Onko pinoa pitkään yrittäneille, joilla alkaa jo usko hiipumaan plussaamiseen? ja joilla olisi ennestään lapsia?

tai en ainakaan halua uskoa....

Eivät vain ole aloitustasi bonganneet tai ehtineet kirjoittaa. Aiheesta oli mun mielestä sys- tai lokakuun vauva-lehdessä (sekundäärinen lapsettomuus).



Jos et oo hiljattain käyny gynellä, niin sitä vois aatella.



Itse olin lapsettomuustutkimuksissa ennen esikoista.



Tuttavani sai ensin keskenmenon ja sitte meni monta vuotta ennen kuin tuli uudestaan raskaaks eikä syytä löytynyt. Mutta nyt oottaa kolmatta.



Tsemppiä sulle!



T@hti

Olisi niin kiva jonkun kanssa vaihtaa ajatuksia, joka ymmärtää tuskan siitä, ettei sitä plussaa tule eikä yhtään helpota että on jo lapsia entuudestaan.



Alkaa nimittäin ihan oikeasti ahdistaa kun joka kuukausi täti vaan kurvaa paikalle eikä lainkaan ymmärrä pysyä poissa... Ja minä kun niin toivoisin pikaisesti raskautumista. Ei tulisi sitten tuohon kuopukseen niin suurta ikäeroa...

Ei se ole helppoa ollut raskaaksi tulo aiemminkaan, mutta jotenkin nyt alkaa tuntumaan epätoivoiselta. Etkös ole t@hti tuolla neliapiloissakin vai suurperheellisissä? Siellä minäkin olen lueskellut ja kirjoitellutkin, nyt vaan tuntui, ettei kukaan jaksa tällaista ruikutusta plussaamattomuudesta!

yksi lapsi on, mutta toista ei kuulu. Enpä olisi uskonut, että tästä näin pitkä projekti tulee.

Mä oon tänään viimeks surru tätä asiaa et miksi ei toista lasta kuulu.Raskautta on yritetty maaliskuusta ja tuloksena yks kohdun ulkoinen raskaus ja 10/04 keskenmeno.Esikoistakin yritettiin puolitoista vuotta ennen kun sai alkunsa.Tänään on ollu jotenki raskasta kun olin taas niin toivonu ja uskotellu olevani raskaana ni täti tuli kylään.Parin tunnin päästä siitä kertoi ystäväni että on raskaana ekasta kierrosta tärppäsi.No mutta yritys jatkuu siitä huolimatta.Enkä ole oikeastaan kateellinen tälle ystävälleni ainoastaan surettaa se et mikä mussa on vikana.Pitäis kai lähtee selvittelee asiaa.

(tammi-) Helmikuusta saakka yritystä ja tuloksena alkuraskauden 3 km ja yksi kemiallinen raskaus. Esikoinen jo kolme vuotta, joten ikäero senkun venyy.

Minulla myös paljon ajatuksia omasta kropasta, mikä tässä on vikana kun aina menee pieleen? Vetelen hormoonikuuria aina pari viikkoa kuusta ja tuntuu että ne turvottavat ja tekevät olon entistä tukalammaksi.

Ja vaikka oikeasti olen muiden vauvauutisten puolesta iloinen, on ihmisten tosi vaikeaa suhtautua ongelmaani. He aidosti yrittävät, mutta eivät pysty samaistumaan. Plussaamattomuus (tai kolmen päivän plussa joka hiipuu pois) tuntuu välillä pitkältä mustalta tunnelilta. Jos olisi joku aika, jonka jälkeen tietäisi että saa oman vauvan, sekin helpottaisi. Vaikka kaksi vuotta, ottaisin sen ennemmin kuin epätietoisuuden ja keskenmenot. Etäännyn myös ystävistä joilla on esikoisen kanssa samanikäinen lapsi, heillä kaikilla toinen on tai on tulossa, ja tuntuu että jutunjuuri vähän kangertaa.

