Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu että pakahdun tähän suruun
03.11.2005 |
tulin hetki sitten kotiin jokapäiväiseltä käynniltäni äidin luota,hän on kuolemaisillaan ja tämä raastaa sisintä todella paljon.Äiti itki sitä ettei pystynyt syömään kuin pari lusikallista minun ohjeella isän tekemää makaroonilaatikkoa ja sekin tuli oksennuksena hetimmiten ulos,olisi kuulema ollut niin hyvää ja syönyt mielellään.Viimeisen viikon äitin päivittäinen ravinto ollut jogurttimehujuomaa, kaurapuuroa ja ruusunmarjasoppaa,mikään muu ei tunnu pysyvän sisällä yhtään.
Hänellä on kovia kipuja ja maksa suurentunut etäpesäkkeiden vuoksi yli kaksinkertaiseksi ja se näkyy valtavan isona muhkurana tuossa ylävatsalla ja haittaa jo hengitystäkin ja liikkumista kun se painaa n.5kg,kivikova möhkäle.Äiti itki myös sitä kuinka jää kaipaamaan lapsiani ja minä en pystynyt enää myöskään hillitsemään itseäni vaan kyyneleet alkoivat valumaan jolloin äiti otti minut kainaloonsa ja silitteli sanoen että " muistathan **** aina että olen aina rakastanut sinua vaikka olenkin tehnyt suhteesi paljon virheitä mutta aina olen rakastanut" ja pyysi myös että minä ja mieheni pitäisimme toisistamme ja lapsistamme huolen.
Sanoi että hän jo odottaa kuoleman tuloa koska se olisi helpotus.
Minusta tuntuu etten klaaraa tätä vaan sekoan,säikähdän jokaista puhelimen ääntäkin kun se voi aina olla juuri se soitto minkä olen vaatinut saada ajoissa että ehdin äidin vierelle kun aika on,pidän kädestä kiinni ja silitän kun äiti siirtyy rajan taa.
:`````(
Kommentit (30)
Anteeksi en voinut olla sanomatta. Onneks ei kyse miehestä tai lapsista sentään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitinsä myöskin aivan liian varhain menettänyt
Tai ehkä sittenkin: onhan näitä Oulun joukkoraiskaajiakin. Valitettavasti.
en ole omaa äitiä menettänyt, mutta läheisen ihmisen. häneltä jäi kolme lasta, joiden surussa olen yrittänyt olla tukena, vaikka itselläkin paha olla... ei tarvi lukea näitä kirjoituksia, jos sulla ei ole yhtään tunteita!
en osaa muuta sanoa kuin että voimia sulle raskaaseen tilanteeseen! onneksi sulle kuitenkin jää hyviä muistoja! *voimahali*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa muuta kuin otan osaa. Tunnen ahdistuksesi tänne asti :(. Voimia!
Rakas isoäitini kuoli syöpään ja puhui ja söikin viimeisiin päiviin asti vaikka oli tosi huonona. Aikaa on enemmän tai vähemmän. Se on omaisille niin kamalaa *itkettää*
Voimia ap!
Vierailija:
en kuitenkaan usko, että äitisi lähtö on IHAN vielä käsillä. koska mitä vähemmän aikaa on jäljellä, sitä enemmän sairas alkaa olla poissa, nukkuu, ja käy läpi elämäänsä, vaikka ehkä kuuleekin kaiken ympäristöstä. ja jos äitisi vielä puhuu ja syö, niin on vielä ehkä viikkoja /kuukausia jäljellä. käytä hyväksesi nämä ajat!! katselkaa valokuvi, jutelkaa ja kuunnelkaa mitä hänellä on sanottavaa.
oikein paljon enkeleitä perheellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän mitä käyt läpi. Voimia sinulle kovasti!
Mulla se suru ja ahdistus oli ihan fyysisiäkin oireita, oli semmoinen paniikki koko ajan, vatsa kuralla, oksettava olo jne. Rakas ihminen kun on, niin sitä reagoi ihan fyysisestikin sitä tuskaa.
Koita jaksella.
Voin vain toivoa sinulle voimia jaksaa!Sinulla on aikaa hyvästellä äitisi ja äidilläsi aikaa hyvästellä teidät ja voitte sanoa kaiken mitä vielä haluatte.
No jaa ehkä se on parempi noin kuin että olisi joku traaginen ja yllättävä onnettomuus joka tulee shokkina.Tosin sinä näet äitisi kärsimykset ja se on kamalaa,tiedän miltä se tuntuu kun oma mummoni kuoli siten.Mutta hän jo odotti kuolemaa ja kuolema oli helpotus.
Kuolema on kamala asia ja tässä maailmassa kohtaamme paljon surua.
Minä olen saanut lohtua raamatusta ja sen lupauksista että tulee aika jolloin kukaan ei sano " olen sairas" ja kuolema tehdään tyhjäksi.
Se että voi luottaa siihen että tulee näkemään kuolleet rakkaansa uudestaan maan päällä antaa hiukan toivoa suruun.
Suuren surun takana on kuitenkin onni siitä, että teillä on lämpimät välit ja pystytte puhumaan. Minäkin olen kokenut isäni sairauden ja kuoleman, ja näin jälkeenpäin pidän suuressa arvossa niitä asioita, jotka hän ehti puhua minulle kuolinvuoteellaan.