Vauva 7,5 kk apua kaivataan (uniasiaa)

vanha. Tuolloin lopetin yösyötöt ja lapsi alkoi nukkua paljon paremmin. Siirsimme lapsen myös omaan huoneeseensa. Unikoulutimme kaksi yötä. Huutohan siitä alkuun tuli mutta unet parani todella nopeasti. Jos olisin tiennyt miten hyvin unikoulu auttoi olisin kouluttanut jo aikaisemmin...





Meillä meni kans unet risaiseksi kuuden kuukauden iässä.

yöllä pois ja osoitat sille, että nyt on yö ja nyt nukutaan, mitään muuta ei taåahdu. Jos vielä imetät, laita isä hoitamaan parin ekan yön heräämiset. Kun vauva herää, menet sen luokse, laitat nukkumaan ihan samoin kuin illallakin (esim peitto päälle, tutti ja unilelu jos on, sanot 'nyt on yö, nyt nukutaan, hyvää yötä.) ja poistut. Äläkä ihan heti mene kun kitisee, vasta jos kuulostaa siltä että ei nukahda itse. Sitten taas kuuntelet, ja toistat jos tarvii. Näin esimerkiksi.

Meillä mikään muu ei toiminut, kuin se että lopetettiin kaikki kontakti öiseen aikaan. Karua, mutta nyt on kaikilla parempi olla. Illalla siis rutiinit ja lapsi lempeästi nukkumaan ja sen jälkeen syliin vasta kun heräsi aamulla. Yöllä vaan noi edellä mainitut konstit, jos sitäkään. Välillä olen kuunnellut sängyssä vartinkin lapsen kitinää ja huudellut sieltä toiseen huoneeseen, että nukkumaan vaan, ei ole hätää.

Ymmärrän hyvin sinua, meillä oli täsmälleen sama homma, tosin vauva oli pulloruokinnassa. Kaikkein levottomimmat yöt oli 6kk-12kk, olin silloin ihan loppu! Ei herännyt nälkäänsä vaan luulen että sen ikäisenä oppii niin paljon uutta että se tulee uniinkin, ja sitten havahtuu puolittain hereille ja itse ainakin opetin vauvan noihin yö palveluihin vahingossa. Että hyssyttelin ja kantelin sylissä milloin mitenkin sain sen taas nukahtamaan. Todella raskasta! En enää osannut itse nukkua juuri lainkaan kun odotin vaan seuraavaa herätystä. Isä hoiti heräilyt parina yönä viikossa mutta rankkaa se oli, myös parisuhteelle jne. Pidettiin välillä unikoulua mutta siitä ei ollut apua kuin hetkeksi. Heräily palasi aina kuvioihin pienenkin muutoksen myötä, eli esim jos teimme viikonloppumatkan tms. En osaa muuten tsempata kuin että aika auttaa! Nyt lapsi 1,5 ja selvitään normaalisti yhdellä herätyksellä.

mutta et mene ihan pienestä inahduksesta paikalle. hyssyttelet kauempaa, yms, isä käy laittamssa makuulle ja vähän silittää. Meillä rauhoittui tilanne vasta kun lopetin yöimetykset. Tämä oli kun lapsi oli 13 kk...

Kun vauva oli 8kk lopetin imetyksen kokonaan ja vauva siirtyi lastenhuoneeseen nukkumaan. Ekat pari yötä mies nukkui patjalla lastenhuoneen lattialla ja hoiti yöheräämiset. Ekan yön tyttö huusi kuin syötävä, tokana yönä nukkui jo muutaman tunnin pätkiä ja siitä eteenpäin alkoi nukkumaan täysiä öitä. Tuttia ei oo suostunut missään vaiheessa syömään eli siitäkään ei ollut meille silloin apua.



Unikoulu oli meillä siis yllättävän helppo, nyt tyttö on 1v3kk ja nukkuu n. 12h yössä heräämättä.

nukkunut aina huonosti. kun itse alkoi olla aika loppu, isä nukutti pari yötä( ei saanut vauva tissiä) huusi välillä mutta rauhoittui sitten. nyt yöllä pari kertaa pyllylle taputtelen kun äkisee ja aamulla 6 jälkeen ensimmäisen kerran tissiä. kyllä se oppii ettei saa tissiä yöllä, voi toki viedä aikaa mutta kannattaa kokeilla.

laittakaa ihmeessä lisää kokemuksia / vinkkejö tulemaan.



Imetän siis enää tosiaan viideltä aamulla - olen koittanut jättää tuotakin pois, mutta tällöin vauva haluaa herätä ja se on ehdottomasti liian aikaista.. Kannattaisiko kuitenkin luopua siitäkin, eli helpottaisikohan aikaisempien heräilyiden suhteen.



Pientä unikoulua on ollut meneillään jo pidemmän aikaa. Eli tassutellaan, ei nosteta syliin, eikä imetetä ennen tuota aamuviittä. Mutta ei ole vielä tepsinyt.



