Mikä mulla on? Näin ei voi jatkua

Mihin mä otan yhteyttä ja mitä sanon? Kun omalle terveydenhoitajalleni olen puhunut että olen stressaantunut ja hermostuneen kireä, hän on jutellut kanssani muttei sen kummempaa mitään. Varasin myös ajan neuvolapsykologille jutteluun, ja se oli aivan yhtä tyhjän kanssa. Mitä mun nyt sitten pitäisi tehdä?

sellainen sairaus kuin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Sillä on yhteyttä masennukseen. Kyllä masentunut voi olla myös niin, että on ihan ylikierroksilla, eikä sitä oikein voi lopettaa. Ja masentuneena voi olla unihäiriöitä, esim. ei tule uni ollenkaan vaikka olis kuinka väsy. Ei masennus aina toimintakyvyttömäksi vie.



Googlaahan yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.

Mihin mä otan yhteyttä ja mitä sanon? Kun omalle terveydenhoitajalleni olen puhunut että olen stressaantunut ja hermostuneen kireä, hän on jutellut kanssani muttei sen kummempaa mitään. Varasin myös ajan neuvolapsykologille jutteluun, ja se oli aivan yhtä tyhjän kanssa. Mitä mun nyt sitten pitäisi tehdä?

mikä sua kiinnostaa ja millä ei ole yhtään mitään tekemistä lasten kanssa

Eli sä otat sen pari tuntia viikossa itsellesi. Lupaan, ettei mies eivätkä lapset kuole sillä aikaa. Jos mies pistää lapset katsomaan telkkua siksi aikaa, niin lupaan, ettei ne lapset kuole siihenkään. Sovitaan vaikka, ettei se kuulu sulle. Se kaksi tuntia muutkin tekee, mitä tykkää, olkoon sitten kuinka laadutonta tahansa ;)

Mä olen kokenut tuon ihan saman! Liikaa aikaa kotona ja kotiasioissa ja juuri lapset oli tuossa vastaavassa iässä. Ehdin näkemään ja ajattelemaan kaikki epäkohdat, koska muutakaan ei ollut. Sitten aloin käymään kerran viikossa ohjatussa circuitissa ja se riitti silloin mulle. Muuta ajateltavaa, jotain odotettavaa. Toisinaan puolivuotias oli äläköinyt koko sen ajan, kun äiti relasi, mutta koko perheen kannalta paras ratkaisu. Ja tiedoksi: mä en ole mikään jumppaihminen... Mutta tuo fyysinen homma sopi tuohon kuvioon ja oli jotain mitä odottaa. Siis jotain muutakin kuin pyykkikoneen valmistuminen.

Eli pois kotoa! On paljon sellaista, mitä voi tehdä ja mikä ei ole aikaan sidottu. Mies kyllä on myös mielissään, kun sä olet iloisempi =)

Itse olen stressntuneena aivan samanlainen. Onneksi tajusimme sen ajoissa ja pyysimme hoitajaa päästämään minua välillä hengähtämään. Minun mieheni tekee matkatyötä ja saatoin olla kolme viikkoakin putkeen yksin kahden pienen kanssa. Nyt lapset ovat jo isoja, mutta luulen että tarvitset omaa aikaa?? Ja apua vaikka mieheltäsi enemmän.

Edellinen: mä myönnän, mulle nousi heti karvat pystyyn että niin joo, mies varmasti vetelehtii ja pistää lapset vaan katsomaan telkkaria kun olen poissa, kotona on kauhea kaaos eikä kumpikaan lapsi syö isänsä kanssa mitään kun olen poissa. Mulla on entistä isompi kasa hommia kun tulen. TÄLLAINEN MÄ NYKYÄÄN OLEN! Helvetin kireä. Apua. Ja tuntuu, ettei jaksa ja huvita lähteä jumppaamaan. Ahistaa kun ei edes jaksa kiinnostaa. Ja kyllähän mä teen, jos mies pitää lapsia ulkona niin nostan jalat selkänojalle ja luen sen ajan lehteä, en pingota ja siivoa. Eli sellanen suorittaja en ole. Vaan helvetin nipo, että miehen pitää tehdä osuutensa ja olla reipas, en siedä että se vetelehtii. Miksi näin, miksi musta on tullut näin tiukkis sen suhteen?

