Lapseni ovat ihania ja rakastan heitä, mutta inhoan lasteni kanssa olemista

Minusta tuo kuullostaa ihan normaalilta perheäidin illalta.



Nauttikaa ihmiset nyt siitä kun lapsenne ovat pieniä ja haluavat olla seurassanne. Äkkiä se aika tulee ettei lasta saa tekemään äipän kanssa enää mitään koska se on tylsää tai noloa.

Jos väsyttää niin mariskaa siitä miehellenne tms joka lapsia voisi hoitaa hetken että saisit pikkuisen omaa aikaa. Mä ainakin nautin semmosesta omasta ajasta esim. kun saa käydä rauhassa suihkussa tai vessassa, yksin kaupassa käynti, postin hakeminen yksin jne.

Ei niiden juttujen tarvitse suuria olla jos osaa nauttia niistä, ja niiden avulla arkikin helpottuu :)

juuri tuon mistä ap puhuu.



Ei kai nyt kenestäkään oikeesti ole raskasta laittaa makaronilaatikko uuniin tai imuroida 2krt viikossa, no ei ole ei. Raskasta on juurikin se lasten "palveluksessa" oleminen, lapsia varten oleminen. Jollei keksi viihdykettä ja järkevää tekemistä, niin sitten pienet ipanat tekee jotain täysin kaoottista, sotkee, tappelee keskenään, joutuvat onnettomuuksiin, jollei vahdi kuin haukka, saavat uhmakohtauksia jne. jne. ja kyllä, uskon, että tänäkin aamuna moni vanhempi oli tosi helpottunut, että on maanantai ja lapset pääsevät päiväkotiin nauttimaan päiväkodin hellästä huolenpidosta...

Mitä näihin tunteisiin tulee, ne tuntuvat tietysti pahalta ja kielletyltä. Mitä rakkautta se sellainen on, ettei jaksa viettää aikaa omien lasten kanssa? Minä, joka sentään rakastan omia lapsiani en jaksa heitä, hmm, kuka sitten jaksais, jollen edes minä? ja kyllä, aivan varmasti kyllä, lapset aistii sen, jos omat vanhemmat on niihin kyllästyneitä ja haluaa ne vaan pois jaloista jonnekin kavereiden kanssa koko päiväksi leikkimään, dvd:n ääreen tai harrastuksesta toiseen vanhempien aloitteesta. Kyllä mä luulen että pahoinvoinnin taustalla on iso merkitys just tällä, että vanhemmat ei kestä omien lapsien läsnäoloa, niin kyllä siitä valju olo psyykkeeseen täytyy pienelle jäädä...

ja siksi ne marisee ja vinkuu = hakee huomiota. Isä sitten keskittyy lapsiin ja lapset viihtyy... Mulla on 5v ja vajaa 3v ja kyllä pystyn aivan hyvin tekemään kotiaskareita, ei tuon ikäiset saa enää olla esteenä/tekosyynä, ettei kotona sais mitään tehtyä. Eri asia sitten, jos ei jaksa, mutta ei ole lasten vika. Mullakin on tiettyjä leikkejä, mihin en pääse enää aikuisena oikein mukaan, mutta keksi kyllä tekemistä lasten kanssa. Ja tuon ikäisille usein riittää, että aloittaa heidän kanssaan jonkun mieluisan puuhastelun, jota jatkavat sitten kahdestaan. Kannattaa myös kierrättää leluja, eli pakata aina osa vintille, sitten sieltä voi tarvittaessa hakea jonkun laatikon, jolla jaksetaan ihan eri lailla leikkiä, kuin jos lelut ovat aina esillä ja vähän hujan hajan...

Mitä jos kokoaisitte palapelejä tai rakentaisitte legoista Sellainen on aikuisellekin mukavaa:)

Ja ne lasten tylsät kirjat, voi jessus... Tulispa jo aika, että vois lukea vaikka Lindgreniä tai Pottereita.

Mulla ihan samat fiilikset!



Uskon, että on olemassa erilaisia äitiyden tasoja.

Jotkut ovat niitä, jotka voisivat keinuttaa lastaan 24/7 ja hääräillä kyltymättömästi lastensa kanssa ahdistumatta tai kokematta tunnetta, et pliis välillä jotain muutakin.



Toisessa äärilaidassa on sitten ne piittaamattomat "minä minä minä"-äidit, jotka siirtävät äitiyden muiden harteille ja ahdistuvat pelkästä ajatuksesta, et joutuisivat vaihtamaan vaipan omalla kullan murulleen.



Ja näiden kahden väliin mahtuu sitten lukematon määrä erilaisia äitityyppejä.



Joten, älä tunne huonoa omaatuntoa siitä. Ymmärrän sun tunteen hyvin!

kuin lto ja olen myös lukenut aiheesta. Pienten lasten kanssa on tärkeää leikkiä (aivan pienten "puolesta" leikitään). Isompien (3v eteenpäin) kanssa voi asteittain vähentää.

