Miehet! Ärsyttää jatkuva temppujen vaatiminen!
Ryhdyn kohta selibaattiin kokonaan ja loppuelämäkseni, olen niin kyllästynyt ja turhautunut miesten vaatimuksiin seksin saralla.
Tykkään seksissä läheisyydestä, hitaasta nautinnosta, keskittymistä siihen seksikumppaniin, siitä että toiminta on _rakastelua_, tunnustelua, _läsnäoloa_! (eikä vaan panemista, vaatimusten esittämistä, pyörittelyä ja kikkailua)
Miehet tuntuvat nykyään vain vaativan (kesken seksin tulee vähän väliä käskyjä "käänny!" "nosta persettä!" "ota suihin!" "tee sitä tee tätä") Ja tässä sitten pitäisi kyetä nauttimaan?
Olisi ihanaa rakastella miehen kanssa, jonka kanssa homma olisi harmonista, "soljuvaa" ja keskittynyttä. Ja kiihkeää.
Ei tunnu tällaisesta pitäviä miehiä löytyvän. Pitäisi vaan temppuilla joka kerta ja monin eri tavoin. Ei sytytä.
Kommentit (58)
Mennään jo vähän ohi aloituksen tai sitten ei, mutta pitkässä parisuhteessa kaipaa välillä sitä "henkistä" latautunutta rakastelua ja toisaalta pitää välillä olla myös vähemmän henkistä kiimaista naimista, jopa niitä sadan tempun parituntisia. Vai onko naisilla eri juttu?
Karu totuus on, että suuri osa parisuhdeseksistä on enemmän tai vähemmän hohdokasta toisen tai molempien himojen tyydyttämistä ja parisuhteen ylläpitoa.
Mutta olen samaa mieltä siitä, että jos henkistä yhteyttä/rakkauden magiikkaa ei ole koskaan, niin jotain puuttuu.
Tajunnan räjäyttää seksiä on tilanne, jossa molemmat ovat rakkauden/hormonien kyllästämiä ja saavat oman nautintonsa lisäksi nautintoa toisen avoimesta rakkauden/himon/hellyyden/henkisen yhteyden tunteesta.
Mutta yhtä tajunnan räjäyttävää voi olla "kliininen" kiimainen naiminen ja esimerkiksi uusien asentojen opettelu ja löytäminen.
sp45
tehdä miehen toiveesta saman kaavan mukaan:
- vähän rapsuttelua sohvalla (1 min, ei mitään läheisyyttä eikä kummoista hellyyttä)
- nuolemista 69 15-30 min
- naintia 2-3 eri asennossa 30 min, viimeksi takaapäin peukalo pyllyssä
- pesulle ja minä nukkumaan, mies tv:n eteen.
Mun mielestä toi ON tylsää.
Itse haluaisin:
- suukottelua ja hellimistä pitkin iltaa, sanoilla ja kosketuksella kiihottamista ilman "osumia" genitaalialueelle
- vähitellen lähestytään erogeenisia alueita, ehkä hierontaa öljyn kanssa tai ilman. Suukottelua ympäri vartaloa lisää koskettelua sängyllä, suihkussa tai vaikka sohvalla. Kauniita rakastavia sanoja...
- ihanaa kiihotusta suulla soolona kummallekin, lopulta 69
- rakastelua 1-2 eri asentoa, läheisyys tärkeimpänä
- laukeamisen jälkeen hyväilyä, sivelyä, suukottelua ja uusi aloitus:)
Kerro 10 kumpi versio on tylsempi??
siis mä olin tuo 22 ja 23 ja ei, himo tai se satunnainen tempputunti ei kyllä kuulu mun mielestä parisuhteeseen. Se vesittää pitkäksi aikaa koko homman. Jos menee sellaseks, ni valehtelematta ei kyllä kuukauteen pariin koko homma juuri kiinnosta. Tosi pitkän aikaa on nin turn off semmonen toiminta. Mun mielestä semmonen "himopaneskelu" on asia jota ei vaan tehdä vaimon kanssa, vaan siihen kelpaa kuka vaan ,sama mennä miehen sit vaan runkulle mun puolestani jos se henkinen yhteys ei ole se ykkönen. Nih.
siis mä olin tuo 22 ja 23 ja ei, himo tai se satunnainen tempputunti ei kyllä kuulu mun mielestä parisuhteeseen. Se vesittää pitkäksi aikaa koko homman. Jos menee sellaseks, ni valehtelematta ei kyllä kuukauteen pariin koko homma juuri kiinnosta. Tosi pitkän aikaa on nin turn off semmonen toiminta. Mun mielestä semmonen "himopaneskelu" on asia jota ei vaan tehdä vaimon kanssa, vaan siihen kelpaa kuka vaan ,sama mennä miehen sit vaan runkulle mun puolestani jos se henkinen yhteys ei ole se ykkönen. Nih.
