Lue keskustelun säännöt.
1-vuotiaan valtava temperamentti! Normaaliako?
02.09.2011 |
Eli meillä esikoinen oli rauhallinen ja ns.helppo lapsi, joten nyt nuorimmaisen kanssa olen ihan ihmeissäni.
Vauva-aika oli suht helppoa, kunnes oppi 1-vuotiaana kävelemään. Niihin aikoihin alkoi myös aivan valtava oma tahto ja temperamentti. Kaiken pitäisi mennä just niinkun hän haluaa tai tulee kamalat itkupotkuraivarit.
Ulkona tykkää olla, kävelee pitkin pihoja. Yhtäkkiä saattaa sielläkin saada raivarin ja heittää pipon päästään ja aloittaa kiukuttelun, siis aivan yhtäkkiä enkä aina edes tiedä syytä. Ja juu... sisääntulosta puhumattakaan. Joka ikinen kerta kannan karjuvan lapsen sisälle.
Sisällä taas rauhoituttuaan leikkii nätisti, mutta ei kestä yhtään vastoinkäymisiä. Hermostuu heti jos ei kaikki onnistu heti ja jos toinen ei tee kuten hän haluaa.
Onko tällainen normaalia? Olen jo miettinyt että onko hänellä jokin hermostosairaus tms.
Kommentit (10)
hänen "helppous" olisi meidän kasvatuksen ansiota, vaan luonteenpiirre. Ja temperamenttinen lapsi on myös luonteeltaan sellainen. samanlainen kasvatus meillä on nytkin. Mutta mihin asti tuo temperamentti on normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hänen "helppous" olisi meidän kasvatuksen ansiota, vaan luonteenpiirre. Ja temperamenttinen lapsi on myös luonteeltaan sellainen. samanlainen kasvatus meillä on nytkin. Mutta mihin asti tuo temperamentti on normaalia.
kasvatusmetodeja pitää osata muuttaa lapsen tempperamenttiin sopivaksi, sillä noin erilaisilla lapsilla on luonnollisesti erilaiset tarpeet ja kyvyt säädellä omaa sisäistä maailmaansa. Ns. helppo lapsi tarvitsee todellakin erilaista kasvatusta kuin ns. haastava lapsi.
kovin tutulta tuo AP:n tapaus. Meillä aivan samanlaista nyt 1v. vauvana oli kadehdittavan helppo ja nyt on poika ihan toista luokkaa. Kaikesta saadaan taistelu aikaiseksi. Mutta eiköhän tuokin mene ajalla ohi. Meillä nyt mennään vaan sillä kaavalla että vanhempi päättää mitä tehdään. Sopivissa mitoissa annetaan tehdä mitä haluaa mutta päätös on aina vanhemmalla. :) Jaksamisia sinne. :)
Meijän tyttö oli myös vauvana helppo ja rauhallinen mutta kun oppi kävelee niin alko myös raivarit ja oma tahto.
1-vuotiaasta alkaen meilläkin tultiin joka kerta sisälle karjuvan ja rimpuilevan lapsen kanssa ku ei ois halunnu lähteä sisälle ja kaikesta mikä ei menny neidin tahdon mukaan tuli järjetön raivari.
Nyt muksu on reilu kaks ja sisään tulo onnistuu jo aika hyvin mutta edelleen saa raivareita ja kamat lentelee jos ei mee oman tahdon mukaan.
Ja nyt on alkanu ihme itku-narina-ulvominen vähän väliä..huoh!
Esikoiseni on varsin räväkkä, ja 1v iässä sai alituiseen raivareita. Ne helpottivat osin kun oppi puhumaan ja kertomaan mitä halusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sekä vauvana että uhmiksena vaikea. Ja todellakin uhma alkoi antaa merkkejä jo tasan 1v tienoilla, pahentuen niin, että 1v8kk oli aivan mahdotonta. Huutoa monta kertaa päivässä. Sisälletulot ja lähdöt pahimpia, siis ne kuuluisat siirtymätilanteet. 4v alkoivat kohtaukset hävitä, nyt 5v tyttö on jo melko tasainen aikaisempaan verrattuna! Mutta testailee kyllä vieläkin! Mun nähdäkseni täysin normaalia tuo lapsesi käytös. Voimakas tahto!
Tahtoa on jatkunut 1v-4,5v. Tiedä milloin loppuu vai loppuuko ollenkaan. Kakkonen taas on paljon tasaisempi - en tiennyt että näin helppoja taaperoita onkaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuopus oli sitten se helppo lapsi, ja vieläkin (kuopus 3,5) olen välillä aivan suu auki miten helposti asiat menevät hänen kanssaan.
Esikoisen kanssa _kaikki_ oli _aina_ hankalaa. Pukeminen, ulos meneminen, sisään tuleminen, autoistuimeen laitto, nukkumaan meno, vessakasvatus ...
Esikoisen kanssa olemme todella joutuneet kyseenalaistamaan itsemme kasvattajina.
Nyt 5,5-vuotiaana esikoinen on herkkä, vauhdikas, välillä herkästi suuttuva. Mutta elämä on paljon helpompaa kuin hänen ollessaan pieni. Asioista voi keskustella, hän ymmärtää järkipuhetta jne.
Esikoisen kanssa toimii jämptiys, mutta unohtamatta joustavuutta. Oma tahto on hänelle tärkeä ja pyhä asia, emmekä sitä halua nujertaa.
niin eiköhän nyt ole sitten kysymys enemmänkin jostakin kehityskaudesta. Mun kokemuksen mukaan ne "hankalat" on hankalia alusta lähtien, mutta ei kai sekään kirkossakuulutettua ole. Jos jostakin sairaudesta on kysymys, niin se paljastunee vasta aikanaan ja luultavasti muitakin outoja oireita alkaa ilmaantua.
Helppoja ja vaikeita.
Noi helppojen lasten äidit on täällä rinta rottingilla kertomassa kuinka hyviä kasvattajia he ovat.