Lue keskustelun säännöt.
Mikä mulla on? Näin ei voi jatkua
14.08.2011 |
Kaksi pientä lasta ja ollut todella rankka vauva- ja pikkulapsiajat, sairasteluja ja valvottamista hirveästi. Olen todella kireä ja hermostunut, kaikkein rankimmaksi koen sellaisen ettei ole mitään selkeää ryhtiä ja rytmiä esim. viikonloppuisin, kun mies haluaisi että otetaan rennosti ilman aikatauluja. Se on minulle ihan kauhistus. Nalkutan ihan jatkuvasti, arvostelen miehen tapaa toimia jne. Mies on täysin hermostunut minuun, sanonut pari kertaa että kohta hänellä napsahtaa jos minä en tajua lopettaa. Apua! En voi mitään, että ärsyynnyn kun mies mielestäni "vetelehtii" ja tekee laiskan välinpitämättömästi lastenhoitoa ja itselleni kasautuu liikaa. Asiat pyörivät liikaa vain kodissa ja lapsissa, muuta mulla ei olekaan tällä hetkellä. Tämä kireys on liikaa, jo siksikin että miehen pinna menee ja jo tuollainen uhkailu liikaa. Tein synnytyksen jälkeinen masennus-testin äsken, näytti että "mielialasi on aivan hyvä" ja mieskin sanoo että en voi olla masentunut kun olen niin toimelias, liiankin. Mikä mulla sitten on? Miten saan löysättyä vieteriä ja lopetettua nalkuttamisen?
Kommentit (29)
No, koen että mun elämäni on pelkkää lasten perushoitoa ja huolehtimista ettei isompi telo pienempää jne. Kun on viikonloppu, odotan että mies on omatoiminen ja antaa lapsille aamupalaa, huolehtii myös ettei toinen satuta toista jne. Mutta mies keskitty omien voileipien tekemiseen ja antaa lapsille mitä sattujaan syötävää, ei vahdi heitä kovinkaan jne.. koen, että mulle jää aina niin iso vastuu. Plus, että esim sairastamisasioista huolehtimiset jää aina minulle, mies ei saa mitään aikaiseksi. On kaikessa jotenkin avuton. Kun syöttää vauvaa, huutelee hetken päästä minulle että "ei tästä nyt tuu mitään, ei se syö, tuu sä tänne". Tuntuu, että mun pitää tehdä aina niin paljon. Ja kun ei ole ryhtiä ja jämptiyttä, lapset riehuvat ja käyvät kierroksilla paljon enemmän kuin muutoin.
Olen joo kotona, pienempi alle vuoden.
Kaikki mitä isä tekee lastensa kanssa on sinusta väärin joten hän ei paljon viitsi edes yrittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies kyllä tekee paljon - käy isomman kanssa kaupassa tekemässä huolella ruokaostokset, pitää ulkona, kylvettää, lukee ja jopa laulaa. Mä olen liian vaativa, ihan ehdotottomasti. Mutta mua kyllä myös kyllästyttää miehen loputtoman hidas tyyli. Jos ollaan lähdössä jonnekin, laitan lapset kuntoon mutta odottelemme miestä silti loputtomiin, viikonloppuisin ei saa mitään aikaiseksi ilman jatkuvaa hoputtamista että laita nyt päällesi, mene nyt jo pesemään hampaat lapsen kanssa - aivan kuin teinille puhuisi. Ja ettei mies pidä sääntöjä lapselle ja sitten kerrasta suuttuu.
Mutta siis vikaa varmasti molemmissa.
Mitä mielestäsi tapahtuu jos sunnuntaina ei mennä saman rutiinin mukaan kuin muina päivinä?
Mistä asioista nalkutat? Miksi?
juuri vastaavilla oireilla hyvinkin vakava masennus, hoitamaton synn.jälk. masennus, joka kesti useamman vuoden:( Vasta, kun sain apua/hoitoa, niin mieskin alkoi tuntua rakkaalta ja ihanalta. Olin kuin ohjelmoitu nalkuttava robotti:(!
