Paras tapa nolata kasvissyöjä:
Puhua erittäin innokkaasti lähiruoan puolesta, kun vegetaristi tunkee ylipainoiseen ruhoonsa soijakastiketta :D
Kommentit (264)
Tämä ei sitten ollut oikea ap:
ap
Meidän perhe on syönyt pelkästään lähiruokaa jo viimeisen 6kk ajan
Enkä suinkaan ole läheisteni mielestä ärsyttävä ihminen, vaan lämmin ja ystävällinen.
ap
Eli taitaa olla sitä innostusta vielä? Joka tapauksessa, oman ruokavalion/elämäntavan/muiden valintojen tuputtaminen muille, itsensä nostaminen niiden vuoksi muiden yläpuolelle tai muiden nolaaminen heidän valintojensa vuoksi on sekä lapsellista että ärsyttävää.
Et tietenkään ole LÄHEISTESI mielestä ärsyttävä, eiväthän he muuten olisikaan läheisiäsi.
Meidän perhe on syönyt pelkästään lähiruokaa jo viimeisen 6kk ajan
Ruokavaliostaan vaahtoajat ovat ärsyttäviä! Inhoan kasvissyöjiä (ja muitakin), jotka vaahtovat ruokavaliostaan ja valinnoistaan ja omasta paremmuudestaan. Yritän kuitenkin jaksaa, sillä alussa useimmat vain innostuvat omasta asiastaan ja vaihe on yleensä ohimenevä.
Ap on joko vasta aloittanut lähiruokailun kun jaksaa sitä vielä muille tuputtaa. Tai sitten ap on vain ärsyttävä ihminen. Toivottavasti ensimmäinen vaihtoehto ja rauhoittuu tuosta ajan kanssa.
Terv. kasvissyöjä, joka jaksoi itsekin kuukauden verran vouhottaa, mutta nyt antaa muidenkin syödä niinkuin haluavat
Enkä suinkaan ole läheisteni mielestä ärsyttävä ihminen, vaan lämmin ja ystävällinen.
ap
Ihan pitäisi alkaa esimerkkiä ottamaan. Wau!
(En vain ymmärrä ap sinun tarvettasi nolata muita ihmisiä tarkoituksella.)
Puoli vuotta ei ole vielä pitkä aika
Meidän perhe on syönyt pelkästään lähiruokaa jo viimeisen 6kk ajan
Enkä suinkaan ole läheisteni mielestä ärsyttävä ihminen, vaan lämmin ja ystävällinen.
ap
Eli taitaa olla sitä innostusta vielä? Joka tapauksessa, oman ruokavalion/elämäntavan/muiden valintojen tuputtaminen muille, itsensä nostaminen niiden vuoksi muiden yläpuolelle tai muiden nolaaminen heidän valintojensa vuoksi on sekä lapsellista että ärsyttävää.
Et tietenkään ole LÄHEISTESI mielestä ärsyttävä, eiväthän he muuten olisikaan läheisiäsi.
Hyvä kirjoitus.
Jo ennen kuin käsite "lähiruoka" tuli edes muotiin :D
ap
Paras tapa nolata kasvissyöjä:
Puhua erittäin innokkaasti lähiruoan puolesta, kun vegetaristi tunkee ylipainoiseen ruhoonsa soijakastiketta :D
En todellakaan halua nolata ketää ihmistä, etenkään tarkoituksella. Jos vahingossa niin tekisin, pyytäisin välittömästi anteeksi ja pahoittelisin tapahtunutta.
Nyt kyllä joku kirjoittelee minun nimissäni. :(
ap
En todellakaan halua nolata ketää ihmistä, etenkään tarkoituksella. Jos vahingossa niin tekisin, pyytäisin välittömästi anteeksi ja pahoittelisin tapahtunutta.Nyt kyllä joku kirjoittelee minun nimissäni. :(
ap
:D
ap
kun ymmärsi miten tökerön aloituksen teki. Tahallaan toisen nolaamisesta. Aika halpaa.
Tämä ei sitten ollut minun aloitukseni:
Paras tapa nolata kasvissyöjä:
Puhua erittäin innokkaasti lähiruoan puolesta, kun vegetaristi tunkee ylipainoiseen ruhoonsa soijakastiketta :DEn todellakaan halua nolata ketää ihmistä, etenkään tarkoituksella. Jos vahingossa niin tekisin, pyytäisin välittömästi anteeksi ja pahoittelisin tapahtunutta.
Nyt kyllä joku kirjoittelee minun nimissäni. :(
ap
Joku toinenko meni tekemään aloituksen sinun "nimissäsi"?
