Oliko sinulla onnellinen lapsuus?

Miehelläni ei ollut ja sekin näkyy ) :



Arvatkaahan kumpi meistä on empaattinen, avoin, rakastava, hellä, tunteitaan näyttävä...

vaikka oltiinkin köyhiä.

Vanhempani erosivat, en ollut isään tekemisissä.

Äitini joi ja heilasteli joka ilta uuden miehen kanssa. Meillä kävi poliisit ainakin kerran kuussa, eri miesten väkivaltaisuuden takia. Tätä kesti 12 vuotta. Kunnes 15 vuotiaana muutin omaan asuntooni, äiti auttoi alkuun. Nyt menee hyvin olen, 19 vuotias. Huonot välit sukuun. En paljoa muuta tiedä, kuin että äiti jatkaa samaa rataa...



Valitettavasti lapsuus vaikuttaa vieläkin jatkuvasti elämääni. En ole uusiavuton, johtuen siitä että olen pienestä asti huolehtinut itse itsestäni, mutta itsetuntoa en omista. Mielessäni ovat aina samat asiat millä äiti on haukkunut minua. Uskon vieläkin että pilasin äitini elämän, vaikkei se ole niin.

Isä alkoholisti, vanhemmilla jatkuvasti riitaa ja eroaikeita (eivät vieläkään ole eronneet), muutamia väkivaltatilanteita vanhempien välillä ja muutamat kerrat lähdettiin yöllä isää karkuun. Olin yksinäinen, kiusattu ja sosiaalisesti todella kömpelö, epävarma ja huonolla itsetunnolla varustettu. Koulussa pärjäsin hyvin, ja se ehkä oli pelastus. Myös harrastus oli iso tuki, ja sen kautta löytyi myös turvallisia aikuisia. Lapsuun vaikuttaa monilla tavoilla edelleen. Paljon olen tehnyt oman pääni kanssa töitä päästäkseni tähän tilanteeseen, jossa voin itse suht hyvin, pystyn elämään mielekästä elämää ja toivottavasti olemaan parempi vanhempi omalle lapselleni.

kun faija alkoi ryypätä ollessani noin kymmenvuotias.