Oletko saanut O:n joskus "vahingossa"
Oletko saanut joskus tyydytyksen hassussa tilanteessa?
Mulle kävi kerran niin, että kylpylän pore nasahti sitten juuri sinne. Suihku oli vissiin niin voimakas, että tuli ihan sekunneissa ja väkisin, en oikein edes halunnu mutta estääkään sitä ei voinut. Oli siinä pokassa pitelemistä. :)
Kommentit (44)
Tyttösenä keppihevolla ratsastaessani tuntui yhtäkkiä ihanalta. Lisäsin laukkaa ja sit se tuli kuin kirkkaalta taivaalta. Siitä asti olen ollu ratsastaja. Mies tykkää.
en vahingossa, mutta kerran säikähdysestä.
Olin teininä mökillä saunomassa ja pesuhuoneessa ajattelin että voisin runkata tässä pikaset ennen poistumista. Enkä ollut juuri alkua pidemmällä kun mutsi pamahti tuomaan jotain, shamppoota tai jotain. No, siinä käsi peniksellä hirveässä järkytyksessä yhtäkkiä purkaiduin siinä, ja mitään en mahtanut. Huoh.
On käynyt muutaman kerran.
Kahdesti olen saanut orgasmin todella kovan fyysisen rasituksen jälkeen treenisalin lattialla loppurentoutuksessa. Molemmilla kerroilla olin siis vetänyt niin kovat treenit että olin lähes huonovointinen.
Kerran heräsin aamulla jostain ihanan kiihottavasta unesta orgasmiin.
Myös bussin voimakas tärinä sen ajaessa läpi mukulakivisen keskustan sai minut tulemaan.
Ja kerran pilveä hieman liikaa polttaneena olin niin käsittämättömän rentoutuneessa tilassa että tulin.
Nuo kaikki tapahtuivat minulle parin vuoden sisällä toisistaan. Epäilen että minulla oli tuolloin jotain yliherkkyyttä, sillä nykyään on vaivana päinvastainen ongelma, eli en saa millään. N26
No ei ollut kyllä koskaan käynyt mielessäkään!