Näköjään ollaan asian ytimessä tai lähellä sitä. Ehkä sen aloituksenkin ongelman kanssa, tiedä häntä.
Saako mies, joka on sitoutunut yksiavioiseen suhteeseen vaimonsa kanssa, himoita seksuaalisesti vaimoaan?
Siis tuon lainauksen kirjoittaja oli vahvasti sitä mieltä, että ei saa himoita. Vaimon kanssa ei harrastetakkaan "seksiä" vaan jotain muuta "henkisempää".
Vastaavasti, jos naisella on seksuaalisia himoja niin niitä kai sitten ei toteuteta miehen kanssa vaan itsetyydytyksellä (vai peräti naapurin Kallen avulla?).
Eli kun tuossa toisessa ketjussa odottava nainen on "hämmennyksissään" uusien himojensa kanssa, niin ei saa toteuttaa niitä miehen kanssa? Alentaa miestä? Himot eivät kuulu parisuhteeseen? Tämä on vähän kärjistystä, mutta loogisesti noin menee 22:sen ajatusmaailmassa.
sp45
siis mä olin tuo 22 ja 23 ja ei, himo tai se satunnainen tempputunti ei kyllä kuulu mun mielestä parisuhteeseen. Se vesittää pitkäksi aikaa koko homman. Jos menee sellaseks, ni valehtelematta ei kyllä kuukauteen pariin koko homma juuri kiinnosta. Tosi pitkän aikaa on nin turn off semmonen toiminta. Mun mielestä semmonen "himopaneskelu" on asia jota ei vaan tehdä vaimon kanssa, vaan siihen kelpaa kuka vaan ,sama mennä miehen sit vaan runkulle mun puolestani jos se henkinen yhteys ei ole se ykkönen. Nih.
Näköjään ollaan asian ytimessä tai lähellä sitä. Ehkä sen aloituksenkin ongelman kanssa, tiedä häntä.
Saako mies, joka on sitoutunut yksiavioiseen suhteeseen vaimonsa kanssa, himoita seksuaalisesti vaimoaan?
Siis tuon lainauksen kirjoittaja oli vahvasti sitä mieltä, että ei saa himoita. Vaimon kanssa ei harrastetakkaan "seksiä" vaan jotain muuta "henkisempää".
Vastaavasti, jos naisella on seksuaalisia himoja niin niitä kai sitten ei toteuteta miehen kanssa vaan itsetyydytyksellä (vai peräti naapurin Kallen avulla?).
Eli kun tuossa toisessa ketjussa odottava nainen on "hämmennyksissään" uusien himojensa kanssa, niin ei saa toteuttaa niitä miehen kanssa? Alentaa miestä? Himot eivät kuulu parisuhteeseen? Tämä on vähän kärjistystä, mutta loogisesti noin menee 22:sen ajatusmaailmassa.
sp45
Onko oikeasti näin iso kuilu miehen ja naisen maailman välillä? Onko vaikea ymmärtää että joillekin seksi on henkistä, eikä mitään muuta? Minä en pysty kiihottumaan pelkästään fyysisesti, enkä silti ole mitenkään estoinen tai tylsä sängyssä, päin vastoin. Se yhteyshän on SE JUTTU, ei mikään lisuke. Joillekin seksi on kommunikointia jolla voi välittää tietyt tunteet ja ajatukset.
Tiedän toki että monille se ei ole sitä. Mutta vaikka tiedänkin tämän, en pysty samaistumaan siihen. En usko että tämä selvensi asiaa sinulle yhtään.
Meillä on vähän samanlaista ollut pidemmän aikaa kuin ap kuvaa. "Pannessa" vaihdellaan asentoja, paikkojakin, nuollaan, otetaan suihin, pannaan peppuun, niin mutta jotain puuttuu. Teknistä suorittamista ilman todellista intohimoa tai tunnetta. Ihanaa, kun joku sanoi, mitä minäkin halusin. Kuinkahan oppisimme vielä "rakastelemaan" mieheni kanssa? Lähteekö se intohimo sitten jostain henkisestä yhteydestä liikkeelle, eikä meillä sitä enää ole.
