Onko 3 harrastusta tokaluokkalaiselle liikaa?

Koulussa on jo tuonikäiselle aika paljon haastetta.

Korkeintaa 2 harrastusta, mielummin yksi.

Lapsella pitää olla myös omaa-aikaa, ilman aikuisesten ohjaamista ja läsnäoloa.

Joko pesis tai sähly, ei molempia. Lisäksi partio. Katsotte miten jaksaa syksyn.

jollekin lapselle (ja perheelle) yksikin säännöllinen meno viikossa on liian stressaava, toiset treenaavat useita lajeja useita tunteja viikossa.



Tunnen useita pieniä voimistelijoita ja luistelijoita, jotka harjoittelevat 6-9 tuntia viikossa, koulu menee loistavasti ja kavereita on. Moni näistä lapsista saattaa harrastaa lisäksi vielä pianonsoittoa tms. eikä ole ollenkaan uupunut.



Kaikki on kiinni siitä, onko lapsella intohimo sihen, mitä hän tekee. Jos nauttii sählyn pelaamisesta, miksi olisi parempi lojua kotosalla sekin aika?

Mä en yksinkertaisesti tajua nykyajan vanhempia!!

harrastusta. toisille tollanen aktivismi sopii, toisille ei.

meillä on jo niin pitkät koulupäivät, ettei niiden päälle enää onneks tartte lapsia mihinkään kuskata.

Mä en yksinkertaisesti tajua nykyajan vanhempia!!

Ja vaikket itse sitä tajuakaan, jotkut lapset ovat hyvin aktiivisia ja haluavat oppia uusia taitoja ja harrastaa monenlaisia asioita. Vanhemman tehtävä on pitää huolta siitä ettei homma mene överiksi, mutta koska lapset ja heidän elämäntilanteensa ovat niin erilaisia, ei kukaan voi sanoa toisen puolesta, mikä on liikaa ja mikä ei.

Esimerkiksi moni ekaluokkalainen, joka on koulun jälkeen pitkän iltapäivän ip-kerhossa ja kotiutuu viideltä, on varmasti liian väsynyt lähtemään mihinkään harrastukseen. Sen sijaan luokkakaveri, joka menee kotiin klo 12, syö välipalan, tekee läksyt ja huilaa hetken, saattaa olla kolmen-neljän aikaan jo into piukkana lähdössä mieleiseen harrastukseen vaikka joka päivä. Ja silti jää ilta aikaa puuhata kavereiden ja perheen kanssa.

Työkaverini kertoi tuttavastaan, jonka lapsi harrastaa hyvin vaativaa urheilulajia ja nauttii harjoittelusta (käytännössä treenaa täysillä pari tuntia joka arkipäivä) suunnattomasti. Kun hänen kaverinsa oli kertonut harrastavansa lukemista, poika oli päivitellyt: "Siis miten sä jaksat lukea monta tuntia joka päivä - siis tosi rankkaa - mä en ikinä jaksaisi!"

Koulaisista kyllä huomaa helposti, kenellä on liikaa harrastuksia. He ovat levottomia tunneilla, eivätkä he osaa oma toimisesti tarttua toimeen. Heitä pitää olla koko ajan ohjaamassa ja säätelemässä.

ja tosiaan haluis vaikka mihin. Viime vuonna sai valita vain yhden harrastuksen ja halusi tanssitunneille. Selvästi se oli kuitenkin vikatikki, mutta kertaakaan ei valittanut, eikä vinkunut, vaikkei yhtään hommasta tykännyt, kun tiesi, ettei sit oo mitään muutakaan... Joulun jälkeen "armahdin" tytön ja kysyin haluisko ehkä vaihtaa harrastusta... Vaihtoi sitten uimakerhoon ja tykkäsi kuin hullu puurosta.



Yleisurheilukoulua olis halunnut jatkaa, mutten antanut, jos menee sählykerhoon. Valitsi siis sählyn.



Partiossa ei ole meilläpäin ollut sudenpennuilla viimeiseen kahteen vuoteen vetäjää. Sinne on hinkunut kuitenkin jo ennenkuin oli ikääkään tarpeeksi. (Rakastaa kaikkea käsillä tekemistä, luonnossa puuhastelua, leirielämää...) Nyt sit vihdoin tuo ohjaaja on löytynyt ja toisaalta olis sit sääli kieltääkään...