Ja tuntuu, että pinna palaa myös lapsiin. Se vasta pelottavaa onkin. Siksi etenkin koen että tarvii tehdä jotain..

Kunpa saisi jakaa täysillä lastenhoitovastuun jonkun kanssa. Luottaa, että toinen tekee jämptisti osuutensa. Mutta mies saattaa vaikka jättää vauvan nuolemaan kenkiä eteiseen ja painella itse muualle sieltä tai jättää sen yksin nukenrattaitten kanssa harjoittelemaan seisomista (rautaosia) jne eli en voi koskaan täysillä luottaa mieheen. Kun näitä selitän miehelle, sanoo että olen ylitarkka ja hän tekee omalla tyylillään..

sama myös.



sä olet kireä pingottaja, suorittaja ehkä myös perfektionisti.



kuuntele saman läpikäyneitä tai muuten pää sanoo ping ja olet pitkän aikaa lomalla burn outista ja uupumuksesta. ei muuten o hauskaa.



relausta ja anna miehelles liekaa. jos se on tosi vaikeaa niin haepa huumorimielessä kirja heikko vahva vaimo (jätä ne raha-asiat ym. diipadaapa pois, mutta siellä on hyviä osioita tuosta jatkuvasta kontrolloimisesta)



KESKITY rentoutumiseen ja omaan hyvinvointiin, omiin asioihin ei muiden kyttäämiseen! helpommin sanottu ku tehty mutta pienin askelin...

Miten pidän pinnan lasten kanssa? Etten räjähdä tai kajoa heihin. Se mua pelottaa.

Edellinen: mä myönnän, mulle nousi heti karvat pystyyn että niin joo, mies varmasti vetelehtii ja pistää lapset vaan katsomaan telkkaria kun olen poissa, kotona on kauhea kaaos eikä kumpikaan lapsi syö isänsä kanssa mitään kun olen poissa. Mulla on entistä isompi kasa hommia kun tulen. TÄLLAINEN MÄ NYKYÄÄN OLEN! Helvetin kireä. Apua. Ja tuntuu, ettei jaksa ja huvita lähteä jumppaamaan. Ahistaa kun ei edes jaksa kiinnostaa. Ja kyllähän mä teen, jos mies pitää lapsia ulkona niin nostan jalat selkänojalle ja luen sen ajan lehteä, en pingota ja siivoa. Eli sellanen suorittaja en ole. Vaan helvetin nipo, että miehen pitää tehdä osuutensa ja olla reipas, en siedä että se vetelehtii. Miksi näin, miksi musta on tullut näin tiukkis sen suhteen?

Ja tuntuu, että pinna palaa myös lapsiin. Se vasta pelottavaa onkin. Siksi etenkin koen että tarvii tehdä jotain..

ja tuo kontrollointi uuvuttaa entisestään.

Siis:

anna se miehes tekee omat virheensä. kyllä se osaa. se osaa hakea kaupasta ruokaa ja lämmittää sitä ja mitä sitten vaikka katsois telkkaria yhdessä lasten kanssa. maailma ei siihen kaadu. vaikka siltä varmaan tuntuukin...

lepoa ja ohjasten luovuttamista. muuten hajoo kuupan lisäksi perhekin pitkällä tähtäimellä.

Siis, olet varmasti aivan loistava tyyppi. Mut jotta sen saisi esille, pitää levätä, rentoutua, tehdä omia juttuja. Silloin mies on lasten kanssa ja sinä olet muualla ja teet mitä haluat ja annat heidän tehdä mitä haluat. Yksinkertaista ja yllättävän vaikeaa, eikö? Kyllä se sinulta onnistuu. Toistele itsellesi, lepo ja rentoutuminen piste. Ja sitten toteutat niitä myös.

