Siis oikeestiko te aikuiset ihmiset kirjottelette kirjeitä, kun teidät tunteitanne on loukattu?

Miksi ihmeessä pitäisi haukkua ja mollata toista kirjeessä?



Meillä sama juttu kuin jollain toisella kirjoittajalla, eli aina unohtui riidellessä miehen kanssa jotain tärkeää, jonka halusin ilmaista. Riidellessä todellakin puhe usein etenee nopeasti ja tärkeät asiat unohtuvat. Meillä vielä mies on erittäin sanavalmis ja nopea ajattelija. Minä pohdin asioita enemmän ja en puhu yhtä paljon riidellessä.



Kerran sitten kirjoitin riidan jälkeen asiat paperille. En haukkunut, syyttänyt jne., vaan ilmoitin mitkä asiat minua vaivaavat ja mitä on mielessä. Pitkä kirje siitä tuli. Mies luki kirjeen ja tajusi asioita paljon paremmin myös minun kannaltani. Puhuimme kirjeen sisällöstä ja se lähensi meitä paljon.



Kirjoittaminen ei varmasti sovi kaikille eikä kaikkiin tapauksiin, mutta toisinaan se on todella hyvä vaihtoehto.

Ei se tietenkään olekaan minulta pois, itsekin olen miehen kanssa joskus asioita selvitellyt kirjoittamalla kun se on ollut lasten kannalta mukavampi tapa riidellä mutta siis itseäni vain risoo ystäväni tapa kirjoittaa minulle näitä haukkumiskirjeitä. Hän ei varmaan ole käsittänyt sitä, että joka kerran ystävyyttämme on tämän purkauksen jälkeen vähemmän jäljellä. Oudointa on, että kun tapaamme hän ei ota näitä asioita mitenkään puheeksi. Sitten parin vuoden päästä suunnilleen iskee taas seuraavan kerran ja kertoo kaikki kauheudet joita on joutunut taholtani kokenut tänä aikana ja ennemmin ja haukkuu ja analysoi minua ja perhettäni. Voisin toki vastata samalla mitalla mutta en siihen lähde enää vaan pyrin vastaamaan sovittelevasti. Oudointa on tosiaan, että tulee yllättävä purkaus täysin yllättävista asioista ja sitten on ihan rauhallista pitkään. Arvaan kyllä aina, että kyllä se seuraava purkaus taas jossain vaiheesa tulee. Luulen, että ystävälleni tämä on jonkinlaista ilmanpuhdistusta mutta itse en vain ole siitä kovin innostunut enää. Sain tätä kylläkseni teininä enkä nyt kolmekymppisenä enää jaksa ja yritän sanoa sen varsin suoraan vastausviesteissäni, että puhuisi kasvokkain.

omin tapa ilmaista itseään. Syyllistyyhän hän jo avauksessa tuohon ikävään haukkumiseen, toisen aliarvioimiseen ja halveksimiseen. Jokainen vistiköön itselle sopivammalla tavalla ja tilanteiden mukaan.

kirjeen kirjoittaminen on hyvä tapa. Siinä voi ilmaista mielipiteensä jäsennellysti ja ilman tunnekuohua. Samoin vastaanottajan ei tarvitse ilmaista toiselle tunteitaan voimakkaasti, vaan voi lukea kirjeen rauhassa.

kuin, että surevalle aina tarjotaan vietäväksi makaronilaatikkoa?? WF



Joku joskus keksinyt ja kukaan ei edes epäile neuvon toimivuutta?

omin tapa ilmaista itseään. Syyllistyyhän hän jo avauksessa tuohon ikävään haukkumiseen, toisen aliarvioimiseen ja halveksimiseen. Jokainen vistiköön itselle sopivammalla tavalla ja tilanteiden mukaan.

kirjeiden kirjoittelija viestii ITSELLEEN sopivimmalla tavalla, piittaamatta lainkaan miltä se saattaa tuntua kirjeen vastaanottajasta.

kirjoittivat siinä, kuinka loukkaantuneita olivat, kun olin alkanut seurustella enkä enää viettänyt kaikkea aikaa heidän kanssaan, enkä kertonut heille kaikkia asioita ja etteivät he pidä poikakaveristani yms. Lopussa toivomus, että MINÄ voisin parantaa tapani ja sydänhalipuspus.



Tulen vieläkin raivon valtaan, kun ajattelen sitä kirjettä.



Täysin lyönti navan alle. Siinä ne sitten seisoivat tietäväinen ilme vittunaamoillaan ja odottivat vastausta. En edes muista, mitä siihen vastasin, mutta katkeruus ja inho niitä ihmisiä kohtaan jäi.



Olen täysin sitä mieltä, että kirje on kuulumisten vaihtamista varten, ristiriidat käsitellään keskustelemalla. Olen myös sitä mieltä, että kaikkia hampaankoloon jääneitä asioita ei edes tarvi käsitellä, vaan osan voi niellä ja unohtaa. Kirjeessä on niin helppo vuodattaa kaikki naurettavan pienet jututkin, jotka oikeasti jäisivät sanomatta - ja hyvä niin.

omin tapa ilmaista itseään. Syyllistyyhän hän jo avauksessa tuohon ikävään haukkumiseen, toisen aliarvioimiseen ja halveksimiseen. Jokainen vistiköön itselle sopivammalla tavalla ja tilanteiden mukaan.

kirjeiden kirjoittelija viestii ITSELLEEN sopivimmalla tavalla, piittaamatta lainkaan miltä se saattaa tuntua kirjeen vastaanottajasta.

tarkoita pään aukomista tai haukkumista. Miksi se olisi sen huonompi tapa viestiä kuin puhuminen tai vaikka laulun kirjoittaminen?



