Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erityislapsi - isovanhempi syyttää minua kasvatuksen puutteesta
16.08.2011 |
Alkoi taas kerran ärsyttää niin äitini kanssa puhelimessa juttelu, että tulin tänne purkamaan oloani ja vertaistukeakin ehkä etsimään.
Meillä on nyt starttiluokan aloittava poika, jolla on ollut ja on edelleen monenmoista kehityksellistä viivettä. Kliininen diagnoosi meillä on ollut syntymästä lähtien ja oireet pojalla sen mukaisia, joskin luojan kiitos paaaljon lievempiä kuin pahimmassa tapauksessa voisi olla. En mene sen kummemmin yksityiskohtiin, mutta mahdollisia ovat esim. epileptiset kohtaukset, näön heikkeneminen, vaikea kehityksellinen jälkeenjääneisyys, häiriöt motoriikassa ja kielenkehityksessä jne.
Päällisin puolin hän menee kyllä normaalista, mutta kieltämättä antaa usein kuvan siitä, että olisi huonosti kasvatettu. Esimerkiksi ei pysty istumaan paikoillaan vaan hyppii ja vatkaa itseään sinne tänne, valuu tuolilta, huono hienomotoriikka, kömpelö ja holtiton karkeamotoriikka, ei ole vielä täysin sisäistänyt vessakäyttäytymistä, sotkee tahattomasti, hyppelehtii toiminnasta toiseen mitään varsinaisesti lopettamatta.
Terapiaa on ollut jo parivuotiaasta lähtien kaikenlaista ja kotona noudatettu terapeuttien toimintaohjeita. Poika on tosiaan muuten aivan ihana, reipas ja motivoitunut, mutta tietyissä tilanteissa "ei voi itselleen mitään". Opetustilanteessa aikuisen kanssa keskittyy hyvin, mutta luokkatilanteessa menevät kaikki yleiset ohjeet häneltä täysin ohi.
Kun kesän alussa kerroin äidilleni, että poika nyt sitten menee starttiluokalle eikä muiden mukana ekalle (päätös josta itse olin iloinen), repesi siitä varsinainen riemu. Kuulemma minun pitää "totuttaa" ja "kädestä pitäen kasvattaa" hänet esim. oikeaan kynäotteeseen (daaa!), pepun pyyhkimiseen, käsien pesuun, selkä suorana istumiseen jne. jne. jne. Ihan kuin näitä kaikkia ei olisi vuosien varrella jankattu ja ohjeistettu ja avustettu ja opetettu pään hajoamiseen saakka.
Ja sitten paasataan siitä, kuinka _hän_ aikoinaan minut on kasvattanut niin ja näin ja että kyllähän se epilepsiariskikin voi olla vaikka ihan kellä tahansa.
Grrrh, ottaa joskus niin päähän tällainen aliarvioiva käyttäytyminen äitini taholta. Parin viikon päästä mennään taas mummolaan...täytyy varmaan kehittää itselle joku zen-moodi, jolla saan korvani ja mieleni suljettua siltä myrkytykseltä. Poika kun kuitenkin kovasti tykkää mummolassa käydä, ja vaarikin on vallan ihana. En halua kokonaan tätä isovanhempaissuhdetta häneltä riistää, vaikka oma kestämiseni onkin aina äärirajoilla näiden vierailujen aikana.
Kiitos kun sain purkaa mieltäni.
Kommentit (24)
Ei pitäisi tietenkään nauraa vakavalle asialle, mutta toi viimeinen lause purskautti kahvit näppikselle :)
Tsemppiä!!
Mieheni vanhemmat eivät ymmärrä oikein noita diagnooseja ym asioita. Anoppi on kaiken lisäksi harras uskovainen, jonka mielestä lapsiemme vammat ja oireet ovat Jumalan rankaisua. Minun pahoista teostani. En tiedä miksi miestä on sitten rangaistu. Tyhmyydestä kai, kun kanssani perheen perusti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pitäisi tietenkään nauraa vakavalle asialle, mutta toi viimeinen lause purskautti kahvit näppikselle :) Tsemppiä!!
