Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
tuomittavaako??
15.08.2011 |
varmasti tämä aihe saa "kunnon äidin" kiehumaan, mutta sanonpa kuitenkin..
Olemme yrittäneet mieheni kanssa lasta reilusti yli 2 vuotta, tulosta ei ole syntynyt, tutkimusten perusteella vika on minussa, olen tiennyt jo monet vuodet että en voi saada lapsia sormia napsauttamalla.
Joka kuukausi kuitenkin laskimme parhaat päivät ja odotimme innoissamme josko nyt olisi tärpännyt, ja joka kuukausi petyimme, kuukausi kuukauden perään.. kävin lääkärissä kartoittamassa tilannettani säännöllisesti ja hoidot olisimme voineet aloittaa milloin vain, lykkäsin hoitoihin menemistä, toivoin hartaasti että jospa kuitenkin saisimme oman vauvan luonnollisella tavalla, vaikka se olisi lähes mahdotonta.
Huomasin olevani vihainen muille odottajille, jopa hyvälle ystävälleni jolla jo ennestään kaksi lasta, hän kertoi että tekevät vielä yhden lapsen miehensä kanssa ja kas kummaa ensimmäisestä kierrosta raskaana.. tiesin olevani keskenkasvuinen idiootti, olla nyt katkera ystävälleen..
Elämä alkoi pyöriä pelkästään tämän asian ympärillä, olin väsynyt ja vihainen.
Hoidoista sen verran vielä, että lykkäsin niitä pelosta, pelkäsin todella että mitä sitten tapahtuu jos saamme hoitoa mutta vauvaa ei tulekaan, heikkoutta ehkä?
Monet katkerat itkut on asian vuoksi vuodatettu, viimeksi viime kuussa, olin aivan lopussa..
Muutama päivä sitten alkoi kaamea närästys, ikinä ei sellaista ole ollut, olin kauhuissani, en jaksaisi niitä kaameita vatsakipuja jotka ovat minut sairaalankin vieneet öisin, lapsettomuuden syyn oireita, valvoin öitä närästyksen ja kivun takia, unohdin kiertoni, mieheni kysyi joko menkat ovat tulleet, eivätpä olleet..
Aloin jännittää, olisiko raskaus alkanut?? huomasin pelkääväni ajatusta, olin kuukausia toivonut että kuukautiset eivät tulisikaan ja nyt olin kauhuissani, ramppasin vessassa tarkistamassa joko ne alkaisivat.. joko?? joko!! toivoin todella että ne tulevat.
Olen raskaana, ne eivät tulleet, ja minua ahdistaa, tuomitkaa jos tahdotte, itse uskon syyn olevan se että ehkä itsekin lakkasin uskomasta siihen että vauva olisi meille koskaan todellinen, uskoin kai jo itsekin että niin suuri ja ihmeellinen asia jää meillä vain haaveeksi, olen todella toivonut tätä niin kauan mieheni kanssa ja nyt kamppailen epäilyksen kanssa, Onko Minusta Tähän????
Saitte ehkä kuvan että olen epävakaa mieleltäni, en ole:)
Toivoisin näkemyksiä tai kenties saman asian läpikäyneitä, miten olette sinut ajatustenne ja tilanteen kanssa, onko ollut ohimenevää ja naurattaa jo jälkikäteen, onko muita??
t. Tuomittavaako?
Kommentit (10)
samalta kun itse koin. Positiivinen raskaustesti kädessä olin kauhuissani ja mietin että haluanko tätä tosissaan. Nyt 11kk vanha poika jota en vaihtais mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun toivottu raskaus alkaa pukkaakin päälle kaikenlaiset negatiiviset tunteet ja pelot. Ja tekisi mieli perua koko homma. Kuuluu asiaan, ihan ilman lapsettomuustaustaakin =)
ei varsinaista lapsettomuutta ole taustalla, mutta yrittäessä menny kuitenkin monta kuukautta.
Päätettiin miehen kanssa tehdä ekan jälkeen toinen heti putkeen ja hyvä etten itkua vääntäny kun kk:t aina alko.
No lopulta mäkin jo vähän huokasin, että hyvä näin että en ehkä ois toista valvomista tähän perään jaksanukkaan ja ihmisille jo puhelinkin, että hyvä näin, Niin sittepä olinki raskaana.
