Työssäkäyvät äidit! Miten hoidatte perheen päivällisrumban???
syksyn aikana siirrytään päiväkoti/eskari-arkeen, itse menen töihin. Mietin tässä että miten ihmeessä te työssäkäyvät hoidatte ruokailurumban iltapäivällä? Kun lapset kaipaavat ruokaa jo 17.30 maissa, eli ruuanlaittoon ei paljoa aikaa ole.
Teettekö ruuat edellisenä päivänä valmiiksi? Viikonloppuna pakkaseen? Mitä ruokia suositte?
Kommentit (83)
Ja oikeastaan homma toimii siten, että joku uuniruoka, kuten makaronilaatikko, lasagne, uunissa tehty liha, kuten broileri, kiusaukset jne. teemme edellisenä päivänä ja sitten lämmitetään. Nämä ovat huippuja kiireessä.
Sitten erilaiset pastakastikkeet tehdään yleensä sillä aikaa kun pasta kypsyy. Oma superpikaruokani on lohipasta, eli kylmäsavulohta tai lohisuikaleita pannulle, sekaan tilliä ja ruokakermaa, lohen suolaisuudesta riippuen ehkä vielä tuorejuustovalmistetta (esim. Creme Bonjour shalottisipuli tms) ja kaveriksi pinaattituorepastaa. Menee kaikkineen alle 10 min.
Sitten on yhdistelmiä, kuten vaikka lihapullat tai lihamureke, jauhelihapihvit, jauhemaksapihvit, paistettu possu/kana/nauta muuten. Paistetaan usein valmiiksi edellisenä päivänä ja sitten keitetään vaan perunat ja pilkotaa vihannekset.
Nyt isompien lasten kanssa ärsyttää suunnattomasti, kun on entistä vaikeampi järjestää yhteistä ruokailua. Varsinkin voimistelua harrastavan esikoisen harkat kestävät yli 3 h illassa 5 kertaa viikossa, eli yhteinen ruokahetki on melko mahdoton arkisin. Siksikin usein on oltava sellaista ruokaa valmiina, jonka koululaiset pystyvät lämmittämään ja syömään ennen harkkoja.
Otetaan sitten viikonloppuisin takaisin oikein pitkinä illallisina.
tunnissa teen lähes ruuan ku ruuan. vedenkeitin nopeuttaa hommaa aika kivasti ja hellan ku laittaa lämpeemään jo ennen kattilaa niin ei tarvi odotella. tekee ihan hyvää lapsille hieman odottaa jää turhat narinat pois ja saa itekkin syödä rauhassa.
Välipala (leipää) riittää klo 17.00 ja 18.30-19.30 välillä vaihtelevasti syödään iltapala (jogurttia, hedelmää). Joskus teen jotain pientä lämmintä välipalaksi, kuten lämpimiä voileipiä, pannukakkua tms.
Tällöin mulla on kaikki ruuanvalmistusvälineet puhtaina ja työtilaa tehdä.
Mun ruuan valmistukseen menee max puoli tuntia. Ja tähän kuuluu kuoritut perunat ja salaatti.
Olen kotona lasten kanssa n.16.45 ja syömme heti kun saan ruuan lämpimäksi eli n.17.10. Minulla on huutava nälkä tuolloin ja kaipaan ruokaa, en välipalaa. Laitan usein einestä, tai sitten vkl tehtyä tai korkeintaan paistan kanaa/keitän makaroonia tms. Esim.perunoiden keitto vie aivan liian kauan. En mitenkään jaksaisikaan laittaa työpäivän jälkeen ruokaa alusta, olen tuohon aikaan aivan puhki (työpäiväni ovat usein 8.5h yhdellä 20min ruokatauolla, jossa koulutusta päällä, ei siis kajvitaukoja tms).
Kun lapset kasvavat (nyt kaikki alle 3v) laitan mieluusti ruokaakin rauhassa, nyt mennään näin.
Ihan tavallista arkea se vaan on , ei siitä mitään rumbaa tarvitse säveltää.
Hyvin suunniteltu on tässä asiassa enemmän kuin puoliksi tehty. Kaikki astiat ja tarvikkeet käden ulottuville, niin puolessa minuutissa on kattila levyllä kuumenemassa, eli odottaa siihen veden kiehuessa lisättäviä perunoita, pastaa tai riisiä, jotka ovat meillä tavallista arkiruokaa.
Samaan aikaan paistinpannulle esim. jauhelihaa, josta tehdään kastike, tai jotain kanaa, possua, kalaa tai jotain muuta nopeasti kypsyvää. Lehtipihvi tai joku sisäfilepihvi olisi suosikkini, mutta siihen ei ole varaa kuin silloin, kun sattuu löytämään päiväystuotteen ja muutenkin on tilillä tavallista enemmän.
