1. lk tehtävät helppoja?
Koulu alkoi viime viikolla ja nyt ollaan saatu kaikki syksyn koulukirjat kotiin. Tehtävät näyttävät naurettavan helpoilta. Toisaalta ihan kivoilta, mutta kerta kaikkiaan helpoilta.
Onko tarkoitus tehdä koko syyslukukausi tehtäviä jotka suurin osa lapsista osaa jo täysin ilman harjoittelua? Käsialaa voi tietenkin treenata, eli siinä ehkä on hivenen haastetta monelle.
Ymmärrän myös että koulua on paljon muutakin kuin vain nuo tehtäväkirjojen tehtävät.
Ovatko lapsenne ihmetelleet tehtävien helppoutta? Koulussahan pitäisi oppia jotain.
Kommentit (58)
siinä ilmeisesti kartoitetaan minkätasoiseen lukuryhmään laitetaan mutta on jo ekalla on äikän tasokoe.
Mitä te höpötätte tasokokeiden palauttamisesta nehän on heti ekoina koulupäivinä..?
Viime vuonna ekaluokkalaisten matikankirjoissa on ollut tehtäviä sudokuista lähtien. Haluan todella nähdä sen 4-vuotiaan joka nämäkin hallitsee :)
En ole se aiempi 4-vuotiaasta kirjoittanut, mutta ihan samaa katselimme oman 4-vuotiaamme kanssa ekaluokkalaisen matikankirjaa selatessa. Hienomotoriikka on vielä vähän pojallamme hakusessa, joten numerot ovat kömpelöitä, mutta muuten kirjassa ei juurikaan ollut tehtäviä joita 4 v ei osaisi. Puoli kirjaa on täysin 4-vuotiaan tasoa. Piirrä yhtä monta, kuinka monta on kuvassa, jatka (helppoa) sarjaa, etsi samanlainen... Ehkä tuo kirja vaan on helppo. Eskarikirjassa opeteltiin ulkoa kymppiparit, tässä ei viitatakkaan niihin. (En nyt muista mikä kirjan nimi on, sellainen nalle on kannessa.)
äiti musta tuntuu kuin olisin eskarissa.
kivaa ja kehittävää. Ja jos haasteet loppuu niin sitten toinen instrumentti lisäksi. Koulussa tyttö käy vaan "leikkimässä" kavereiden kanssa ja harjoittelemassa käsialaa. Opea joka osaisi tai haluaisi eriyttää opetusta ei ole vielä ainakaan meidän lasten kohdalle sattunut.
Ennen subjektiivista päivähoito-oikeutta ja eskaria ryhmäytyminen hoidettiin kuntoon kahdessa viikossa ja sitten alkoi oikea koulu. Nyt menee kaksi vuotta siihen, että sosiaalistetaan ja opetellaan jonottamaan.
Ostin kirjakaupasta ekaluokkalaiselle kolmasluokkalaisen kirjat, jotta olisi edes jotain tekemistä. Koulu on nykyisin pitkälti sitä, että opetellaan sietämään melua, meteliä ja kiusaamista. Oppimisen paikka se ei ole.
Koulu on nykyisin pitkälti sitä, että opetellaan sietämään melua, meteliä ja kiusaamista. Oppimisen paikka se ei ole.
Ilmeisesti kyse on taikuudesta tms?
eskari lopetetaan ja lapset saavat olla "huolettomia" lapsia kouluun asti. Ekaluokka tuntuisi sitten oikeasti koululta eikä eskarin kertaamiselta. :o)
on monitasoisia, ei kaikki osaa lukea ja kirjoittaa kouluun mentäessä.
Osaako lapsesi esim. kaksoiskonsonantit aina oikein? Ehkä siinä on reenin paikka? Ja vanhempainvartissa voit kertoa opettajalle tuntemuksesi, omakin lapseni sai 2.lk tehtäviä lisäksi, jotta koulu ei olisi niin yksitoikkoista.
Koulu alkoi viime viikolla ja nyt ollaan saatu kaikki syksyn koulukirjat kotiin. Tehtävät näyttävät naurettavan helpoilta. Toisaalta ihan kivoilta, mutta kerta kaikkiaan helpoilta.
Onko tarkoitus tehdä koko syyslukukausi tehtäviä jotka suurin osa lapsista osaa jo täysin ilman harjoittelua? Käsialaa voi tietenkin treenata, eli siinä ehkä on hivenen haastetta monelle.
Ymmärrän myös että koulua on paljon muutakin kuin vain nuo tehtäväkirjojen tehtävät.
Ovatko lapsenne ihmetelleet tehtävien helppoutta? Koulussahan pitäisi oppia jotain.
SOSIAALISTEN TAITOJEN opettelemista varten. Hyvä niin, kun ne näyttävät nykyvanhemmillakin olevan hukassa.
Älä sure tehtävien helppoutta. Suomalainen koulujärjestelmä on PISA-tutkimuksissa todettu "aivan kelvolliseksi"
Oikeasti ne vaan harjoittelee koulussa käymistä, tunneilla olemista, tavaroista ja tehtävistä huolehtimista, ryhmässä toimimista.
Helpolla pääsevät vielä toisenkin vuoden.
