Miksi reppana on parempi kuin reipas?

Kai se on tuo meidän naisten sisäänrakennettu hoivaamisvietti, jonka nämä aremmat lapset herättävät.

suuna päänä jokapaikassa pätevät minäminä-tyypit. Tämän olen itse huomannut päiväkotiympäristössä. Kai se on tuo meidän naisten sisäänrakennettu hoivaamisvietti, jonka nämä aremmat lapset herättävät. Ja kuten tuossa aiemmin mainittiin nämä äänekkäät ja näkyvät lapset saattavat olla tosi rasittavia pitemmän päälle. Imevät energian, kun koko ajan vaativat toisten huomiota tekemisilleen.

välttämättä vaadi huomiota,mutta suojeluvaisto helposti herää noissa reppanoissa.Reippaat kun pärjää itsekseenkin kuulemma.

Parempi hiljaa kuin hilpeä. Selvä. Koitan hyväksyä. Mutta maailma on julma :(.



AP

lapsen äiti? Ehei, et varmaankaan. Olet kuitenkin katkeran kuuloinen ja mitä ilmeisimmin et kovin empaattinen tai ymmärrä mitään ujoudesta.



En tiedä mistä olet kokemuksesi haalinut, mutta aika yksitotiselta se vaikuttaa. Onko todellakin noin? Että kaikki tädit hyysäävät ujoja ja ovat ilkeitä rohkeille lapsille? Taitaa olla jonkunväristen silmälasien läpi nähty tämä tilanne.



On varmasti totta, että tietyt lapset saattavat olla aktiivisuudessaan jopa rasite hoitajille, tietenkään sitä ei saisi näyttää lapselle. Mutta ujous ja huomiohakuisuus eivät kuulu samaan lauseeseen. Etkö tiedä, että ujous on temperamenttipiirre ja todellisuutta lukemattomille ihmisille.

että itselläni on kokemusta sekä ujoista että reippaista. ja kummatkin ovat saaneet yhtälailla positiivista palautetta hoitajilta. Ujommalla vain on hyvin paljon vaativampaa rohkeutta vaativissa tilanteissa.

Minulla on kolme lasta, joista yksi (tyttö) on sellainen "hörhö". Innostuu kamalasti ja selittää hirveästi, ei kuitenkaan riehu tai häiriköi. Toinen poika on taas ujompi. Ja tässä eron huomaa. Ehkä siihen vaikuttavat myös sukupuolet. Mielestäni ujoa ei pitäisi hyysätä, vaan antaa rohkeuden kasvaa tasapuolisella kohtelulla. Kannustusta tietysti taarvitaan, mutta ei sellaista ihmeellistä "lellimistä". Ja todellakin, tytön intoon ei kukaan jaksaisi vastata ja se hiipuu... :(

Mutta ujous ja huomiohakuisuus eivät kuulu samaan lauseeseen. Etkö tiedä, että ujous on temperamenttipiirre ja todellisuutta lukemattomille ihmisille.

Ujous on siis hyväksyttävää. Jotenkin se vain on, ainakin minun kokemukseni mukaan, myös paljon toivottavampaa kuin reippaus. Ja kyllä se niinkin on, että lapset nauttivat siitä paapomisesta ja juurtuvat siihen syliin sen sijaan, että rohkaistuisivat muiden lasten kanssa leikkiin. Ja myös oppivat "kerjäämään sääliä", vaikka karulta kuulostaakin. Koiranpennun silmät ja niin päin pois...

AP

ja kyllä minun mieleeni on jäänyt tilanteita, missä aikuinen on väkinäisesti yrittänyt kuunnella, kun olen kertonut kokemuksiani. Mutta elämässä olen silti pärjännyt, ja moneen lähtenyt mukaan.



Omat lapseni ovat perineet vanhempiensa innostuksen moniin juttuihin, joten meillä on hyvin aktiiviset lapset. Joku niistä on hieman yliaktiivinenkin ollut. Joskus ajattelin, että kyllä ujojen ja hiljaisten lasten äidit pääsevät helpolla, kun lapset taaperoista asti istuvat kiltisti äidin helmoissa kerhoissakin. Mutta kun eräs ujon luokkakaverin äiti avautui siitä, minkälaisia pelkoja lapsellaan oli jopa koulumatkoista, ja miten uskalsi kävellä kouluun vain, koska meidän reipas lapsemme asui naapurissa, tajusin, että turha niitä ujoja on kadehtia.

Kyllä jokainen lapsi on yhtä arvokas ja ansaitsee saada yhtä lailla aikuisen aitoa ja kiinnostunutta läsnäoloa.



t: itse tarhantäti

Kyllä jokainen lapsi on yhtä arvokas ja ansaitsee saada yhtä lailla aikuisen aitoa ja kiinnostunutta läsnäoloa.

t: itse tarhantäti

hoitajalla saattaa olla "ujo" sylissä ja samalla kuuntelee innokkaan sepustusta. Ottavat tosi hyvin huomioon kaikki. Yrittävät samalla ottaa mukaan syrjäänvetäytyvää. Todellakaan kaikki ujot lapset eivät työnny hoitajan syliin. Ja kuvitteleeko ap tosiaan että joku lapsi ihan vaan huomionhakuisuudesta jaksaa poäivät pitkät olla "reppana"? Se vaatii jo melkoista työtäkin jos jo silti voisi lähteä enemmän muiden mukaan. Mitä itse olen havannoinut niin yleensä hoitajat yrittävätkin saada näitä muiden lasten leikkeihin.

Ap, oikeasti sulla on nyt selkeästi herännyt kateus jotain toista kohtaan. Ei sillekään mitään voi jos aikuinen oikeasti välillä herpaantuu jos toinen koko ajan selittää jotain. Siinä tilanteessa parasta on yrittää saada se energia jonkun rajan ylittymisen jälkeen suunnattua johonkin toiseen tekemiseen. Näin se on sitten aikuisenakin. On hyvä myös sen innokkaan harjoitella rauhoittumista ihan samalla tavalla kuin sen vetäytyjän harjoitella sosiaalisuutta. Useammin käy niin että se ujo jossain vaiheessa luopuu jatkuvasta vetäytymisestä mutta aika harvoin se ylireipas oppii rauhoittumaan. Ehkä siksi hoitajat jaksaa sitä reppanaa "paapoa" tietävät että se yleensä helpottaa jossain vaiheessa.

suuna päänä jokapaikassa pätevät minäminä-tyypit. Tämän olen itse huomannut päiväkotiympäristössä. Kai se on tuo meidän naisten sisäänrakennettu hoivaamisvietti, jonka nämä aremmat lapset herättävät. Ja kuten tuossa aiemmin mainittiin nämä äänekkäät ja näkyvät lapset saattavat olla tosi rasittavia pitemmän päälle. Imevät energian, kun koko ajan vaativat toisten huomiota tekemisilleen.