Niin, vaimoni menetti mielenkiinnon minuun jo kymmenen vuotta sitten eikä koskaan ymmärtänyt mitä on henkinen yhteys. Panin sitä joka reikään niin kuin pornoleffoissa ja olin onneton. Hän halusi et mä laukean nopeasti ja oli valmis mihin vaan. Mällit naamalle ja muuta irstailua. Valehtelisin jos sanoisin etten nauttinut.
Nyt reilu vuosi sitten eronnneena löysin uuden naisen joka nauttii rakastelusta, hellyydestä, läheisyydestä, intiimiydestä. Ja orgasmit on kymmenkertaisia, joskus ihan "sulautuvia". Kosmisia. Molemmat haluavat miellyttää kaikin keinoin mutta ennen kaikkea olla lähellä.
Joo, olen rakastunut ja tiedän mitä on rakastelu.
-M39v
Onko oikeasti näin iso kuilu miehen ja naisen maailman välillä? Onko vaikea ymmärtää että joillekin seksi on henkistä, eikä mitään muuta? Minä en pysty kiihottumaan pelkästään fyysisesti, enkä silti ole mitenkään estoinen tai tylsä sängyssä, päin vastoin. Se yhteyshän on SE JUTTU, ei mikään lisuke. Joillekin seksi on kommunikointia jolla voi välittää tietyt tunteet ja ajatukset.Tiedän toki että monille se ei ole sitä. Mutta vaikka tiedänkin tämän, en pysty samaistumaan siihen. En usko että tämä selvensi asiaa sinulle yhtään.
"Onko vaikea ymmärtää että joillekin seksi on henkistä, eikä mitään muuta?"
Jatketaan tätä jäsentenvälistä. Ensin pitäisi määritellä mikä on sitä "henkistä" seksiä.
Itse en usko, että seksi/rakastelu aina voi olla henkistä (molemminpuolesta?) kommunikointia. Jos rakastelu naiselle on tuo lähes metafyysinen skektaakkeli, niin se tietysti osittain selittää monessa suhteessa halutasojen erot. Monelle miehelle riittää vähemmänkin "henkinen" seksi kunnon rakasteluksi/seksiksi ja henkisen ja fyysisen yhteyden kokemiseksi ja ylläpitämiseksi.
Mutta ehkä tosiaan ollaan perustasojen äärellä.
Koen äärimmäisen "henkiseksi" jos nainen haluaa omien eläimellisten himojensa/kiiman/kiihkon pohjalta rakastella tai jopa naida kanssani. Samoin koen erittäin syvälliseksi, jos nainen haluaa (jopa yksipuolisesti) tyydyttää minun eläimelliset himoni/kiimani. Ehkä kyseessä on pelkästään mielihyvän ja hormonierityksen tuottama "humala", mutta noina hetkinä aktin aikana ja aktin jälkeen koen syvää rakkautta ja kiintymystä puolisoani kohtaan.
Yksinkertainen puolison seksuaalinen haluaminen ja aivojen narikkaan jättäminen on vähintäänkin yhtä voimakas ja aito tunne kuin esimerkiksi karvas voimakas tunne siitä, että puoliso antaa pakit.
Mutta tämä ketju lähti tuosta "temppuilusta". Mitä enemmän tämä ketju kehittyy niin sitä enemmän maistuu, että kysymys on parisuhteen valtapelistä. Tyydytetään toisen tarpeita eikä syystä tai toisesta huomioida toista. Heittäisin, että äärimmilleen vietynä "henkisen" seksin vaatimus on yhtä epätasapainoinen ja orjuuttava kuin temppuseksikin.
Aiheen innoittamana testasin miten itse reagoin syvällisyyteen vs temppuiluun.
Tein testin maksullisten naisten kanssa, koska oma puolisoon liittyy niin paljon kaikkea historiaa ja liiallista tuttuutta.
Ensimmäisen prostituoidun kanssa kokeilin sitä temppuilua ja sitähän seksi heidän kanssaan usein onkin. Eli pois turhat esileikit, kokeillaan montaa eri eri asentoa ja äännellään eläimellisesti.
Toisen kansssa aloitin keskustelemalla ja siirryin rauhalliseen hyväilyyn. Itse aktiiin etenimme kun tunsimme olevan valmiit siihen.
Kokeen lopputuloksena täytyy sanoa että kyllä tuo jäkimmäinen tuntui huomattavasti paremmalta. Olin huomattavasti kiihoittuneempi ja erektiokin oli vahvempi. Myös kumppani tuntui nauttivan. Ei vilkuillut kelloaan yms.
Kivoja tällaiset testit :)
Täytyy sanoa etten ollut kovin kiinnostunut aluksi koko ketjusta, mutta meninpä sitten kuitenkin lukemaan ja tällähän on aivan hyviä pohdintoja.
