Kun sinua on alkanut ärsyttää joku kaverisi niin mistä syystä näin?

tuo huono (=olematon) yhteydenpito.

Aina sovitaan että nähdään "tässä keväällä", "sitten kesällä", "heti juhannuksen jälkeen" "viimeistään lomalla", "ennen koulujen alkua"... Kun soitan, on aina just jotain kiirettä (kenelläpä ei) ja siirretään vähän edemmäs. Kuitenkin ystäväni antaa ymmärtää, että tosiaan haluaa tavata.



Oikeastaan luulen, että aletaan olla siinä pisteessä, ettei kohta ole mitään puhuttavaa. Viimeksi oli jo vähän väkinäisen tuntuista. Puolessakin vuodessa ehtii tapahtua niin paljon, ettei sitten tiedä mistä aloittaisi ja puhuisi. Kun ei ole sitä paljon parjattua fb-yhteyttäkään, niin ei tiedä edes pienimpiä muruja toisen kuulumisista.

Kaverini ei myöhästele tahallaan. Hänelle elämä vaan on sellaista, että hupsista heijaa, yhdeltä piti olla kaupungilla ja yhtäkkiä hän huomaa että kello on jo kolme.



En lähde hänen kanssaan enää ikinä mihinkään, koska ne reissut on yhtä kaaosta; ensin lähdetään tunti tai pari myöhässä, ja matkalla pitää poiketa miljoonaan paikkaan hetken mielijohteesta. Meille en kutsu häntä ikinä koska hän ei ole koskaan ajoissa enkä pidä siitä että joudun odottelemaan tietämättä, tuleeko hän ollenkaan. Nähdäänkin aina niin, että menen heille käymään.

Jotkut ihmiset vaikuttavat aikuisiän ystävyyssuhteistaan etsivän sitä samaa "bestisystävyyttä", mitä tytöillä usein on lapsena ja vielä teini-iässä. Eli että kaikki on jaettava, soiteltava ja viestiteltävä useita kertoja viikossa, aina on oltava tavoitettavissa ja välillä pitäisi ehtiä soittaa sille ystävällekin päin. Ei vaan jaksa. Kertooko tämä jostain läheisriippuvuudesta vai mistä?

kerran viikossa kokopäiväksi ja tulis useamminkin jos antaisin. Ei vahdi itse villejä lapsiaan, syöttää lapsensa aina meillä, jos en tarjoa ruokaa, katsoo kattilaan ja sanoo; tuosta varmaan riittää meillekkin. Ei kiitä ruuasta koskaan ja joskus sanoo että vähän saisi olla suolaa enemmän.



Minä olen käytännössä yh ja hän ja miehensä ovat molemmat kotona joten tuntuu kohtuuttomalta että minua passautetaan. Olen heidän piiiitkän vierailunsa jälkeen ihan kuitti ja kämppä kaaoksessa ja ovella lähtiessä jo tivaa, että voidaanko tulla tiistaina taas. Ei ikinä pyydä meitä käymään. Kerran työnnyin heille, eikä edes kahvia tarjonnut. On kyllä tavallaan mukavakin ihminen, mutta kaikki käyttäytymissäännöt puuttuu (vaikka onkin akateeminen ;) ).



Hän haluaisi tavata jatkuvasti, että tuntuu että muut ystävyyssuhteet kärsivät tämän vuoksi.

Eniten ärsyttää erään ystävän jatkuva valitus ja itsesääli. Kuinka MUUT aina tekevät väärin (yleensä miehet joita hän tapailee), kuinka häntä kohdellaan huonosti vaikka hän ei ole tehnyt mitään väärää yms. Tätä samaa virttä kun on kuunnellut vuosikaudet niin alkaa pikkuhiljaa tympiä. Erityisesti kun tiedän miten tempperamenttinen ja ailahteleva hän itse on eli tuskin on ollut puhdas pulmunen niissä parisuhteissakaan. En jaksa olla jatkuvasti toisen olkapäänä, koska jos minulla on joskus jotain huolia niin vastaus on, että "sulla on sentään mies ja lapset", "sulla on sentään vakituinen työpaikka" yms. Eli minä en saisi valittaa ikinä mistään, koska minulla on parisuhde ja työpaikka. Hohhoijaa. Kerran avauduin hänelle tästä aiheesta ja hän veti totaalisesti herneen nenään ja oli pitkään loukkaantunut. Kunnes sama meno taas jatkui. Yhteydenpitomme onkin vähentynyt nyt minimiin, en ehdota enää juuri koskaan tapaamista, en jaksa noin yksipuolista ystävyyttä.