Tähän mennessä olen jo torpannut tältä vuodelta sen yleisurheilukoulun lisäksi mm. ratsastustunnit, kokkikerhon... ihan sillä perusteella, että viikkoon ei tulis ihan joka hemmetin päivälle jotain menoa. Hirveetä napinaa siitä tuli, mut ymmärsi kyllä yskän itsekin...

Koulaisista kyllä huomaa helposti, kenellä on liikaa harrastuksia. He ovat levottomia tunneilla, eivätkä he osaa oma toimisesti tarttua toimeen. Heitä pitää olla koko ajan ohjaamassa ja säätelemässä.

Seuraan läheltä erään lajin harrastajia ja olen ihmetellyt, miten kypsiä ja vastuuntuntoisia lapsista näyttää lajin parissa kehittyvän. Olen päätellyt sen johtuvan siitä, että laji vaatii määrätietoisuutta ja kykyä aikatauluttaa tekemisensä hyvin sekä pitää itsestä ja varusteista hyvää huolta. Lajin leireillä olen huomannut, miten poikkeuksellisen omatoimisia ja itsesäätöisiä lapset ovat. Lähes kaikilla on hyvät kouluarvosanat.

Ehkä tämä riippuu harrastuksista - ei kaikkia voi niputtaa samaan kategoriaan.

Balassin on löydyttävä, koulun, harrastuksen, joutoajan, perheen ja kavereiden kesken, että harrastukset jatkuisivat myös aikuisuuteen.



Lapsen nyt jaksaa, heille palautumisaika on vielä lyhyt, mutta miksi niin moni nuori lopettaa lahjakkaastikin alkaneen harrastuksen kriitisessä teini-iässä, jolloin harrastuksen merkitys on suurempi. Aivan liian paljon, liian pienenä.

niin miksi ei saisi harrastaa? Eri asia on vanhemmat jotka työntävät lapsiaan harrastuksiin ilman että lapsella on mielenkiintoa asiaan.



t. kolmessa harrastuksessa ja hoidossa käyvän 5v:n äiti

ja pakko on välillä ottaa kalenteri käteen ja näyttää lapselle, että ei ole mahdollista aikataulullisesti, eikä kukaan jaksa noin paljon kaikkea.



Annamme lapsen pitää rakkaimmat liikuntaharrastuksensa, mutta se tarkoittaa sitten sitä että pianotunnit, ratsastus yms. ovat sitten poissuljettuja. Ei riitä aika eikä raha.



Eskari-iästä tokaluokkalaiseksi on kyllä hyvä kokeilla monta eri harrastusta, koska jos intohimo tiettyyn lajiin herää vasta myöhemmin, ei välttämättä löydy enää sopivaa joukkuetta tai ryhmää. Tämänkin olen nähnyt niin monen lapsen kohdalla, ja joka kerta surettaa lapsen puolesta.

Mun tokaluokkalainen tanssii 2 kertaa viikossa (baletti ja moderni tanssi). Ekalla oli vain baletti mutta ope pyysi mukaan moderniin niin en raaskinut kieltää. Harjoitukset pe ip ja lauantaina.



Kutosluokkalainen harrastaa karatea 1-3 kertaa viikossa riippuen läksy- ym. tilanteesta.



Itse jättäisin partion pois kun en tykää siitä ideologiasta ;)

Eri asia on vanhemmat jotka työntävät lapsiaan harrastuksiin ilman että lapsella on mielenkiintoa asiaan. t. kolmessa harrastuksessa ja hoidossa käyvän 5v:n äiti

Itse olisin onnellinen, jos lapset hiukan haluaisivat keventää harrastustahtia. Monien muidenkin kohdalla olen huomannut, että ongelma on pikemminkin se, että lapsi haluaa olla mukana ihan kaikessa mahdollisessa eikä lapsen (saati vanhempien) jaksaminen enää riitä kaikkeen.

niin ei ole liikaa.



Meillä tokaluokkalaisella on 3 harrastusta, samat olivat jo viime vuonna ja jaksoi hyvin.

Yhdelle illalle hänelle sattuu 2 harrastusta, mitä itse viime syksynä epäilimme liian rankaksi. Ei näytä kuitenkaan lasta haittaavan, joten saa pitää harrastuksensa.



Kaikki harrastukset ovat lähinnä leppoista ja leikinomaista liikuntaa. Välillä harjoittelevat ihan oikeita juttuja, ja välillä pelaavat polttopalloa tai leikkivät hippaa.

