemassa paskoja yksinäisiä lapsuuksia ja ihania sellaisia. teidän pitää pohtia asiat ihan omista näkökohdistanne. Minusta on hullua jättää tekemättä toinen lapsi, koska pelkää, että jos se on rankkaa. Teidänkin kokemuksella rankkuus kesti 2vuotta, mikä on ihmisen elossa oikeasti aika vähän. Toisaalta on hullua tehdä toinen lapsi, koska pitää, jos kuitenkin tuntuu, että mahdollinen rankkuus suistaa koko elämän raiteiltaan. Miettikää asiaa siltä kantilta, että olette miehesi kanssa lähempänä 80 vuotta. Kumpi asia teitä silloin kaduttaa, lapsen tekeminen vai tekemättä jättäminen. Siinä on teille vastaus.

Ja niille ap:n mollaajille niin minä tein kolmannen lapsen osittain siksi, että halusin pois töistä miettimään mitä mä elämältä haluan. Ja voi taivas, että rakastan sitä lasta. En siksi, että sain syyn jäädä kotiin vaan koska se on niin.. rakas.

sen suhteen, millaiset välit sisaruksille tulee. Vaikka ikäeroa olisikin paljon tai luonteet varsin erilaiset.



Ei se nyt ihan niin mene, että se on ihan vaan tuurissaan, tuleeko sisaruksensa kanssa toimeen vai ei.



Tälläkin palstalla saa usein lukea siitä, kuinka vanhemmat antaa lasten kohdella sisaruksiaan tavoin, joilla ei ikinä saisi ulkopuolista kohdella. Lapsia voi myös ohjata näkemään ne sisaruksen edut, eikä aina vaan sitä, että tuo vie lelut ja muita negatiivisia puolia.



Välillä muutenkin huvittaa, kun ainokaiset niin tohkeissaan selittää, kuinka sisarukset vaan tappelee... Totta kai se on se asia, josta ulospäin valitetaan. Aika paljon enemmän kaikkea ihanaa niiden sisarusten väleihin kuuluu kuin sitä tappelua. Eikä se tappelukaan mitenkään kamalaa ole. Meillä on kolme poikaa, eivätkä he ole koskaan toinen toisiaan tosissaan satuttaneet.

Valitettavasti olen itse yh eli lapsenteko ei oikein juuri nyt onnistu (ellen päättäisi tehdä lasta alunalaken yksin) ja ikä painaa jo päälle eli ainokainen jäänee ainokaiseksi.



Olemme reissanneet paljon myös niin, että lapsi on leikki-ikäisenä ollut ainoana aikuisten kanssa. Riippuu matkakohteesta (kaupunkiloma/rantaloma jne) onko seuraa vaikka muista turistilapsista. Joka tapauksessa keksitään lapsiohjelmaa, vaikkei muita lapsia olisikaan mukana.



Kotona 3/4-vuotiaasta alkaen leikkinyt paljon naapurilasten kanssa. Onneksi naapuristossa paljon samanikäisiä. ja tietysti saa päiväkodissa seuraa ikäisistään.



Kotioloissa osaa leikkiä yksinkin, mutta toki kaipaa myös äitiä leikkimään.



Itselläni on muutama ainoa lapsi ystävänä ja huomaan, että he ovat ystävinä aikuisiällä enemmän vaivaa näkeviä. Kutsuvat kylään ja pitävät yhteyksiä enemmän. Itselläni kuienkin jo siskojen kanssa näitä yhteisiä hetkiä jne. eli ei ole pakko enää muita kavereita yhtä usein muistaa (kuulostaa karsealta eikä se ihan noin lekaan, mutta siis yleistäen).