Samalla valmistuu kastike, ja salaatti.
Jälkiruokia meillä ei arkipäivinä valmisteta.
Aina ei syödä välipalaa, mutta usein esim joku hedelmä tai pieni leipä tulee lapsille annettua. Hyvin kyllä jaksavat odottaa :) Lapset tekevät yleensä salaatin ja kattavat pöydän (ei ruuan odottaminen ole niin tylsää)
Lapset ovat nyt 5 ja 3 vuotiaat. Iltapalan vaativat aina riippumatta siitä kuinka myöhään on syöty. Se kuuluu lasten mielestä iltarutiineihin ja ilman sitä ei voi nukkumaan mennä (ainakaan ilman järkyttävää huutoa).
Jos on syöty myöhään niin iltapalanakin on jotain kevyempää. Joskus (harvoin) jos on päätetty syödä jälkiruokaa voi lapset saada hyväksymään sen että jälkkäri on samalla iltapala.
Meidän lapset on tosiaan todella hitaita syömään eli joskus on ruuan loppumisen ja iltapalan välillä esim 15 min aikaa.
jolloin ruoka on myöhemmin pöydässä, vai jaksavatko lapset odottaa? minkä ikäisiä lapsia teillä? Entä syövätkö he lisäksi vielä iltapalan myöhäisinä ruokailupäivinä? Joo, vasta minäkin suunnittelen tätä työssäkäyvän perheenäidin arkea.. ;)
T. 14
ollaan yleensä kotona vasta vähän viiden jälkeen, joten puol kuudeksi ei ruoka valmistu kuin mikrossa lämmittämällä. Usein meillä syödään kuuden - puol seitsemän aikaan.
Teen isoja annoksia, joten ruuasta syö 2-3 päivää. Silti parina päivänä täytyy viikollakin ruokaa alusta asti tehdä ja näinä päivinä tosiaan sitten vaan syödään myöhemmin. Joskus kun on kiireitä myös iltaisin olen joko esivalmistellut tai tehnyt ruuan valmiiksi jo edellisenä iltana. Varsinkin laatikkoruuat on helppo tehdä etukäteen ja tarpeeksi isoina annoksina.
Tällä viikolla alkuviikosta oli makaroonilaatikkoa ja nyt pari päivää on syöty kasvis laatikkoa. Eilen oli sen seurana pihvit. Huomenna on mulla vapaapäivä (lapset myös kotona), joten ruuanlaittoon on enemmän aikaa :)
Jos minä olen kotona, laitan jotain yksinkertaista ruokaa (ihan normaalia, ei eineksiä, mutta en myöskään mitään kolmen tunnin haudutusta vaativaa lihapataa).
On paljon mitä pidän ahdistavana tässä työssäkäynnin ja äitiyden yhdistämisessä, mutta juuri tämä illallisen laittaminen ei kuulu niihin asioihin.
laitetaan lähes joka päivä ruoka, joskus saatetaan syödä samaa vielä seuraavana päivänäkin. Eineksiä tai puolivalmiita emme käytä. Ruuan laittoon menee 30-45min ruokalajista riippuen. Lapset (3 ja 5) jaksavat hyvin tuon ajan odottaa, haluavatkin aina leikkiä rauhassa hetken kotiin päästyä. Teemme tavallisia kotiruokia kuten spagettia, wokkeja, kalaa eri muodoissa, keittoja ym. Arkena emme tee hitaasti valmistuvia kuten makaronilaatikko. Joskus saatamme tehdä tällaisen ruoan illalla valmiiksi mutta yleensä ruoka tehdään samana päivänä. Ei ole tilaa pakastaa suuria määriä, siksi pakasteessa on vain jämiä joita pakastetaan hätävaraksi. Meillä on siitä mukava tilanne että jompi kumpi meistä tulee lasten kanssa kotiin jo 16 kieppeillä joten syömme viimeistään klo 17. Näin ehdimme vielä koko porukka ulkoilemaan, uimahalliin tms illalla. Joskus jos on kaunis ilma jäämme tullessa suoraan pihalle jolloin otamme välipalaa ja syömme ruoan vasta 18 jälkeen. Ruuan valmistusta nopeuttaa hyvä suunnittelu ja siisti keittiö jossa on helppo touhuta. Helpompi laittaa ruokaa kun töistä tullessa ei ole tiskivuoria tiellä tms.
Meillä syödään iltaruoka noin 19-19.30. Emme syö enää iltapalaa.
