Siis oikeestiko te aikuiset ihmiset kirjottelette kirjeitä, kun teidät tunteitanne on loukattu?

Siis emme kirjoittele kirjeitä, tai siis en ainakaan minä. Siis kirjeen voi kirjoittaa myös niin, että sen repii heti valmiiksi saatuaan eikä lähetä minnekään. Siis jotkut kuulemma harrastavat tätä. Siis on monenlaisia tapoja purkaa tunteita. Siis kirje korvautunee nykyään usein sähköpostilla.

en tiedä ketään kuka tekisi noin. Pari tiedän, jotka naputtelevat tekstiviestejä kertoakseen tunteistaan, ja se on ihan yhtä raukkamaista. Eri asia, jos esimerkiksi parisuhteessa on niin tulehtunut tilanne, ettei keskusteluvälejä ole. Mut eiköhän toi ole aika harvinaista.

siinä ajatukset saa koottua, sanat punnittua. Oliko tämä nyt sellainen "hyvä provo"? Että kirjoittamistaitokin on niinqu noloo?

KYLLÄ!



Tai en nyt ole enää kirjeitä kirjoittanut, mutta lähetän sähköpostia. Ei ole tarkoitus haukkua ja syyttää, vaan kertoa miltä itsestä tuntuu ja miksi. Mun on ainakin vaikea välillä saada ajatukset sanoiksi jos joudun tunnekuohussa jotain asiaa selvittämään.

Kirjoittaessa ehtii miettiä asiaa paremmin eikä tule töksäytettyä mitään, mitä myöhemmin katuu...

tuollaisen tilityksen ja jotain itkuisia testareita. Asiat eivät ole niistä yhtään edenneet. Päinvastoin on tosi raukkamaista lähettää tuollainen avautuminen ja odottaa että se saaja tulee sitten puhumaan asiat kuntoon.

Lapsellisempaa on kai räpättää päin naamaa. Ennen puhelimia ja Internettiä kirje oli ainoa viestinvälityskeino. Ei aika sitä ole lapsellistanut.

pystyn ilmaisemaan itseni kirjoittamalla selvemmin. Lisäksi alan hirvittävän helposti itkemään eikää puhumisesta tule silloin e nää mitään.

Mutta en tosiaan hauku ketään =)

parisuhteessa ja usein yritimme keskustella, tiuskimiseksi se yleensä meni eikä saanut ilmaistua itseään niin kuin olisi halunnut.

Kun 2 ihmistä keskustelee, toinen yleensä sanoo väliin omia mielipiteitä ja usein keskustelu siirtyy toiseen aiheeseen tai tulee tappelu tietystä asiasta ja paljon jää sanomatta.



Yksi ilta olin yksin kotona ja kirjotin paperille KAIKEN mitä ajattelen, mikä minua vaivaa, ärsyttää, ahdistaa jne ja mitä minä toivoisin, miten asioiden pitäsii muuttua ja paljon muuta.



Mies tuli kotiin, annoin kirjeen hänelle luettavaksi jonka jälkeen keskustelimme asiat järjestyksessä läpi.



Kummasti auttoi ja nyt elämä taas sujuu :)



Joskus näinkin...

Minusta hyvä tapa avata keskustelu esim. juuri miehen kanssa, jos aihe on ylitsepääsemättömän vaikea.

joka tahtoo vain ilmaista oman kantansa siinä kirjeessä, mutta on piittaamaton toisen kannasta asiaan ja tämän tunteista. Keskustellessa kun joutuisi antamaan suunvuoron sille toisellekin, mutta kirje on hyvä kanava saada vain oma asiansa kuuluville.

Lapsellisempaa on kai räpättää päin naamaa. Ennen puhelimia ja Internettiä kirje oli ainoa viestinvälityskeino. Ei aika sitä ole lapsellistanut.

ja keskustelemaan asiat eli ottamaan keskustelun aikana vastaan myös vastaväitteitä ja palautetta. Kirjeen käyttäminen avautumiseen on vain ja ainoastaan raukkamaista. Kyllä siitä varmaan kirjeen kirjoittaja saa hyvän mielen, kun pääsee avautumaan täydeltä laidalta eli kaatamaan kaikki moitteet, haukut ja syytökset toisen niskaan ilman vastaväitteitä.

ap

Lapsellisempaa on kai räpättää päin naamaa. Ennen puhelimia ja Internettiä kirje oli ainoa viestinvälityskeino. Ei aika sitä ole lapsellistanut.

ja keskustelemaan asiat eli ottamaan keskustelun aikana vastaan myös vastaväitteitä ja palautetta. Kirjeen käyttäminen avautumiseen on vain ja ainoastaan raukkamaista. Kyllä siitä varmaan kirjeen kirjoittaja saa hyvän mielen, kun pääsee avautumaan täydeltä laidalta eli kaatamaan kaikki moitteet, haukut ja syytökset toisen niskaan ilman vastaväitteitä. ap

Onneksi mä osaan kirjoittaa moittimatta, haukkumatta ja syyttelemättä. Tämä on meillä hyväksi havaittu tapa

Kyllä siitä varmaan kirjeen kirjoittaja saa hyvän mielen, kun pääsee avautumaan täydeltä laidalta eli kaatamaan kaikki moitteet, haukut ja syytökset toisen niskaan ilman vastaväitteitä.