Onko teillä kokemuksia, että tuo omaan huoneeseen laittaminen olisi auttanut? Pelkään, että saan juosta sitten siellä tassuttamassa ja nukun entistäkin huonommin. Kitinään en reagoi, mutta vauva herää yleensä aina ihan kunnolla itkien. Pakko silloin jotenkin reagoida..



Lisää kokemuksia vaan tulemaan!!!

enkä ikinä laittaisi pientä yksin nukkumaan

Vauvalla voi hyvin olla oikeasti nälkä jo ennen maagista kello viiden rajaa. Imetä siis silloin, jos tuntuu, että heräilee tiuhaan. Sillähän voi olla oikeasti nälkä. Monet lapset syövät noin 1-vuotiaiksi ainakin kerran yössä.



Älä missään nimessä siirrä vauvaa toiseen huoneeseen ja vieläpä pahimmassa eroahdistusvaiheessa. Vaan ota pinnasängystä laita pois ja reagoi heti vauvan heräämiseen laittamalla tutti suuhun ja tai käsi selän päälle rauhoittavasti, että saatte fyysisen kontaktin heti. Se voi rauhoittaa vauvan niin nopeasti, että painuu uuteen unisykliin. Meillä toimi siis loistavasti noi, enkä rajoittanu imetyksiä öisin, imetin öisin 13 kk ikään, ja sit vauva itse vaan lakkas heräämästä. Nukkui mun vieressäni.

pinnasängystä laita pois siksi, että sun ois helpompi hoitaa yöherätyksiä nousematta vuoteesta ja voisit vaivatta pitää kättäsi vauvan selän/mahan päällä itse maatessasi omassa vuoteessasi silmät kiinni

kuuden kuukauden ikään asti, mutta tällöin neuvolasta korostettiin, että yöimetyksen pitää loppua. Tekee huonoa hampaille ja vauva kasvanut niin hyvin ettei tarvitse yöruokaa. Olen saanut siis muut karsittua lukuunottamatta tuota aamuyön imetystä, josta siitäkin neuvola patisti 7 kk neuvolassa luopumaan.



Miten tässä nyt siis kannattaisi toimia. Tuntuu, että toisena ääripäänä on antaa vauvalle aina tissiä öisin kun herää ja jatkaa sitten tyytyväisenä unia ja nukkua vauvan lähellä tai sitten lopettaa kaikki palvelu, unikouluttaa ja siirtää omaan huoneeseen. Olen ihan ulalla (enkä vähiten väsymyksestä johtuen) ja se kuuluisa äidinvaisto ei sano nyt oikein mitään...

ja kun hampaita puhkeaa kaipaa vauvat lohtua kipuun äidinmaidosta



Mulla on kolmas nyt 10kk ja aina välillä heräilee tiheämmin syömään. Annan maitoa ja välillä taas nukkuu täydet yöt.



Itse nukun parhaiten kun mulla on tyytyväinen vauva joko vieressä tai pinniksessä lähellä.



Olen muitakin imettänyt öisinkin tuossa iässä ja kaikki ovat itse yöimetyksistä luopuneet alle 1v.

Yksi keskeinen vauvojen vuorokautta rytmittävä tekijä on nälkä. Pienet lapset eivät kykene syömään kerrallaan niin suuria määriä, että näläntunne voisi pysyä poissa esimerkiksi läpi yön. Näin ollen imetystä tai maitopulloa ei pitäisi säännöstellä edes yöaikaan. Jotkut lapset saattavat tarvita yöruokailua pitkäänkin, vaikkakin siitä saattaa muodostua joillekin lapsille tapa.



Suurin osa lapsista näyttää tutkimusten valossa lopettavan yösyömisen noin puolen vuoden iässä, mutta sitä ei voida yleistää kaikkiin lapsiin. Tähän vaikuttaa paljolti iltaruokailu: kuinka paljon ja mitä lapsi saa syödäkseen. Toiset lapset eivät syö iltaisin niin suuria annoksia että pysyisivät koko yön kylläisenä, ja myös aineenvaihdunnalliset tekijät saattavat vaikuttaa.

Imetin öisin aina kun vauva heräsi kuuden kuukauden ikään asti, mutta tällöin neuvolasta korostettiin, että yöimetyksen pitää loppua. ....josta siitäkin neuvola patisti 7 kk neuvolassa luopumaan.

Miten tässä nyt siis kannattaisi toimia. Olen ihan ulalla ...

Teollistuneiden länsimaiden erääksi ongelmaksi on noussut ilmiö, jota kutsutaan ”kateissa olevaksi vanhemmuudeksi”, tai ”varastetuksi vanhemmuudeksi”. Vanhemmat eivät osaa toimia lastensa kanssa ilman oppaita ja ohjeita, lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta on tullut asiantuntijavetoista. On myös paljon normiksi muuttuneita lastenhoito- ja kasvatuskäytäntöjä, jotka eivät perustu vauvan tai lapsen parhaaseen, vaan aikuisten tehokkuutta korostavaan ajankäyttöön ja varhaisen itsenäisyyden vaatimuksiin.

