Peseekö joku hampaat 3 kertaa päivässä?
Illalla hampaita pestessä aloin lukea hammastahnatuubia ja siinä luki, että hampaat tulisi pestä kolmesti päivässä kolmen minuutin ajan. Tekeekö joku näin? Itse pesen kerran päivässä vajaa kaksi minuutia ja minusta ihan riittävä aika. Peseekö jonkun lapsetkin kolmesti? Meillä pesee kaikki yhdestä paitsi mieheni kahdesti.
Minulla ei koskaan ole ollut reikiä tms.
Kommentit (6)
Sanottiin, että liiallinenkin pesu voi olla haitallista, joten yritän pärjätä kahdella pesulla. Kolmannen kerran pesen vain, jos olen keskellä päivää lähdössä johonkin tai olen syönyt jotain sotkevaa (mustikkaa tms.). Yksi olisi ihan liian vähän, että pitäisi pärjätä iltaan asti pesemättä, yäk.
En haistele tai tarkkaile muiden hampaita, rakastan vain raikasta makua omassa suussani.
todennut, että hampaiden pessu vain vaurioittaa hampaita ennen oli terveemmät hampaat kun en pessyt.
mutta ehkä minuutin per kerta. Syy on se, että en halua lähteä ihmisten ilmoille ilman sitä raikasta oloa mikä tulee hampaiden pesun jälkeen
aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa, fluorihammastahnalla. Ruuan jälkeen voi ja kannattaa käyttää xylitol-pastilleja tai -purukumia. Lisäksi aikuisen on hyvä puhdistaa hammasvälit kerran päivässä hammaslangalla ja/tai hammastikulla.
ja ienrajat alkoi vetääntyä. Sitähän ei sitten jälkikäteen pysty korjaamaan.
Pesen nykyisin kahdesti päivässä. Tuo kerran päivässä kuulostaa vähältä. Reikiä ei välttämättä tule, mutta kyllä hengitys haisee.
kunnes hammaslääkäri kielsi, kun kiille alkoi kulua.
Nyt pesen 2 kertaa max. 30s/kerta.