Minua myös ärsyttää ystävät jotka eivät pidä yhteyttä. Aina saa olla itse se aktiivinen osapuoli ja koska en halua roikkua niin otan itsekin aika harvakseen yhteyttä, eikä ystävyys voi koskaan kehittyä mihinkään suuntaan. Kuitenkin aina tavatessa on kivaa.



Ystävyyssuhteet on muutenkin aika arka paikka minulle. Niin monta ystävyyttä päättynyt syystä tai toisesta ja välillä on aikalailla hyljeksitty olo. Olisi kiva kuulla ystäviltä ja ex-ystäviltä mikä minussa on "vikana" vai onko kyse vain siitä, että ei ole aikaa.

Voi herranjestas sentään, se halusi minun elämäni

- kun auto vaihdettiin. piti senkin saada uusi

- kun matkustelimme, piti senkin päästä ulkomaille

- kun hankimme koiran niin naapuriinkin ilmestyi

jne..ketjua voi jatkaa loputtomasti



Lisäksi paukkaa ovesta sisään soittamatta ovikelloa !?! Ja on kaikin puolin täydellinen sekä tekopyhä. Grrrr...

mutta välit on menneet erääseen ystävään siinä vaiheessa kun tämä alkoi haukkumaan minua julkisesti fb:sivuillaan. Muutenkin vittuili fb:ssä jatkuvasti. Ensin yritin kysyä mikä häntä vaivaa ja sain vaan kauheat haukut päälleni kuinka olen niin olevinani ym ym. Se oli sitten ihan tarpeeksi. Mun ei tarvitse kuunnella mitään valitusta ja marmatusta ystävältäni, ainakaan julkisesti. Ellei hän osaa sitä asiallisesti kahdenkesken kertoa ja asiasta rakentavasti jutella, ei sitä tarvitse sitten laukoa ollenkaan. Jos tuo ystävä olisi nöyrtynyt pyytämään anteeksi puheitaan ja jutellut aikuismaisesti asiasta kanssani myöhemmin olisin oikein mielelläni sopinut hänen kanssaan. Meillä oli kivaa ja tykkäsin hänen rentoudestaan. Maailmassa on liikaa ihmisiä jotka ei ole aitoja. No tässä tapauksessa se aitous koitui meidän sytävyyden kohtaloksi. Ystävä ei halunnut pyytää anteeksi eikä selvitellä puheitaan. Välit meni poikki. Nykyään sanomme hei kun tapaamme (miehemme ovay ystäviä) ja voimme jopa jutella samassa tilassa toistemme kanssa, mutta ystäviä meistä ei enää koskaan tule.

tuntuu olevan kovin vaikeaa. Itse olen se joka ottaa yhteyttä ja ehdottaa tapaamista. Ja viimekerrat vastaus on aina ollut jotain "ööö. katsotaan tossa huomenna/maanantaina/ens viikolla" ja mitään ei kuulu. Selitykset miksei nähdäkkään luokkaa "väsyttää/mä oisin voinut nähdä klo 15-16 mut en enää nyt klo 17/ei vaan kuulu mitään". Mikä perkele sitä vaivaa? Antaa sitten olla.

joka asiasta...



Eihän sitä vaan jaksa kuunnella pitemmän päälle!

Tosi hankalaa on. Aina hän on ollut vaikea ja temperamenttinen ihminen, ja jotenkin olettanut että olen aina hänen tukenaan. Teinistä saakka soitellut milloin minkäkin kriisin takia ihan ihmeellisiin aikoihin, kuten vaikkapa jouluaattona kun olisimme olleet käymässä joulupöytään. Se ärsytti todella, etenkin kun syyllisti siitä että olen huono ystävä kun en ehtinyt kuunnella senkertaista kriisiä. Kysyin että haluaako tulla joulupäivälliselle sitten meille, mutta bastaus oli tuhahduksia jne. Ok tästä on vuosia aikaa, mutta raivostuttaa aina kun muistan asian. Samanlaista manipulaatiota on muutenkin ollut aina, ain aina aina on joku asia huonosti. Nyt aikuisena ja itse perheellisenä en vaan jaksa ja ehdi tuollaista enää ja muutaman kerran on tullut tuiskahdettua asiasta eri tavalla kiuin ennen ,ja tuntuu että se on vaikuttanut ystävyyteen. Sillä tavoin, että minä olen nyt se pahis ;) Ehkä olen huono ystävä, kun en jaksa pelkkää masennusta ja mökötystä ja raivareita. Omista asioista ei uskalla mitään edes puhua, kun ystävälle tulee paha mieli... en vaan jaksa enää, mutta vuosikymmenten pituinen ystävyys on vaikea katkaista.