Anna mun kaikki kestää. XD
Nyt on tainnut ap puhua itsensä aivan umpisolmuun, eikä enää itsekään tiedä, mikä se alkuperäinen vakaamus olikaan.
Tämä ei sitten ollut minun aloitukseni:
Paras tapa nolata kasvissyöjä:
Puhua erittäin innokkaasti lähiruoan puolesta, kun vegetaristi tunkee ylipainoiseen ruhoonsa soijakastiketta :DEn todellakaan halua nolata ketää ihmistä, etenkään tarkoituksella. Jos vahingossa niin tekisin, pyytäisin välittömästi anteeksi ja pahoittelisin tapahtunutta.
Nyt kyllä joku kirjoittelee minun nimissäni. :(
ap
Mua kiinnostaa tietää, missä olet nähnyt ylipainoisen kasvissyöjä (tuttavasi?) syövän soijakastiketta? Hänen kotonaan? Omassa kodissasi (kutsuit ehkä syömään)? Työpaikkaruokalassa? Ravintolassa? Jossakin tapahtumassa (häät tms.)?
t: Ruu
Tässä ketjussa tiivistyy aika hyvin soijaa syövien kasvissyöjien syyllisyydentunto. Ap ei nyt ehkä ihan korrektisti osaa esittää asiaansa, mutta kasvissyöjä pärjää kyllä vallan mainiosti Suomessa ilman kaukaa rahdattua soijaa. Jotenkin saa aina vain kasvissyöjänäkin kuraa niskaansa, kun ei syö soijaa. Tai syön kyllä, jos joku sitä tarjoaa, mutta emme itse sitä osta tai laita ruoaksi.
Osui ja upposi aika moneen, ap. Mutta en tiedä, tarvitseeko siitä ylpeillä.

Olen muutaman kerran kirjoittanut viestin, enkä tosiaan itse syö soijaa juuri lainkaan.
Olen muutaman kerran kirjoittanut viestin, enkä tosiaan itse syö soijaa juuri lainkaan.
En oikein ymmärrä viestiäsi, jos et kerran itse syö juuri soijaa, etkä ole ollut täällä jankuttamassa (joo, tyylit kyllä tunnistaa, esim. tuo XD:tä viesteissään käyttävä).
Tässä ketjussa tiivistyy aika hyvin soijaa syövien kasvissyöjien syyllisyydentunto. Ap ei nyt ehkä ihan korrektisti osaa esittää asiaansa, mutta kasvissyöjä pärjää kyllä vallan mainiosti Suomessa ilman kaukaa rahdattua soijaa. Jotenkin saa aina vain kasvissyöjänäkin kuraa niskaansa, kun ei syö soijaa. Tai syön kyllä, jos joku sitä tarjoaa, mutta emme itse sitä osta tai laita ruoaksi.
Osui ja upposi aika moneen, ap. Mutta en tiedä, tarvitseeko siitä ylpeillä.
Enkä koe vähäistäkään syyllisyyttä. Toisaalta, en ole mikään ekohippeilijä, eli ei kiinnosta ekologiset asiat kummemmin.
Joidenkin kasvissyöjien omatuntoa voi kolkutella soijan syönti, mutta epäilen. Kasvisruokavalio on kuitenkin ekologisempaa kuin sekasyönti. Siinä on jo osansa tehnyt, ei koko maapalloa tarvitse pelastaa.
Olen muutaman kerran kirjoittanut viestin, enkä tosiaan itse syö soijaa juuri lainkaan.Itse varmaan tiedät parhaiten, osuiko vai ei. En oikein ymmärrä viestiäsi, jos et kerran itse syö juuri soijaa, etkä ole ollut täällä jankuttamassa (joo, tyylit kyllä tunnistaa, esim. tuo XD:tä viesteissään käyttävä).
on usein tapana niputtaa kaikki kasvissyöjät samaan nippuun. Siis siihen, joka syö lähes pelkkää soijaa. Ja oikeasti en kyllä hirveästi edes tunne sellaisia kasvissyöjiä, jotka sitä soijaa niin kovin söisivät.
Musta tässä ketjussa eniten jankuttamista on aiheuttanut ap:n ylimielinen asenne.
Enkä koe vähäistäkään syyllisyyttä. Toisaalta, en ole mikään ekohippeilijä, eli ei kiinnosta ekologiset asiat kummemmin.Joidenkin kasvissyöjien omatuntoa voi kolkutella soijan syönti, mutta epäilen. Kasvisruokavalio on kuitenkin ekologisempaa kuin sekasyönti. Siinä on jo osansa tehnyt, ei koko maapalloa tarvitse pelastaa.
Huomaahan sen tästä ketjustakin. Kohta 6 sivua samasta aiheesta. Joku ainakin tuntee syyllisyyttä.
ap