Itseä ahdistaa lähinnä se kun ei aina tunnu keksivän tarpeeksi hauskoja leikkejä joista lapsi innostuisi (tiedän, mä olen sitten se toinen ääripää). Mutta nautin suunnattomasti leikkimisestä ja se on tehnyt kotona olosta hauskaa.

Oletkos lukenut montakin tutkimusta ym. opiskellut aiheesta:)? Jokainen saa tehdä lastensa kanssa mitä haluaa, ja jättää tekemättä. Vastasin vain näin, koska en todellakaan halua, että olisi joku harhakuva, että lapsien kanssa ei ole suotavaa leikkiä:)

T:se lto, joka on opiskellut aiheesta paljon, ja leikkinyt lapsen ollessa pieni paaaljon ja leikkii töissään lasten kanssa vielä enemmän, koska leikissä lapsi oppii kaiken mitä pitää:)

Komppaan jotain edellistä kirjoittajaa, joka jo totesi ettei ruuan laittaminen ole oikeasti raskasta. Vaan juurikin se jatkuvasti kytiksessä oleminen. Meillä minä en pääse edes vessassa käymään ilman, että joku on oven takana kiljumassa. SE on raskasta, kun ei saa syödä, kusta eikä nukkua rauhassa IKINÄ. Olen niin huono ja itsekäs äiti, että tarvitsen itsellenikin virikkeitä. Jollekin voi riittää lapsen kanssa rallattelu, mutta minulle se ei ainakaan riitä.

lasten pyöräillessä perässä juoksemaan eikä keinun vieressä pienemmälle antamaan vauhtia kuin 10 min kerrallaan, sitten on pakko mennä istumaan ja pakottaa lapsi hiekkaleikkeihin välillä, koska en enää seisomatyötä pysty tekemään.

Ja läsnäoloa jaksaa sen 3-4 tuntia vuorokaudessa, mutta ainakin meillä sunnuntait ovat niitä kitupäiviä, jolloin kitinää riittää klo 07-21, tämä väli pitäisi viihdykettä keksiä ja jaksaa, vaikka esim. LTO:n työpäivä päiväkodissa on 7-15 ja hänelläkin on lasten viihdyttämisessä apunaan lastenhoitajia ja harjoittelijoita.

Ilmeisesti alan pitämään sunnuntaisin avoimet ovet lasten kavereille, mutta siinäkin se ongelma, ettei 5v ja 2v. vielä osaa pihalla ilman velvontaa olla ja kavereiden kanssa kun on pakko päästä pihalle.

Täysin samaa mieltä! Tosin lapsi on vasta 2v, joten mielipiteeni voi vielä muuttua jatkossa.

Vielä muutama sukupolvi sitten olisi varmaan piipaa-auto vienut lataamoon, jos äiti olisi julkisesti tuskaillut sen kanssa, ettei kykene leikittämään lapsia päätoimisesti 24/7.



Se on sitten toinen asia, jos kinastelu ottaa aivoon ja voin lohduttaa ap:tä sillä, että tuo kestää läpi lapsuuden eikä koskaan lopu. Ei ne kinastele sen takia, että on tylsää äidin takia vaan koska sen nyt lasten luonto. Tietysti äänieristetyt kalterikopit eri huoneessa auttavat, mutta sitten sossu vie lapset.

että tuo on minustakin raskasta ja kaipaan myös omaa aikaa ja muuta tekemistä. Silti rakastan leikkimistä ja pidän sitä tärkeänä pienten lasten kanssa.

Komppaan jotain edellistä kirjoittajaa, joka jo totesi ettei ruuan laittaminen ole oikeasti raskasta. Vaan juurikin se jatkuvasti kytiksessä oleminen. Meillä minä en pääse edes vessassa käymään ilman, että joku on oven takana kiljumassa. SE on raskasta, kun ei saa syödä, kusta eikä nukkua rauhassa IKINÄ. Olen niin huono ja itsekäs äiti, että tarvitsen itsellenikin virikkeitä. Jollekin voi riittää lapsen kanssa rallattelu, mutta minulle se ei ainakaan riitä.