Suurin ärsytyksen syy on että kaveri on passiivinen ja ei itse pidä yhteyttä. Kun tarpeeksi pitkään olen ollut minä joka soittelen ja pyytelen käymään, niin saatan pitää tauon ja antaa olla. Sitten taas joskus kuukausien-puolen vuoden kuluttua kun ärsytys on unohtunut, niin otan taas yhteyttä.



Yhden kaverini kanssa aikanaan ärsytti kun miehen kanssa meni huonosti ja jutteli siitä ja mietti mitä tekee, niin kuuntelin ja olin mukana. No ei tehnyt mitään ja samat ongelmat taas tulivat aikanaan eteen. En tosiaan jaksanut enää uudestaan kuunnella. Tuntui että heillä kiersi tuo suhde kehää ja kaveri ei tehnyt mitään parantaakseen sitä, taisi kaivata vain jotain jolle purkaa sitä. Mutta kun miehensä oli sitten sanonut ettei tykkää että vaimonsa kaveeraa kanssani, koska vaimo saa vaikutteita minusta ja tottakai vaimo kilttinä totteli. Vaimo lopetti minulle tuon jälkeen miehestään valittamisen ja minä olin toisaalta vain tyytyväinen. Sen jälkeen olemme kyllä vielä kavereita, mutta hänen miehensä kuuluu listalle asioista, joista emme puhu.

Ystäväni pitää itseään jonain"super-äitinä" ja jollain tapaa parempana ja kokeneempana äitinä,koska hällä on niiiiiiiiiiiiiin suuri perhe eli neljä lasta.no huh, onko tuo vielä suurperhe? aika normi mun mielestä. Silti hän ei hoida päivääkään lapsiaan yksi vaan aina on joko miehensä(työtön) kotona ja vielä lisäksi äitinsä pesee heidän pyykit, vaihtaa lakanat,siivoaa,hoitaa lapsia yms. yms. Ja silti tämä ystävä antaa kaikille sellaisen kuvan, että kylläpä hän nyt on aikaansaava ja toimelias kotiäiti, kun saa hoidettua tämän "suurperheensä"! ja ei varmasti kerro totuutta esim. perhekerhoissa,että hoitoapuna on koko ajan mies ja oma äiti vaan ottaa kaiken kunnian itselleen ja myhäilee tyytyväisenä, kun esim. kerhon vetäjät päivittelevät, että onpas sulla puuhaa ja tekemistä näitten lasten kanssa,kyllä pitä nostaa hattua että jaksat hoitaa kaikki! arrrrrrrrrrggggggggghhhhhhhhhhhh!

että ihan oma mies HOITOAPUNA?! Eikö ne lapset olekaan sen miehen? Ei kai se mitään apua ole, vaan omista lapsista huolehtimista

Ei enää kiinnostusta ollenkaan minun asioihini.

kaveri, joka kertoo koko ajan miten huonosti ja väärin hänen exänsä asioita tekee mm. heidän yhteisen lapsensa kasvatuksessa. Itse hän on mielestään super-äiti. Kertoo aina juttuja, miten lapsi tykkää vain hänestä ja haluaa olla vain hänen kanssaan, eikä mennä isälleen. Kaiken lisäksi tunnen myös tämän exän, joka on oikeasti hyvä tyyppi.

Kaveri loukkaantuu, jos hänelle vihjaakin, että oletko ajatellut toisesta näkökulmasta asioita. Sama kaveri on kaikessa erittäin mustavalkoinen. Toisessa hetkessä kaikki miehet ovat täysiä epäluotettavia sikoja ja hetken päästä hänellä onkin niin maailman superlatiivisin mies kaikin puolin ja hän on niin onnensa kukkuloilla. Tätä asiaa lukuunottamatta hän on ärsytykseen asti negatiivinen ja jaksaa valittaa kaikista asioista ja ihmisistä.

kaveri, joka kertoo koko ajan miten huonosti ja väärin hänen exänsä asioita tekee mm. heidän yhteisen lapsensa kasvatuksessa. Itse hän on mielestään super-äiti. Kertoo aina juttuja, miten lapsi tykkää vain hänestä ja haluaa olla vain hänen kanssaan, eikä mennä isälleen. Kaiken lisäksi tunnen myös tämän exän, joka on oikeasti hyvä tyyppi.