Meillä menee rytmit niin, että toinen aikuinen ja mukulat tulevat kotiin neljäksi. Toinen aikuinen yleensä vähän viiden jälkeen. Kotiin tuleva valmistelee nopean välipalan. Yleensä tyy liin smoothies (maustamatonta jugurttia, pakastemarjoja ja banaania) ja voileivät. Kun ollaan ne syöty, niin on leikkien ja harrastusten aika. Toinen laittaa sitten ruoan. Meillä yleensä syödään kahtena päivänä samaa ruokaa ja siitä vielä yksi satsi pakkaseen. Me syödään paljon pastoja, pataruokia, keittoja jne. Kantsii tehdä ruokia, jotka paranevat uudelleen lämmityksessä. Siksi meillä taas harvoin on perunoita ja peruskastiketta, koska ne ei yleensä sälytyksestä parane.
Mä en osaa käyttää eineksiä ja kumpikin arvostetaan hyvää ruokaa. SIksi on kiva syödä rauhassa yhdessä hyvää ruokaa.
Osa voi olla etukäteen valmiina, ettei tarvitse kuin lämmittää. Tietenkin perunat keitetään kuorineen, vitamiinit säilyvät ja ovat paremman makuisia. Jokainen kuorikoon sitten itse pottunsa.
Perunoiksi kannattaa valita nopeasti kypsyvä lajike, kuten lapinpuikula tai ainakin pieniä.
Seuraavana päivänä edellisen päivän perunoista valmistuu nopeasti esim. pyttipannu.Myös munakas on nopea ruoka.
Arkiruuissa kannattaa painottaa nopeaa valmistusta, pitemmän kaavan mukaan ruokaillaan sitten vapaapäivinä. Laatikoita, keittoja, kiusauksia ym. pitkään kypsyviä kannattaa tehdä silloin iso annos, ja pakastaa osa arkipäiväksi.
Kun pakasteen ottaa edellisenä iltana jääkaappiin sulamaan, sen voi kuumentaa nopeasti mikrossa tai vaikka uunissa, jolloin se tuntuu enemmän vasta valmistetulta.
välipala eli 1-2 leipää päällyksineen + jogurtti/hedelmä/vihanneksia tms. (Tullaan päivästä riippuen klo 15.30-16.30).
Varsinainen ruoka syödään sitten vasta klo 19-19.30, se on samalla iltapala eli muuta ei sitten enää syödä. Illalliseksi laitetaan usein jotain nopeatekoista tai sitten itsekseen uunissa valmistuvaa, koska iltaisin on usein myös lasten harrastuksia.
Välillä olen koettanut sitä systeemiä, että tekisin ruoan n. klo 17:ksi, mutta ei siitä mitään tule, aivan liian stressaavaa... Helpompaa on syödä vasta myöhemmin...
aina kahden päivä ruoka kerralle, ettei tarvitse kuin lämmittää mikrossa seuraavana päivänä tai korkeintaan keittää lisukkeet. Hyödynnetään myös pakastinta eli sinne valmiiksi ruokaa, jota sulatetaan ja lämmitetään. Suositaan pakastevihannespusseja, pakastemuusia ja muuta nopeaa. Esim. huomenna laitetaan pakastewokkia ja nuudeleita. Valmisruokia ei syödä.
Minä haen lapset päiväkodista, olen kotona aikaisintaan 17.10. Mies tulee töistä vasta myöhemmin, joten ruokailu on minun hoidettavanani.
Täytyy kai alkaa pakastamaan ruokia, olen tähän asti vierastanut sitä vähän, tai siis mietin että sailyykö ruokien rakenne hyvänä? Olemme suht "kulinaristi" perhe, voin kuvitella että miehelle pakastetut ruuat ovat kauhistus, mutta olkoon sitten syömättä jos ne ei kelpaa. Eineksiäkin vierastan, mutta kai niitäkin jotain hyviä on. Ehdotuksia hyvistä täysvalmiista eineksistä????
niin lapset saa odotusvoikkarit siksi aikaa kunnes ruoka on valmista, syödään sitten siinä 18-18.30 maissa. Hyvin on mennyt.
kivempi syödä rauhassa ja pitää rento tunnelma yllä kuin säätää lasten ja kotihommien väliä hirveetä vauhtia. Lapsille vaan kaakaot/maitolasit leipää/jugurttia ja sil aikaa äiti kokkaa ruokaa ja kyselee mitä kuuluu, mitä päiväkodissa tehtiin jne. Mitään kovin suurta ei kannata antaa. Tai meil ei lapset kokonaisen leivän jälkeen söis enää mitään päivällistä. Puolikas leipä tai yksi hapankorppu tai pikkurahka on iha hyviä välipaloja lapsille. Taaperolle riittää vaikka pelkkä maitolasi 1/3 banaania..
seuraavan päivän ruokien tekemiseen. Kuulostaa todella vastenmieliseltä...