että ei tässä maailmassa saa mitään lisäpisteitä vaikka kuinka suorittaa. Olet aivan yhtä hyvä (tai parempikin) äiti, vaikket suoritakaan koko aikaa. Myös lapset ovat varmasti tyytyväisempiä, kun lopetat pingottamisen. Kukaan ei arvostele sua, vaikket olisikaan niin täydellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, koen että mun elämäni on pelkkää lasten perushoitoa ja huolehtimista ettei isompi telo pienempää jne. Kun on viikonloppu, odotan että mies on omatoiminen ja antaa lapsille aamupalaa, huolehtii myös ettei toinen satuta toista jne. Mutta mies keskitty omien voileipien tekemiseen ja antaa lapsille mitä sattujaan syötävää, ei vahdi heitä kovinkaan jne.. koen, että mulle jää aina niin iso vastuu. Plus, että esim sairastamisasioista huolehtimiset jää aina minulle, mies ei saa mitään aikaiseksi. On kaikessa jotenkin avuton. Kun syöttää vauvaa, huutelee hetken päästä minulle että "ei tästä nyt tuu mitään, ei se syö, tuu sä tänne". Tuntuu, että mun pitää tehdä aina niin paljon. Ja kun ei ole ryhtiä ja jämptiyttä, lapset riehuvat ja käyvät kierroksilla paljon enemmän kuin muutoin.
Olen joo kotona, pienempi alle vuoden.
Sinä jolla hoitamaton synnytyksen jälkeinen masennus, kerro lisää!?!
Et siis mennyt toimintakyvyttömäksi missään vaiheessa, vaan olit hyvinkin aktiivinen mutta aina ahdistunut? Mistä sitten hait apua ja miten siihen suhtauduttiin? Mietin, uskallanko edes hakea apua, otetaanko todesta vai jopa liiankin ja olemme kohta lastensuojelun asiakkaita ja sitten hommat vasta huonosti ovatkin.. anna neuvoja? Mistä tunnistan onko mulla sitä vai ei?
Esikoisen vauva-aika oli hyvin rankka ja multa irtosi mm. tukottain hiuksia jossakin vaiheessa, en pystynyt nukkumaan, tuijotin kattoon jne. Tuntuu, että sieltä asti ahdistanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai uskallat pyytää apua! Sinun täytyy pyytää tilanteessasi apua... En ymmärrä mistä tämä lastensuojelun pelko ihmisille on tullut?!? Eihän niitä lapsia heti kaapata pois jos neuvolassa apua pyytää...
En tiedä tuosta masennuksesta kun en ole ammattilainen neuvomaan mutta voihan olla että olet vain totaalisen stressaantunut, väsynyt ja ahdistunut. Ei välttämättä ole kysymys masennuksesta. Kyllähän sitä ihminen väsyy kahden pienen lapsen kanssa... Ja varsinkin jos kaikki kaatuu juuri sinun päällesi (tunnistin itsessäni samoja piirteitä kuin sinussa). Myös minua ärsyttää miehen suurpiirteisyys lastenhoidossa :) Ja juuri se että oma suu tulee ensi ja sitten vasta lasten :)
Mutta ihan ehdottomasti otat yhteyttä heti huomenna neuvolaan ja kerrot tunteistasi. Sitä vartenhan he siellä töissä ovat. NEUVOMASSA. Eivät suorittamassa lastensuojeluiskuhyökkäystä kotiinne jos kerrot olevasi ahdistunut.
Sinä jolla hoitamaton synnytyksen jälkeinen masennus, kerro lisää!?!
Et siis mennyt toimintakyvyttömäksi missään vaiheessa, vaan olit hyvinkin aktiivinen mutta aina ahdistunut? Mistä sitten hait apua ja miten siihen suhtauduttiin? Mietin, uskallanko edes hakea apua, otetaanko todesta vai jopa liiankin ja olemme kohta lastensuojelun asiakkaita ja sitten hommat vasta huonosti ovatkin.. anna neuvoja? Mistä tunnistan onko mulla sitä vai ei?
Esikoisen vauva-aika oli hyvin rankka ja multa irtosi mm. tukottain hiuksia jossakin vaiheessa, en pystynyt nukkumaan, tuijotin kattoon jne. Tuntuu, että sieltä asti ahdistanut.
Sen sijaan miehesi voi ollakin. Meillä oli samanlaista. Hoidin yötä päivää kahta alle kaksivuotiasta, mies kävi vain tiuskimassa kotona. Kävin yöllä lasten nukahdettua kaupassa (24h k-market) kun en uskaltanut jättää lapsia miehen vahdittavaksi. Lopulta pistin kovan kovaa vastaan, lahden jos mies ei saa itseään kuntoon. Mies vaihtoi työpaikkaa ja muuttui heti rentoutuneennaksi ja pääsi terapiaan. Nyt vuosi pahimmasta ajasta kaikki on lähes hyvin.