Sikiön olosuhteet kohdussa ovat pysyneet samanlaisina kuin muinaisilla esi-isillämme, sen sijaan ulkopuolinen maailma on muuttunut paljon. Vauva ei syntyessään tiedä muutoksista mitään, hän ei erota syntyykö kivikaudelle vai 2000-luvulle

Vauvat nukkuvat parhaiten äitiensä läheisyydessä, koska heidän tarpeensa tulevat näin nopeammin tyydytetyiksi ja he ovat rentoutuneempia

Imetys, kantaminen ja yhdessä nukkuminen auttavat luomaan vahvan kiintymyssuhteen lapseen. Kiintymyssuhde vaikuttaa koko perheeseen: kun suhde lapsiin on tiivis ja tasapainoinen, vanhemmat nauttivat syvemmin vanhemmuudestaan ja toisistaan. Vahvan kiintymyssuhteen perheitä yhdistää myös erityinen herkkyys, joka näkyy kaikilla elämäaloilla. Turvallisesti ja vahvasti kiinnittyneistä lapsista tulee usein lapsia, jotka uskaltavat puuttua epäkohtiin, ovat oikeudenmukaisia ja välittävät enemmän toisista ihmisistä kuin tavaroista.

Vanhemmat voisivat ottaa oppia vauvoistaan ja yrittää unohtaa elävänsä 2000-luvulla. Luolamiesvanhempien tietämys - tai tietämättömyys – saattaisi riittää nykyvanhemmillekin. Vastasyntyneen vaistot ja tarpeet ovat nyt samanlaiset kuin kivikaudella, - niin myös parhaat tavat vastata niihin.

http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=49

Oletko kuullut nämä neuvot?



"anna vauvan itkeä itkunsa"

"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"

"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"

"mitä, imetätkö yhä?"



Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.



Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?



Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.



Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.



Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.



Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.



Toimiiko vauvakoulutus todella?



"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.



Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.



Sulkeutumisoireyhtymä



Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.



Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.



Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.



Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.





***************

Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.



Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.



*******************



Lähde:

Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)



William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.

Minä yrittäisin siirtää iltanukkumaanmenoa vähän myöhemmäksi, koska sinäsä tuo 20-6 on aika hyvä pätkä yöuneksi, vaikkakin tietysti nuo heräilyt vähentävät saadun unen määrää/laatua.. Eli jos vauvan rytmin saisi siirrettyä vaikka klo 21.30-7.30. Tosin jotkut lapset tuppaavat vaan olemaan aamuvirkkuja, eikä silloin auta kuin herätä silloin ja ottaa ensimmäiset päiväunet jo klo 10. Meilläkin tuon ikäinen vauva kävi jo kahden tunnin kuluttua päiväunille, vaikka olisi nukkunut hyvät yöunet, se on minusta sinänsä ihan normaalia.



Mutta sitten nuo heräämiset, ne ymmärrettävästi väsyttävät koko perheen.



Meillä auttoi, kun siirsimme lapsen omaan huoneeseen nukkumaan. Emme itse edes kuulleet kaikkia vauvan touhuja. Hän kun konttaili unissaan yms. Meillä auttoi myös se, että tarjosimme ensin vettä ja joskus vauva tyytyi tähän. Jos ei tyytynyt, imetin. Saattaa kuulostaa epäjohdonmukaiselta, mutta minua se helpotti näkemään, milloin vauva vain kaipasi imemistä/läheisyyttä, milloin oikeasti ruokaa. Tätä kautta löytyi yhden yöimetyksen rytmi (n. klo 2) ja muilla kerroilla sitten vettä tarjosi ja tassutteli mies. Vähitellen heräilyt vähenivät ja jäi vain tuo yksi syöttö.



Tsemppiä, toivottavasti löydätte teidän perheelle sopivat ratkaisut! En tiedä, mitkä kaikki 'kikat' meillä lopulta auttoi vai oliko se aika, mutta juuri tuo 7-9 kk oli meillä hankalaa ja niin olen kuullut, että tosi monella muullakin on. Ei ehkä nyt lohduta hirveästi, muistan miten kamalaa se valvominen oli, mutta älä siis ainakaan ajattele, että vika olisi sinussa äitinä.

omaan huoneeseen siirto ja yötissin sijasta isä syöttää pullosta maitoa. Vauva on saanut pullosta laitokselta asti silloin tällöin korviketta, että siihen ei pitänyt erikseen opettaa nyt. Samoin lisättiin vielä juuri ennen nukkumaanmenoa iltavelli (pullosta) rutiineihin. Vauva oli tällöin 6kk ja yöt yhtä hulinaa.



Siirtoaika meni itkuitta. Muutaman yön jälkeen yösyötöt vähenivät noin neljästä kahteen ja muut heräilyt jäivät täysin pois.



Nyt parin viikon jälkeen on alkanut tulla kokonaisia pitkiä öitä (20-8) ilman syöttöä ja tavallisesti syöttö vain kerran yöstä (aamuyöllä noin 5 / 6).



Vanhempien vireystaso noussut huimasti. Äiti ei ole enää katonisessa koomassa. Oma makkari on nyt "vanhempien käytössä" vapaasti. Ja vauva iloinen, niinkuin aina :) (tai no melkein...)