mutta mun mielestä vika on äitien korvien välissä. En minäkään jaksaisi olla leikki-ja puuhatäti tai ohjelmatoimisto. Ihan pieni lapsi tietysti työllistää koko ajan, mutta jo muutaman vuoden ikäinen tajuaa asioita. Lapsi haluaa olla tarpeellinen. Siis korota itsesi laumanjohtajaksi. rakenna arki joka on SINULLE mielenkiintoinen ja jaa se lasten kanssa. Anna heille tehtäviä ja vie sellaisiin paikkoihin mitkä sua itseäsi kiinnostavat ja mitä pidät tärkeänä.. Sitä lapset oikeastikin tarvitsevat ja haluavat; oppia oikeita elämänasioita. Jos olet viihdyttänyt lapsesi kaikenmaailman korviketoiminnoilla pilalle, oma vika, pitää nähdä vaivaa jotta saat heidät kiinnostumaan oikeista asioista. Ja ongelma on tietty siinäkin että jos olet niin tyhjäpää että pelkkä biletys kiinnostaa- sitähän ei lasten kanssa voi jakaa. Mut kaiken muun melkein voi. Näin lapset haastaa sutkin miettimään arvojasi ja sitä mikä elämässä on tärkeää. Musta on erittäin mielekästä siirtää tärkeitä ja hienoja asioita seuraavalle sukupolvelle ja se seuraavakin sukupolvi tykkää siitä. Yhdenyhtä legolinnaa en ole ikinä rakentanut. (tai ehkä jotain 5 yhteensä...)

Kun lapsen ovat pieniä heille riittää aina pieni hetki näitä tärkeitä juttuja, esim., kotitöitä- jotka heidän KUULUU TEHDÄ- ja sitten he menevät ihan rauhassa viettämään omaa aikaa eli leikkimään. Meillä tämä on toiminut erittäin hyvin, ja luulempa että toimii monessa muussakin perheessä

Lyhyesti: Lapset aistivat ja kokevat vanhempiensa rakkauden tekojen kautta. He eivät tunne sellaista rakkautta, joka on vanhemman "päässä", vaikka se voisi olla älyttömän voimakaskin tunne - vanhemman itsensä näkökulmasta. Eli kaikki se ratkaisee, miten heistä pidetään huolta, miten perustarpeet tyydytetään, miten heille osoitetaan rakkautta tekoina, kodin tunnelmana ja esim kosketuksena. Ohjelmatoimistona toimiminen ei ole olennaista, mutta kaikki tämä muu on.

Lyhyesti: Lapset aistivat ja kokevat vanhempiensa rakkauden tekojen kautta. He eivät tunne sellaista rakkautta, joka on vanhemman "päässä", vaikka se voisi olla älyttömän voimakaskin tunne - vanhemman itsensä näkökulmasta. Eli kaikki se ratkaisee, miten heistä pidetään huolta, miten perustarpeet tyydytetään, miten heille osoitetaan rakkautta tekoina, kodin tunnelmana ja esim kosketuksena. Ohjelmatoimistona toimiminen ei ole olennaista, mutta kaikki tämä muu on.

ja suorituskeskeiset vanhemmat tämän niin helposti unohtaa. Tämän lisäksi se että vanhemmat viihtyvät omassa elämässään ja arjessa ja jakavat sen lasten kanssa on tosi tärkeää. Vähemmän on enemmän kunhan on kyse oikeista asioista.

Pitäisikö hieman muuttaa ensiksi omaa asennetta?

Jos ei ole kovin kiire, niin ainakin meillä lapset suorittavat mieluusti kotiaskareita. Neljävuotias tykkää ripustaa pyykkejä tai antaa niitä minulle ripustettaviksi. Salaatin pilkkominen on kivaa jne. Ei aina tarvitse keksiä lisää leikkejä. Organisoi vähän niitä leikkejä, jotta viitsivät leikkiä keskenään esim. kauppaleikki onnistuu hyvin kahdelta. Ja siihen nyt vaan pitää tottua, että asiat keskeytyy jos on lapsia. En itse edes muista koska olisin saanut lukea lehden kokonaan loppuun samalla kerralla.

terv. kahden pojan äiti, joiden isä tekee pitäkää päivää

ei ole ihan tavallisen äidin väsymystä lapsiin, koska hänhän ei käytännössä ole koskaan heidän kanssaan, jos lapset on päivät päikyssä ja illat heitä hoitaa isä. Ja ap:llä sentään on koko päivä aikaa ihan itselleen, joten hänellä on mahdollisuus hankkia itselleen ihan mitä virikettä tahansa.



Tämä on villi arvaus, mutta minä luulen että ap:llä on mielenterveysongelmia, joiden vuoksi hän ei kykene olemaan läsnä vuorovaikutuksessa toisten kanssa väsymättä. Ei edes omien lastensa kanssa. Tällaisten äitien lapset on usein levottomia; heillä on kova kaipuu siihen että äiti näkisi heidät, ja katoisi heitä kuin maailman ihanimpia lapsia. Äiti on kuitenkin se peili johon lapsi itseään peilaa. Vetäytyvä äiti ei tähän pysty.

vai jaksaako OLLA HEIDÄN KANSSAAN. Aika vissi ero.



Jos ei siedä lastensa läsnäoloa, voi vain sääliä lapsiraukkoja. Varmasti tuokin on inhimillistä äidiltä, mutta ei se kyllä kenestäkään hyvää äitiä tee. Aika kurjalta kuulostaa.