Avioehdoista.

Kun pariskunta menee naimisiin, on vaimolla 1 milj. euron asunto, miehellä ei mitään. He ovat naimisissa 15 vuotta, jona aikana molemmat käyvät töissä ja käyttävät rahansa niin kuin parhaiten sopii. Mies ostaa sijoitusasunnon (100 000 e) ja vaimo kesämökin (200 000 e) ja lisäksi he matkustelevat. Mies tupakoi ja vaihtaa autoa vuosittain.



Erossa vaimo saisi pitää asuntonsa, loput menisi puoliksi. Vaimo ei saisi mitään kompensaatiota siitä, että mies olisi polttanut pari askia päivässä eli miehen tuhlaamista ei otettaisi huomioon. Kesämökki + sijoitusasunto menisivät puoliksi, vaimo joutuisi jopa maksamaan miehelle 50 000 e tasinkoa, koska mökki arvokkaampi kuin kämppä.



Olisiko ollut oikein, että tuhlaajamies olisi saanut vielä puolet alkuperäisestä asunnostakin?

ei avioehto sitä sulje pois.

on jotenkin täysin mahdotonta ymmärtää, että ihmiset ovat erilaisia ja haluavat järjestää asiansa eri tavoin - ja että kaikkien pitäisi ihan itse pohtia se omalta kannaltaan alusta loppuun, etttä se sitten tulee sellaiseksi kuin itse halusi. Palstalaisilla - ja kovin monilla muillakin - on jotenkin se näkemys, että on vain yksi oikea tapa tehdä asia ja kaikkien pitäisi tehdä samoin.



Oneksi näin ei kuitenkaan ole. Meillä on valinnanvaraa ja mahdollisuuksia.



Ps. vaikka se ei oikastaan ole relevanttia, meidän perheessä on lähdetty siitä, että perhe on yhteinen, talous on yhteinen ja luottamuksen ja vastavuoroisuuden on avioliiton aikana toimittava niin hyvin, että liiton päättyessä kaikki voidaan jakaa tasan. Tämä koskee kaikkea meidän yhdessä hankkimaamme omaisuutta ja kaikkia perintöjä, koska niistäkin on yhdessä huolehdittu ja niitä vanhempienmme kanssa yhdessä vaivaa nähden kartutettu. Mut jos joku toinen haluaa ryhtyä laskemaan senttejä ja elatusvelvollisuuksia ja kotitöiden arvoa niin siitä vaan mun puolestani, ei se ole meiltä pois. Vasta se ärsyttää, kun tulee vastaan näitä ainoan oikean tavan vaatijia.

Miehelläni oli asunto jo kun tapasimme, asunto on ja pysyy miehen nimissä ja vain hän maksaa siitä lainaa. Avioehtoa meillä ei ole. Mutta minä taas maksan oikeastaan kaikki lapsemme kulut (mieskin tietysti ostaa ruokaa ja vaippoja), kuten myös kaikki remontit, huonekalut yms minä maksan (jotain isompia maksamme yhdessä). Sähköt, jätemaksut, kiinteistöverot yms talon kulut maksetaan suurinpiirtein puoliksi. Minä myös toteutan melkein kaikki remonttihommat, esim. maalaukset yms. Minulla on pienempi palkka kuin miehelläni ja minulla menee myös auton kustannuksiin iso osa palkasta kuukausittain (auto on pakollinen pitkän työmatkan takia). Näin ollen molemmille jää suurin piirtein saman verran rahaa käytettäväksi kuussa mihin lystää. Joten en näe mitään järkeä suostua avioehtoon, koska kannan korteni kekoon maksamalla ja huolehtimalla talosta joka on mieheni nimissä. Eron sattuessa jäisin ns. puille paljaille, koska niitä maaleja ei oikeen saa sieltä seinästä mukaansa näin kärjistäen.

ei avioehto sitä sulje pois.

Jos vaimon mielestä on tärkeää, että matkustellaan ja ostellaan kaikkea kivaa, vaikka itse ei ole töissä, ja miehen velvollisuus on elättää perhe.

Nämä ovat hyvin yksilöllisiä nämä perhetilanteet, ja siksi minusta ei voi noin vain sanoa, että jos joku omaisuus on ollut toisen alunperin, niin sitten sen kuuluukin aina olla. Joskus kyllä, joskus ei. Ja minusta hyvin epäoikeudenmukaiset tilanteet pitäisi selvittää jo liiton aikana, etteivät ne jää kaihertamaan toista osapuolta, ja olemaan osasyynä siihen eroon.

Ja nämä on niitä syitä, miksi minusta ulkopuolisten, esim appivanhempien, ei pitäisi avioehtoja vaatia, eikä nuorten parien niihin toisten painostuksesta suostua, vaan itse miettiä oman elämäntapansa perusteella, mikä on oikeudenmukaista.

Poikani oli naimisissa 2 vuoden ajan, ei lapsia. Molemmat opiskelivat, poika kävi lisäksi töissä ja käytännössä elätti perheen (vaimolla 2 lasta edellisestä liitosta). Erossa omaisuus puolitettiin.



Vaimon järkytys oli suuri, kun hän sai kuulla, että avio-oikeus ei ulottunutkaan pojan omistamaan asuntoon, jonka oli saanut testamentilla isovanhemmilta. Asiaa puitiin oikeudessa asti. Varmasti harmitti, että ei saanut omaksi kokemaansa osuutta.

Poikani oli naimisissa 2 vuoden ajan, ei lapsia. Molemmat opiskelivat, poika kävi lisäksi töissä ja käytännössä elätti perheen (vaimolla 2 lasta edellisestä liitosta). Erossa omaisuus puolitettiin. Vaimon järkytys oli suuri, kun hän sai kuulla, että avio-oikeus ei ulottunutkaan pojan omistamaan asuntoon, jonka oli saanut testamentilla isovanhemmilta. Asiaa puitiin oikeudessa asti. Varmasti harmitti, että ei saanut omaksi kokemaansa osuutta.

Hyvin lyhyissä liitoissa minusta ei tarvitsisi erossa tehdä mitään tasausta, vaikka avioehtoa ei olisikaan.

Kun taas hyvin pitkissä liitoissa avioehdot harvoin enää ovat ihan aidosti tasapuolisia. Sinne mökille on ehditty tehdä remontteja ja asiat ovat ehtineet muuttua moneen kertaan.

ap