On raskasta toisinaan, tämä sekundäärisen lapsettoman olo. (alan jo itseni siihen laskea kun vuosi tulee pian täyteen)

Ja alan jo luopua toivosta. Ja haluaisin päästä hedelmöityshoitoihin. Vuosi vaan pitää tulla täyteen...

Ehkäisy jätettiin pois heinäkuussa -04 (hormoniehk. lopetettu huhtikuussa -04), eikä tulokseksi olla saatu tärpin tärppiä :((



Nyt loppukesästä sain sitten PCO-diagnoosin ja apuna on toista kiertoa Clomit+Terot. Katsotaan miten käy, usko plussaamiseen on vähissä vaikka apujakin on käytössä.



Olen myös valmistautunut elämään mieheni kanssa kahden, jos emme lapsia saa, niin sitten emme saa. Hoivataan sitten eläimiä senkin edestä :)

Jollain tapaa siihenkin ajatukseen on jo tottunut, vaikkakaan se ei helppoa ole ollut. Ja kyllähän se oma lapsi olisi maailman ihanin asia......

Mulla kun ei ennestään ole lapsia... :/

Pitänee mennä nukkumaan kun silmissä jo näin vilisee.

Meillä yksi 2 vuotias lapsi, jota tehtiin noin vuosi ja sitten " vahingossa" ;) tärppäsi... nyt toista ei vaan kuulu. Lupa annettiin vaikka heti toisen perään tulla, mutta ei tärpin tärppiä :( !



Ymmärrän tuskasi todella hyvin.



Nyt tuntuu, että joka puolella on vaan raskaanaolevia tai pieniä vauvoja... Lähipiiriin syntyi viime keväänä monta vauvaa ja heidän ilo oli valitettavasti minulle aika rankkaa...

Ja ihmiset eivät yhtään ajattele, ettei niitä lapsia tosta vaan tehdä...ärsyttää kaikki kyselyt ja ihmettelyt. Vain pari parasta ystävääni tietää, että yritystä on takana reilu vuosi. Mutta tuntuu, etteivät hekään ymmärrä meitä.



Olis kiva tosiaan vaihtaa jonkun kanssa kuulumisia ja jutella... Saada jotain muutakin kommenttia, kuin " kyllä se siitä" ja " yritystä vaan, siitä se lähtee" .

Paras ystäväni ehdotti , että jos yhden kuukauden joka päivä rakastelisitte, niin eiköhän sitten vauva tulisi. Just joo!!!

Eka lapsi sai alkunsa inssillä, kolme seuraavaa saatiin alulle tosi helposti aivan itsestään. Pikkuviitosta ollaan yritetty 10/03 lähtien. Tuloksena kaksi keskeytynyttä km:a (molemmat havaittu rv12+, ekassa sikiö oli kuollut rv7+, toisessa rv8+) ja yksi tuulimuna. Viimeisin kaavinta oli 7/05. Lokakuun loppupuolella tein aivan yllättäen plussatestin. Nyt on sitten pelko persiissä, mikä tämä raskaus on. Onko sikiötä taaskaan edes olemassakaan, että jotain toivoa olisi raskauden etenemisestä. Ei auta kuin odotella ultraa. Kun me vaan se pikkuviitonen joskus saataisiin, niin meidän lapsiluku olisi sitten täynnä.



Jaksamista teille kaikille ja pikaista ja kestävää plussaa!!!



neronja rv6+2

ja toiveita toisesta ollut alkuvuodesta 2003 saakka : ( . Eikä täälläkään ole tullut enää niin usein käytyä kun alku innostuksen aikaan. Testien kulutuskin on huomattavasti vähentynyt: alkuun oli pakko testata joka kuukausi, nyt ei uskalla vaikka menkat ois 2 viikkoa myöhässä. Ei jaksa enää katella sitä ikuista negaa.



Enkä enää suunnittele tulevaisuuttakaan ajatellen, että ehkä ensi kesänä meitä ois 4, vaan oon alkanut pohtia enemmän esim. miten lapsen hoito kesän aikana yms työhön liittyviä asioita. Eli toivo alkaa hiipua.