Olin ihan tyrmistyny ja mieskin ihmetteli, että mikä nyt tuli kun ollaan pitkään yritetty niin voihan tässä näinkin käydä :D
Nyt oon vkl:lla 17 ja vieläkin heittää tunteet vuoristorataa, mutta kai se vaan kuuluu tähän, henkiseen valmistautumiseen, että myös kyseenalaistaa itsensä vanhempana, onko valmis ja hyvä vanhemmaksi, että kai sitä sitten on valmis ja asiat selvillä kun vauva syntyy :)
Tsemppiä odotukseen!
ole tuomittavaa, ihan ymmärrettävää! Noita tunteita voi tulla ilman lapsettomuuttakin. Ainakin mulla tuli. Lapsi oli toivottu, mutta sitten kun tärppäsi, iskikin pakokauhu! Mut se meni onneksi nopeaa ohi ja pystyin nauttimaan raskaudesta. On ihan luonnollista miettiä millainen äiti susta tulee ja pystytkö siihen. Se vain kuvastaa sitä, että olet tajunnut tulevan vastuun.
ONNEA!
Esikoista yritettiin ensin pitkään ja sitten sain clomit.
En edes uskonut niihin. Sitten kuitenkin ekasta kierrosta tärppäsi ja olo oli epätodellinen.
Nytkö se "JO" tulee? Olin intoa täynnä kuin ilmapallo, mutta samalla pelkäsin ja olin lähes raivoissani siitä, että niin kauan piti yrittää turhaan vaikka oli täysin selkeät pco-oireet, jotka olivat näköjään hoidettavissa muutamalla napilla.
Vuoristorataa ei loiventanut yhtään keskeytynyt km (rv12) ja kaavinta.
Tässäkö tämä oli? Takki oli harvinaisen tyhjä.
Minusta ei ollut ensin raskautumaan ja sitten kantamaan lasta.
Miten minusta nyt muka äidiksi olisi?
Onni onnettomuudessa, että heti seuraavasta kierrosta taas tärppäsi.
Rv10 sitten alkoi aivan hillitön verenvuoto ja jouduin sairaalaan. Joko taas se oli siinä?
En edes halunnut katsoa ultran ruutua. En halunnut nähdä elotonta möykkyä, minun lastani.
Kätilö (tai lääkäri, en muista) katsoi ihan hiljaa ruutua ja sanoi lopulta:
Ei täällä mitään hätää ole, tuossa se pikkuinen huitoo!
Vietin sairaalassa muutaman päivän ja pääsin pois.
Raskaus eteni loppuun saakka ja saimme terveen pojan.
Poika on jo reipas 5v ja saanut pikkusiskonkin.
Kohta pikkusiskostakin tulee jo isosisko ;-)
Ehkä minusta sittenkin on äidiksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noin suuren elämänmuutoksen kynnyksellä on ihan luonnollista tuntea epävarmuutta ja ahdistustakin. minullakin kaksi erittäin toivottua lasta ja molemmilla kerroilla olen positiivista raskaustestiä tuijottanut osin onnessani, osin kauhusta kankeana...
olet äitiyden alkutaipaleella ja paras tottua tuohon tunteiden vuoristorataan. se tulee nimittäin jatkumaan ja jatkumaan... epävarmuus omasta kyvykkyydestä on läsnä päivittäin, mutta positiiviset tunteet ja kokemukset peittoavat ne kyllä ylivoimaisesti! anna itsellesi aikaa tottua ajatukseen raskaudestasi, keskustele tunteista miehesi kanssa!!! onnea odotukseenne! :)
Ei tuossa mitään ihmeellistä, saati tuomittavaa ole.
Tunnen monia jotka ovat järkyttyneet raskautumisensa jälkeen, huolimatta siitä että ovat kovasti toivoneet lasta... Itseni mukaan lukien.
Ei naurata jälkikäteen, mutta olen ylpeä itsestäni.
Hyvin olen siis selvinnyt vaikka epäröinkin.
Onnea odotukseen!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ette tiedäkään kuinka kannustavaa oli lukea viestejänne, kiitos koko sydämestäni....
ap
perusteella voisin olla tuo sinun ystäväsi, jolla tärppäsi ekasta kierrosta..
Vaikka lapsettomuus koskettaa yhä useampia, niin itse en koe olevani syyllinen omaan hedelmällisyyteenija siihen, että olen lapseni saanut alulle helposti.
Tunnen myötätuntoa sinua kohtaan, ap.
Alue: Aihe vapaa
lasta n. 1,5 vuotta, enkä oikeasti osannut iloita raskaudesta, kun sitten viimein tärppäsi. Ehkä negatiiviset tunteet jäi jotenkin pintaan. Olen nyt viimeisilläni, ja vieläkin vähän hirvittää. Uskon kyllä, että kiinnyn lapseen sitä hoitaessani, mutta en todellakaan ole ollut sellainen mahalle lirkutteleva äityli.
Sulla on nyt 9 kk aikaa tottua ajatukseen vauvasta. Musta on hyvä juttu, että odotusaika on niin pitkä ;)