Kirjeen voi kirjoittaa ihan kunnioittavassa ja rakentavassa sävyssä ja jopa itsekriittisyyttäkin harjoittaen.

Eikö ole hyvä asia, että loukattu sanoo kaiken kerralla, jolloin toinen saa kokonaiskäsityksen asiasta ja voi vastata siihen kattavan vastauksen? Keskustelu, jossa asia etenee pätkissä, menee helposti väärinymmärtämiseksi ja kinaksi.

Mulla on yksi ystävä joka iskee säännöllisesti ehkä parin vuoden välein sähköpostilla (aiemmin kirjeellä) jossa vuodattaa vanhoja asioita, joissa kokenut tulleensa väärinkohdelluksi. Musta tämä on ärsyttävä tapa, olisi parempi olla hiljaa jos ei muuten osaa mielestäni mutta olen yrittänyt asiallisesti hänelle vastata. Ei nuo asiat taida sen valmiimmiksi tulla.



Kenties pitkä kirjeenvaihto voisi joskus asioita vaikka selvittääkin (ainakin kirjoittajalle itselleen) mutta itse en ainakaan sellaiseen ole enää valmis.



Ja musta se on oikeastaan ihan sama kirjoittako asiat kirjeeseen vai nykyajan kirjeeseen sähköpostiin.

taitaa olla niitä, jotka luulee sen olevan kauheen aikuinen tapa viestiä. Tosiasiassa se on sanelua sille toiselle, koska se ei pääse ottamaan kantaa.



Ehkä oikeasti kannattaisi opetella puhumaan.



Mä yritin joskus nuoruudessani kirjoittaa, mutta vastaanottava osapuoli totesi vaan, että hän ei edes lue niitä kirjeita vaan heittää ne roskiin. Opettelin puhumaan ja niin asia sitten eteni ja korjaantui.

se on järkevä tapa, mikäli ei yrityksistä huolimatta ole saanut puhuttua KAIKKIA asioita mitä päässä liikkuu.



Tosiaanko väitätte, että sanelin miehelle kun kirjeen kirjoitin?

Istuin vieressä miehen lukiessa jonka jälkeen asiat käytiin järjestelmällisesti läpi.



Mieskin sitten totesi, että viisas teko, ei hän olisi välttämättä ymmärtänyt asioiden laajuutta pelkän keskustelun kanssa.



T: se joka puolustaa kirjeitä

taitaa olla niitä, jotka luulee sen olevan kauheen aikuinen tapa viestiä. Tosiasiassa se on sanelua sille toiselle, koska se ei pääse ottamaan kantaa.

Ehkä oikeasti kannattaisi opetella puhumaan.

Mä yritin joskus nuoruudessani kirjoittaa, mutta vastaanottava osapuoli totesi vaan, että hän ei edes lue niitä kirjeita vaan heittää ne roskiin. Opettelin puhumaan ja niin asia sitten eteni ja korjaantui.

Joskus tilanne voi olla niin lukkiutunut, että keskusteluyritykset menevät riitelyksi. Eikä se välttämättä ole vain sen toisen vika.

jos joku niitä kirjeitä kirjoittaa? Vaikka omalle puolisolleen?! Itse en muille kirjoita, mutta joskus selvennän ajatuksiani kirjoittamalla. Toimii hyvänä jäsentelynä itselleni, mutta muille en näyttäisi.

Olen myös saanut eräältä naispuoliselta ystävältäni välillä kirjeitä, joissa hän kertoo miksi on jotakin mieltä minun elämästäni/valinnoistani ja haluaa sen minulle ilmaista. Olen joskus sanonut, että en pidä tuollaisesta epäsuorasta viestinnästä, vaan haluaisin keskustella asiat halki suoraan. Ja varsinkin, kun on kyse minun elämästäni ja asioistani, joihin en häneltä neuvoa/mielipidettä kysynyt, on ahdistavaa ja rasittavaa lukea joitain yksipuolisia analyysejä siitä, miten toimin/olen toimimatta. Jos asia koskee minun ja ystäväni välistä suhdetta, koen etäännyttävänä ja lapsellisena lukea hänen mieltä painavista asioista kirjeestä/mailista. Se tekee kohtaamiset omituisiksi ja saa minut välttelemään tätä ihmistä. Kirje on aina monologi. On vaikeaa kirjoittaa monologia omista negatiivisista tunteistaan ilman, että tietyillä tasoilla syyllistää sitä vastaanottajaa tämän tekemisistä,tekemättä jättämisistä tai vaikkapa ominaisuuksista. Ne kirjeessä kuvatut tunteethan koskevat yleensä juuri tätä kyseistä vastaanottajaa.



Säälin niitä ihmisiä, jotka eivät pysty edes sille puolisolleen puhumaan suoraan. Tai oikeastaan säälin heidän puolisoitaan, jotka joutuvat elämään ahdistavassa ilmapiirissä ja odottelemaan, että milloin seuraava kirje tupsahtaa pilaamaan päivän.