Toki olen pahoillani kaikkien meidän puolesta, jotenkin tuntuu vaan niin toivottomalta ja helpottaa edes hieman jos voi jakaa asioita jonkun kanssa joka ihan oikeasti ymmärtää miltä tuntuu kun ei saa sitä plussaa.



Hupitossu; olen pahoillani puolestasi, meillä muilla on jo muita lapsia, mutta sinulla on varmasti vielä rankempaa. Ja toki olet silti tervetullut mukaan!



Neronja: pidän sinulle peukkuja, että asukki on ja pysyy matkassa.



Meilläkin olisi vielä yksi pienokainen toiveissa ja sitten olisi lapsiluku täynnä. Tietysti pitäisi olla tyytyväinen jo näihin olemassa oleviin, mutta kun yhtä vielä syli huutaisi.

Kolme lasta jo ennestään, kaikki tulleet yllärinä ehkäisystä huolimatta! Nyt ollaan tekemällä tehty neljättä kesäkuusta saakka, mutta aina se täti kurvaa paikalle! Kierrot alkaneet heittelemään 30-48 ja eilen alkoi taas vuoto, joten kp nyt 28/30-48 tai kp 1/-" -! Sellaista rusehtavaa vuotoa, joko täti tekee tuloaan tai TOIVOTTAVASTI kiinnittymisvuotoa =) (Ensikuu toivorikas, molemmat tytöt syntyneet elokuussa, joten ehkäpä tämä marraskuu on se " minun kuukausi" =)

Mutta eiköhän mun tuurilla taas tuo ensimmäinen vaihtoehto.... =(

Inhottavaa aina tippua muiden yrittäjien palstalta... Nyt takana jo maalismussukat, huhtikuulaiset, kesäkertut ja nyt sitten varmaan myös heinäsirkat!!!

Eikä asiaa auta yhtään, että käly tuli ensiyrittämällä raskaakaaksi, LA helmikuussa, vaikka me ollaan yritetty kaks kuukautta aikaisemmin =( Toki olen iloinen hänen puolestaan ja odottelen kovasti vauvaa tulevaksi, paijailen masua yms. mutta silti se pieni kateuden pistos tuntuu sydämessä... =´(

Esikoinen syntyi 03 eikä sen jälkeen ole käytetty mitään ehkäisyä eli kakkonen olisi ollut hetimiten tervetullut. Kaksi ja puoli vuotta on ollut yritystä, mutta nyt on turhautuminen tullut päällimmäiseksi tunteeksi. Olimme lapsettomuustutkimuksissa ennen esikoista, joissa emme ehtineet kovin pitkälle kun esikoinen ilmoittikin tulostaan. Jäimme jotenkin siihen uskoon, että pystymme saamaan (lähes)luomuvauvan. Mitään ei ole nyt kuulunut ja asia alkaa käymaan varsinkin minun hermoille, kun emme ole ihan nuoriakaan enää (35v ja 37v).



Kiva, että alkoi tämmöinen pinoutuminen tämä tuntuu omalta!

Eli ollaan molemmat jo 37 ja nuorin lapsista täyttää kohta 2 vuotta, olisin toivonut, ettei ikäero olisi paljon yli kahta vuotta, vaan toisin näyttää käyvän, jos meille nyt sitten enää tuleekaan vauvaa.



On tämä kamalaa, kun kuume on niin kova ja ahdistaa tuo isomahaiset kulkijat ja onnelliset uuden vauvan vanhemmat (näen niitä töissä lähes päivittäin). Ja tiedänhän minä ettei heidän vauvansa ole meiltä pois, mutta silti olen kateellinen... Ja sekin tuntuu pahalta, koska mistäs minä tiedän kuinka tuskien taival on vauvan saanti heille ollut...Mutta ei kai näillekään tunteille mitään mahda.



