Voinko saada yksinhuoltajuuden vaikka lapsen isä haluaisi yhteishuoltajuuden?
Tilanne on siis se, että emme ole lapsen isän kanssa enää yhdessä, koska hän ei olisi edes halunnut pitää lasta.
Mietinkin nyt, että pitääkö mun kieltäytyä isyyden tunnustamisesta kokonaan, että ei tule yhteishuoltajuutta?
Lapsen isä ei siis ole itse edes kiinnostunut lapsesta, mutta hänen vanhempansa ovat, ja he painostavat poikaansa nyt hankkimaan yhteishuoltajuuden, että voisivat kontrolloida elämäämme sitä kautta.
Mitä voin tehdä?
Kommentit (10)
Ajattele asiaa lapsen kautta. Älä mieti vain omaa mukavuus-/epämukavuusaluettasi. On aika omanapaista tehdä lapsen elämän pituisia ratkaisuja oman 'mä en tykkää niistä' mielipiteen pohjalta. Mietippä asiaa siis vielä!
Voidakseen muuttaa tilanteen, isän pitää olla valmis menemään tarvittaessa oikeuteen saakka (luonnollisesti vaadit tätä, etkä suostu mihinkään sopimuksiin jos isä alkaa hankalaksi) ja siellä tarvitaan sitten näyttöä siitä, että isä on aktiivisesti lapsen elämässä mukana. Eli sinun tapauksessasi ei mitään huolta!
Elätte normaalisti, menette isyydentunnustukseen jotta lapsi saa laillisen oikeuden isään ja elatukseen häneltä ja jos se on lapsen parhaaksi, annat hänen tutustua isovanhempiinsa. Yhteishuoltajuuteen ei tuossa tilanteessa kannata suostua, isovanhempien tilanteeseen kun se ei mitenkään vaikuta.
Ajattele asiaa lapsen kautta. Älä mieti vain omaa mukavuus-/epämukavuusaluettasi. On aika omanapaista tehdä lapsen elämän pituisia ratkaisuja oman 'mä en tykkää niistä' mielipiteen pohjalta. Mietippä asiaa siis vielä!
En todellakaan halua estää lapselta oikeutta isään ja isovanhempiin, mutta en myöskään halua, että lapsen isovanhemmat voivat kontrolloida elämäämme sen kautta, että isällä olisi huoltajuus. Haluan että lapsi voi kuitenkin tutustua heihin, vaikka en itse heistä pidäkkään, eivätkä he minusta
äiti ei ole naimisissa. Avioliitossa huoltajuus on äidillä ja hänen aviopuolisollaan, oli hän lapsen biologinen isä tai ei.
Eli ap, kunhan et ole naimisissa miehen kanssa, sinä olet automaattisesti yksinhuoltaja!

jos ei isä tunnusta lastaan, lapsi ei esim. ole oikeutettu hänen puolelta tuleviin perintöihin.
Ja tuolla isyyden tunnustamisessa kysytään, haluatteko yhteishuotajuuden. Jos kumpikin vastaa siihen ei, asia on selvä.
mä sanoin sillon isyydentunnustus jutussa,et haluan pitää yksinhuoltajuuden.Oltiin sillon vielä yhdessä miehen kanssa.Joten sanot siellä et haluat yksinhuollon.
tunnusta lastaan ollenkaan, ei ilman oikeudenkäyntiä.
Ap haluaa ruokkojen maksajan, muttei isästä tasavertaista vanhempaa lapselle.
Toivottavasti isä ei suostu isyyttä ilman oikeustaistelua tunnustamaan.

Olen jo sanonut, että lapsen isä ei ole edes kiinnostunut lapsesta, vaan hänen vanhempansa haluavat hänen olevan huoltaja, jotta voivat sen kautta vaikuttaa elämäämme. Jos lapsen isä itse haluaisi olla hyvä isä lapselleen, olisin siitä enemmän kuin iloinen. Tottakai haluan vain lapseni parasta!
lähtökohtana on, että on yhteishuoltajuus. Täytyy olla todella painavat syyt, jotta saa yksinhuoltajuuden.
Ja ihan suoraan sanoen ei kukaan voi yhteishuoltajuuden kautta määrätä tai valvoa toisen elämään. Itselläni äärimmäisen hankala ex, ei pysty yhteishuoltajuuden kanssa kontrolloimaan vaikka haluaisikin.