Miehesi osaa varmasti soittaa hätäkeskukseen jos jotain fataalia sattuu. Ja ehkä ennakoidakin asioita. Ehkä onkin ihan fiksu, kun vain saa mahdollisuuden. Olkaa vanhempia yhdessä, se vaatii kompromissikykyä ettei kaikkea tehdä sinun tavallasi. Suorittajalle se on vaikeaa, mutta mahdollista.

mutta minua auttaa aina liikunta. laita lapset miehen syliin ja sanot että nyt meet juoksemaan (tai salille jos on varaa). liikunnan jälkeen olo on ihan eri.

Olet ehkä sairastunut vahvuuteen. Yritä hyväksyä miehesi apu vaikka olisi huonompi kuin sinä. Toi vastuun yksin kantaminen on todella kuluttavaa. Tiedän tunteesi! Stemppiä!!!

mitään masennusta tai ahdistuneisuushäiriötä ole vaan laiska mies. Ihan perus kotiäitisyndrooma.



Kun tekee ympäri vuorokauden samaa raskasta duunia eli hoitaa lapset ja kodin ja yksi tulee sitten lomailemaan viikonlopuksi niin vituttaahan se! Ainoa lääke tuohon on se, että mies jää useammaksi kuukaudeksi hoitovapaalle, sä lähdet töihin ja vaadit sitä hoitamaan myös viikonloppuisin kodin ja lapset (mitä nyt satunnaisesti voit puistoiluttaa lapsia kun mies tarpeeksi pyytää) sillä sähän tienaat perheen rahat ja olet ainoa joka käy "oikeissa töissä".



Tää on niiiiiiiiiiiiiiiin tuttu juttu ettei mitään määrää. Vertaisapua saat mistä tahansa äiti-lapsikahvilasta. Kun välillä pääsee kavereille mäyhyämään niin johan helpottaa. Hanki muuten viikonlopulle joku harrastus, jossa sulla menee 2-3 tuntia ja vaadi, että mies sinä aikana sekä ulkoiluttaa että ruokkii lapset. Anna sille tehtävälistoja, esim. ruokakauppaan menoa ja pakota ottamaan lapset mukaan. Pakota se osallistumaan. Jollei osallistu, voi ruveta yksin pesemään pyykkinsä ja tekemään itse omat ruokansa.

Mä koen niin vaikeaksi lähteä iltasella itsekseni minnekään, koska mies on työpäivästä väsynyt ja kireä ja sitten lapset kärsivät: isompi ei pääse ulkoilemaan vaan sählää kotona ja isä suuttuu hänelle ja pienempi itkeskelee... tuntuu, että on vaan helpompi minun jäädä kotiin hoitamaan vauvaa ja mies vie isomman ulos tai jonnekin leikkimään. Siten saa illan sujumaan isommankin lapsen kannalta iloisimmin. Jos lähden harrastamaan, on kotona kiukkusta porukkaa takaisin tullessani ja se säälittää lasten kannalta.

Miten pidän pinnan lasten kanssa? Etten räjähdä tai kajoa heihin. Se mua pelottaa.

1. Lepäät riittävästi.

2. Jaat vastuuta lapsista esim. hoitoapua naapuri/mll/sukulaiset ja mies kun vain mahdollista.

3. Akuutit tilanteet ENNAKOIT. Avainsana on ennakointi. Siis ennakoit tilanteet. Pahimmat uhat nälkä ja väsymys. Uhkaavat tilanteet kun meinaa pinna palaa 1. harhauta eli vie lapsen kiinnostus toisaalle 2. ota huumori avuksi, naura, leiki, hassuttele, maailma ei ole niin vakava 3. suljet silmät, laske mielessäsi, meditoi mielikuvalla eli ota etäisyyttä tilanteeseen, ei ole niin vakavaa, tilanne menee ohi, hengitä

4. Kevennä päivää: ulkoile ja syö hyvin mutta valmisruokaa voi syödä, siivota ei koko ajan tarvitse, lastenhuone saa olla sotkuinen, kotitöitä voi tehdä vähemmän, videoita saa katsoa jne.

