IVF/ICSI-hoitoa suunnittelevat
Hei,
kaipaisin kipeästi vertaistukea muilta samassa tilanteessa olevilta ja tietysti jo hoitoja kokeilleetkin tervetulleita.
Meillä puolison kanssa ensikäynti lapsettomuustutkimuksissa takana ja tulos se, että IVF-hoidot edessä. Mieli myllertää edelleen, vaikka paljon jo ollaan saatu sulatettuakin. Ensikäynti siis yksityisellä ja nyt mietin esim. julkisen ja yksityisten eroja.
Minkälainen elämäntilanne teillä muilla on/oli? Lähteäkö hoitoihin heti syyn löydyttyä vaiko odotella hetki? Meillä tilanne se, että itse vielä opiskelen ja vähän mietityttääkin se kuinka "tasainen" elämänvaihe täytyisi olla ennen kuin kalliisiin hoitoihin ryhtyy.
Ahdistavaa, kun ei oikein kenenkään kanssa voi puhua näistä asioista. Ei ainakaan vielä. Voi kun täältä löytyis joku, jonka kanssa jakaa ajatuksia :)
Kommentit (3)
Me ollaan yritetty lasta vajaa viisi vuotta. Ensimmäistä kertaa menin puhumaan aiheesta lääkärin kanssa kolme vuotta sitten ja silloin lääkärin asenne oli "ei tässä vielä mitään kannata, kun olette vielä noin kovin nuoria (minä tuolloin 26 ja mies vähän vanhempi) ja opinnotkin kesken". Nyt ollaan edetty siitä mutkien kautta tilanteeseen, jossa tiedämme vaihtoehtojemme olevan pian tehtävästä munajohtimien aukiolotutkimuksen tuloksesta riippuen joko ensin inseminaatio tai sitten suoraan koeputkihedelmöitys. Opintoni ovat edelleenkin kesken ja ala vaihtunutkin matkan varrella, mies on töissä. Yksityisistä hoidoista en edes haaveile, vaan julkisen puolella mennään. En usko, että elämäntilannetta loppujen lopuksi kannattaa miettiä mitenkään muuten kuin omien voimien kannalta: miettiä, mihin itse on juuri nyt valmis ja mitä juuri nyt jaksaa. Ahdistavaahan tämä on, jotenkin aiemmin kuvittelin, että kunhan tiedetään, mihin ollaan tarkalleen ottaen ryhtymässä, hieman helpottaisi, mutta ei. Olo vain paheni, eikä juuri nyt pysty puhumaan kenellekkään. Ajatustenjakaminen tuntuu kovin tärkeältä todellakin. :)
Itselläni on takana lähes 8 vuotta selittämätöntä lapsettomuutta. Kolme ivf joista yhteensä 7 alkionsiirtoa, ei tulosta.
Jos vain on varaa kannattaa lähteä yksityiselle, siellä pystyyvät antamaan yksilöllisempää hoitoa kuin julkisella. Olen laskeskellut että julkisella satiin kaikki hoidot samaan hintaan kuin mitä yksityisellä maksaisi yksi ivf+pas. Itse olen käynyt hoidot läpi julkisella puolella. Olen nyt 32 et taisin olla jotain 24 kun lapsettomuuden selvittely aloitettiin. Hoitomuodota toiseen siirryttiin aina heti kun edelliset eivät tuoneet tulosta. Työelämässä olin hoitojen alkaessa.
Itse kärsin tuosta suunnattomasta ahdistuksesta lapsettomuustaipaleeni alussa. Luulin tulevani hulluksi. Pikku hiljaa aloin kertomaan asiasta myös töissä, puhuminen asiasta auttoi todella paljon. Yllättävän paljon löysin kohtalotovereitakin. Siksi suosittelen puhumaan asiasta vaikka se alussa tuntuu todella vaikealta, asia on hyvin henkilökohtainen ja arka. Tuota jaksamistakaan ei kannata etukäteen miettiä liikaa koska ei voi tietää mitä hoidot tuo tullessaan. Esimerkiksi munasolupunkition kivuliaisuus koetaan hyvin yksilöllisesti yms. Hoidot voi aina tauottaa, jos tuntuu ettei jaksa. Tehkää aina niin kuin teistä itsestänne tuntuu hyvältä. Puolison tuki on ehdottoman tärkeä, itse en olisi selvinnyt prosessista ilman mieheni tukea.
Toivottavasti näistä konkarin sanoista on teille jotain apua. Itse olen luopunut hoidoista ja olemme tällä hetkellä adoptioprosessissa.
Mä oon sitä mieltä et kannattaa lähteä heti mukaan hoitoihin, koska ne voi kestää. Meillä tehty yks tulokseton ivf ja toinen josta alkioita saatiin pakkaseen ja yks tuore siirto. Kolme siirtoa tehty yhteensä ja enempää ei alkioita ole pakkasessa. Seuraava hoito aloitetaan kunhan taas pudotan painoa (sain jo tossa pudotettua mutta tuli osa takas takapakkien myötä). Ollaan julkisella puolella ja en yksityisestä ei kokemusta. Julkisella kuitenki ehkä halvempaa, vaikkakin kestää... Hieman alkaa oleen toivoton olo, mutta en aio luovuttaa. Joskus se toivottavasti vielä onnistuu. Kannattaa jollekin ystävälle kertoa, että on joku jolle puhua ja purkaa ehkä pahaa oloa. Mies ei siihen pelkästään riitä, kokemuksesta tiedän. Toivotan teille paljon onnea hoitoihin ja toivon parasta!! :)