Mieheni vanhemmat eivät ymmärrä oikein noita diagnooseja ym asioita. Anoppi on kaiken lisäksi harras uskovainen, jonka mielestä lapsiemme vammat ja oireet ovat Jumalan rankaisua. Minun pahoista teostani. En tiedä miksi miestä on sitten rangaistu. Tyhmyydestä kai, kun kanssani perheen perusti...
millaisia isovanhempia lapsilla on! Tsemppiä teille. Ap ja "Jumalan rankaisu" mä suuttuisin ja huutaisin jo kuin palosireeni, löisin lausunnot pöytään ja kysyisin, että onkohan lapsen syöpä, sydänvika ja diabeteskin Jumalan rangaistus tai jotenkin kuviteltua? Haukkuisin tyhmäksi. Anna mennä vaan!
Ei mahda sellaista ihmistä maailmassa ollakaan, joka ei olisi syntiä tehnyt. Oikea kristillisyys on tasapuolisuutta ja suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan.
Itselläni on kirjoittaja nro 8 kaltainen poika, dysfasia ja keskittymishäiriö, diagnoosi saatu 5-veenä. Koskaan ei ole mummoloista tullut muuta, kuin tukevaa kommenttia ja ihailua, kun poika on jotain saavuttanut ja ymmärrystä, kun joku on vaikeaa. Meitä ei ole koskaan syytelty mistään. Mummot on oppineet pilkkomaan ohjeet, ovat topakoita ja keksivät lapsille ohjelmaa. Äitini ottaa välillä vuoronperään pojan ja tytöt yökylään, että on tasapuolista. Lapset on mielissään omasta ajasta mummon kanssa.
Oman ylivilkkaan kanssa on hyväksi harrastukseksi havaittu urheilu, kunhan ensin saa hänet keskittymään, mutta tietyllä vaatimisella ja tiukkuudella on onnistuttu ja nyt hän on itsekin kiinnostunut urheilusta. (Ei ole ollut helppoa olla hänelle valmentajana verrattuna kahteen tyttäreemme, jotka on ns. normaalilapsia. Välillä on suoraan sanottuna revitty tukkaamme ja mietitty kannattaako.....) Alunperin poika vietiin painiin motorisen kömpelyyden takia, että motoriikka kehittyisi paremmaksi, mutta nykyisin harrastetaan lisäksi kuulaa, kiekonheittoa ja keihäänheittoa. Jälkimmäisessä poika pärjääkin omassa ikäluokassaan kansallisella tasolla mukavasti ;) Erityisluokkaa käy.
Ei masennuta, erityislasten vanhemmat. Ei anneta toisten masentaa. Ei me olla tyhmiä eikä huonoja kasvattajia. Ehkä meistä tulee omia vanhempia parempia mummoja ja ukkeja, kun pitää olla enemmän ymmärrystä menettelytavoista kuin ns. normilasten vanhemmilla. Tsemmpiä kiviselle tielle!
ja oma äitini ja siskoni ovat käyttäytyneet asian suhteen törkeästi vuosikausia. Ensin se vilkkaus oli jatkuvasti veljen vaimon huonon kasvatuksen tulosta ja sitten kun saatiin diagnoosi, nämä lapsettomat siskoni ryhtyivät alan asiantuntijoiksi, jotka tietävät ko. asiasta KAIKEN ja sekaantuvat KAIKKEEN. Toinen on nippa nappa peruskoulun kahlannut ja toinen merkonomi, kummallakaan ei yhtään lasta.
Alue: Aihe vapaa
Minulla on 5-vuotias poika, jolla aistiyliherkkyyksiä ja ylivilkkautta. Mun vanhemmat ovat täysin avuttomia, eivätkä voi kuin päivitellä pojan käytöstä veljelleni..Kun otin asian reilusti puheeksi vuosi sitten, kielsivät kaiken. Nyt välit ovat viileät ja etäiset - emme käy mummolassa, joskus soittelemme äitini kanssa. Minä en yksinkertaisesti jaksa, tarvitsen energiaa muuhunkin, kuten pojan tsemppaamiseen ja ohjeistamiseen.