Joskus minullakin on ollut jaksoja, jolloin seksi on ollut tylsempää kuin olisin toivonut. Tilanne on nyt kokonaan toinen. Laitoin viestiä myös tuhon ketjuun, jossa kysellään 45-50 seksielämän aktivisuudesta. Meillä on se kiimapyrähdus ja se jatkuu vain... Huonoina jaksoina oli vika tietysti puolisossa (tottakai minusta), mutta mutta? Eihän se loppujen lopuksi olutkaan niin, vaan omissa haluissa. Seksielämästä ja sen laadusta vastaat omalta osaltasi vain sinä itse. Anna hänelle mitä hän haluaa ja ota se mitä itse haluat. Älä valita ellet ole itse tehnyt asian eteen muuta kuin valittanut. On kovin huoleatutavaa, että sinulla on ollut vain temppumiehiä... Mistäköhän voisi olla kysymys? Vastaus voi olla ratkaisu.
ja kertoo pitkälti sen, miksi itse naisena vaihdoin aikoinani naiseen.
En ole mikään feministi-lesbo-miestenvihaaja, mutta sain vaan tarpeekseni tunteettomasta ja esineellistävästä kikkailusta.
tehdä miehen toiveesta saman kaavan mukaan: - vähän rapsuttelua sohvalla (1 min, ei mitään läheisyyttä eikä kummoista hellyyttä) - nuolemista 69 15-30 min - naintia 2-3 eri asennossa 30 min, viimeksi takaapäin peukalo pyllyssä - pesulle ja minä nukkumaan, mies tv:n eteen. Mun mielestä toi ON tylsää. Itse haluaisin: - suukottelua ja hellimistä pitkin iltaa, sanoilla ja kosketuksella kiihottamista ilman "osumia" genitaalialueelle - vähitellen lähestytään erogeenisia alueita, ehkä hierontaa öljyn kanssa tai ilman. Suukottelua ympäri vartaloa lisää koskettelua sängyllä, suihkussa tai vaikka sohvalla. Kauniita rakastavia sanoja... - ihanaa kiihotusta suulla soolona kummallekin, lopulta 69 - rakastelua 1-2 eri asentoa, läheisyys tärkeimpänä - laukeamisen jälkeen hyväilyä, sivelyä, suukottelua ja uusi aloitus:) Kerro 10 kumpi versio on tylsempi??
Eli tämmöinen oli mieheni vonkaa mauttomia asioita.
"Itse lopetin vonkaamisen jo pitkän aikaa sitten. Nyt on jäljellä enään se lähetyssaarnaja-asento. Suuseksiä saan antaa joskus todella harvoin. Itse en saa ikinä. Seksin määrä onkin vähentynyt todella paljon. Ennen 2krt/vko ja nyt kerran kuussa.
Ehkäpä seksimme on nyt juuri sellaista kun vaimoni haluaa. Minun on vaikea ymmärtää tylsää seksiä. Ehkä sen voisi jo jättää kokonaan pois. "
Eli kun tässä ketjussa on tullut todistettua, että jos seksi on pelkkää seksiä ja temppuilua ilman "henkisyyttä" niin ei hyvä.
Lainasin tätä toisen kommenttia, kun se kertoo viiltävästi myös sen toisen puolen. Jos kaikki "temppuilu", vaihtelu ja kokeilunhalu on pahasta, niin on siitäkin "henkisyys" kaukana.
Ei kukaan halua sitä kuollutta seksiä, mutta jos ainoana partnerivaihtoehtona on se loppuunjyystetty aviomies/vaimo jonka kanssa kemia on menneen talven lumai, se on helpompi sietää kuin päälle vielä jotain irstailuja.
Kenenkään ei pitäisi joutua pyytelemään, eikä antamaan vasten tahtoaan. Toisiaan haluavat parit haluavat miellyttää toisiaan muutenkin, ja kysyvät kunnioittaen ja arkaillen jos jotain erityistä haluaisivat kokeilla.
Se että joutuu pyytämään on surkea tilanne, ja samoin se että on pyytämisen tai ruinaamisen kohteena. Kun toinen tietää ettet halua,mutta silti haluaa käyttää sinua mekaanisesti masturboinnin apuvälineenä.
Avoin suhde tai ero on ainoa pelastus.