5. Uskalla hakea apua: 1. puhu uupumuksesta neuvolassa/neuvolapsykologilla 2. ota omaa aikaa ja pidä siitä kiinni 3. tapaa ihmisiä, juttele heidän kanssaan, pyydä/hanki lastenhoitoapua

6. Pidä huolta parisuhteestasi, jutelkaa, olkaa vain, saunokaa tai käykää lenkillä, ottakaa lapsenvahti tai pankaa edes tv kiinni ja olkaa sylikkäin.

Väsyttävät vuodet vievät voimia mutta voivat myös lähentää kun tuette toisianne.

Jaa arkea, hae tukea, pidä itsestäsi huolta.

mitään masennusta tai ahdistuneisuushäiriötä ole vaan laiska mies. Ihan perus kotiäitisyndrooma.

Kun tekee ympäri vuorokauden samaa raskasta duunia eli hoitaa lapset ja kodin ja yksi tulee sitten lomailemaan viikonlopuksi niin vituttaahan se! Ainoa lääke tuohon on se, että mies jää useammaksi kuukaudeksi hoitovapaalle, sä lähdet töihin ja vaadit sitä hoitamaan myös viikonloppuisin kodin ja lapset (mitä nyt satunnaisesti voit puistoiluttaa lapsia kun mies tarpeeksi pyytää) sillä sähän tienaat perheen rahat ja olet ainoa joka käy "oikeissa töissä".

Tää on niiiiiiiiiiiiiiiin tuttu juttu ettei mitään määrää. Vertaisapua saat mistä tahansa äiti-lapsikahvilasta. Kun välillä pääsee kavereille mäyhyämään niin johan helpottaa. Hanki muuten viikonlopulle joku harrastus, jossa sulla menee 2-3 tuntia ja vaadi, että mies sinä aikana sekä ulkoiluttaa että ruokkii lapset. Anna sille tehtävälistoja, esim. ruokakauppaan menoa ja pakota ottamaan lapset mukaan. Pakota se osallistumaan. Jollei osallistu, voi ruveta yksin pesemään pyykkinsä ja tekemään itse omat ruokansa.

mutta miksi niiden pitää olla vaatimisia?

Mihin se katosi että perustetaan yhdessä perhe? Miksi siitä yhtäkkiä tuli valtataistelu tai kostaminen, koska sä näin niin nyt mä näin ja nyt saat tuta miltä musta tuntuu!

Olisiko parempi yhdessä suunnitella parempi arki, miten asiat toimisivat yhdessä ja siihen molemmille omaa aikaa? Molemmat voisivat sanoa minusta tuntuu tältä...ja tulla kuulluiksi. Ja sitten yhdessä mietittäisiin miten molemmat jaksaisivat paremmin?

Vaikka oma tila vaatimuksilla lisääntyisi (joskus toki voidaan tarvita muutamaa järeämpää sanaa mutta lähtökohtaisesti) paraneeko perheen tila jos arki jatkuu sellaisena että asioita pitää toiselta vaatia?

Eikö perhettä ja parisuhdetta tulisi vaalia? Eikö päätöksiä tulisi tehdä perheen parhaan mukaan niin että aikuiset toivovat toisilleen hyvää?