Toiset huutavat ja rääkyvät päin naamaa puhuessaankin, toiset kirjoittaessaan. Jotkut osaavat käyttäytyä asiallisesti kaikilla tavoilla.

omin tapa ilmaista itseään. Syyllistyyhän hän jo avauksessa tuohon ikävään haukkumiseen, toisen aliarvioimiseen ja halveksimiseen. Jokainen vistiköön itselle sopivammalla tavalla ja tilanteiden mukaan.

kirjeiden kirjoittelija viestii ITSELLEEN sopivimmalla tavalla, piittaamatta lainkaan miltä se saattaa tuntua kirjeen vastaanottajasta.

aivan kaiken, mitä heidän mieleensä juolahtaa. Siis kaikki, aivan kaikki pienempikin mielipaha pitää puida ja analysoida. Kaikkeen pitää aina tarttua ja usein mitättömiin asioihin paneudutaan innolla. Aina on selvitettävä asiat perin juurin. Mitään ei voi unohtaa tai ohittaa. Ainakaan, jos se on tuntunut vähänkään ikävältä. Ja sitten yhteistä on tämä klassikko: "minun tunteeni ovat täysin oikeutettuja eikä niissä ole mitään väärää". Toki, mutta täytyykö niistä tunteista jaksaa keskustella/lukea niin saamarin usein ja eikö niistä voi puhua ihan normaalilogiikalla ja dialogisesti?



Ja sitten ihmetellään, että miksiköhän se ystävä ei halua enää tavata tai miksi se mies vetäytyy töihin eikä tule enää kotiin kuin yömyöhällä. Joillakin ihmisillä tämä vain tuntuu pahenevan iän myötä, vaikka uskoisi muuta.

Sana on vapaa.

tarkoita pään aukomista tai haukkumista. Miksi se olisi sen huonompi tapa viestiä kuin puhuminen tai vaikka laulun kirjoittaminen?

Toiset huutavat ja rääkyvät päin naamaa puhuessaankin, toiset kirjoittaessaan. Jotkut osaavat käyttäytyä asiallisesti kaikilla tavoilla.

Kaikki, jotka ovat kirjoittaneet kirjeitä, kokevat kirjoittaneensa täysin asiallisesti ja mollaamatta. Kaikki, jotka ovat saaneet kirjeitä, ovat kokeneet ne haukkumiseksi ja iskuksi vyön alle.

Melkoista sanataituruutta, jos osaa kirjoittaa kirjeen toisen ihmisen vioista haukkumatta tätä ihmistä.

Kaikkea ei tarvitse saada sanoa ääneen. Kannattaa miettiä, mitä siitä sitten seuraa ja onko se sen arvoista. Kirjettä pidän kyllä ihan tyylikkäänä viestintämuotona, kun sen osaa ja kun sille on tarve.

aivan kaiken, mitä heidän mieleensä juolahtaa. Siis kaikki, aivan kaikki pienempikin mielipaha pitää puida ja analysoida. Kaikkeen pitää aina tarttua ja usein mitättömiin asioihin paneudutaan innolla. Aina on selvitettävä asiat perin juurin. Mitään ei voi unohtaa tai ohittaa. Ainakaan, jos se on tuntunut vähänkään ikävältä. Ja sitten yhteistä on tämä klassikko: "minun tunteeni ovat täysin oikeutettuja eikä niissä ole mitään väärää". Toki, mutta täytyykö niistä tunteista jaksaa keskustella/lukea niin saamarin usein ja eikö niistä voi puhua ihan normaalilogiikalla ja dialogisesti? Ja sitten ihmetellään, että miksiköhän se ystävä ei halua enää tavata tai miksi se mies vetäytyy töihin eikä tule enää kotiin kuin yömyöhällä. Joillakin ihmisillä tämä vain tuntuu pahenevan iän myötä, vaikka uskoisi muuta.

haukkumakirjeen miehen siskon aikuiselta tyttäreltä.



Pitkään vuodatukseen oli kiteytetty yli 10 vuoden ajalta kaikki asiat, joiden takia olemme kurjia, kelvottomia ja kiittämättömiä ihmisiä, vaikka omasta mielestämme täydellisiä.



Tämä oli kans todellinen isku navan alle ystävinä pitämiltämme ihmisiltä.

Kun koko siskon perhe vielä oli sitä mieltä, että ihan tottahan tuo teksti on, oli sanomattakin selvää, että se "ystävyys" loppui siihen ja missään tekemisissä emme ole olleet enää vuosiin.



Mitäpä sitä toisia kiusaamaan näin karmeilla ihmisillä:D

mutta ei siksi etten uskaltaisi päin naamaa sanoa, vaan siksi jotta saisin sanomani sanottua.



Miehelleni olen kirjoittanut muutaman kerran koska puhumalla en ole saanut sanottua kahta sanaa pidemmälle, koska herra keskeyttää ja aloittaa sen päiväisen mussutuksen että hohhoijaa

jotka vieläkin ottavat päähän. Kyllä niitä ihmisiä olisi satoja, jotka kirjeeni saisi :) Elämässä on paljon inhottavia ja väärinymmärrettyjä asioita, joitten kanssa täytyy vaan yrittää elää.



Mitähän nämä kirjeitten kirjoittajat sitten odottavat vastapuolelta, vastaustako vai ovatko tyytyväisiä, että saivat lopulta mieltä painavat asiat sanottua. Miltä heistä tuntuu, jos toinen ei kommenoti ollenkaan viestiin?