Jaksamista edesauttaa myös se, että lapsella ei ole suurta kilpailuviettiä. Hän vaan haluaa oppia niitä juttuja joita harrastaa.



Kaverin lapselle taas oli yksikin harrastus liikaa. Lapsi stressasi harrastukseen lähtemistä ja siellä pärjäämistä. Olisi halunnut olla paras kaikessa ja kun ei ollut niin stressasi sitä.



Itse näet kyllä mikä on sopiva määrä harrastuksia lapsellesi. Harrastuksia voi myös jättää pois jos näyttää ettei energiaa riitä enää koulutöille ja kavereille, tai lähteminen harrastukseen ei olekaan enää kivaa.

jotka karjuvat pallokentä laidalla kun poikaa ei peli kiinnosta pätkääkään, kaivaa vaan matoja nurmesta...

äitejä jotka kuskaavat lasta 5x viikossa luisteluun jotta saavat puhua miten lahjakas tuleva taitoluistelulupaus oma lapsi on...

partiolaisia, jotka lykkäävät lapsensa partioon koska harrastus on itselle elämäntapa...

Stereotypioita joo, mutta ihan elävästä elämästä.



Vanhempi tuskin usein aloittaa tuputtmalla montaa harrastusta mutta näitä jotka myöhemmin pakottavat lastaan jatkamaan epämieluisaksi ja lisääntyvien harjoitusten myötä liian kuormittavaksi muuttunutta harrastusta kyllä löytyy.

jos siinä ei pääse edes kunnolla alkuun. Ja valitettava tosiasia monien lajien kanssa on se, että ellet aloita nuorena, et voi kehittyä lajissa riittävästi vaikka myöhemmin kuinka haluaisit.

Jos vaikka kolmasluokkalainen keksii haluavansa balettitanssijaksi, hänelle sanotaan: muut aloittelijat ryhmässä ovat 3-4-vuotiaita. Samoin esimerkiksi luisteluseuroissa ei edes ole aloittavia ryhmiä yleensä kuin tuollaisille 3-6-vuotiaille.

Oma lapseni keksi tokaluokan alussa haluavansa erääseen voimistelulajiin mukaan. Valmentaja suhtautui hyvin kriittisesti kun kysyimme paikkaa, mutta kun selvisi että lapsella oli jo parin vuoden tausta toisesta lajista, paikka järjestyi. Tosin tiukan "katselmuksen" jälkeen.

Tietysti voi kysyä, miksi kenenkään pitäisi kehittyä missään lajissa sen kummemmin tai haluta kilpailemaan tai esiintymään. No, eihän kaikkien tietenkään tarvitse haluta. MUTTA jos se lapsi sitten kuitenkin haluaisi, ja jos hänellä vaikka olisi taipumuksiakin hommaan, onhan se aika traagista että häntä on pidetty vain kotipihassa ne tärkeät vuodet, jolloin motoriikka ja erilaisten lajitaitojen perusteet yleensä kehitetään.

Balassin on löydyttävä, koulun, harrastuksen, joutoajan, perheen ja kavereiden kesken, että harrastukset jatkuisivat myös aikuisuuteen. Lapsen nyt jaksaa, heille palautumisaika on vielä lyhyt, mutta miksi niin moni nuori lopettaa lahjakkaastikin alkaneen harrastuksen kriitisessä teini-iässä, jolloin harrastuksen merkitys on suurempi. Aivan liian paljon, liian pienenä.

Todellakin se on lapsesta kiinni, joku haluaa palavasti ja toinen ei, joku jaksaa ja toinen ei.



Edellä joku mainitsi myös iltapäiväkerhon, huomioikaa nyt useiden harrastusten teilaajat, että toiset lapset haetaan/tulevat kotiin jo 12-13 maissa ja ehtivät välipalalle, tekemään läksynsä ja käymään siellä harrastuksessaankin, ennenkuin jotkut ip-kerholaiset ovat edes päässeet kotiin. Näin esim. meillä yhtenä päivänä, 15.45 tullaan kotiin ja siinä on jo läksyt tehty ja sekä kaksi harrastuskertaa takana.



Meillä ollaan menossa viidestä arki-iltapäivästä neljänä, lapset ovat ekalla ja kolmannella. Ja palaute koulusta on hyvää;-)

parempi se on olla harrastuksissa kuin kotona telkkarin ja tietokoneen aarella. ei ne laksyt tuon ikaisella viela paljon aikaa vie.