Me syödään pinaattilettuja, pinaattikeittoa, pitsaa, hampurilaisia, mummon tekemää ruokaa, spagettia ja jauhelihakastiketta, kaupan valmistiskiltä haettua sapuskaa tai mennään ravintolaan. Makaroonimössö on kans yks hyvä, ja ikea. Ikea on oolannin lihapullia, ranuja, puolukkahilloo ja kermakastiketta.
Minä tai mies "tekee" tai hakee, kumpi nyt ekana ehtii kotiin.
että riittää vähintään tiistaiksi tai ehkä keskiviikoksi. Torstaisin syödään usein jotain nopeaa tai einestä tai haetaan jotain. Perjantaisin mä lähden usein töistä niin aikaisin, että ehdin hyvin tehdä jotain.
Jauhelihakastike, laatikot jne. on aika vakioita.
syödä! Sisältävät liian paljon rasvaa, ja eivät ole ravitsevia (ravintoköyhää ruokaa, kysy vaikka asiantuntijoilta, siksi niissä on niin pitkä säilyvyys)
Teen aina keittoja, laatikkoruokia yms. sellaisia arkena, ovat terveellisiä, ja riittoisia. Syömme esim. kalakeittoa, siskonmakkarakeittoa, nakkikeittoa, kesäkeittoa, kaalikeittoa pari-kolmepäivää, ja sitten esim. makaroonilaatikkoa, lihaperunasoselaatikkoa, lihaperunalaatikkoa jne
Ja aika usein lihapullia (tee kunnon satsi kerralla) ja perunamuusia jne.
Meillä sydään klo 17-18 välillä, eikä välipalaa sitä ennen tarvita. Teet vaikka sunnuntai-iltana ma-ti ruuat,ja tiistai-iltana ke-pe ruuat. Lauantaina kerkiät sitten tehdä viikonlopun ruuat.
Organisointi ja suunnittelu tekee hommasta helpon, kannattaa miettiä samalla mihin ajoitat kauppareissut arkisin, se vie illasta aika paljon aikaa, eikä sinä iltana kerkeä kokkaamaan.
Me haetaan lapset hoidosta puoli neljän maissa, kotona ollaan ihan viimeistään neljältä. Silti ei viitsitä käyttää kauheasti aikaa kokkaamiseen arkena.
Viikonloppuna monesti tehdään pariakin ruokaa niin isot annokset, että niistä riittää kahdelle arkipäivälle päivälliseksi.
Sitten ehkä yhtenä arkipäivänä kokataan jotain helppoa (esim lohi uuniin ja perunat kiehumaan), kun laittaa uunin päälle heti kun tulee kotiin niin kaikki jaksavat odottaa ruuan valmistumista, viideltä viimeistään yleensä syödään. Ja tätäkin ruokaa tehdään niin iso annos, että riittää seuraavallekin päivälle.
Tästä jää sitten jäljelle noin yksi arkipäivä, ja silloin syödään vaihtelevasti joko lasten isovanhemmilla tai Hesessä tms (n. 1krt/kk), tai sitten eineksiä.
Ei tunnu itsestäni hankalalta. Meillä panostetaan siihen, että lapset päästäisiin hakemaan ajoissa hoidossa (kaikki eivät tietenkään tähän voi vaikuttaa), niin sitten on hyvin aikaa puuhastella kotonakin tai harrastaa.
Yleensäkin teen ruaoan nopeasti ja aina kotiruokaa. Kotona ollaan viimeistään 20 yli 16:00 ja lapsi jää leikkimään ulos. Minä menen tekemään ruokaa, puoessa tunnissa kiehuu perunat ja 15 min menee vaikka jauhelihakastikkeeseen, lopun aikaa odottelee muhien perunoiden kypsymistä ja sinä aikana teen salaatin joko suoraan lautaselle tai kulhoon, tomaattia, kurkkua, salaattia jne... Huudan pojaat kattamaan pöydän ja samalla saa jo jäädä syömäänkin. Kello ei ole edes viittä aina kun ollaan jo syöty. Illalla menen tai menemme ruokakauppaa ja ostan perustarvikkeet viikoksi. Ja voin kertoa, että välillä tää touhu kyllä kyllästyttää.
No sitten teen pakastimen täyteen kun saan aikaiseksi, kerralla paljon ja se kuule auttaa arkea mahtavasti. Makaronilaatikkoja, keittoja (nakki, jauheliha, peruna, makkara), kastikkeita, pihvejä ja muita laatikoita voi mainiosti pakastaa. Tee aina enemmän kun syötte ja laita loput pakkaseen. Niinkin kertyy hätävaraa.