Lapsia vai ei?

Viime aikoina olen alkanut harjoittaa itsetutkiskelua kun meiltä kyselleen tihenevään tahtiin mahdollisesta perheen kasvamisesta. Olen todennut että suhtaudun aika neutraalisti ajatukseen lasten hankinnasta. Miehen kanssa ollaan oltu jo pitkään yhdessä, mutta kummallakaan ei ole mitään vauvakuumetta ollut.



Nyt sitä sitten miettii että pitäisikö lapsia hankkia vain tavan vuoksi? Puitteet on sikäli kunnossa, että lapsi saisi tulla jos sitä haluttaisiin, mutta toisaalta ollaan ihan onnellisia näinkin. Kumpikaan ei koe että tarvitaan lapsia täydentämään perhettä. Mutta ei myöskään olla mitään kiihkoilevia vapaaehtoisesti lapsettomiakaan.



Tuntuu vaan että lasten kasvatus käy työstä ja vaatii nin paljon omistautumista, että olisi ihan suotavaa että sen lapsen on tosissaan halunnut eikä ajatellut vain että tehdään nyt ettei myöhemmin kaduta.



Muita samassa tilanteessa olleita ja asian ratkoneita? Toisaalta luulen että voin elellä ja vanheta ihan rauhassa ilman katkeruutta vaikka jättäisin lapset hankkimatta, toisaalta saa taas usein kuvan että lapset on yksi elämän kohokohtia..