Me olemme miehen kanssa totaalisen erilaisia ja se tuo hirveästi ristiriitaa nyt kun vaaditaan molemmilta niin paljon. Mies tekee asiat hiiiiitaasti, vähän välinpitämättömästi, tuumailee ja voivottelee. Minä taas teen tehokkaasti, pidän kuria yllä (koska koen että niin asiat hoituvat esim uhmiksen kanssa parhaiten). Minä koen niin rasittava kun mies sanoo jotain, sanoo toisen kerran, antaa uhmiksen riehua..sitten suuttuu ja karjaisee tälle, sanoo että mitä sä et tajua, on ylivihainen lapselle. Olen yrittänyt jutella hänelle, mutta on jotenkin välinpitämätön että hänellä on tapansa ja se saa riittää. Mies siis kyllä osallistuu hoitoon, muttei kertakaikkiaan välitä pitää selkeyttä ja kuria ja edes jonkinmoista rytmiä. Odottaa, että lapsen pitää itse tietää mitä milloinkin puetaan päälle tai sitten joka välissä huutelee mua apuun, jos sanon että sä pärjäät kyllä, älä mua huutele niin tokaisee "jaa, no jos ei sua kiinnosta niin olkoot sitten koko homma hoitamatta". ELi mieskin vaatii minua aina kaikkeen!

Sanokaa, miten pystyn olemaan nalkuttamatta ja puuttumatta esim. seuraavassa tilanteessa?



Mies ja lapsi lähdössä ulos, mies tokaisee lapselle että otas vaatteet ja pistä päällesi jos tahdot ulos. 3v tekee työtä käskettyä ja alkaa penkoa eri paikoista vaatteita itselleen, mies älähtää että älä sotke. 3v pukee jotain, mies sanoo että siellä on kylmä, ei tommosia vaatteita, 3v hermostuu ja alkaa kiukutella. Mies tokaisee että ootkos sä halukas lähtemään ulos, nyt kunnolla jos tahdot. Siis tällaista älytöntä showta ja lapsen vastuulle jättämistä - miten voin olla puuttumatta? Koen, että mies toimii aivan väärin lasta kohtaan.

osaa ajatella että minä olisin ollut se järjetön...



Meillä lapset oli aika vaativia pieninä, ovat yhäkin , nyt 7 ja 5 v. Mun oli pakko pitää tosi tarkka rytmi arjessa, jotta sain kahden veijarin kanssa arjen sujumaan. ja se toimi. Mutta meni pitkään ennenkuin sain miehenkin tajuamaan, viikonloppujen ja iltojen löysäilystä jouduin arjessa maksamaan kovan hinnan kun kovalla työllä kasaan saatu rytmi ei pitänytkään.



Koin aivan kuten sinäkin, että en voi ottaa hetkeäkään vapaata, koska mikään asia ei hoidu jos minä en sitä hoida. Kun lähdin ruokakauppaan illalla yksin, oli mies ehkä muistanut hoitaa toisen lapsen mutta unohtanut vahtia toista samalla, jolloin lapsi esim. tiphti sängyltä ja satutti itseään, toisen kerran itki lohduttomasti kun oli jäänyt yksin (isä tupakalla rivarin pihassa) jne. Lopulta kävi niin, että en lähtenyt iltaisin minnekään, hoidin kaiken päivällä molempien lasten kanssa. Edes parturiin ei meinannut päästä... Ja mä olin kireä kuin viulunkieli.



Mut tarpeeksi kauan kun yhdessä noita iltoja elettiin, niin mies alkoi tajuta että näiden lasten kanssa on vain ihan PAKKO pitää kiinni rutiineista. Ja sit se alkoi hiljalleen sujua. Ruokailut, ulkoilut, iltatoimet - aina samassa järjestyksessä, aina molemmat vanhemmat yhdessä samaa köyttä vetäen. Ja kas, meille jäi kummallekin omaa aikaa iltaisin kun lapset jo kiltisti nukkuivat, lapset nukkuivat hyvin ja riittävän pitkään, jolloin päivätkin pysyivät paketissa.



Nykyään meillä on aika helppoa :) Mutta ei meidän lapset sen helpompia ole; on saatu kehuja päiväkodista ja eskarista siitä, kuinka tasapainoisia meidän lapset ovat, vaikka ovatkin äärimmäisen herkkiä kaikenlaisille ärsykkeille. Mukavaa :)

Keskustelu on hienoa, jos paikalla on kaksi aikuista keskustelemassa. Mutta ap:n tilanteessa mies näyttää valinneen lapsen roolin. Silloin ap voi vaatia mieheltään asioita, ottamaan vastuuta.