Kaveri loukkaantuu, jos hänelle vihjaakin, että oletko ajatellut toisesta näkökulmasta asioita. Sama kaveri on kaikessa erittäin mustavalkoinen. Toisessa hetkessä kaikki miehet ovat täysiä epäluotettavia sikoja ja hetken päästä hänellä onkin niin maailman superlatiivisin mies kaikin puolin ja hän on niin onnensa kukkuloilla. Tätä asiaa lukuunottamatta hän on ärsytykseen asti negatiivinen ja jaksaa valittaa kaikista asioista ja ihmisistä.

kuulostaa NIIN samalta. Etunimessä 4 kirjainta ja lapsella kihara tukka

eri kavereiden ominaisuuksia

-kysyi, haittaako, jos ottaisi mieheni ja minä muuttaisin pois kodistani ja hän tilalle ja sitten oltais kavereita niinkuin ennenkin

-perfektionismi ja se, että on aina tiukka ja tarkka kaikesta, pilaa mielestäni sillä elämänsä- myös lastensa

-kaksinaismoralismi joissain asioissa yhdistettynä huonoon miesmakuun

-pihiys ja pummaaminen

-lasten pukeminen samalla lailla jatkuvasti (ei iso asia, mutta ÄRSYTTÄÄ kyllä)



Näistä mikään ei ole katkaissut suhdetta kokonaan, mutta joskus ärsyttävät niin, että otan hiukan etäisyyttä. Ensimmäinen ja absurdein on jo "unohdettu"kauan sitten, mutta silloin tietysti oli aika rankka kokemus.



Sen sijaan olen todella etääntynyt kaverista, joka on ajautunut liian "helppoon" työhön ja suunnannut kaiken energiansa ärsyttävään akkailuun, panetteluun ja työpaikkakiusaamiseen kera järkyttävän kaksinaismoralismin. Emme ole samassa työpaikassa, mutta tämä kieroilu on nykyään niin vallitseva puheenaihe, että välttelen. Samalla hän on lakannut ymmärtämästä yhtään omaa elämäntapaani ja on aika jyrkkä siinä monesti. Olemme erilaisia olleet aina, mutta ennen emme ole tuominneet toisiamme. Harmi, oli kivaa niin kauan kuni oli kivaa :(

milloin mistäkin syystä. Yleensä vaan typeryys ja itsekkyys on asia, miksi yhteydenpito loppuu. Oikeiden ystävirn kanssa taas todella paljon saisi tapahtua, että yhteydenpito katkeaisi.

Hän kehittää itse näitä kriisejä vaikka mistä jos niitä ei muuten tule. Sitten puhuu ja valittaa niistä jatkuvasti. Lisäksi mieliala vaihtelee niin, että samankin tapaamisen aikana saattaa ensin olla kiukkuinen, sitten iloinen ja taas kiukkuinen tunnin sisällä. En millään jaksa häntä kahta tuntia kauempaa kerrallaan ja olen muutenkin harventanut tapaamisia.

Hän muuttui todella arvaamattomaksi, raivostui olemattomista asioista, keksi juttuja muista ihmisistä omasta päästään, väitti minua epäluotettavaksi ilman syytä, sotki välini erääseen toiseen ihmiseen, oli ilkeä jatkuvasti yms yms. En jaksanut hänen kanssaan enää. Toivottavasti on hakeutunut jonnekin mielenterveyshoitoon.

Kaveri joka haluaa puhua minulla puhelimessa kaikki asiansa. En aina jaksa kuunella tunnista toiseen sitä jaarittelua. Kun yritän katkaista puhelua, hän sanoo ”odota, kuutele vielä tämä”. Sitten puhelu jatkuu ja jatkuu. Aina kun yritän katkaista tulee lisää, ”odota, kuuntele vielä tämä”-juttuja. Onneksi mun puhelimen akku on alkanut temppuilla ;-))