Kolmannesta luokasta ei meidän perheessä ole vielä kokemusta (ja omista kouluajoista niin pitkä aika etten muista enää), mutta kovasti koululaisemme odottaa että alkaisi saamaan vaikeampia tehtäviä.
SOSIAALISTEN TAITOJEN opettelemista varten. Hyvä niin, kun ne näyttävät nykyvanhemmillakin olevan hukassa. Älä sure tehtävien helppoutta. Suomalainen koulujärjestelmä on PISA-tutkimuksissa todettu "aivan kelvolliseksi"
kuten tietty vanhemmiltaankin
se on siis todella iso ja HAASTAVA urakka opelle saada lapset ruotuun....
Itsellänikin on varmasti paljon esim. äikkään liittyvää opittavaa.
Kaksoiskonsonantit onnistuvat mielestäni oikein hyvin. En ainakaan muista että niissä olisi ollut mitään hankaluutta. MUTTA kirjoissa ei tosiaankaan ollut vielä mitään erityisiä kaksoiskonsonatti-tehtäviä. Äikässähän tehtävät painottuvat siihen kirjainten opetteluun, niitä en varsinaisesti ihmettelekään. Niissä itse asiassa onkin vaikeimmat tehtävät. Esim. piirrä f-alkuisia sanoja.
Se matikka varsinkin näyttää helpolta. Laske kuinka monta omenaa ruudussa on ja ympyröi numero. Tai vaikeimmillaan joulukuussa pitäisi tehdä lasku kuvien perusteella ja laskea se. Kuvassa neljä ankkaa ja kolme ankkaa lisää ja seitsemän ankkaa yhdessä. Tai jäljennä mallista joku geometrinen kuvio ruudukkoon.
Tuntuu todellakin olla pehmeää laskua koko syyskausi.
ap
Mihin vertaat tehtäviä jos ne ovat liian helppoja?
Meillä se onnistui. Poika oli tosi kyllästynyt kouluun kun siellä oli tylsää. Pelkäsin jo että alkaa häiriköimään. Mutta siirto vuotta ylemmäs auttoi asiaan.
Mihin vertaat tehtäviä jos ne ovat liian helppoja?
mutta minuakin pelottaa tuo, että lapsi ei saa haastetta. Ja vertaan ihan lapsen lähtötasoon, lukee kunnon kirjoja, osaa kerto- ja jakolaskujakin jo tosi paljon (on itse ollut kiinnostunut, ei olla opetettu).
Odota vaan rauhassa, eläkä vedä liian hätäisiä johtopäätöksiä.
Mutta nyt jo varoituksena: alakoulun hankalin luokka on vitonen.
Harmillisen monia lapsia on kotona ennen koulua opetettu lukusanojen kautta (eli lapset osaavat rimpsun 1-10 ja ovat ihan pihalla muusta), ei lukumäärien, joten tavallaan numerolle opitaan ihan uusi merkitys. Samalla opitaan tekemään joukkoja (joukko-oppi) ja luokittelemaan.
On ihan älyttömän tärkeää ja perustavanlaatuista osata luokitella ja ryhmitellä jos ajatellaan matikan jatkoa. Ei tässä kohtaa kun tehdään huolella, niin se palkitsee vielä monen vuoden päästäkin.
Turha sun on mollata tehtävien tasoa, samalla mollaat niitä lapsia joille ne ovat sopivia tai haastavia, aika kehnoa esimerkkiä omalle lapsellesi. Seuraa miten lähtee menemään ja jos on tarvis, eikä ope itse hoksaa että lapsesi turhautuu matikan tunneilla, niin ota opeen yhteys ja pyydä lisiksiä. Äkkiäkös se niitä monistaa ihan niin suuren nipun kuin lapsesi ehtii tehdä ja vieläpä hyvin pienellä vaivalla. Että varmasti löytyy haastetta tarvittaessa vaikka lukiotasoon asti :)
Mihin vertaat tehtäviä jos ne ovat liian helppoja?
mutta minuakin pelottaa tuo, että lapsi ei saa haastetta. Ja vertaan ihan lapsen lähtötasoon, lukee kunnon kirjoja, osaa kerto- ja jakolaskujakin jo tosi paljon (on itse ollut kiinnostunut, ei olla opetettu).
ns lisämateriaalia,
monisteita, kirjoja, lisävihkosia jne jne
omani osasi myös jo 5v ekanluokan tehtävät, meni ikäistensä kanssa kouluun ja sai omat lukuirjat, tehtävkirjat, laskukirja sun muut
koulu on muutakin kuin noita tehtäviä!!!!!!
tosiaan näytti. tyttö sai eilen aapisen ja luki sen läpi pikku sisarukselle kun kotiin tuli. Ja n. tunnissa luki sen. Katselivat kuvia ja juttelivat niistä myös. Matematiikka kans erittäin helpon oloinen. Toisaalta eka luokkahan on sitä harjoittelua, koulussa käyntiä ja tavaraoista huolehtimista jne. Ymmärrän kyllä ettei kaikki ykköset lue ja kirjoita ja ei tietysti tarvikaan. Lapsia on erilaisia. Kuten on meidänkin perheessä huomattu. Ei kaikilla näin helppoa ole ollut.