Mä kyllä ymmärrän ap:ta. Miun mies on samanlainen kurinpidon suhteen, ei ole johdonmukainen ja lopulta huutaa rumasti. Mitä auktoriteettiä on isällä, joka uhkailee sohvalta läppärin takaa huonosti käyttäytyvää lasta jäähyillä ja ties millä, joita ei kuitenkaan toteuta, ja lopulta raahaa ja huutaa lapsen jäähypenkille kun tilanne on kärjistynyt jo liian pitkälle.



Ja myös minulla on mies joka vetkuttelee ja on äärettömän hidas. Esimerkiksi jauhelihakastikkeen tekemiseen mies saa kulumaan 2 tuntia! Tämän ajan haahuilee keittiössä läppäri tietenkin mukana, eikä sinne saa tulla häiritsemään. Tietenkään keittiö saati kattilat eivät ole siistejä kun kastike on vihdoin valmis.



Tiedän, etten ole täydellinen, joten olen yrittänyt olla hiljaa ja vain iloita siitä, että mies joskus tekee ruokaa. Sisälläni olen tietenkin raivoissani. Kun lapset menevät nukkumaan, lähden juoksulenkille.



Ap tsemppiä. Kertomasi perusteella meidän miehissä on paljon samaa. Koita vain jaksaa, ota omaa aikaa, hanki siivooja.

Sanokaa, miten pystyn olemaan nalkuttamatta ja puuttumatta esim. seuraavassa tilanteessa?

Mies ja lapsi lähdössä ulos, mies tokaisee lapselle että otas vaatteet ja pistä päällesi jos tahdot ulos. 3v tekee työtä käskettyä ja alkaa penkoa eri paikoista vaatteita itselleen, mies älähtää että älä sotke. 3v pukee jotain, mies sanoo että siellä on kylmä, ei tommosia vaatteita, 3v hermostuu ja alkaa kiukutella. Mies tokaisee että ootkos sä halukas lähtemään ulos, nyt kunnolla jos tahdot. Siis tällaista älytöntä showta ja lapsen vastuulle jättämistä - miten voin olla puuttumatta? Koen, että mies toimii aivan väärin lasta kohtaan.

Ymmärtämään, että kolmevuotiaalta ei voi vaatia liikaa. Samnot, että voit katsoa valmiiksi vaatteet ja katsot kanssa. Autat ehkä kolmivuotiasta pukemaankin ne. kehut lasta kuinka hieno ja taitava hän on.

Älä nalkuta miehelle, ei se vie asioita eteenpäin. Yritä ajatella että ihan pienikin apua on parempi kuin ei laisinkaan apua. Lähde vaikka niiden kanssa yhdessä ulos, jotta saatte olla yhdessä perheenä ja jotta näet että miehen ja lapsen välinen vuorovaikutus toimii ja kehittyy.

Vaadi asioita aina kehitystason mukaan; niin mieheltä kuin lapsiltasikin - ja opikeastaan myös itseltäsi. Kukaan ei ole täydellinen, edes sinus ei tarvitse olla. Jokainen saa tehdä virheitä ja jokaisen täytyy tehdä virheitä jotta oppii. Kun mies (tai sinä itse) ryssit jonkun jutun oikein urakalla lasten kanssa, niin kannattaa vaan ääneen todeta että seuraavalla kerralla vois kokeilla jotenkin helpottaa sitä samaa juttua.

Jos mies vaik lähtee lapsen kanssa kauppaan, niin käske niiden ekakerralla ostaa vaan maitoa. Muistuta että maitoakin tärkeämpää on se, että heillä on mukava käydä siellä kaupassa hoitamassa yhdessä koko perheelle tärkeä asia. On tärkeää että seuraavanakin päivänä on maitoa, on kurja juoda ruualla pelkkaa vettä.

25