Jotenkin tämä syksyn harmaa ilmakin vielä masentaa vaikka en kyllä ole mitenkään masennukseen taipuvainen...



koitetaan pärjäillä ja kannustaa toisiamme plussiin!

Siis lapsia ennestään, mutta iltatähden yritys ei onnistu. Kuukauden päästä 2 vuotta yritystä takana (ikää ilmeisesti liikaa) ja tuloksena on yksi keskeytynyt keskenmeno, joka kaavittin kesäkuussa ja monta hiipuvaa haamuplussaa. Pitäsi varmaan lopettaa haaveilu, mutta miten?

Meillä on esikoinen myös 4 vuotias ja toiveet toisesta on ollu myös aika kauan.Toivo on kerenny hiipumaan montakin kertaa kun vieressä ystävät ja tuttavat tulevat suunnilleen katseesta raskaaksi.Mulla oli tässä välillä alkuraskauden km 10/04 ja huhtikuussa kohdun ulkopuolinen raskaus.Nyt tätä yhtämittaista yritystä on ollut viime maaliskuulta.Sain lähetteen gynelle kun pyysin.Mieskin suostui jopa tulemaan mukaan keskustelemaan että missä vois olla vika.En ole ihan nuori mutta en nyt vanhakaan 32v.Esikoistakin yritettiin 1,5vuotta ennen kuin tärppäs.Aina kun menkat alkaa tekis mieli iskee hanskat tiskiin, mutta kyllä täällä vielä yritys jatkuu.Tsemppiä kaikille meille!

YVY:t eli yli vuoden yrittäneet on oikea pino kaikille teille...tosin edellisestä pinoutumisesta lienee aikaa, sillä suurin osa on siirtynyt jo lapsettomuuspuolelle...yritämpä kaivaa esittelypinon seuraavaksi, niin saatte liittyä...



Sieltä voitte lukea munkin tilanteesta lisää...



Nonna, jolla esikoisen yritystä takana jo yli 2v

Tuntuipa hyvältä lukea tunteista joita omalla sydämellä salassa kantaa. Pettymystä, pohjatonta surua, ikävää, kateutta, iloa, pettymyksiä.. Meillä tyttö tuli kesällä kolme vuotta. Tammikuusta olemme toivoneet uutta vauvaa..vuosi on kohtapuolin täysi. Nyt kolme alkuraskauden km.ää 6+ ja elokuussa km rv.12+. Sitä olen itsessäni miettinyt, että kun menkat alkaa, niin sitä on niin täysin valmis luopumaan yrittämisestä ja unelmista. On niiiin pettynyt. Ja AINA kun aletaan lähestyä kierron 10 päivää, niin kaivan kuumemittarin ja greippimehun ja laskurit esille.



Meillä on myös sama siinä, että kakkoskierros on kaikilla ystävillä täyttynyt ja ukon vanhemmat tokaisivat, että onhan se niinkin, että jotkut haluavat satsata vain siihen yhteen ja olethan sinäkin ainokainen vai mitä? kysyvät minulta.

Siinä vaiheessa tekisi mieli pamauttaa Teflonilla (paistinpannu) pari napakkaa kertaa ja haistattaa pitkä PASKA ja huuttaa, että kyllä sitä jumankuta jumpataan ja yritetään ja toivotaan ja odotetaan ja syödään jos mitäkin nappia ja vitamiiniä ja jo tehdäänkin, mutta kun ei ole nyt vain onnistunut!!!! Mutta pinnistän ja olen hiljaa..mies halaa perästä ja tukee surussa..



Itselleni suon rauhallisen, supervarovaisen odotuksen ja jätän kohnottamiset ja kiireet heti pois jos Jumala meille vielä soisi esikoiselle kaverin ja meille kokemuksen saada tulla vanhemmiksi uudestaan.



ISOIN, LÄMPÖISIN, PITKIN JA YMMÄRTÄVIN HALAUSRUTISTUS KAIKILLE :) Oli ihanaa jakaa tunteita ja ajatuksia...