Koska viimeksi olette lähettäneet vihjailevan tekstarin miehelle töihin? Vastaanottaneet hänet kotiin halauksella ja suudelmalla? Kosketelleet kiusoittelevasti pitkin iltaa? Lasten mentyä nukkumaan ottanut kylpyhyoneeseen kynttilöitä ja tunkeutunut miehen seuraksi suihkuun? Pessyt miehen runsaalla saippualla reilusti kosketellen? Vetänyt kädestä pitäen miehen alastomana makuuhuoneeseen? Työntänyt miehen selälleen sängylle makaamaan? Istunut miehen päälle ja noussut siitä vasta kunnes mies tullut sisääsi?
Oma vaimoni ei ole tehnyt näin koskaan... "ei kiinnosta, ei kuulu tapoihini"... Kuulemma. Nukun nytkin patjalla toisen huoneen lattialla.
Tuskin olen edes osannut haaveilla tuollaisesta kohtelusta. Kuulostaa tosi mahtavalta. Jospa edes kerran elämässään saisi kokea tuollaista.
Ei näytä todennäköiseltä.
Minä nukun olohuoneen sohvalla.
PS. Jos yksikään nainen ei vastaa tehneensä tuollaista, voin nukkua yöni rauhassa :)
noin tekisi!
Mutta jollekin toiselle....
enempi tässä naista on neuvottava.
2x naintii viikossa ei saa niin etteikö se kestäis vähintään 15min. nyt jopa pikapanoja vkl päivällä! nekin.tykkään muutenki olla lähell nainin yhteydes enkä ruikkkia vaan pesään.
1xsuikut viikos loppuun asti niitä ei saa. 1-2x kuussa voi saada.
no onko paljon eukolleni vaateita???
vinkki!
Voisin tehdä noin miehelle, jota rakastan. Siis nyt on semmoinen aika usein mun alla. Mutta vitsi kun ne lapset valvoo niin myöhään eikä niitä saa koskaa hoitoon, niin tuo saippuointi-osuus jää pois... mutta siis ihan sikaihana juttu olisi!
ja arvatkaas mitä, arvon miehet?
Jotta pysyttäisiin ketjun aloittajan asiassa hivenen, kerron teille, että tuohon vaaditaan syvä ynteys, voimakas kemia ja paljon rakkautta!!! Tai sitten maksullisen palveluita.
Ero tulee hyvin pienistä jutuista. Se henkinen yhteys kun ei näy ulospäin kuin ehkä pienistä intensiivisestä katseista, tavasta jolla toista hipaisee vaikka olkapäähän. Siitä, millä tavoin ja missä vaiheessa esim. tulee sisään, onko siinä vain se hydrauliikka tavoitteena, vai onko mukana toisen "kiusaamista" tai "alistamista" tai muuta henkisen puolen juttua, jossa toinen etenee tietoisena siitä mikä on toisen mielentila ja mitä ajattelee, miten reagoi korviensa välissä. Jos otetaan esimerkiksi vaikka pieni sm-meininki, niin siinä on vissi ero että tehdäänkö kuviot miehen mieliksi vai liittyykö tilanteeseen se että mies tietää naisen niistä nauttivan ja on osannut tulkita että emäntää saattaisi juuri sillä kertaa sellainen kiinnostaa ja tietää mitä nainen missäkin vaiheessa mistäkin ajattelee ja on ennenkaikkea siitä kiinnostunut, sillä paha kompasuskivi on se jos luulee että kerran opittu kaava on ja pysyy iän kaiken samana. Ei hyvänen aika, kuukautiskierto jo yksin muuttaa koko seksielämän ihan eri asiaksi eri vaiheissa kuukautta.
Ei sitä ulkopuolinen pysty sanomaan mistään toiminnasta tai "tempusta" että oliko siinä yhteys vai ei muutenkin kuin fyysisesti, vain asianosaiset.
Perusseksi pimeässä peiton alla voi olla äärimmäisen latautunutta ja antoisaa oikeassa tilanteessa, oikeassa vireessä. Vastaaavasti "sadan tempun parituntinen" voi olla ihan tunnekylmää fyysistä suoritetta. Sama parituntinen ihan samoin kuvioin voi olla myös hyvin latautunutta, läheistä ja virittynyttä oikeassa tilanteessa.
Musta pornoteollisuus menee metsään juuri siinä että mukana on vain "toiminnan kuori", se miltä asiayhteyksistään eli ihmissuhteista irti revitty seksi, yhdyntä, näyttää. Nuoriso katsoo pornosta opit seksiin ja joillakin tosiaan voi jäädä kokonaan käsittämättä että ahaa, tällä on tekemistä tunne-elämän ja ihmissuhteen sekä läheisyyden kanssa, ei vain fyysisen toiminnan.